Miksi havaijilaiset mittaavat aaltoja eri tavalla kuin muu maailma? On olemassa useita teorioita siitä, miksi näin tapahtuu.
Buzzy Trent sanoi kerran, että ”aaltoja ei mitata jaloissa ja tuuveissa, niitä mitataan pelon askelissa.”
Vaikka tuo voi olla fiksu analyysi, on myös totta, että meidän on löydettävä keinoja vertailla erilaisia aaltoja.
Sentähän varten me mittaamme aaltoja. Teemme sen käyttämällä metrijärjestelmää (metri), englantilaista järjestelmää (jalka) ja Havaijin asteikkoa.
Merentutkijan näkökulmasta aallonkorkeus mitataan aallon matalimmasta kohdasta (trough) aallon korkeimpaan kohtaan (crest).
20. vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla surffauskulttuuri kehitti oman mittayksikkönsä – ruumiinkorkeusasteikon.
Tämän ainutlaatuisen visuaalisen mittayksikön mukaan saat noin kahdeksan tärkeintä tyypillistä aaltokokoa:
Nilkan korkeus: metrin korkuiset aallot;
Polven korkeus: metrin korkuiset aallot;
Vyötärön korkeus: metrin korkuiset aallot;
Rinnan korkeus: metrin korkuiset aallot;
Hartian korkeus: neljä-viisi-jalkaiset aallot;
Pää-korkea: viisi-kuusi-jalkaiset aallot;
Overhead-korkea: kuusi–11-jalkaiset aallot;
Tuplasti overhead-korkea: 12-jalkaiset aallot;
Traditionaalisesti maailmanlaajuisilla lainelautailijoilla on taipumus yliarvioida ratsastamiensa aaltojen kokoa.
Miksi? Pohjimmiltaan siksi, että on inhimillistä yliarvioida saavutuksemme, ja egomme on aina hieman todellista suurempi.
Spektrin vastakkaisella puolella ovat havaijilaiset, jotka ovat tunnettuja aallonkorkeuksien aliarvioimisesta.
Hawaijilainen asteikko on vaihtoehtoinen aaltojen mitta-asteikko, joka ilmaistaan jaloissa ja joka vastaa noin 50 prosenttia keskimääräisestä arvioidusta aallon korkeudesta kaukalosta harjanteeseen.
Tuloksena keskivertosurffaaja, joka uskoo ratsastaneensa 10 jalan aallolla, on havaijilaisesta näkökulmasta katsottuna surffaillut viiden-kuuden jalan rullalla.
Maailman vs. maailmansurffari. Havaiji
Miksi ero 99 prosentin surffimaailmasta havaitseman todellisen aallonpinnan ja Havaijin lukemien välillä on niin suuri?
Tällaiselle dramaattiselle erolle on useita mahdollisia selityksiä.
Joidenkin havaijilaisten mukaan kaikki alkoi 1970-luvulla, kun paikalliset surffaajat kutsuivat aaltoja puoliksi niin korkeiksi kuin ne olivatkin, perustuen avomeren poijuista mitattuihin ja meriennusteiden välityksellä toimitettuihin aallonkorkeuksiin.
Tällöin kahdeksan jalan pohjavirtaus 20 sekunnin nopeudella tuottaisi todelliset 15 jalan aaltopinnat, mutta havaijilaiset mittasivat sen käyttäen alkuperäistä avomeren aallokon kokoa, eli esim, kahdeksan jalkaa.
Toiset uskovat, että havaijilaisella aaltoasteikolla on maineeseen liittyvä puoli.
Saarelaiset haluavat tehdä vaikutuksen ulkomaisiin surffaajiin ja turisteihin aliarvostamalla aallonkorkeuden ja osoittamalla siten rohkeutta, pelottomuutta, kovanaamaisuutta ja rohkeutta.
On myös toinen teoria, jonka mukaan havaijilaiset uskovat, että aalto tulisi mitata selästä päin, jolloin korkeusmittaukset ovat melkeinpä aina pienempiä.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, salaliittospekulaatio – havaijilaiset surffaajat ja hengenpelastajat sanovat, että heidän aaltonsa ovat 50 prosenttia pienempiä kuin ne todellisuudessa ovat, jotta heidän paikalliset aallonmurroksensa eivät olisi yhtä houkuttelevia hawailaisille.
”Tuolla ulkona on kaksi jalkaa. Ei kannata.”
Larry Goddardin selitys
Surffilegenda Larry Goddardin mukaan Havaijin aaltoasteikko, joka tunnetaan myös nimellä ”paikallinen asteikko”, ilmoitettiin alun perin ”puolimetreinä” havainnoitsijoille, jotka työskentelivät Kilauean majakalla Kauain pohjoisrannalla.
He raportoivat kaukopuhelimella ja lähettivät arvioidut aallonkorkeudet, jaksot ja aallokon suunnat vanhaan US Weather Bureau Forecast Officeen Honoluluun.
”Mutta metrit ovat melko karkeat mittayksiköt, joten havainnoitsijoita ohjeistettiin muuntamaan aallonkorkeudet metrijärjestelmän mukaisiksi, vain puolen metrin yksiköiksi. Se on hyvin lähellä noin 20 tuuman yksiköitä jokaista puolimetriä kohden”, Goddard kertoi SurferTodaylle.
”Kaksi puolimetriä on siis yksi metri eli noin 3,28 jalkaa – noin vyötärönkorkeus. Sitten kolme puoli metriä on noin 60 tuumaa eli noin pään korkuinen. Se näyttää viiden jalan aallolta, surffilaudasta aallon huuleen asti.”
”Mutta surffilauta ei ole murtuvan aallon pohjalla – kaukalossa! Jos se olisi, surffilauta ei liu’uisi yhä alaspäin, aallon pintaa pitkin, eikö niin?”
”Pään korkuisen aallon todellinen pohja on ainakin toinen metri surffilaudan alapuolella. Se on kuusimetrinen aalto, jos mukaan lasketaan ratsastamaton kaukalo. Huomaa, että todellinen korkeus jaloissa on noin kaksi kertaa suurempi kuin Havaijin asteikolla, joka ilmoitetaan puolimetreinä!”
Goddard sanoo, että Kilauean majakan tarkkailijat arvioivat aallonkorkeuksia. Toisin sanoen he ilmoittivat, kuinka suurilta aallot näyttivät heidän mielestään.
”He eivät olleet surffaajia, mutta kuten useimmat surffaajat, he jättivät huomiotta aallonpohjan, joka on reilusti aallon edessä eikä tarpeeksi jyrkkä ratsastettavaksi”, Goddard huomauttaa.
”Jos otat mukaan aallonpohjan, huomaat, että aaltojen todellinen kokonaiskorkeus on ylhäältä alaspäin noin 20 prosenttia suurempi.”
”Joten aalto, joka näyttää noin viiden jalan pituiselta, on todellisuudessa noin kuusi jalkaa, jos otat mukaan koko aallon tarkalleen alareunassa olevan kaukalon.”
”Puolimetrisen asteikon havainnollistamiseksi parhaita esimerkkejä aallonkorkeuksista olisivat joko viisi jalkaa, kahdeksan jalkaa tai kymmenen jalkaa, koska useimmat surffaajat tietävät, että ne ilmoitetaan nimillä ”3”, ”5” ja ”6” niin sanotuiksi jaloiksi (feet), jotka ovat itse asiassa puolimetrejä, eivät suinkaan jalkoja!”.”
”Kolmekymmentä vuotta sitten tajusin, että he ilmoittivat vain noin 3/5 tai 5/8 siitä korkeudesta, jonka olin mitannut suoraan.”
”Jos otat keskiarvon 60 prosentista ja 62,5 prosentista, saat 61 prosenttia.25 prosenttia arvojen vaihteluvälin keskelle, ja se voidaan pyöristää noin 61 prosenttiin, ja tätä suhdelukua käytin noin 35 vuoden ajan tehdessäni surffiennusteita kavereille Havaijilla, jotka odottivat ’paikallista mittakaavaa'”, Larry Goddard jatkaa.
”Sain palautetta erilaisilta ihmisiltä, ja pian pystyin näkemään, mikä heidän puolueellisuutensa oli. Se oli suuruusluokaltaan melko laaja, mutta pystyin räätälöimään ennusteeni niin, että se sopi heidän omaan henkilökohtaiseen ennakkoluuloonsa aallonkorkeuden arvioinnissa.”
”Kaikilla on jonkin verran ennakkoluuloja; temppu on saada omat silmät ”kalibroitua” todellisuuteen. Sitä varten on määritettävä murtuvan aallon todellinen korkeus.”
”Paras tapa tehdä se on mennä pitkän sauvan kanssa ulos ja mitata fyysisesti aaltojen korkeus tiettynä päivänä tietyllä surffipaikalla, ts, missä tahansa paikassa, jossa on kova, muuttumaton pohja, jossa aallot murtuvat – ei hiekkarannan aallonmurtajassa.”
”Sitten on myös mitattava veden syvyys murtumisvyöhykkeellä, tarkalleen linjalta.”
”Asteittain nousevalla pohjalla aallon huipusta tulee epävakaa ja se murtuu veteen, jonka korkeus on noin 1,28 kertaa murtumisaallon korkeus, joten aallonkorkeus on noin 0,28 kertaa murtumisaallon korkeus.78 kertaa veden syvyys murtumisvyöhykkeellä”, toteaa veteraanisurffaaja.
1970-luvulla Larry Goddard käytti aaltojensa mittaamiseen itse asiassa 14 jalkaa pitkää bambutankoa, jossa oli mustaa teippiä 12 tuuman välein ja valkoista teippiä viiden jalan välein.
Onko havaijilainen aallonkorkeusasteikko tieteellisesti tarkempi vai epätarkempi kuin surffauksen ennusteiden käyttöön ottama yleisimmin käytetty mittausstandardi? Emme ehkä koskaan saa tietää, joten sinun on päätettävä, kumpi sopii sinulle.