Tarkkuus, tarkkuus ja prosenttivirhe on otettava huomioon yhdessä, jotta mittauksessa on järkeä. Tiedemiehenä ja tilastotieteilijänä minun on sanottava, että ”prosenttivirheelle” ei ole ylärajaa. On vain välttämätöntä (inhimillistä) harkintaa siitä, voidaanko datasta, johon viitataan, olla hyötyä vai ei.
Tarkkuus ja tarkkuus ovat luontaisia mittaussuunnitelmissa. Ne ovat mitä ovat, ja niitä voidaan parantaa vain parantamalla laitetta. Useat mittaukset voivat parantaa mittaustilastojen tarkkuutta, mutta ne eivät voi parantaa luontaista mittausvirhettä. Prosenttivirhe lasketaan mittauksen poikkeama-alueena viimeisestä, parhaasta kiinteästä mittauspisteestä.
Minulla voi esimerkiksi olla varsinainen, ENSIMMÄINEN vakiomittaussauva. Mutta ilman kalibroituja alavälejä voin tieteellisesti tehdä ”tarkkoja” mittauksia vain +/- 1 metrin tarkkuudella. En todellakaan voi luottaa siihen, että silmäni (varsinkaan muiden silmiin verrattuna) määrittelevät tarkasti edes ¼-metrin.
Minun 0,5 metrin mittaukseni sisältää virhettä, koska varsinaista 0,5 metrin vertailumerkkiä ei ole. Tarkkaan mittariini verrattuna 0,5 metrin mittauksessani on siis 0,5/1 * 100 = 50% virhe. Tämä on jokseenkin fyysinen todellisuus minkä tahansa mittausvälin osalta. Sielläkin oletamme, että näöntarkkuutemme todella kykenee löytämään tuon ”keskipisteen” minkä tahansa kahden muun merkin väliltä.
Tarkkuus liittyy siihen, kuinka johdonmukaisesti laite tuottaa saman arvon samasta mittauksesta. Se riippuu yleensä laitteen rakenteesta ja käytöstä. Tarkkuudella tarkoitetaan sitä, kuinka lähellä ”todellista” arvoa mitattu arvo on. Se liittyy usein laitteen kalibrointiin. Prosenttivirhe on vain sen määrittäminen, miten mahdolliset arvot voivat poiketa ”oikeasta” arvosta mittalaitteen ja sen käytön rajoituksista johtuen.