Kun Jumala antoi Aabrahamille suuren voiton Elamin kuninkaasta, häntä kohtasi palatessaan arvoituksellinen hahmo, pappi nimeltä Melkisedek. Erityisen kiinnostavaa tässä kohtaamisessa on se, että Aabraham antoi Melkisedekille kymmenykset (kymmenesosan) kaikesta saaliista, jonka hän oli ottanut vastakkaisilta armeijoilta – suuri osa siitä oli Sodoman ja Gomorran kuninkaiden omaisuutta (1. Moos. 14:20). Miksi Aabraham teki niin?
Tämä tapaus on mielenkiintoinen, koska se näyttää vakiinnuttavan kymmenyksen antamisen instituutiona ennen Mooseksen liittoa. Mutta oliko kymmenysten antaminen Aabrahamin aikana ”institutionaalista” (eli ”jäsennelty käyttäytymismalli tai suhteiden malli, joka hyväksytään kulttuurin perustavaksi osaksi.”) vai oliko se satunnaista. Ehkä vielä tarkemmin sanottuna, oliko se laki? Sekä Aabraham että Jaakob aiheuttavat tässä suhteessa ongelman, sillä oli se sitten laki, tapa tai jumalanpalvelus, se näyttää olevan ainakin tunnustettu käytäntö – merkityksellinen tapa.
Mutta miksi Aabraham ja Jaakob hänen jälkeensä antoivat kymmenykset? Oliko se vain ajan tapa, jonka he sovittivat Jumalan palvontaan? Oliko se Jumalan laki, jota he noudattivat koko elämänsä ajan? Oliko se palvonnan teko? Oliko se vain satunnaista vai oliko se merkittävä teko? Valitettavasti 1. Mooseksen kirjan kertomus on niukka tästä aiheesta – kuten se on niukka monista asioista, jotka haluaisimme tietää. Silti tiedämme tästä tapauksesta enemmän kuin luulisi, ja voimme tehdä siitä useita turvallisia johtopäätöksiä.
Ensiksikin, oliko tämä vain ajan tavan mukauttamista Jumalan palvontaan? Tämä kysymys voi olla merkityksetön, koska emme tiedä, mistä Aabrahamin ympärillä olevat kansat saivat tapansa. Sivilisaatio syntyi Mesopotamiassa juuri sillä alueella, jonne Nooa ja hänen jälkeläisensä asettuivat tulvan jälkeen. Emme voi mitenkään tietää, kuinka paljon siitä, mitä me kutsumme ”babylonialaiseksi”, oli peräisin Nooalta. Oliko esimerkiksi babylonialainen kalenteri itse asiassa kalenteri, jota Nooa ja hänen poikansa noudattivat? Jos näin on, olisi väärin kutsua babylonialaista kalenteria ”pakanalliseksi”. Pelkästään sen toteaminen, että kymmenykset olivat Israelin ympärillä olevien kansojen tapa, ei välttämättä merkitsisi sitä, että kymmenykset eivät olisi olleet jumalallista alkuperää. He saattoivat hyvinkin mukauttaa kymmenykset Nooalle annetuista laeista.
Oliko kymmenysten antaminen Jumalan laki, jota Aabraham ja Jaakob noudattivat koko elämänsä ajan, vai oliko se vapaaehtoinen teko? Vastaus tähän saattaa ainakin osittain riippua siitä, mitä tarkoitamme ”vapaaehtoisuudella”. Yhdysvalloissa verojärjestelmämme on pitkälti riippuvainen siitä, mitä hallitus kutsuu mielellään ”vapaaehtoiseksi noudattamiseksi”. Tässä mielessä ”vapaaehtoinen” tarkoittaa jotakin, joka tehdään omasta tahdosta tai omasta aloitteesta. Meidän tehtävämme on tehdä oma-aloitteisesti veroilmoituksia. Se, että on olemassa laki, joka voi vaatia rangaistuksen, jos jää kiinni, estää sitä täyttämästä ”vapaaehtoisuuden” toista määritelmää, joka on jotain, joka tehdään ”vapaasta tahdosta.”
Se, että kymmenysten maksaminen saattoi olla ”vapaaehtoista”, ei tarkoita, että kymmenysten maksamista koskevaa lakia ei olisi ollut. Jokainen uhrilahja Jumalalle oli vapaaehtoinen, vaikka uhrilahjat oli määrätty laissa. Levitiläisen hallinnon aikana historiassa ei ole viitteitä minkäänlaisesta kymmenyspoliisista. Mitään leeviläistä verovirastoa ei ollut.
Genesiksen kertomuksesta vaikuttaa riittävän selvältä, että Aabrahamille kymmenyksen maksaminen Melkisedekille oli palvonnan teko. Se oli yksilöllinen palvonnan teko ilman pakkoa. Hänen oli yksinkertaisesti päätettävä, aikooko hän totella Jumalaa vai ei. Ei ole minun asiani, rukoileeko toinen ihminen. Miksi se kuuluisi minulle, antaako hän kymmenykset?
Kymmenysten antaminen on vapaaehtoista siinä mielessä, että se tehdään henkilökohtaisena aloitteena.
Kymmenysten antaminen on vapaaehtoista siinä mielessä, että se tehdään henkilökohtaisena aloitteena.
Tässä mielessä ymmärrämme 4. Mooseksen kirjeen 31. luvun erityistapauksen, jossa vero perittiin ”ylhäältä päin” sotasaaliista. Tässä otettiin kymmenystä pienempi määrä ennen jakamista. Mutta jos kymmenys on yksilöllinen ja henkilökohtainen palvonnan teko, keneltäkään ei olisi vaadittu kymmenystä ennen kuin jako oli suoritettu. Eikä se estäisi antamasta kymmenystä suurempaa määrää – kuten soturiluokalta näyttää olleen tapana. Tähän kohtaan viitataan joskus sen osoittamiseksi, että sotasaaliista ei tarvinnut maksaa kymmenyksiä, mutta siitä ei seuraa mitään. Jos kymmenyksen antaminen on henkilökohtaista jumalanpalvelusta, kymmenyksen pakottamisessa ei ole mitään järkeä.
Ja muistakaa, että Aabraham antoi kymmenyksen sotasaaliista.
Oliko Aabrahamin kymmenys satunnainen vai oliko se merkittävä teko? Kymmenysten antamisen myöhemmän historian valossa on todella vaikea julistaa sitä vain satunnaiseksi. Meillä on edelleen kysymys siitä, miksi Aabraham teki näin. Miksi hän antoi kymmenykset saaliista? Miksei viidesosaa, kahdeksasosaa tai paremminkin kahdestoistaosaa? (Desimaalijärjestelmä oli myöhempi keksintö, ja kaksitoista oli hyvin merkittävä luku Israelin historiassa). Tosiasia on, että Aabrahamin kymmenykset eivät voi olla vain satunnaisia, koska Uusi testamentti liittää ne tiukasti leeviläiseen kymmenykseen.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja näki tämän Aabrahamin erittäin merkittävänä tekona ja menee pitkälle selvittääkseen, mikä tämä merkitys oli. Asetettuaan näyttämön hän kertoo meille:
Katsokaa nyt, kuinka suuri tämä mies oli, jolle patriarkka Aabrahamkin antoi kymmenyksen saaliista.” Hebr. 7:4 KJV
Kymmenyksen merkitys oli eräänlainen pienemmän osoittama kuuliaisuus suuremmalle. Tällä vähäisempi tunnusti, että suurempi oli antanut hänelle voiton:
Ja siunasi hänet ja sanoi: ”Siunattu olkoon Abram korkeimman Jumalan, taivaan ja maan haltijan, siunaama: Ja siunattu olkoon korkein Jumala, joka on antanut vihollisesi sinun käsiisi. Ja antoi hänelle kymmenykset kaikesta. 1. Moos. 14:20 KJV
Näyttäisi siltä, että heprealaiskirjeen kirjoittaja näkee Abrahamin kymmenyksissä saman merkityksen kuin myöhemmissä leeviläisissä kymmenyksissä, koska hän yhdistää ne. Ja hän käyttää kymmenyksiä perustellakseen Melkisedekin pappeuden nousua Leevin pappeuden yläpuolelle:
Ja niin kuin minä voin sanoa, niin myös Leevi, joka ottaa kymmenyksiä vastaan, maksoi kymmenyksiä Aabrahamin aikana. Sillä hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek kohtasi hänet.” Hebr. 7:10 KJV
Nämä kymmenykset eivät ole kaksi täysin eri asiaa. Ne ovat täsmälleen sama instituutio eri asetelmissa. Näin ollen on vaikea väittää, että sotasaaliista ei maksettaisi kymmenyksiä, koska Aabraham ja siten myös Leevi maksoi kymmenyksiä sotasaaliista.
Heprealaiskirjeen 7. luvun aiheena ei ole kymmenysten antaminen. Se on Jeesuksen Kristuksen pappeuden nousu leeviläisten pappeuden yläpuolelle, nousu, jonka kirjoittaja olettaa jo tapahtuneen (jae 12). Kymmenysten maksaminen on vain havainnollistus, jolla osoitetaan Melkisedekin pappeuden suuruus. Mutta kun Heprealaiskirjeessä sanotaan, että ”koska pappeus on muuttunut, on välttämättä myös laki muuttunut” (jae 12), puhutaanko siinä kymmenysten antamista koskevasta laista (jae 5) vai laista, joka teki ihmisistä pappeja? (jae 28). Kontekstuaalisesti jakeesta 13 voisi päätellä, että kyse oli laista, joka teki leeviläisistä pappeja, koska Jeesus ei ollut leeviläinen. Vaikka kyseessä olisikin kymmenyksen laki, voisi päätellä, että muutos koskee vain sitä, kenellä on oikeus kymmenykseen, ei kymmenyksen poistamista – jotain, mihin ei Heprealaiskirjeessä (tai muuten missään muuallakaan) edes vihjata.
Tässä on eräs sivuhuomautus, joka on syytä ottaa huomioon. Heprealaiskirjeessä kerrotaan, että Leevillä oli käsky ottaa kymmenykset kansalta lain mukaan. Kyseinen laki voi olla seuraava:
Ja katso, minä olen antanut leeviläisille kaikki kymmenykset Israelissa perinnöksi heidän palvelustaan varten, jota he palvelevat, seurakunnan majan palvelusta. 4. Moos. 18:21 KJV
Leviläiset eivät saaneet kymmenyksiä ilmaiseksi. Hän sai sen tekemänsä työn vuoksi.
Palatakseni alkuperäiseen kysymykseemme, miksi Aabraham antoi kymmenykset? Syy on aivan selvästi nähtävissä 1. Mooseksen kirjan kertomuksessa:
Ja hän siunasi hänet ja sanoi: ”Siunattu olkoon Abram korkeimmasta Jumalasta, taivaan ja maan haltijasta: Ja siunattu olkoon korkein Jumala, joka on antanut vihollisesi sinun käsiisi. Ja hän antoi hänelle kymmenykset kaikesta. 1. Moos. 14:20 KJV
Melkisedek julisti, että voitto oli Jumalalta. Jos Abram ei olisi tässä vaiheessa antanut kymmenyksiä, se olisi ollut yhtä kuin kieltää, että Jumala oli antanut hänelle voiton.
Kymmenyksiä antaessaan Abraham teki kuuliaisuutta (palvoi) Jumalan papin edessä ja antoi kymmenykset keinona tunnustaa Jumala kaiken hyvän ja täydellisen lahjan lähteeksi. Jaakob tunnusti valassaan Jumalalle saman asian sanoessaan: ”Kaikesta, mitä sinä annat minulle, minä annan varmasti kymmenesosan sinulle”. Hän ennakoi sitä, mitä Jumala sanoi Moosekselle:
Mutta sinun on muistettava Herraa, sinun Jumalaasi; sillä hän on se, joka antaa sinulle voiman hankkia rikkauksia, että hän vahvistaisi liittonsa, jonka hän vannoi isillesi, niin kuin se on tänä päivänä. 5. Moos. 8:18 KJV
Mikä on paras tapa tunnustaa Jumala rikkautemme lähteeksi? Halpamies sanoisi vain kiitos, mutta Aabraham antoi kymmenykset.
On tietysti totta, että Mooseksen kirjassa ei ole kymmenysten antamista koskevaa lakia. Mutta toisaalta siellä ei ole myöskään sapatin lakia. 1. Mooseksen kirja ei ole lakien kirja, ja löydämme sieltä vain johtopäätöksiä laista. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa on kuitenkin yksi lausuma, jolla on kauaskantoisia seurauksia suhteessa siihen, mitä Aabraham tiesi laista. Eräässä tilanteessa, jossa Jumala siunasi Aabrahamia, hän sanoi sen olevan:
Koska Aabraham totteli minun ääntäni ja piti minun käskyni, käskyni, ohjesääntöni ja lakini. 1. Moos. 26:5 KJV
Tämä kertoo meille, ettei Aabraham tuntenut vain lakeja, vaan lakien rakenteen. Ihmiset tiesivät, että oli väärin valehdella, varastaa ja tehdä aviorikos. Tiedämme tämän koko 1. Mooseksen kirjan läpi hajallaan olevien johtopäätösten perusteella. Niinpä kun löydämme kaksi miestä, jotka maksoivat kymmenyksiä, voimme luonnollisesti päätellä, että tässä on vahva johtopäätös siitä, että kymmenysten maksamista koskeva laki tunnettiin myös kauan ennen Mooseksen tuloa paikalle.
Tuntuu häpeälliseltä, että 1. Mooseksen kirjassa ei ole merkintöjä siitä laista, jonka Aabraham sai Jumalalta. Opiskelijat ovat tutkineet 1. Mooseksen kirjaa ja keksineet, mitä he kutsuvat Nooan laeiksi – kaikki ne on johdettu 1. Mooseksen kirjan johtopäätöksistä.
Mutta itse asiassa meillä on merkintä niistä laeista, jotka Aabraham tunsi. Syy siihen, miksi niitä ei ole 1. Mooseksen kirjassa, on se, että ne ovat 2. Mooseksen kirjassa. On helppo unohtaa, että perimätieto liittää sekä 1. Mooseksen kirjan että 2. Mooseksen kirjan Moosekselle. Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ei ole lakeja, koska ne ovat seuraavissa kirjoissa. Ensisijainen ero Mooseksen lain ja Aabrahamin lain välillä on se, että Mooseksen laki oli Aabrahamin lain soveltaminen yhteisöön – kansakuntaan.
Mooseksen laki on vain Jumalan ikuisen lain kehittelyä. Mooses, joka kirjoitti 1. Mooseksen kirjan ehkä vasta 2. Mooseksen kirjan tapahtumien jälkeen, ei nähnyt mitään syytä hahmotella 1. Mooseksen kirjassa lakia, jonka hän myöhemmin hahmottelisi 2. Mooseksen kirjassa. Mutta hän paljastaa tuon lain olemassaolon lukuisissa johtopäätöksissä – jopa kymmenykset mukaan lukien.
Väite, jonka mukaan Aabraham maksoi kymmenykset, ei vastauksena lakiin vaan anteliaisuuden eleenä, on eräänlaista dispensationalistista teologiaa. Dispensationalismi väittää, että Jumalalla on erilaisia vaatimuksia eri ihmisille eri aikakausina ja aikoina. Eräässä versiossa päädytään siihen, että Mooseksen ajan ihmiset pelastuivat lain kautta, mutta kristillisessä ajassa meidät pelastetaan armosta. Toisen version mukaan juutalaiset elivät ”lain alla”, kun taas kristityt elävät ”armon alla”. Jumalalla oletetaan olevan erilaiset käyttäytymisnormit ja erilaiset palvontamenetelmät juutalaisille ja pakanoille, vanhan liiton Israelille ja uuden liiton kristityille ja niin edelleen. Dispensationalistinen väite on, että sapattia ei käsketty eikä noudatettu ennen Moosesta.
Dispensationalismi näyttää sanovan, että Jumalan laki on mielivaltainen. Hänen ei olisi tarvinnut luoda sapattilakia tai kymmenyslakia, ja kun hän on luonut ne, hän voi yhtä hyvin kumota ne. Toisaalta, jos Jumalan laki juontaa juurensa ihmisen luonteesta, Jumalan luonteesta ja niiden välisestä vuorovaikutuksesta, voidaan odottaa lain mukauttamista eri kulttuureihin ja jopa teknologioihin, mutta taustalla olevan lain pitäisi pysyä muuttumattomana.
Onko kymmenysten maksaminen siis dispensationalismia vai onko se tunnustettu ja pysyvä keino tehdä kuuliaisuutta Jumalalle? Dispensationalistinen argumentti sallii kapean määritelmän kymmenysten antamisesta Mooseksen aikana. Koska Mooseksen laki täsmentää yhdessä paikassa, että kymmenykset maksetaan maataloustuotteista (3. Moos. 27:30 ff.), oletetaan, että kymmenyksiä ei ollut maksettava mistään muusta. On totta, että lähes kaikki Vanhan testamentin kuvaukset kymmenysten maksamisesta ovat maataloustuotteita, mutta lähes kaikki olivat maanviljelijöitä.
Mutta jos tarkastellaan asiaa laajemmin ja kysytään: ”Mihin minun pitäisi perustaa kymmenykseni?”, niin vastaukseen sisältyy Aabrahamin kymmenys ja Jaakobin lupaus: ”Kaikesta, mitä sinä annat minulle, minä annan varmasti kymmenyksen sinulle.” Tämä on kuitenkin totta. Kuka saa päättää siitä? Sinä. Jos et usko, että Jumala on antanut sinulle tämän tietyn lahjan, sinun ei tarvitse antaa siitä kymmenyksiä. Tietenkin kymmenykset ovat sinun päätöksesi, olivatpa ne sitten hedelmiä tai vihanneksia tai maasta louhittua metallia. Se on jumalanpalvelusta, ei verotusta. Sitä se on aina ollut, jopa Leevin aikana.
Laillistinen näkemys kymmenyksistä on, että se on verotusta. Tämä johdattelee Jeesuksen nuhteen fariseuksille:
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te tekopyhät, sillä te maksatte kymmenykset mintusta, aniksesta ja kumminista ja olette jättäneet tekemättä lain painavammat asiat, tuomion, laupeuden ja uskon; nämä teidän olisi pitänyt tehdä, ettekä jättää toista tekemättä.Matt. 23:23 KJV
Laillistin voisi tässä kohtaa odottaa päättävän, että kymmenykset tuli maksaa vain omasta yrttitarhasta, koska Jeesus ei maininnut mitään muuta.
Laillisti haluaa tietää tarkalleen, mikä on kymmenyksiin oikeuttavaa tuloa. Ovatko ne vain maataloustuotteita, vai pitääkö minun antaa kymmenykset sijoituksesta saadusta satunnaisesta voitosta? Tämä on lomakkeen 1040 lähestymistapa. Abrahamin kymmenykset eivät olleet veroa. Se oli palvonnan teko.
Uudessa testamentissa sanotaan hyvin vähän kymmenyksistä, mutta sitä on vaikea pitää ratkaisevana minkään suhteen. Jos omaksut dispensationalistisen näkemyksen, se voi olla viitteellinen, mutta se on vain argumentti hiljaisuudesta. Jos ei olisi keskustelua Melkisedekin noususta Leeviin nähden, meillä ei ehkä olisi edes keskustelua Hepr. 7:ssä.
Me kristityt olemme kuitenkin Aabrahamin lapsia, emme Mooseksen (Gal. 3:7), ja Jeesus sanoi, että jos olemme Aabrahamin lapsia, meidän voidaan odottaa tekevän Aabrahamin tekoja (Joh. 8:39) Voimme kuitenkin edelleen perustellusti kysyä, miksi isämme Aabraham maksoi kymmenykset.
Jossain pienessä määrin vastaus löytyy ehkä profetiasta. Aikaisemmin tässä kirjoituksessa sanoin, että saatamme törmätä pyhiin kirjoituksiin, jotka saattavat viitata siihen, että kymmenysten antaminen on muutakin kuin vain muinaisessa kulttuurissa esiin noussut tapa. Tässä kohdassa Jumala puhuu kymmenyksistä ja uhrilahjoista:
Ryöstääkö ihminen Jumalaa? Kuitenkin te olette ryöstäneet minua. Mutta te sanotte: ”Missä me olemme ryöstäneet sinua?” Kymmenyksissä ja lahjoituksissa.” Malakia 3:8 KJV
Sanavalinta tässä asettaa aiemmat väitteeni, joiden mukaan kymmenysten maksaminen voisi olla vapaaehtoista, suuren paineen alle. Sillä Jumalan ryöstäminen tai huijaaminen viittaa siihen, että otamme jotain, mikä kuuluu hänelle tai ainakin kuuluu hänelle. Eivätkä vain maanviljelijät olleet ryöstäneet Jumalaa, vaan koko kansa. Tässä raamatunkohdassa on myös suora yhteys toisaalta kymmenysten antamisen ja antamatta jättämisen ja toisaalta siunausten ja kirousten välillä.
Ajatuksena näyttää olevan, että Jumala omistaa kaiken ja me olemme hänen maansa taloudenhoitajia (Ps. 24:1). Eikä vain Israelin maa kuulu Jumalalle, vaan kaikki maa kuuluu Jumalalle (2. Moos. 9:29). Talonmies, joka ei anna isännälle sitä, mikä hänelle kuuluu, joutuu todennäköisesti vastuuseen (Matt. 21:33 ja sitä seuraavat). Ja Aabraham saattoi hyvinkin antaa kymmenykset, ei ainoastaan sydämensä hyvyydestä, vaan myös siksi, että hän tiesi kymmenysten kuuluvan Jumalalle.
Olemmeko tässä tekemisissä dispensatorisen ajatuksen vai ikuisen periaatteen kanssa? No, Jeesus antoi meille vertauksen, jolla pintapuolisesti näyttää olevan vähän tekemistä kymmenysten kanssa, ja kuitenkin se tekee selväksi, että Jumalan tunnustamatta jättämisellä on vakavia seurauksia. Hän puhui miehestä, jolla oli tänä vuonna runsaat sadot ja joka joutui purkamaan latonsa ja rakentamaan suurempia. Jeesus sanoi tälle miehelle:
Sinä hölmö, tänä yönä sinulta vaaditaan sielusi; kenen ovat sitten ne tavarat, jotka sinä olet hankkinut? Niin on se, joka kerää itselleen aarteita eikä ole rikas Jumalaa kohtaan.” Luuk. 12:20-21 KJV
Rikas Jumalaa kohtaan? Kuinka rikas? No, kymmenykset ovat paikka aloittaa.