Varttuessani pidin huolen siitä, ettei minun tarvinnut juuri koskaan kuulla kysymystä ”Miksi itket?”. Oletko tyttö?!”, jota muilta ympärilläni olevilta pojilta kysyttiin. En koskaan nähnyt isäni tai hänen veljiensä itkevän. Mutta en voi sanoa samaa äidistäni tai muista naisista elämässäni.
Poikien ei ollut ok olla avoimesti kyynelehtimässä, jos meitä loukattiin fyysisesti tai henkisesti. Aina kun itkin, se oli lyhyttä, salaista ja hillittyä.
Sitten oli tilanteita, jolloin pojat todella saattoivat itkeä avoimesti. Se oli silloin, kun halusimme jotain. Päättelin villisti, että tämä johtui siitä, että itku emotionaalisesta tai fyysisestä loukkaantumisesta toimi hälytyksenä rajallisten resurssien mahdollisesta ehtymisestä, kun taas itku saadakseen jotain paljasti vääryyden, joka tarvitsi välitöntä korjausta. Mutta voitte jättää pohdintani huomiotta.
Olin alitajuisesti kateellinen siitä, että tytöt saivat itkeä vapaasti julkisesti, erityisesti siksi, että ne muutamat kerrat, jolloin olin itkenyt, olivat päättyneet itselleni itsevarmuutta tuottavaan, melkein euforiseen tunteeseen.
Itkeminen on keino purkaa kehon kasaamaa energiaa. Se on myös hälytys kotitaloudelle tai laajemmalle yhteisölle, jotta asianomaiset, joiden sydämet sulavat itkustasi, voivat tulla apuun. Esimerkkinä voidaan mainita vauvat, joiden itku voi saada jopa tuntemattomat ihmiset huolestumaan tai ainakin ärsyyntymään siinä määrin, että he esimerkiksi ”maksaisivat jollekulle siitä, että tuo vauva pitää turpansa kiinni.”
Kävin Ghanan Cape Coastissa anglikaanista poikakoulua Cape Coastissa, jonka brittiläiset siirtomaaisännät rakensivat. Siellä monet koulukaverini joutuivat sairaalahoitoon ja melkein menettivät henkensä opettajien rajujen ruoskaniskujen seurauksena kepeillä ja muilla esineillä. Heidän kieltäytymisensä itkemästä tuskasta sai opettajat vihaisemmiksi ja ajoi heidät lyömään entistä kovemmin.
On kuin kyyneleet olisivat ihmisarvomme väritöntä verta. Ehkä myös reaktio, joka on suunniteltu sadisteille, jotka afrikkalaisten esi-isiemme mielestä saivat nautintoa siitä, että näkivät meidän kärsivän. Monimutkaisia juttuja.
Kukaan ei nähnyt minun itkevän rajusti. Vain lyhyesti, kun isoäitini, romanialainen isoisäni ja tätini menehtyivät. Itkin myös yksin ajoittain avuttoman ja terveydentilaltaan heikkenevän perheenjäsenen vuoksi. Ja itkin, kun äitini pyysi ensirakkauttani jättämään minut (molemmat näkivät/kuulivat minut, mutta olin liian murskaantunut välittääkseni).
Muutama päivä sitten itkin peräti kymmenen kertaa katsellessani elokuvaa Mulan. Myös elokuva Coco sai minut itkemään. Luulen, että se johtuu siitä, että samaistun vahvasti ihmisiin, jotka löytävät itsensä ja jotka yhteisönsä hyväksyy sellaisina kuin he ovat ja jotka samalla tekevät perheestään ja yhteisöstään ylpeitä ja toiveikkaita.
Olisin hakenut Hollywoodiin, jos voisin itkeä pyydettäessä. Ajattelin aina, että sen täytyi olla vaikein osa näyttelemistä, koska kasvatukseni oli tehnyt itkemisestä ihmisten edessä niin vaikeaa, jopa tosielämässä.
Minulta kesti jonkin aikaa päästä tähän, mutta nyt itken ylpeänä niin, että nautin siitä. Olen ymmärtänyt, että patriarkaatti on näkymätön ansa, joka rajoittaa meitä, joten yritän vapauttaa itseni sen pauloista pikkuhiljaa, päivä kerrallaan.
Emmanuel Owusu Bonsu alias Wanlov the Kubolor on romanialaissyntyinen/Ghanassa kasvanut laulaja/lauluntekijä, elokuvantekijä ja kulttuuri-ikoni. Kubolor tuottaa kykyjä, joilla on positiivisia sosiaalisia viestejä, koska hän on ihmisoikeuksien ja kestävän ympäristön puolestapuhuja. Hän on myös vahva ihmisoikeuksien puolestapuhuja Ghanassa ja puhuu avoimesti ympäristönsuojelusta & korruptiosta. Kubolor tunnetaan huumoristaan, rohkeudestaan ja epäsovinnaisista näkemyksistään eri aiheista.
Näkemykset, jotka on ilmaistu Näkemys-artikkeleissa, ovat yksinomaan kirjoittajien mielipiteitä.
Oletko tunnustettu asiantuntija omalla alallasi, joka työskentelee Afrikassa? Oletko afrikkalaista syntyperää? Haluaisitko kertoa henkilökohtaisen tarinan, joka haastaa perinteiset näkemykset maskuliinisuudesta? Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen [email protected]
.