Britannian offshore-öljy- ja kaasuinfrastruktuurin käytöstä poistaminen maksaa veronmaksajille HMRC:n arvion mukaan 24 miljardia puntaa. Miksi emme siis voi jättää ihmisen tekemiä rakenteita mereen ja siten säästää poisto- ja kierrätyskustannuksissa? Se olisi suuri voitto julkiselle kukkarolle. Sitä varten meidän olisi kuitenkin koeteltava kestävän kehityksen pilareita: taloutta, ympäristöä ja yhteiskuntaa.
Öljynporauslautan käytöstä poistaminen on iso urakka. Offshore-laitokset koostuvat öljyn ja kaasun käsittelyyn ja poraukseen tarvittavista laitteista (topside) sekä merenpohjan ja pinnan välisestä tukirakenteesta. Tämä on useimmiten merenpohjaan paalutettu teräsrunko (vaippa). Ison-Britannian vesillä suurin teräsvaippa on Magnus-öljynporauslautan vaippa, joka painaa 30 000 tonnia eli noin 20 000 perheauton painon.
Purkaminen tapahtuu yleensä kahdessa vaiheessa. Ensin yläpohjalaitteet puhdistetaan ja rikotaan osiin, jotta ne voidaan nostaa nosturiproomuihin tai raskaampien yläpohjarakenteiden osalta kaksirunkoiseen säiliöalukseen. Kun yläpuoli on irrotettu, vaippa katkaistaan, nostetaan proomuun ja sekä yläpuoli että vaippa viedään maihin purettavaksi ja kierrätettäväksi.
Oljy- ja kaasulähteet on aina tulpattava, jotta hylättyjen hiilivetyjen varastojen sisältö ei pääse vuotamaan ympäröivään ympäristöön. On kuitenkin yhä enemmän todisteita siitä, että vaipan ja pintarakenteiden jättäminen mereen on ympäristön kannalta myönteistä.
Meksikonlahdella yhdysvaltalainen Rigs to Reefs -ohjelma on muuttanut 532 öljy- ja kaasulauttaa keinotekoisiksi riutoiksi. Kun kukin rakenne on ollut vedessä useita vuosia, se peittyy epifaunisten eliöiden, kuten osterien, simpukoiden, simpukoiden, simpukoiden, tunikaattien, sienien ja korallien peittoon. Nämä luovat yhä monimutkaisemman pinnan, joka tarjoaa tuhansia koloja ja koloja rapujen, matojen, merisiilien ja blennien kaltaisten eliöiden käyttöön. Nämä eläimet tarjoavat sitten ravintoa suuremmille kaloille, ja rakenteesta tulee todellinen riuttaekosysteemi.
Scottish Wildlife Trust ehdottaa myös, että arkkitehtuurin poistaminen ei ehkä ole ympäristön kannalta paras vaihtoehto. Samoin kuin Meksikonlahdella, Skotlannin rannikolla olevat rakenteet tarjoavat kovia pintoja, joita asuttavat anemonit, hydroidit, bryozoanit, sienet, simpukat, simpukat, simpukat sekä pehmeät ja kovat korallit. Niistä on myös tullut lisääntymisalueita ja suojapaikkoja kaupallisesti tärkeille kaloille, ja ne houkuttelevat saalistavia merinisäkkäitä.
Käytöstäpoisto sen sijaan tuhoaa kukoistavia meriekosysteemejä, jotka ovat rakentuneet vuosikymmenten aikana. Se lisää myös haitallisia ilmapäästöjä, myös kasvihuonekaasupäästöjä, jotka johtuvat poistotöiden edellyttämästä meriliikenteestä.
Käytöstäpoisto ei myöskään tarjoa juurikaan sosiaalisia tai taloudellisia etuja. Se luo vain vähän työpaikkoja, erityisesti prosessin maissa tapahtuvaa purkamista ja kierrätystä varten. Esimerkiksi Buchanin kelluvan tuotantolaitoksen purkaminen tarjosi vain 35 työpaikkaa. Prosessin päätteeksi mitään ei jää jäljelle. Viime kädessä käytöstäpoisto vie veronmaksajien varoja.
Se on laki
Hyötyjen puutteesta huolimatta Iso-Britannia jatkaa offshore-arkkitehtuurin poistamista noin 70 000-100 000 tonnin vuosivauhdilla. Syynä tähän on se, että merilainsäädännön mukaan meidän on pakko.
Kansainvälisen OSPAR-yleissopimuksen päätös käytöstä poistettujen offshore-laitosten hävittämisestä kieltää allekirjoittajamaita (Yhdistynyt kuningaskunta mukaan lukien) jättämästä offshore-arkkitehtuuria mereen joko kokonaan tai osittain. Siinä määrätään, että kaikki yläpuoliset laitokset on palautettava maihin ja että alle 10 000 tonnia painavat merenalaiset rakenteet on poistettava kokonaan. Koska suurempien rakenteiden poistaminen on vaikeaa, joidenkin rakenteiden perustukset voidaan jättää paikoilleen.
On myös mielenkiintoista huomata, että OSPAR on ristiriidassa Yhdistyneen kuningaskunnan Conservation of Offshore Marine Habitats and Species Regulations 2017 -säädöksen kanssa. OSPAR:n mukaan rakenteet on poistettava riippumatta siitä, aiheutuuko niistä haittaa meren eliöstölle, kun taas Ison-Britannian asetuksissa keskitytään estämään toimet, jotka voivat tappaa tai vahingoittaa suojeltuja merieläinlajeja.
Esimerkiksi voidaan mainita kylmän veden koralli Lophelia pertusa. Näitä koralleja on havaittu öljy- ja kaasurakenteissa 50-130 metrin syvyydessä. Kylmän veden koralliriutat ylläpitävät runsasta selkärangattomien ja kalojen monimuotoisuutta ja runsautta. Se, että OSPAR-yleissopimus ei tunnustaisi niiden esiintymistä, on yksinkertaisesti väärin.
Koska julkiselle taloudelle on niin paljon hyötyä siitä, että ihmisen tekemät rakenteet jätetään mereen meriekosysteemejä hyödyttävinä, Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksen olisi perustettava poistamista koskevat perustelut taloudellisiin, yhteiskunnallisiin ja ympäristöön liittyviin todisteisiin. Jos todisteet eivät tue poistamista – mitä en usko, että ne tukevat – Yhdistyneen kuningaskunnan olisi kyseenalaistettava nykyisen kansainvälisen merilainsäädännön soveltuvuus.
Viimeiseksi usein esitetty vasta-argumentti on se, että jos jättäisimme offshore-arkkitehtuurit paikoilleen, seurauksena olisi samanlainen julkinen kohu kuin se, joka pakotti Shellin hylkäämään suunnitelmansa Brent Spar -säiliöaluksen lastauspoijun hävittämisestä mereen 1990-luvulla. Mutta jos käyttäisimme offshore-laitteistojen paikoilleen jättämisestä saatavat säästöt ilmastonsuojeluinvestointien tukemiseen, uskon, että ympäristöryhmät ja suuri yleisö saattaisivat nähdä asiat hyvin eri tavalla.