Kun otetaan huomioon pohjoismaisten yhteiskuntien silmiinpistävä samankaltaisuus, on mielenkiintoista huomata, miten eri tavoin jotkut niistä ovat reagoineet nykyiseen covid-19-kriisiin. Esimerkiksi Tanska ja Norja toteuttivat nopeasti työ- ja koulusulun ja sulkivat rajansa. Ruotsi sen sijaan on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta verrattain löyhällä lähestymistavallaan, jolla se on pyrkinyt pakottamaan sosiaalista etäisyyttä lainsäädännöllisin toimenpitein. Riippumatta siitä, mikä lähestymistapa on ”oikea”, erilaiset reaktiot ovat paljastaneet kunkin maan erilaiset hallintotavat, erityisesti hallituksen ja hallintoviranomaisten, kuten terveyslautakuntien, välisen suhteen sekä huolen demokraattisen järjestelmän hauraudesta kokonaisuudessaan. Nämä erot juontavat usein juurensa historiallisiin perinteisiin ja kokemuksiin. Tässä Helsingin yliopiston Pohjoismaisen tutkimuskeskuksen apulaisprofessori Johan Strang pohtii joitakin syitä näihin eroihin.
2020.04.06 | Johan Strang
Vaihteleva historia ja demokraattiset perinteet ovat kenties joitakin syitä siihen, miksi Tanska, Suomi ja Norja ovat reagoineet eri tavoin covid-19:ään – ja miksi Ruotsilla on ollut täysin erilainen lähestymistapa. (Huomaa, että tässä kartassa näkyvät vain ne Pohjoismaat, joihin artikkelissa viitataan). Kuva: colourbox.dk.
*Huomaa, että tässä artikkelissa keskitytään vain mainittuihin Pohjoismaihin (Tanska, Suomi, Norja ja Ruotsi) eikä koko Pohjolaan kokonaisuudessaan.
erilaiset tavat organisoida hallintoelimet
Yksi perustavanlaatuisimmista syistä Pohjoismaiden erilaisiin reaktioihin covid-19-kriisiin ovat Pohjolan itä- ja länsiosien erilaiset hallintoperinteet. Siinä missä Suomessa ja Ruotsissa on verrattain pienet ministeriöt ja itsenäiset hallintoviranomaiset, Norjassa ja Tanskassa poliitikot johtavat hallintoa suoremmin. Näin ollen Tanskassa ja Norjassa oli helpompi reagoida nopeasti poliittisilla päätöksillä – ja jopa ohittaa viranomaiset ja niiden asiantuntemus, kun se katsottiin poliittisesti tarpeelliseksi. Tanskan hallitus asetti nopeasti rajoituksia ja sulki rajansa, vaikka Tanskan terveysviranomaisen (Sundhedstyrelsen) epidemiologit pitivät sitä tarpeettomana.
Ruotsissa valtion epidemiologi on useammin televisiossa kuin pääministeri, ja häntä pidetään yleisesti ”kapteenina”, joka ratsastaa Ruotsin myrskyn läpi. Sekä Norjassa että Tanskassa pääministeri on selkeä keulahahmo. Suomessa pääministeri Sanna Marin on myös keulahahmo, mutta korostaa jatkuvasti noudattavansa THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) suosituksia.
KUVAT: Tanskassa, Norjassa ja Suomessa lehdistötilaisuuksien keulahahmo on pääministeri, kun taas Ruotsissa se on tavallisemmin Ruotsin kansanterveyslaitoksen epidemiologi Anders Tegnell (kuva vasemmalla). Kuva oikealla: Tanskan pääministeri Mette Frederiksen, statsministeriet.
Aiemmat kokemukset vaikuttavat nykyisiin toimintatapoihin
Se, että Suomi on toiminut Ruotsin kanssa samasta hallintoperinteestä huolimatta eri tavalla kuin Ruotsi, saattaa liittyä suomalaisiin historiallisiin kokemuksiin, eikä vähiten toiseen maailmansotaan. On olemassa tietty valmius toimia päättäväisesti ja kollektiivisesti äkillisissä kriiseissä. Sodan opetus oli, että jos kaikki noudattavat valtion käskyjä, kaikki on hyvin, mutta odotetaan myös, että hallitus on valmis toimimaan nopeasti ja tarmokkaasti. Suomi on myös muita Pohjoismaita paremmin varustautunut muun muassa varmuusvarastojen osalta, mikä on pitkään ollut muiden Pohjoismaiden vähäinen huolenaihe. Norjassa ja Tanskassa sotakokemukset liittyivät pikemminkin siihen, että yksilön vastuu oli tärkeä, kun taas Ruotsissa voidaan ehkä sanoa, että vastaavaa kriisikokemusta ei ole.
KUVA: Suomi on kiistatta paremmin valmistautunut kriiseihin. Kuvassa Suomen hallituksen lehdistötilaisuus 16. maaliskuuta 2020, jolloin ilmoitettiin koulujen sulkemisesta. Kuva: Laura Kotila, Flickr, Valtioneuvoston kanslia.
Ruotsi menee yksin – miksi?
- Epäilemätön itseluottamus: Ruotsi on ainoa Pohjoismaa ja yksi harvoista Euroopan maista, joka ei ole sulkenut koulujaan ja ottanut käyttöön tiukkoja, lakisääteisiä sosiaalisia etäisyystoimenpiteitä. Vaatii paljon itseluottamusta, jotta voi toimia toisin kuin lähes kaikki muut maat. Ruotsilla on tätä itseluottamusta enemmän kuin muilla Pohjoismailla, joita luonnehtii enemmän pienen valtion asenne, nimittäin se, että on tärkeää seurata muita. Sen tunnistaminen ja selittäminen, mistä tämä ruotsalainen itseluottamus johtuu, on yksi vaikeimmista ja jännittävimmistä kysymyksistä Pohjoismaista kiinnostuneille filosofeille ja kulttuurihistorioitsijoille. Oma teoriani on, että kyse on ajallisuudesta. Joskus 1900-luvulla, Ruotsin mallin kukoistuskaudella, syntyi ajatus, että Ruotsi oli yksi maailman moderneimmista maista ja siten muita maita ”edellä”. Jos siis Ruotsin tavoin ollaan inhimillisen kehityksen kärjessä, ei ole mitään järkeä verrata itseään muihin vähemmän kehittyneisiin yhteiskuntiin. Sen sijaan on halua ja tapana ratkaista jokainen kysymys itsenäisesti.
- Talouden keskeinen rooli: Taloudelliset näkökohdat ovat olleet ruotsalaisessa keskustelussa paljon keskeisemmällä sijalla ja paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin muissa Pohjoismaissa. Ei ole mielikuvituksen yläpuolella, että tämä liittyy siihen, että Ruotsi on monessa suhteessa uusliberaalimpi ja finanssivetoisempi. Samalla on kuitenkin muistettava, että taloustieteilijöillä on historiallisesti ollut Ruotsissa keskeisempi asema keskustelussa kuin muissa Pohjoismaissa. Ruotsin hyvinvointivaltio, ”folkhemmet” (kansan koti), oli monessa suhteessa ensisijaisesti taloudellinen hanke. Sen keskeisiä arkkitehtejä olivat taloustieteilijät kuten Gunnar Myrdal, Ernst Wigforss, Bertil Ohlin, Gösta Rehn ja Rudolf Meidner. Ruotsissa osaamisen keskipisteenä ovat edelleen yleensä talousalan ihmiset. Jos muistan oikein Helsingin yliopiston Pohjoismaisen tutkimuskeskuksen perustajan Henrik Steniuksen, keskeinen asiantuntemus kriisitilanteissa on Ruotsissa taloustieteilijöillä, Suomessa historioitsijoilla ja filosofeilla, Norjassa juristeilla ja historioitsijoilla ja Tanskassa valtiotieteilijöillä. Tämä ei tarkoita sitä, että ruotsalaiset asettaisivat talouden terveyden ja ihmishenkien edelle tai että he tekisivät tunteettomia kustannus-hyötyanalyysejä. Ruotsissa on pikemminkin vahva perinne ajatella, että toimiva talous on ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edellytys. Kansan turvallisuus voidaan saavuttaa vain vahvistuvan talouden avulla, ja toisaalta 1990-luvun laman julmat sosiaaliset ja psyykkiset seuraukset Ruotsissa ja Suomessa ovat vielä tuoreessa muistissa, erityisesti Suomessa.
- Ruotsalaiset tekevät mitä käsketään: Muissa Pohjoismaissa – ehkä erityisesti Tanskassa – Ruotsilla on paternalistisen ja kieltävän yhteiskunnan maine, mikä ei näytä sopivan yhteen sen liberaalin asenteen kanssa, joka Ruotsilla on ollut koronakriisin aikana. Miten tämä sopii yhteen? Jos asiaa tarkastellaan tarkemmin, tanskalaiset eivät luultavasti pilkkaa niinkään kieltoja sinänsä, vaan sitä, miten kuuliaisesti ruotsalaiset noudattavat erilaisia suosituksia. Jos tanskalaisia anekdootteja on uskominen, kun Ruotsin kansanterveysviranomainen (Folkhälsomyndigheten) suosittelee syömään viisi viipaletta leipää päivässä, ruotsalaiset syövät viisi viipaletta leipää päivässä. Stereotypia on pikemminkin se, että ruotsalaiset luottavat naiivisti siihen, että valtio tietää, mikä on heille parasta. Tämä on muuten täsmälleen sama logiikka, joka läpäisee Ruotsin suhtautumisen covid-19-kriisiin: Ruotsin viranomaiset luottavat siihen, että ruotsalaiset yleisesti ottaen noudattavat valtion epidemiologin suosituksia pestä kätensä ja pysyä erossa toisistaan. Sosiaalisia etäännyttämistoimia ei ole tarpeen panna oikeudellisesti täytäntöön. Tästä huolimatta laajemmasta vertailevasta näkökulmasta katsottuna luottamus viranomaisiin on korkealla tasolla kaikkialla Pohjoismaissa (myös Tanskassa), joten tällä selityksellä Ruotsin poikkeuksellisuudesta on varmasti rajoituksensa.
KUVA: Suomessa ja Norjassa demokratia on laillistetumpaa kuin Tanskassa ja Ruotsissa. Norjassa on edelleen Pohjoismaista eniten lakimiehiä asukasta kohden. Kuva: The Supreme Court of Norway, By Bjoertvedt – Own work, CC BY-SA 3.0.
Demokratia pelaa eri tavalla
Yksilön oikeudet ja muut perustuslailliset näkökohdat pandemian torjuntatoimenpiteisiin liittyen ovat olleet paljon keskeisemmällä sijalla keskustelussa Suomessa ja erityisesti Norjassa kuin Tanskassa ja Ruotsissa. Tämä saattaa johtua siitä, että Suomi ja Norja ovat nuorempia kansakuntia ja laillistuneempia demokratioita kuin Tanska ja Ruotsi. Perustuslailla on historiallisista syistä erityinen asema sekä Suomessa että Norjassa. Suomessa vanhoilla ruotsalaisilla laeilla oli erityinen merkitys Venäjän aikana (1809-1917), ja 1900-luvulla on ollut toistuvia demokratiakriisejä, jotka ovat korostaneet demokratian perustuslaillisen suojan tarvetta. Norjassa vuoden 1814 Eidsvollin perustuslailla on erityinen asema kansallisessa tarinassa, ja 1800-luvun johtavat poliitikot olivat usein juristeja. Norjassa on edelleen Pohjoismaiden eniten lakimiehiä asukasta kohti. Tanska ja Ruotsi korostavat pikemminkin politiikan ensisijaisuutta lakiin nähden. Kun Ruotsin hallitus huhtikuun alussa ehdotti lakiehdotusta, joka antaisi sille lisävaltuuksia covid-19-kriisin ratkaisemiseksi, tärkein puheenaihe ei ollut mahdolliset seuraukset yksilön oikeuksille vaan se, että lakiehdotus antaisi hallitukselle mahdollisuuden ohittaa valtiopäivät (Riksdag). Historiallisesti politiikan ensisijaisuus lakiin nähden oli osa hyvinvointiyhteiskunnan oikeusfilosofiaa (skandinaavinen oikeusrealismi). Johtava ajatus oli, että laki ei saisi estää edistyksellisiä uudistuksia. Sen sijaan laki nähtiin työkaluna lainsäätäjien käsissä. Tämä ajattelutapa edellyttää historiallisesti ehdollistunutta luottamusta demokratian vahvuuteen ja sen kykyyn vastustaa voimia, jotka haluavat kaataa sen sisältäpäin. Niinpä siinä missä Tanskaa ja Ruotsia voisi luonnehtia niin sanotusti demokraattinen itseluottamus (tai vaihtoehtoisesti naiivius), Norjaa ja Suomea huolestuttaa enemmän demokratian hauraus kriisiaikoina.
Ei pidä tyrmätä ”sotaponnistuksia”
Mielenkiintoinen loppuhuomio on se, kuinka vahvaa kannatusta tietyn maan lähestymistapa saa oikeana. Ruotsissa maan lähestymistavasta poikkeavia henkilöitä on haukuttu ”amatööriepidemiologeiksi”, ja Suomessa jopa jyrkät toimenpiteet, kuten koko Uudenmaan läänin eristäminen, on toteutettu ilman suurempaa vastustusta tai keskustelua. Pohjoismaiden hallitusten kannatus on vakaata ja kasvaa koko alueella, ja sanomalehdillä on tapana paisutella uutisia, jotka vahvistavat tunnetta siitä, että ”meidän” oma maamme on oikealla tiellä. Mutta mitä kauemmin kriisi kestää, sitä enemmän tilaa kriittiselle keskustelulle näyttää olevan. Tämä pätee kaikkiin Pohjoismaihin, mutta ehkä erityisesti Ruotsiin, mikä voi johtua siitä, että Ruotsin lähestymistapa on kiistanalaisempi, tai ehkä siitä, että Ruotsi on suurempi maa, jossa on enemmän tilaa eriäville mielipiteille – sen tunnetusta konformismista huolimatta. Viittaukset muihin Pohjoismaihin ovat keskeinen osa näitä uusia keskusteluja, ja tässä mielessä on mielenkiintoista huomata, että kriisi on elvyttänyt Pohjoismaiden sisäisen vertailun kansallisena poliittisena käytäntönä koko alueella. Kriisiaikoina Pohjoismaat eivät ehkä toimi samalla tavalla, mutta ne ovat edelleen halukkaita oppimaan toisiltaan ollakseen paremmin valmistautuneita seuraavalla kerralla.
Lisälukemista:
- Francis Sejersted, Sosiaalidemokratian aika: Norway and Sweden in the Twentieth Century (Princeton University Press, 2011).
- Johan Strang ’Scandinavian Legal Realism and Human Rights: Axel Hägerström, Alf Ross and the Persistent Attack on Natural Law’ Nordic Journal of Human Rights, 36, 3 (2018) s. 202-218.
- Pauli Kettunen ’Hyveellisten piirien yhteiskunta’ teoksessa Mallit, Pauli Kettunen ja Hanna Eskola (toim.), Mallit, nykyaika ja Myrdals (Helsingin yliopisto 1997).
- Sheri Berman, The Primacy of Politics (Cambridge University Press, 2006).
.