Resoluution lyhennemuoto näytön tai kameran ottamisessa – numero, jota seuraa p, tai numero, jota seuraa i, tarkoittaa p – ”progressiivista” digitaalista elokuvaformaattia tai i – ”lomitettua” digitaalista elokuvaformaattia.
I:tä tai p:tä edeltävä numero tarkoittaa yksinkertaisesti jompaakumpaa resoluution muodostavista kahdesta pisterivistä – se on aina annettu pysty- tai sivurivi. Ja se tulee olemaan 1080 pistettä (pikseliä) täsmälleen 1080p:ssä.
Mitä tämä lyhennetty resoluutioformaatti ei kerro, on pikselien vaakarivillä olevien pisteiden määrä. Se voi olla mikä tahansa määrä.
1920 on yleisin arvo vaakapikselien lukumäärälle nykyään 1080p-resoluutiossa – se on vakiomuotoinen ”Full H.D.” -formaatti, joka löytyy Blu-Ray-levyiltä ja jota tuotetaan nykyään myös useimpiin 1080p-kotitelevisioihin. Tämä resoluutio on 1920 x 1080. Se ei kuitenkaan ole määritelmä sille, mitä 1080p on, vaikka 1080p voi olla ja on sitä. 1080p on myös 1440 x 1080 pikseliä progressiivisessa digitaalisessa elokuvamuodossa.
Progressiivinen tarkoittaa, että jokainen otetun elokuvan ruutu (jokainen still-kuva se on progressiivisessa muodossa) on täysi ruutu koko resoluution pikseleistä – eli 1920 x 1080 -elokuvissa jokainen yksittäinen ruutu näytetään eri tavalla koostettuna, erikseen tuolla pikseleiden määrällä, ja ruudut vain etenevät peräkkäin ilman mitään tasoittamista tai minkään pikseleiden leikkaamista pois, jotta muistia käytetään vähemmän. Elokuva voidaan kuvata millä tahansa kuvataajuudella sekunnissa – riippumatta siitä, millä kuvataajuudella ne on kuvattu, elokuvaelokuvat leikataan yleensä niin, että ne voidaan julkaista 24 kuvataajuudella sekunnissa. 1080p-resoluutiolla on siis joka sekunti 24 täyttä 1920 x 1080 pikselin ruutua. Tyypilliset kotikäyttöön tarkoitettujen videokameroiden sekuntikohtaiset kuvat ovat 30 kuvaa sekunnissa ja 60 kuvaa sekunnissa nopean liikkeen kuvaamiseen.
Interlaced on toinen digitaalinen elokuvaformaatti. Kussakin kuvassa ei käytetä kaikkia pikseleitä. Ruutu on yleensä jaettu kenttiin, useat kentät muodostavat yhden ruudun. Yleensä ruutuja on huomattavasti vähemmän sekunnissa kuin progressiivisessa formaatissa, mutta koska jokainen ruutu koostuu useista kentistä, myös tämä on laadukas ja teräväpiirtoinen digitaalinen elokuva. Jokaista kenttää ei oteta (tai lähetetä/toisteta, jos puhutaan televisiovastaanottimista, jotka antavat i-signaaleja) koko käytettävissä olevalla pikselimäärällä – eri osia koko kehyksestä otetaan eri kehyksissä liikkeestä ja muista muuttujista riippuen (koneet toimivat niin nopeasti). Kuvakentät toistetaan nopeasti, jolloin jokainen ruutu etenee, jotta saadaan aikaan vaikutelma, että koko resoluutio on käytössä – kuten se todellisuudessa (yleensä) onkin, mutta ei vain kaikkea kerralla. i-filmi näyttää usein ”tanssillisemmalta” tai hieman nykivämmältä kuin p-filmi.
Suurin osa maailmasta kasvoi vuosikymmeniä katsellen i – lomitettua – elokuvaa, joka oli myös suosituin analoginen formaatti standarditarkkuudessa, kun elokuvaa lähetettiin kodeissa oleviin televisioihin. Nyt maailma on hitaasti siirtymässä lähettämään televisiota p – progressiivisessa muodossa. (Joissakin paikoissa progressiivisia televisiosignaaleja on kuitenkin voitu vastaanottaa jo vuosia). Luulen, että i on edelleen yleisimmin käytössä, jos katsot ympäri maailmaa.
Vielä ymmärrän hieman, miksi jotkut ihmiset ovat haluttomia yhdistämään näytön resoluutioita, joita he näkevät televisiossa olevan, kannettaviin tietokoneisiinsa ja kannettaviin tietokoneisiinsa yleensä. Mutta kai se johtuu vain siitä, ettei siihen ole tottunut, ja lisäksi se on iso tuote markkinoiden ohjelmoinnista – kaikki ne laatikot, joissa on 1920 x 1080 ja 1280 x 768 tai mitä tahansa – on melkein luonnollista, että haluaa siirtää nuo varsin ärsyttävät asiat syrjään ”uusien televisioiden maailmaan”, jotka ovat tulleet meidän yllemme. Luulen, että ihmisiä ärsyttää jopa televisiot – 12 tai 13 vuotta sitten joutui etsimään koko päivän tai pidempäänkin löytääkseen mainoksen televisiosta – jo pelkkä ajatus siitä oli outo, nyt se tuntuu olevan enemmän osa elämää kuin työ tai harrastukset tai lasten kanssa vietetty aika. Ja on luonnollista haluta sivuuttaa se vain niihin isoihin laatikoihin, joissa on uudet televisiot, joita meillä ei ollut lapsena.”
Mutta itse asiassa noissa laatikoissa on enemmän tai vähemmän sama asia kuin kannettavan tietokoneen näytöllä nykypäivänä. Jotkut diginäytöt on säädetty vain tv-käyttöön, jotkut vain tietokonenäytön käyttöön ja jotkut molempiin. Mutta pohjimmiltaan ne ovat käytännössä samaa digitaalista tavaraa – olipa se sitten kannettavassa tietokoneessa tai jossakin noista isoista HD-tv-bokseista kaupassa. On luonnollista, että haluat tietää kannettavan tietokoneesi näytön resoluution. Kannettavan tietokoneen näyttö koostuu pisteistä – siinä kaikki – ja useimmat ihmiset ovat jo tietoisia siitä, että niiden määrä on yleensä suurin tekijä, joka vaikuttaa siihen, kuinka hyvää näyttöä on katsoa. Jos toistat DVD-levyjä kannettavalla tietokoneellasi, haluat tietää sen (vaikka se ei olekaan niin olennaista sen kannalta, ellei sinulla ole 17-tuumaista kannettavaa tietokonetta ja DVD-upscaling-kannettavaa tietokonetta, jos sellaisia on olemassa, en tiedä). Nykyään edullisilla HD-kotivideokameroilla kuvatuissa kotielokuvissa kannettavan tietokoneen resoluutiolla on todella merkitystä.
Ainoa asia on – kannettavassasi on todella hyvin epätodennäköistä tosiaan olla jotain muuta kuin näytön koon mukainen vakioresoluutio, lähes kaikki UUDET (uusi = muokkaus lisäys, pahoittelut sekaannuksesta) kannettavat tietokoneet ovat samoja jokaiselle näytön koolle tuumissa (jotka on julkaistu vuoden tai parin sisällä toistensa kanssa, siis) – joten kyllä, se on yksi syy, miksi kannettavien tietokoneiden näytön resoluutiolukujen lukujen näkeminen koko ajan on hieman ärsyttävää. Mutta todella edullisen kannettavan tietokoneen kohdalla se voi olla hieman pienempi kuin nykyaikainen standardiresoluutio näytön kokoa (tuumina) varten.