Itsenäisyyspäivä herättää erilaisia muistoja ja tunteita eri ihmisissä. Tänään, kun juhlimme suuren maamme syntymää… pyysimme joitakin kirjoittajiamme ja Vuoden sotilaspuoliso -voittajia kertomaan, mitä tämä juhlapäivä merkitsee heille. Mitä itsenäisyyspäivä merkitsee sinulle?
Alisha Youch, vuoden 2013 merivoimien vuoden puoliso
”Minulle itsenäisyyspäivä on muistutus vapautemme arvosta. Hieman yli kaksi vuosisataa sitten tämän maan siirtolaiset tunsivat haluavansa vapautua tyranniasta niin voimakkaasti, että he olivat valmiita kuolemaan sen puolesta. Itsenäisyyspäivä on muistutus siitä valtavasta vapauden lahjasta, joka meille on annettu, ja velvollisuudestamme käsitellä sitä huolella ja säilyttää se ehjänä, jotta voimme siirtää sen lapsillemme ja lastemme lapsille. Vapaus voitetaan ehkä useimmiten verellä taistelukentällä, mutta jokainen meistä ylläpitää sitä päivittäisillä toimillamme, oikeuksiemme ymmärtämisellä ja vaatimuksellamme, että nämä vapaudet säilyvät.”
Beth Garland, kansalliskaartilaisen puoliso
”Heinäkuun 4. päivä on isäni, joka pitää kättään sydämensä päällä ja joka tukehtuu laulamaan ”Star Spangled Banneria”. Se on Amerikan lippu, suurin koskaan näkemäni lippu, joka ripustettiin kotikaupungissani vilkkaasti liikennöidyn valtatien ylikulkusillalle syyskuun 11. päivän jälkeisenä päivänä. Jään sanomaan ”uskollisuudenvalan” tyttäreni luokan kanssa aamupäivän jälkeen. Se on MCAS New Riverin pääportin ulkopuolella oleva kyltti, jossa lukee ”Pardon Our Noise: It’s the Sound of Freedom”. Se on ensimmäinen näky aviomiehestäni hätätilahuoneen väliseinässä, sinisenä ja murtuneena räjähteestä, joka olisi voinut viedä hänen henkensä Irakissa, eikä vapauden hinta ole koskaan ollut minulle selvempi. Juhlimme itsenäisyyspäivää vain kerran vuodessa, mutta minulle kyse on sen edustaman vapauden tunnustamisesta joka ikinen päivä.”
Mona Hatfield, vuoden 2010 rannikkovartioston puoliso
”Itsenäisyyspäivä merkitsee minulle kovaa työtä, uhrauksia ja kiitollisuutta. Olin eilen (3.7.) ruokakaupan kassajonossa, ja takanani oleva herrasmies antoi lausunnon siitä, että hän oli Kaliforniassa ennen kuin lähti Vietnamiin. Keskustelun jälkeen kiitin häntä hänen palveluksestaan ja pyysin anteeksi tapaa, jolla häntä kohdeltiin, kun hän palasi kotiin. Kun aloin lähteä, halusin sanoa hänelle: ”Kiitos heinäkuun 4. päivästä”, mutta kyyneleet olivat nousseet silmiini ja kurkkuni tukehtui, minkä vuoksi en pystynyt puhumaan. Minulla on ystäviä, jotka muuttivat Vietnamista ennen demokratian kaatumista. Heidän sydämensä on särkynyt siitä, että heidän maassaan ei ole enää demokratiaa, ja heidän on hyvin vaikea pitää yhteyttä perheeseensä. Sellainen *voisi* olla Amerikka ilman miehiämme ja naisia, jotka astuvat esiin ja puolustavat vapautta. TÄTÄ itsenäisyyspäivä merkitsee minulle.”
Jen Chaloux, armeijan puoliso
”Heinäkuun 4. päivä, Amerikan lippu ja ”rakettien punainen häikäisy” ovat muistutus siitä, mitä ihmiset/perheet menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa ovat uhranneet, jotta suuri kansakuntamme voisi olla vapaa. Poliittisista erimielisyyksistä huolimatta uskon, että elämme edelleen maailman hienoimmassa kansakunnassa. Olemme mahtavien ihmisten sulatusuuni, joka uhrautuu muiden tulevaisuuden puolesta. Olemme todella rohkeiden yksilöiden kansakunta, jota kutsun ylpeänä sankareiksi. Ja tämä on päivä, jolloin muistetaan myös niitä, jotka eivät enää ole kanssamme… aina eteenpäin, ei koskaan perääntyä… me olemme amerikkalaisia!”
Morgan Slade, armeijan puoliso
”Ajattelen itsenäisyyspäivää ”henkilökohtaisena kiitospäivänäni”. Ajatus siitä, että järjestäytymätön, epätäydellinen ja vanhentunut kansalaisyhteisö nousee haastamaan MAAILMAN tehokkaimman ja hallitsevimman voiman ja onnistuu siinä, on käsittämätön. Kaikkien vallankumouksessa mukana olleiden uhrautuvaisuus ja pelkkä sankarillisuus on jotakin sellaista, joka on mielestäni standardi, johon nykyajan isänmaanystävät pyrkivät pääsemään. En voi todistaa, että maamme on täydellinen, mutta voin kuitenkin vakuuttaa, että maallamme on rikkain historia miehistä ja naisista, jotka ovat vapaaehtoisesti puolustaneet ja menestyksekkäästi puolustaneet perusarvojamme: vapautta, vapautta ja onnellisuuden tavoittelua. Kiitollisuus valtaa minut, kun mietin kaikkia niitä, jotka nykyisin ja historiallisesti ovat uhranneet niin paljon, jotta voin elää maailman mahtavimmassa kansakunnassa.”
Rebekah Sanderlin, armeijan puoliso
”Itsenäisyyspäivä oli minulle aina vain yksi hauska juhlapäivä vuoteen 2008 asti. Mieheni oli komennuksella Afganistanissa, ja hänen FOB-asemaansa (Forward Operating Base) ammuttiin raketteja lähes joka yö. Olin käymässä perheeni luona Nashvillessä, ja minut oli kutsuttu juhliin kotiin, jonka parvekkeelta oli näkymät kaupungin upeaan ilotulitukseen, joka oli koreografioitu musiikin tahtiin. Kun kansallislaulu soi ja ilotulitus synkronoitiin ”…ja rakettien punainen häikäisy, ilmassa räjähtävät pommit…”. purskahdin kyyneliin. Ensimmäistä kertaa nuo sanat todella merkitsivät minulle jotain. Tiesin, että juuri silloin, toisella puolella maailmaa, elämäni rakkaus tuijotti ylöspäin kiitollisena siitä, että tähtilippu liehui yhä – eikä heinäkuun 4. päivä ole sen jälkeen ollut minulle entisensä.”
Stacy Huisman, ilmavoimien puoliso
”Las Vegasista kotoisin olevana heinäkuun 4. päivä oli vain yksi syy lisää juhlia kaupungissa. Ilotulitukset räjähtivät jokaisen hotellin huipulta, jokainen ulkoilmapaikka varattiin upeilla bändeillä ja pyrotekniikalla. Emme malttaneet odottaa, että aurinko lopulta laski – mikä tuntui ikuisuudelta. Kun henkilökohtaiset ilotulituksemme olivat päättyneet, kiipesimme katoillemme katsomaan, kuinka hotellien ja ulkoareenoiden huiput syttyivät loistavimmassa isänmaallisuuden näytöksessä. Olimme onnekkaita, kun olimme Vegasin lapsia, sillä meistä tuntui, että koko kaupunki antoi meille oman henkilökohtaisen ilotulitusnäytöksemme mukavasti katoiltamme käsin. Kuten kaikki muukin Las Vegasissa, ilotulitukset olivat aina showstoppia! Nykyään on vaikea olla katsomatta ilotulitusta miettimättä, miltä kotikaupunkini horisontti voisi näyttää. Kaipaan kotiin.”
Alicia Hinds Ward, vuoden 2013 sotilaspuoliso
”Päätin tulla tämän maan kansalaiseksi. Maahanmuuttajana näin vuosien ajan heinäkuun 4. päivän paraatit ja kunnioitin joukkojamme ylpeyden tunteella armeijaamme kohtaan. Tämän juhlapäivän ystävyys ja toveruus eivät koskaan karanneet minulta, mutta aina on kuitenkin tämä melankolian tunne. Kun katson Arlingtonin kansallisella hautausmaalla sijaitsevien hautakivien tarkkoja rivejä, muistan kaikki ne, jotka rakkaudesta isänmaahan antoivat henkensä suojellakseen ja palvellakseen. Ajattelen vuosisatoja sitten annettua julistusta, jolla tämä maa erotettiin Britanniasta ja luotiin kansakunta, jonka kansalaisilla oli oikeus elää vapaasti ja tavoitella vapautta ja onnea. Valitsin tämän maan rakkaudesta isänmaahan. Itsenäisyyspäivänä minua muistutetaan siis siitä, että olemme vapaiden kansalaisten maa rohkeiden kansalaissukupolvien ansiosta. Nautin perheestäni, ruoasta, seurasta, hauskanpidosta ja kaikista isänmaallisista asioista. Rukoilen niiden miesten ja naisten puolesta, jotka eivät voi olla perheidensä kanssa. Heilutan ylpeänä tähtiä ja raitoja valitsemalleni kansakunnalle ja sydämeni univormujoukoille.”
Kate Dolack, merijalkaväen puoliso
”Isäni, Vietnamin sodan veteraani, vaalii 48 Ford Pick Up Truckiaan. Äidiltäni syntymäpäivälahjaksi saamansa kauniin sinihopeisen Fordin hän pukee kuntoon ja ajaa sillä joka vuosi kotikaupunkini paraatissa. Hän puhui vain vähän Vietnamin ajastaan, mutta se, miten hänen kätensä huolellisesti pukivat tuon Fordin punaiseen, valkoiseen ja siniseen, kertoi paljon. Kaksi vuotta sitten, kun mieheni, joka on merijalkaväen sotilas, oli komennuksella itsenäisyyspäivänä, matkustin takaisin kotikaupunkiini saadakseni jonkinlaista rauhaa muutoin tunteikkaaseen pariin kuukauteen. Kun saavuin paikalle, löysin isäni nostamasta Amerikan lippua ja merijalkaväen lippua auton päälle. Hän vakautti takapenkillä olevan radion soittamaan kansallislaulua, ja sinä vuonna, kun katselin hänen ajavan ohi veljentyttäreni ja veljenpoikieni kanssa, läheinen väkijoukko nousi seisomaan ja alkoi laulaa kansallislaulua yhteislauluna. Se on se juttu Amerikassa – olemme ihmisiä, olemme haavoittuvaisia, ja joskus huomaamme, kuinka onnekkaita todella olemme, kun saamme elää tässä maassa. En voi kuunnella väkijoukkoja laulamassa kansallislaulua purskahtamatta kyyneliin. Itsenäisyyspäivä on minulle juuri sitä – yhteenkuuluvuutta. Jos se on kirsikkapiirakka, 48 Ford tai yhteen ääneen soitetut äänet, jotka tuovat meidät yhteen – silloin se kaikki on pätevää. Se on siinä hetkellisessä kiitollisuudessa, kun punaisiin ja sinisiin pukeutuneet lapset jahtaavat paraatikarkkeja ja äidit ja isät nauravat sivusta. Se on perheitä viltillä, jotka ovat kietoutuneet yhteen toisten perheiden kanssa muodostaen yhden suuren massan meitä. Meistä, kun katselemme pieniä ilotulitusraketteja ja suojaamme silmämme sen punaiselta, siniseltä ja häikäisevältä valkoiselta häikäisyltä.”
Monica Pugh, kansalliskaartin puoliso
”Kun osallistumme tapahtumiin tai vain ajelemme polkupyörillämme, mieheni sanoo aina, että kaikki se, mitä hän on joutunut kokemaan, on ollut kaiken sen arvoista, koska meillä on nämä vapaudet. Ja minäkin olen oppinut sen. Tänä iltana istumme osavaltion pääkaupungin nurmikolla kuuntelemassa jazzia ja sinfoniaa odottamassa ilotulitusta monien monien ihmisten kanssa. Tekisin kaiken uudelleen, ja niin tekisi hänkin, jotta kaikilla näillä ihmisillä olisi vapaus kokea tämä ja heidän jokapäiväiset tapahtumansa.”
Lucha Reyna, kansalliskaartin puoliso
”Kun ajattelen itsenäisyyspäivää, ajattelen juhlia: paraateja, korkealla liehuvia lippuja, grillijuhlia, perhettä ja ystäviä, ehkäpä uima-altaan/järven/rannan äärellä. On oltava ilotulitusnäytös, joskus suuri ja mahtava näytös tai pieni vain etupihalla, jossa on tuikkukipinöitä ja joitakin perheen suosikkeja. Siellä on oltava lempiruokamme, -juomamme ja -jälkiruokamme. Tunnen ylpeyttä tänä päivänä kaikesta siitä, mitä juhliminen merkitsee. Siitä, että minua ja perhettäni on siunattu tarpeeksi, että olemme syntyneet tähän maahan. Siitä, että perheellämme on historiallisesti ja nykyisin kunnia tehdä oma osuutensa niiden vapauksien suojelemisessa, joille tämä maa on perustettu. Vaikka tämä maa on nykyään virheellinen ja epätäydellinen kuten sen yksittäiset osat, olen silti ylpeä siitä, että voin kutsua tätä maata kodikseni. Olimmepa sitten Sea Worldissa keskellä Teksasia, kun mieheni oli onnekas saadessaan olla kotona virkistäytymässä ensimmäisen komennuksensa aikana, tai maan toisella puolella kotikaupungistamme, mutta sen sijaan rannalla sotilasystävien eikä yhdenkään verisukulaisen kanssa… Minä juhlin! Kaikkine ylä- ja alamäkineen, voittoineen ja vastoinkäymisineen, suurine erilaisuuksineen ja kuitenkin ykseyksineen… juhlin kotiani ja sitä ihanaa elämää, jonka se on minulle tarjonnut!”
Erin Whitehead, verkkotoimittaja ja merijalkaväen vuoden 2010 puoliso
”Tänä iltana istun perheeni kanssa hotellihuoneessa katsomassa televisiosta ilotulitusta, joka räjähtää kirkkaina väripurkauksina kansakuntamme Capitolin yllä. Minua muistutetaan siitä, kuinka onnekkaita me kaikki olemme, kun saamme elää tässä hämmästyttävässä maassa, ja minua muistutetaan siitä, kuinka onnekas minäkin olen. Tänä vuonna mieheni on kotona ja turvassa. Molemmat lapseni ovat onnellisia ja terveitä. Minulla on uskomaton työ, jossa työskentelen ihailemani yhteisön puolesta ja sen kanssa. Viime vuodet ovat olleet täynnä siunauksia ja mahdollisuuksia. Kun kuulen orkesterin soittavan ”Stars and Stripes”, tunteet valtavat minut. Olen niin kiitollinen niistä uskomattomista asioista, joita Amerikka on tarjonnut minulle ja perheelleni. Olen kiitollinen kaikille niille, jotka ovat palvelleet ja palvelevat edelleen, jotta Amerikka olisi jatkossakin maailman upein maa.”