Momentti (momentum) oli keskiaikainen ajan yksikkö. Varjon liike aurinkokellossa kattoi 40 hetkeä aurinkotunnissa, kahdestoistaosan auringonnousun ja -laskun välisestä ajasta. Aurinkotunnin pituus riippui päivän pituudesta, joka puolestaan vaihteli vuodenajan mukaan. Vaikka hetken pituus nykyajan sekunneissa ei siis ollut kiinteä, keskimäärin hetki vastasi 90 sekuntia. Aurinkopäivä voidaan jakaa 24 tuntiin, jotka ovat joko yhtä pitkiä tai eri pituisia; ensin mainittua kutsutaan luonnolliseksi tai päiväntasaajaksi ja jälkimmäistä keinotekoiseksi. Tunti jaettiin neljään punctaan (varttituntiin), kymmeneen minutaan eli 40 momenttiin.
Yksikköä käyttivät keskiaikaiset laskijat ennen mekaanisen kellon ja 60-perusjärjestelmän käyttöönottoa 1200-luvun lopulla. Yksikköä ei olisi käytetty jokapäiväisessä elämässä. Keskiaikaisille tavallisille ihmisille tärkein ajan kulumisen merkki oli rukouskutsu vuorokauden välein.
Varhaisin löydetty viittaus hetkeen on 8. vuosisadan kirjoituksista, jotka ovat peräisin kunnianarvoisa Bede, joka kuvaa järjestelmää seuraavasti: 1 aurinkotunti = 4 pistettä = 5 kuunpistettä = 10 minuuttia = 15 osaa = 40 hetkeä. Bedeen viittasivat viisi vuosisataa myöhemmin sekä Bartholomeus Anglicus varhaisessa tietosanakirjassaan De Proprietatibus Rerum (Asioiden ominaisuuksista) että Roger Bacon, johon mennessä hetki oli jaettu edelleen 12:een 47 atomia käsittävään yksikköön, vaikka tuolloin käytössä olleilla laitteilla tällaisia jaotteluja ei voitu koskaan käyttää havainnoinnissa.