Länsimaisessa aatteellisessa perinteessä filosofia on niiden ajatusten ja kysymysten järjestelmä, jotka liittyvät siihen, miten näemme itsemme ja jotka muokkaavat eksistentiaalista elämänkatsomustamme. Samalla filosofian juuret ovat antiikissa, jonka keskus oli kreikkalainen mytologia, joka muodosti länsimaisen sivilisaation kehdon ja loi sen myötä perustan sille, miten moderni yhteiskuntamme on muodostunut. Mielestämme sen asema yritysten muotoutumisessa on yhtä merkityksellinen. Tässä on syy.
Kreikkalaisella mytologialla tarkoitetaan legendoja ja sankaritarinoita, jotka loivat antiikin kreikkalaisille tietoisuuden oikeasta ja väärästä ja joissa viisaus löytyi mytologisten hahmojen tekojen seurauksista ja niiden myöhemmästä kohtalosta. Mytologian vahvuus oli myös siinä, että ihmisten oli helppo samaistua tarinoiden hahmoihin, sillä nämä olivat aina yksilöitä omine vikoineen ja puutteineen.
Mytologiset tarinat tunnistivat siis tekojemme seuraukset tavalla, joka korosti viisauden merkitystä. Mytologia varoitti väärien päätösten tekemisestä käyttämällä mytologisten hahmojen kohtaloita esimerkkeinä. Heidän avullaan voitiin ottaa opiksi ja välttää samanlainen kohtalo itsellemme. Ne tarjosivat viisauden viestin, jota kannoimme mukanamme, ennen kuin kohtaamme omat pohdintamme ja arvomme elämässä.
Etenkin yhden myytin kertomus erottuu muista, kun on kyse kriittisimmästä nykykysymyksestämme, ilmastokriisistä.
Sitä seuraa, että jokainen, joka uskoo mytologisten tarinoiden kuuluvan menneisyyteen, tekee vääränlaisen johtopäätöksen. Myytit ovat säilyneet tähän päivään asti sen vuoksi, että niiden kertomukset ovat edelleen päteviä nykykonteksteissa ja vastaavat tilanteisiin, joita esiintyy omana aikanamme. Myyttien voima piilee ennen kaikkea niiden symboliikassa, joka paitsi auttoi muokkaamaan nykyaikaisen tarinankerronnan alkulähteitä myös vaikutti nykyaikaisen populaarikulttuurimme sävyttävimpiin tarinoihin. Esimerkiksi Star Wars -elokuvat, jotka ovat niin paljon inspiraatiostaan velkaa mytologialle, eivät olisi voineet olla olemassa ilman antiikin myyttejä, ja niiden elokuvien määrä, joissa on hyödynnetty mytologian elementtejä, on suuri.
Mytologian merkitys ja kyky synnyttää tärkeää ajatusmateriaalia ei päde vain elokuvamaailmassa. Se heijastuu paljon vallankumouksellisemmissa yhteyksissä. Erityisesti yhden myytin kerronta erottuu kaikkien muiden joukosta, kun on kyse kriittisimmästä nykykysymyksestämme, ilmastokriisistä.
Se on myytti Faetonista, auringonjumala Helioksen pojasta, joka sen jälkeen, kun ikätoverit olivat kyseenalaistaneet hänen syntyperänsä, vannoi heille, että hän todistaisi isänsä olevan Helios ajamalla auringon vaunuilla taivaan poikki, jotain, mihin kukaan muu, eivät edes jumalat, pystyisi. Aurinkovaunujen ajaminen merkitsi itse auringon hallitsemista kaikkine kesyttämättömine voimineen. Se oli tehtävä, joka asetti valtavia vaatimuksia niille, jotka pitivät ohjaksia hallussaan, niin voiman, kokemuksen, vastuun kuin tietämyksenkin suhteen. Koska Phaeton oli kuitenkin vannonut vertaisilleen, hänen ylpeytensä teki mahdottomaksi hyväksyä mitään muuta kuin oman tahtonsa toteuttamisen.
Kun Phaeton selitti äidilleen, mitä oli tapahtunut, tämä ei onnistunut taivuttelemaan häntä muuttamaan mieltään. Tässä vaiheessa on syytä mainita, että Phaetonilla ei ollut koskaan ollut tilaisuutta tavata isäänsä lapsuudessaan, sillä isän päivittäinen työ oli tehnyt hänen äidilleen helpommaksi kasvattaa hänet. Kun Phaeton kuitenkin kertoi äidilleen, että hänen ikätoverinsa olivat nauraneet hänelle ja että hänet oli myös leimattu valehtelijaksi, koska hän oli väittänyt Helioksen olevan hänen isänsä, hänen äitinsä päätti sallia poikansa tavata isänsä siinä toivossa, että Helios saataisiin taivuteltua antamaan Phaetonin lainata aurinkovaunuja yhdeksi päiväksi. Kun isä ja poika tapasivat ensimmäisen kerran, Helios oli niin iloisesti yllättynyt, että hän lupasi heti täyttää poikansa ensimmäisen toiveen. Phaeton ei epäröinyt ja pyysi saada ajaa aurinkovaunuja. Helios kauhistui tätä ajatusta ja kysyi heti, voisiko hän perua lupauksensa. Hän yritti kaikkensa muuttaakseen poikansa mielen ja kuvaili, miten vaikeaa oli ohjata aurinkovaunuja, miten paljon vastuuta siihen liittyi ja millaisia vaaroja ja seurauksia maapallolle aiheutui pienimmästäkin virheestä, mutta turhaan. Hänen poikansa kieltäytyi muuttamasta toivettaan. Koska Helios oli jumala, hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pitää lupauksensa. Hän rukoili poikaansa vielä viimeisen kerran muuttamaan mielensä, mutta jälleen turhaan. Niinpä Helios joutui täyttämään lupauksensa.
Tehtävä asetti valtavat vaatimukset sille, joka piti ohjaksia hallussaan, niin voiman, kokemuksen, vastuun kuin tietämyksenkin suhteen.
Helios oli hyväksynyt väistämättömän, ja sen sijaan hän yritti auttaa Phaetonia antamalla hänelle neuvoja, joita tämä tarvitsi selviytyäkseen kaikista matkan varrella olevista vaaroista, ja tärkeimpänä niistä oli se, että hän ei koskaan saisi käyttää ruoskaa. Hänen poikansa, joka oli päättänyt tehdä vaikutuksen ikätovereihinsa, oli kuitenkin liian innokas lähtemään liikkeelle eikä kuunnellut häntä.
Niinpä kun aika koitti ja aamunkoitto lähestyi, Helios ojensi vastahakoisesti pojalleen ohjakset. Vaunut laukesivat taivaan poikki, eikä jumala voinut tehdä muuta kuin katsella ja toivoa parasta. Phaeton puolestaan huumaantui hevosten voimasta ja nopeudesta ja unohti pian isänsä neuvot. Hän alkoi patistaa aurinkovaunuja entistäkin nopeammin eteenpäin, eikä mennyt kauaakaan, kun hän käytti ruoskaa. Kun hevoset huomasivat tämän ja sen, että tavanomaiset kokeneet kädet eivät pitäneet ohjaksia, niistä tuli entistä villimpiä ja riehakkaampia, ja Faetonin oli yhä vaikeampi hallita niitä. Hän pystyi hädin tuskin hillitsemään niitä, ja hevoset alkoivat yhä enemmän poiketa tavanomaiselta reitiltään. Lopulta Phaeton menetti vaunujen hallinnan kokonaan ja joutui taistelemaan säilyttääkseen tasapainonsa ja välttääkseen heittäytymisen avaruuteen.