WINSLOW, Maine – Shane Morrison on kokoamassa saattueen, ja hän aikoo kuljettaa sen Mainen halki yhteen osavaltion syrjäisimmistä ja epätodennäköisimmistä muistutuksista sen puunkorjuuhistoriasta.
Elokuussa. 4. helmikuuta Morrison johtaa First Ghost Train Convoy -nimellä kulkevaa takapajureissua Pohjois-Mainen metsiin vierailemaan hylätyillä höyryvetureilla ja raitiovaunuradalla Eagle- ja Chamberlain-järvien välissä.
Morrison kertoi järjestäneensä tapahtuman ryhmälleen, Central Maine Jeep Ownersille, mutta reissu on avoinna kenelle tahansa.
”Vaimoni ja minä pyöritämme ryhmää, ja olimme jo pidemmän aikaa suunnitelleet reissua Eagle-järven rannikolle katsomaan junia”, Morrison sanoi. ”Päätimme luoda tämän tapahtuman ja katsoa, olisiko kiinnostusta, ja se tavallaan räjähti käsiin.”
Matkan Facebook-sivulla on tähän mennessä ollut lähes 700 kiinnostuksen osoittajaa, ja lähes 50 on vahvistanut osallistumisensa.
”Se alkoi aluksi vain Jeepin omistajille”, Morrison sanoi. ”Mutta päätimme ottaa mukaan kaikki halukkaat.”
Suunnitelmana on hänen mukaansa kokoontua Abbotissa sijaitsevalle leirintäalueelle yöpymään 4. elokuuta ja lähteä sitten varhain seuraavana aamuna 90 mailin pituiselle ajomatkalle pohjoiseen vieviä likaisia metsäautoteitä pitkin.
Ryhmä leiriytyy jälleen lauantai-iltana ja palaa Abbotiin sunnuntaina.
Kaksi 100 tonnin painoista höyryveturia Chamberlain-järven pohjoispäässä ovat näkyvimmät muistutukset kauan sitten hylätystä 13 mailin pituisesta rautatiestä keskellä Pohjois-Mainen metsiä, joka 1920-luvulla kuljetti jopa 6 500 kuitupuukordia viikossa raitiotielle ja kuljetti sitä pitkin joki- ja järvijärjestelmän kautta tehtaille Bangoriin ja kauemmaksi.
Ruosteisia junavaunuja, raiteita, kivihiiltä polttavia polttouuneja ja muita pienempiä esineistöä on yhä jäljellä. Vuonna 2012 pieni vapaaehtoisryhmä entisöi osan vanhasta 3 000 jalan pituisesta raitiovaunuradasta – järjestelmästä, joka koostui hirsirakenteista, kiskoista, tuuman paksuisista kaapeleista ja raudasta ja joka siirsi tukkeja kapealla osuudella maata Eagle- ja Chamberlain-järvien välissä.
Kokonaisuudessaan paikka sijaitsee nykyisin Allagash Wilderness Waterway -vesireitillä, ja sellaisena se on liittovaltion suojelun ja määräysten alainen.
”Olen puhunut vesireitin virkailijoiden kanssa, ja he ovat olleet innostuneita retkestä”
, Morrison sanoo. ”Mutta meidän on noudatettava heidän sääntöjään.”
Sääntöihin kuuluu hänen mukaansa se, että vain 12 ihmistä kerrallaan voi tehdä kahden mailin mittaisen vaelluksen kohteeseen.
”Voin kunnioittaa sitä”, Morrison sanoi. ”On eri asia seistä siellä 11 muun ihmisen kanssa kuin olla siellä satojen ihmisten kanssa.”
Morrison, joka sanoi, ettei ole koskaan käynyt paikalla, suunnittelee kuitenkin tiedustelutehtävää ennen saattuetta.
”Emme halua, että koko ryhmä eksyy”, hän sanoi. ”Tietysti sekin on osa tällaisten retkien hauskuutta.”
Pääosin retki kulkee yksityisomistuksessa olevia paperiyhtiön teitä pitkin, ja Morrison sanoi, että työskentelevien puunkorjuuyrittäjien ja kuorma-autonkuljettajien etuajo-oikeuden kunnioittaminen on etusijalla.
Hän sanoi, että vesiväylän virkailijat ovat kertoneet hänelle myös, että he aikovat lähettää yhden metsänvartijansa paikalle pitämään kiertokäyntejä ja selostamaan alueen historiasta jotakin.
Mikäli aikaa on, Morrison sanoi, ryhmä voi pysähtyä paluumatkalla katsomaan vanhaa B-52:n putoamispaikkaa Elephant Mountainilla Moosehead-järven rannalla.
Saattueeseen osallistuminen ei maksa mitään, mutta Pohjois-Mainen metsiin pääsystä peritään 10 dollarin maksu ajoneuvoa kohti. Osallistujien on myös varauduttava siihen, että heillä on riittävästi polttoainetta noin 200 mailin edestakaista matkaa varten tai että he voivat tuoda mukanaan ylimääräistä polttoainetta. Yksityiskohdat löytyvät tapahtuman Facebook-sivulta.