Naiset saattavat olla vain lisäkohtia Leninin – yhden 1900-luvun suurimmista poliittisista johtajista – paljon laajemmassa tarinassa, mutta he olivat niitä, jotka pysyivät lojaaleina ja luotettavina miesten hallitseman emigranttipolitiikan tuhoisan ja kuumeisen maailman keskellä. Lenin, häikäilemätön martinetti ja kontrollifriikki, vietti maanpaossa viettämänsä vuodet uhraamalla ystävyyssuhteita yksi toisensa jälkeen puolueen ja vallankumouksen suuremmille vaatimuksille, mutta ilman naispuolista taustajoukkoaan hän tuskin olisi fyysisesti tai henkisesti kyennyt kaappaamaan vallan vuonna 1917.
Kiertolaisvuosiensa aikana ympäri Eurooppaa Lenin ajautui kerta toisensa jälkeen kiihkeisiin poliittisiin kiistoihin kampanjassaan puolueen herruuden saamiseksi, ja hän ajoi itseään toistuvasti täydellisen fyysisen luhistumisen partaalle. Nadja oli aina paikalla, tarkkaili merkkejä ja oli valmis viemään Leninin lomalle tai lepäämään ja rentoutumaan Sveitsin vuorille, joita he niin kovasti rakastivat. Oman terveytensä kustannuksella – pitkään diagnosoimaton kilpirauhasvaiva hoidettiin lopullisesti vasta vuonna 1913 – hän pani Leninin aina etusijalle, kunnes hänkin sairastui vakavasti, jolloin Leninin oli kerrankin löydettävä aikaa Leninin hoitamiseen.
Erikoislaatuisella tyyneydellä ja arvokkuudella hän suhtautui Leninin ihastumiseen kauniiseen Inessa Armandiin ja sieti hänen nenänsä alla Pariisissa toteutetun seksisuhteen; itse asiassa hänestä tuli Inessan ystävä ja luottamushenkilö ja hän kiinnostui henkilökohtaisesti Inessan lapsista tämän ennenaikaisen kuoleman jälkeen. Nadjan sanotaan jopa tarjonneen Leninille avioeroa, mutta Lenin kieltäytyi. Hänellä oli tietysti moraalinen velka Inessalle; mutta seksi ja rakkaus tulivat vallankumouksen tielle, ja lopulta Inessa joutui maksamaan hinnan omistautumisestaan ja lojaaliudestaan Leninille kuluttamalla itsensä loppuun puolueen asialla ja ennenaikaiseen hautaan vain nelikymmentäkuusi vuotiaana.