Nietzschen totuudesta ja valehtelusta ei-moraalisessa mielessä

Introduction

Huomautan Nietzschen tärkeän esseen Totuudesta ja valehtelusta ei-moraalisessa mielessä, sijoitan sen hänen teostensa yhteyteen ja nostan esiin joitakin kysymyksiä.

Totuudesta ja valehtelusta ei-moraalisessa mielessä: Petos

Petos ja valhe ovat kaikkialla läsnä ja välttämättömiä inhimillisessä olemassaolossa

Todisteet: turhamaisuus, unelmat, imartelu, havaintokyvyn pinnallisuus, ihmisyyden sietämätön vähäpätöisyys, älyn ”tarkoitus” ei ole totuus vaan säilyttäminen, teeskentely säilyttää ne ihmiseläimet, joilta puuttuvat torahampaat, miellyttävää tietämättömyyttä suolistomme epämiellyttävistä toimintatavoista

s. 142: ”Voi kohtalokasta uteliaisuutta, jos se koskaan onnistuisi” havaitsemaan, että se ”lepää säälimättömän, ahneen, kyltymättömän, murhanhimoisen varassa”

– Darwinistinen oivallus yhdistettynä vallan tahtoon. Nietzsche käyttää paljon aikaa Darwinin kimppuun hyökkäämiseen, mutta hänen ymmärryksensä jälkimmäisen kannasta on niin heikko, että voimme väittää, että Nietzsche itse asiassa sympatisoi paljon Darwinin todellista kantaa. Nietzsche esimerkiksi luulee Darwinin olevan sitä mieltä, että ylivoima taistelussa voittaa esim. hienovaraisuuden, petoksen, mikä on kaukana totuudesta. Joka tapauksessa Nietzsche hyökkää raivokkaimmin sitä vastaan, mikä tuntuu hänelle läheisimmältä. Nietzschen pointti tässä on se, että meidän on oltava tietämättömiä – valehdeltava itsellemme – ihmiskunnan paikasta eräässä mielessä evoluution huipulla, joka tarkoittaa vaarallisinta ja tappavinta paikkaa. Me syömme muita eläimiä, koska voimme.”

Totuudesta ja valehtelusta ei-moraalisessa mielessä: The Benefits Of Error

Erehdyksellä voi olla selviytymisarvoa. (Todellakin on, katso McKayn ja Dennettin teos The Evolution of Misbelief, jossa he antavat monia esimerkkejä. Yliopisto-opiskelijat, joilla on virheellisen positiivinen kuva omista kyvyistään, suoriutuvat paremmin kokeista. Potilaat, jotka ”kieltävät” tilansa vakavuuden, pärjäävät paremmin kuin ne, jotka hyväksyvät sen). Sitä vastoin jotkin totuudet voivat olla haitallisia. Ks: Onko olemassa hyödyllisiä virheitä?

s. 143: Valehtelija ”käyttää väärin vakiintuneita konventioita vaihtamalla mielivaltaisesti asioiden nimiä tai jopa kääntämällä ne ylösalaisin”. Tässä on monia esiasteita Nietzschen myöhempiin pääteemoihin. Meillä on kaikkien arvojen uudelleenarviointi, jota Nietzsche kehuu Zarathustran Übermenschin tärkeäksi ominaisuudeksi. Tämä on välttämätöntä, kun jumalan kuoleman seuraukset on tajuttu. Meillä on myös Moraalin genealogiassa (GM) hahmoteltu orjan kapina moraalissa. Tämä vaihtoi hyvän ja pahan ja teki ihmiskunnan sairaaksi. Lauman keskinkertainen moraali, jota paheksutaan teoksessa Beyond Good and Evil, tulee mahdolliseksi.

NB – valehtelun välttämättömyys ja yleisyys tekee siitä ei-moraalista.

Totuus on niukkaa

Meillä on hallussamme paljon vähemmän totuutta kuin luulemme

Nietzsche muistista: unohdus on mahtava vaikuttava vaikuttava voima; vahva muisti muistuttaa rampauttavaa ruoansulatushäiriötä. Meidän on unohdettava paljon selviytyäksemme esim. tekojemme seuraukset on unohdettava välttyäksemme halvaantumiselta (GM).

Voi olla olemassa analyyttisiä totuuksia, mutta ne ovat hyödyttömiä. On esimerkiksi hyödytöntä keksiä nimi (kameli) aavikolla eläville nisäkkäille ja sitten sanoa, että on analyyttistä, että kamelit ovat nisäkkäitä. (Tämä on Nietzschen esimerkki myöhemmin tekstissä.) Tässä ei ole edistytty.”

s. 144: Kaikki muu totuus on hyvin epävarmaa. Nimet ovat metaforia. Termin ”puu” tunteminen ei anna meille mitään totuuksia puista. Emme voi päästä itseensä kuuluvaan asiaan (Kant). Tämä lopettaa tieteen ja filosofian (!)

https://plato.stanford.edu/entries/kant-transcendental-idealism/

Me tarvitsemme runsaasti unohduksia edes asioiden nimeämiseen. Meidän on unohdettava kaikkien lehtien väliset erot, jotta voisimme edes soveltaa samaa nimeä kaikkiin lehtiin. Ensimmäinen lehti on vertauskuva kaikille muille. Tällä menetelmällä hylätään väkisin paljon totuutta. Käsitteet tulevat näin muodostetuista sanoista ja ovat siksi petollisia.

Totuudesta ja valehtelusta ei-moraalisessa mielessä: Rehellisyys

On mielenkiintoista, että Nietzschen esimerkki tässä henkilökohtaisten ominaisuuksien areenalla on rehellisyys, koska se on sellainen, jota tutkittiin ensin empiirisesti ja osoitettiin, ettei sitä ole olemassa. (Koululaiset, jotka huijaavat kokeissa, eivät todennäköisemmin varasta lounasrahoja). Samoin Princetonin seminaarikokeilu osoittaa, että myötätunto ei ole luonteenpiirre. Tilanne ohjaa käyttäytymistämme paljon enemmän. Nietzschellä on tässä hyvin kaukonäköinen psykologinen oivallus siitä, mitä psykologit kutsuvat nykyään nimellä Fundamental Attribution Error: The Psychology of Successful Trading.

Hyve-etiikan kannalta on toki merkittäviä ongelmia, jos ei ole luonteenpiirteitä, joita parantaa. NB2 – Sartre ja eksistentialismi. Tekijä on fiktio. Me lisäämme tekijän tekoon.

Qualitas occulta = virtus dormitiva

Totuus ei ole sitä, mitä luulemme sen olevan

Totuus ei ole sitä, mitä luulemme sen olevan

p. 146: Totuus on ”metaforien, metonyymien ja antropomorfismien liikkuva armeija” eli se on sitä, mitä haluamme sen olevan, eikä sillä ole juurikaan yhteyttä mihinkään perustavampaan. Totuutemme on riippuvainen siitä, keitä me olemme. Sen ei edes tarvitse pysyä vakiona. (Mistä tietäisimme, pysyisikö se vai ei? Vrt. ongelma ”ajan nopeudesta” – kulkeeko se ohi sekunnin sekunnissa…?)

Totuudet näyttävät vankoilta vain siksi, että ne ovat olleet olemassa jonkin aikaa.

Yhteiskunta tuottaa moraalisen impulssin olla valehtelematta. Mutta Nietzsche halveksii olemassa olevaa moraalia ja olemassa olevaa yhteiskuntaa. Niinpä hän ei sitten taaskaan ole vaikuttunut totuudesta. Yhteiskunta sallii arvojärjestyksen, jota tässä Nietzsche väheksyy. Tämä saattaa olla hämmentävää, koska muualla hän suosii arvojärjestystä. Hänen täytyy siis silloin tarkoittaa, että tämä on väärä järjestys. Totuuden kertomisella järjestetty yhteiskunta voisi, voimme arvella, sallia pappien ja orjien menestymisen. Tämä on Nietzschen diagnoosi modernin yhteiskunnan turmeltuneisuudesta ja rappiosta.

Perspektivismi kuvaa asioiden todellista tilaa

Perspektivismi on totta*

s. 148: ”kysymys siitä, kumpi näistä kahdesta maailmankäsityksestä on oikeampi, on aivan merkityksetön, sillä se edellyttäisi, että niitä mitattaisiin oikean perspektiivin kriteerillä.”

Perspektivismi on Nietzschen GM:ssä kehittelemä tärkeä oppi siitä, että totuus on olemassa vain perspektiivistä käsin – ja myöskin siitä, että vahvin yksilö tai läpimurtovoimaisin äly voi yhtä aikaa viihdyttää useampia näkökulmia samaan aiheeseen tai aatteeseen. Tämä ei pidä paikkaansa vain silloin, kun nuo näkökulmat ovat myös keskenään ristiriitaisia, vaan erityisesti silloin!

”Tarpeemme tulkitsevat maailmaa; ajojemme ja niiden puolesta ja vastaan”

Tämä lisää perspektivismiin ajatuksen siitä, että eri näkökulmia suosivat yksilölliset ajojamme, joita meillä on.

Jokainen ajuri on eräänlainen himo hallita; jokaisella on oma näkökulmansa, jonka se haluaisi pakottaa kaikki muut ajurit hyväksymään normiksi.”

Tahto valtaan, §481 (1883-1888)’

Mielen sosiaalinen malli

Tämä on Nietzschen sosiaalinen malli mielestä kilpailevien ajureiden kokoelmana. Minuus on illuusio. Se on parlamentti. Tässä mallissa. minuus on hajanainen, polarisoitunut ja taipuvainen kongressi. Jokaisella elementillä on omat totuutensa. Nietzschelle vahva tai arvokas minuus on parlamentti, jossa kaikkia jäseniä/ajureita voidaan kuulla yhtä aikaa. Ylimielinen puhemies ei hiljennä ketään. Kaikki liikkuvat kohti ilmaisua.

Perspektivismi on ”totuuden vastalääke”. Tämä on seuraus GM III:n tärkeimmästä ajatuksesta: absoluuttisen totuuden jumalankatsomuksellista perspektiiviä ei ole olemassa, aivan kuten ei ole jumalaa. Perspektivismi ei kuitenkaan ole relativismia, koska näkökulmilla on edelleen arvojärjestys. Tämä tarkoittaa, että itse asiassa Nietzsche ei ole nihilisti, vaikka usein väitetäänkin päinvastaista.

*Mitä ”totta” tarkoittaa? Nietzsche on juuri väittänyt pitkään, että mikään ei ole totta niin kuin luulemme sen olevan. Hän ei varsinaisesti sano ”perspektivismi on totta” tästä syystä. Hänen täytyy siis tarkoittaa jotain sellaista kuin ”perspektivismi on arvokasta” tai hyödyllistä. Tämä johtaa tietysti jatkokysymyksiin, kuten ”mitkä ovat perspektivismin haitat?” ja ”Miten voimme todistaa, että perspektivismi on totta?”

Kieli on runoutta

Mitä kutsumme totuudeksi, on vain merkitysten korrelaatio kaikissa ihmisissä.

s. 149: Ikuisesti toistuva uni ”koettaisiin ja arvioitaisiin täysin todellisuudeksi”

Tämä on hyvin varhainen viittaus tärkeään Ikuisen toistumisen oppiin. Tuo oppi esiintyy ensimmäisen kerran yksiselitteisessä muodossa teoksessa Homo tiede (Die fröhliche Wissenschaft, 1882.) Tämä Nietzschen essee ”Totuudesta ja valehtelusta ei-moraalisessa mielessä” on vuodelta 1873, joten olisi uutta tulosta osoittaa, että hän olisi maininnut opin jo tässä vaiheessa. On muistettava, että kaikki Nietzschen (julkaistu) kirjallisuus sijoittuu oikeastaan alle 20 vuoden ajanjaksolle. Tragedian synty julkaistiin vuonna 1872 ja Nietschestä tulee hullu vuoteen 1889 mennessä. Saksaksi tässä on ”wie ein Traum, ewig wiederholt”; vrt. oppi saksaksi: ”Die Ewige Wiederkunft des Gleichen.”

Tahto totuuteen on itse asiassa pyrkimys metaforien muodostamiseen.

Tiede on teeskentelyä, kuten kieli oli vääristelyä.

Seuraavasti myös:

Nietzsche aiheesta `Mitä olen velkaa muinaisille’: Yhteenveto

#Proust: An Argument For #SimulationTheory

Nietzschen kertomus totuudesta

Does Nietzsche Favor Master Morality Over Slave Morality?