Kysy keneltä tahansa uudelta vanhemmalta, miten hänen vauvallaan menee, ja todennäköisesti saat päivityksen viimeaikaisesta painonnoususta.
Säännölliset vauvojen punnitukset ovat siirtymäriitti, mutta monet vanhemmat muistelevat tätä aikaa syvästi epäonnistumisen tunteella; kun heille sanotaan, että heidän lapsensa ei ”lisäänny tarpeeksi”, he tuntevat, etteivät ole yrittäneet tarpeeksi kovasti koko ruokinta-asian kanssa.
Vaa’an numeroista on tullut ratkaiseva mittari imeväisikäisen edistymisen kannalta. Ja vanhemmille annettu viesti on, että suurempi painonnousu on parempi.
Tutkimusmaailmassa on kuitenkin jo vuosikymmenen ajan tiedetty, että iso ja nopea kasvu imeväisiässä on vahva riskitekijä lihavuudelle lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Tämä todistusaineisto ei ole levinnyt etulinjan terveydenhuollon ammattilaisillemme ja, mikä on tärkeää, vanhemmille annettaviin neuvoihin. Meidän on puhuttava siitä, miksi.
Miten on kasvutaulukoiden laita?
Vauvoilla ei ole käsikirjaa, mutta niillä on kasvutaulukot. Maailman terveysjärjestön kasvustandardit kuvaavat lapsen normaalia kasvua syntymästä viisivuotiaaksi. Vauvan kasvun pitäisi noudattaa suunnilleen samaa käyrää taulukossa ajan mittaan.
Valitettavasti monet vanhemmat tulkitsevat kasvutaulukoita väärin – tai heille ei ole selitetty kasvutaulukoita kunnolla – ja luulevat, että 50. prosenttipisteen yläpuolella liikkuva vauva on hyvä ja sen alapuolella liikkuva huono.
Mutta näin prosenttiluvut eivät toimi. Määritelmän mukaan puolet väestöstä on oltava 50:nnen yläpuolella ja puolet alapuolella. Aina tulee olemaan lapsia, jotka ovat 3. persentiilillä ja jotkut 97. persentiilillä. Tämä on OK.
Miten lapsia ruokitaan
Huolestuttavaa on siis se, että vanhemmat näyttävät ehdollistuneen ruokkimaan lapsia tavalla, jonka tarkoituksena on nostaa heidät yli maagisen 50:nnen. Tämä prosenttilukujen ylittäminen ylöspäin edustaa nopeaa kasvua, joka lisää lihavuuden riskiä lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa.
Yksi esimerkki on se, kun äitiä neuvotaan täydentämään imeväisikäistä lastaan äidinmaidonkorvikkeella, koska hänellä ei näytä olevan riittävästi rintamaitoa. Äidinmaidonkorvikkeen juominen lisää vauvan proteiinin saantia ja vauva lihoo. Tämä korjaa välittömän huolen, mutta suuri proteiinin saanti kahden ensimmäisen elinvuoden aikana voi johtaa nopeaan painonnousuun ja lihavuuden riskiin.
Miten kiinteitä ruokia tarjotaan, on myös tärkeää. Tuoreessa analyysissämme 14 kuukauden ikäiset pikkulapset leimattiin äidin toimesta useammin nirsoksi syöjäksi, jos lapsi painoi vähemmän kuin muut samanikäiset ja samaa sukupuolta olevat lapset. Yksikään näistä lapsista ei ollut alipainoinen, eikä ollut näyttöä siitä, että he söivät vähemmän kuin lapset, joita ei pidetty nirsoina.
Äidit kertoivat vaativansa pikkulapsensa syömään, vaikka hänellä ei ollut nälkä, käyttävänsä jälkiruokia lahjuksena saadakseen lapsen syömään pääruoan ja osoittavansa paheksuntaa, kun lapsi ei syönyt.
Haluamme, että lapset syövät, koska heillä on nälkä, ei siksi, että me olisimme tyytyväisiä. Syöminen muista syistä kuin nälän vuoksi johtaa ylensyöntiin ja ylipainoon.
Miksi tämä on tärkeää?
Rakkautemme pulleisiin vauvoihin on järkevää. Suurin osa ihmiskunnan historiasta on ollut ruokapulan aikaa. Ylipaino, etenkin imeväisiässä, on tuonut selviytymisetua.
Nyt lapsemme syntyvät ”liikalihavuutta aiheuttavaan ympäristöön”, jossa epäterveellinen ruoka on halpaa ja helposti saatavilla, ja ympäristömme kannustaa meitä liikkumaan vähemmän ja istumaan enemmän. On todella vaikeaa olla lihomatta.
On tärkeää, että ruokimme lapsia tavalla, joka antaa heidän lopettaa syömisen, kun he ovat kylläisiä, sen sijaan, että opetamme heitä olemaan välittämättä kehonsa signaaleista tai syömään muista syistä kuin nälästä.
Mitä voimme tehdä?
Monet tiedemiehet valittavat aikaa, joka kuluu tutkimustulosten saattamiseen osaksi jokapäiväistä käytäntöä. Uusimmissa, vuonna 2012 julkaistuissa Imeväisikäisten ruokintaa koskevissa ohjeissa – Tietoa terveydenhuollon työntekijöille sanotaan hyvin vähän varhaisesta kasvusta ja lihavuudesta.
Jos ja kun nämä tiedot sisällytetään ohjeisiin, ei ole olemassa kattavaa menetelmää, jolla voitaisiin tiedottaa hoitohenkilökunnalle siitä, mikä on muuttunut, eikä mitään tapaa mitata, pannaanko ohjeet täytäntöön.
Tutkijoina voimme tutkia innovatiivisia tapoja jakaa tutkimustietoamme, kuten vaikkapa järjestämällä verkkokursseja imeväisikäisten ravitsemusasioista.
Lääkärit voivat jatkossakin puhua vanhemmille siitä, miltä lapsen normaali kasvu näyttää missä tahansa prosenttiluvussa, ja seurata kasvua – ei vain painoa.
Vanhemmat, mikä tärkeintä, jos joku sanoo, että lapsenne ei lihoa tarpeeksi, kyseenalaistakaa se. Pyytäkää heitä selittämään, mitä kriteerejä he käyttävät tuon arvion tekemiseen ja miten he voivat auttaa teitä ymmärtämään näitä taulukoita.
Minäkin rakastan pulleaa vauvaa. Mutta vielä enemmän rakastan vauvaa, joka pysyy samassa prosenttiluvussa painonsa, pituutensa ja päänympäryksensä suhteen.