Esittely
Käsite sukutaulu on vanha sana, joka on johdettu ranskankielisestä sanasta ”pie de grue”, joka tarkoittaa kurjenjalkaa. Yli kuuden vuosisadan jälkeen sukutaulun käytön perinne on edelleen jalostajien ensisijainen jalostustyökalu, joka perustuu siihen logiikkaan, että kun jonkin ominaisuuden tai sairauden esiintymistiheys esiintyy useilla esivanhemmilla, se viestii siitä, että jokin asia on todennäköisesti periytyvä. Piirrettyä sukutaulua käytettiin ensimmäisen kerran nautojen, lampaiden, sikojen, kanojen ja muiden kotieläinten jalostuksessa. Ajan mittaan kasvattajat käyttivät sitä kantajien jäljittämiseen yhdessä luonteenpiirteiden, suorituskyvyn ja muiden tärkeiden ominaisuuksien kanssa. Koska kasvattajia kiinnostavia piirteitä ja ominaisuuksia oli monia, he huomasivat pian, että yksi sukutaulu ei riittäisi.
Sukutaulu
Historiallisesti perinteinen sukutaulu (kuva 1) toimi tallenteena, jota koirankasvattajat käyttivät suunnitellessaan jalostuksiaan. Valitettavasti sillä oli monia rajoituksia. Sen merkittävin puute oli se, että siinä pidettiin tärkeänä esi-isien nimien, arvonimien ja todistusten tuntemista. Tämän sukutaulun tapana ja käyttötarkoituksena oli tunnistaa ja yhdistää nimet ja arvonimet siihen, mitä kustakin esi-isästä voitiin muistaa. Valitettavasti tämä lähestymistapa oli epäluotettava, eikä sillä saatu talteen sellaista tietoa, jota tarvitaan parempien jalostuspäätösten tekemiseen. Jos esimerkiksi jalostusyhdistelmä olisi toiminut, siitä olisi annettu tunnustusta sukutaululle ja kasvattajalle. Mutta kun se ei toiminut, ei ollut mitään kirjaa tai tietolähdettä, jota olisi voitu tarkistaa. Tämä sukutaulu ei soveltunut oikeanlaisen tiedon keräämiseen. Reunoille ja marginaaleihin raapustetut muistiinpanot, joissa oli sanoja kuten ”kaunis turkki”, ”upea tyyppi” jne. tai kuuluisan esi-isän titteli tai nimi, eivät auttaneet kasvattajia ymmärtämään sukutaulun vahvuuksia ja heikkouksia eivätkä auttaneet heitä tekemään parempia päätöksiä.
Kuvio 1. Sukutaulu. Perinteinen sukupuu
Ch WeLove DuChein’s R-Man, ROM OFA
Ch. Kismet’s Sight for Sore Eyes ROM, OFA, DNA sertifioitu
Ch Kismet’s Sweetheart Deal, ROM, OFA
CH O’Danny Boy of Heinerburg, ROM OFA, ja DNA sertifioitu
Ch Schokrest San Deigo OFA
OFA Magic Moment of Heinerburg, OFA
Cartel’s Amber v Heinerburg, OFA
Pentu ”E” pentue
Ch Kismet’s Sight for Sore Eyes, ROM, OFA, ja DNA sertifioitu
Ch Tindrock-Kaleef Thyme, ROM, OFA ja DNA sertifioitu
Ken-Delaine’s Katrina, ROM, OFA
Van Cleve’s Cassandra v Kaleef, ROM, OFA ja DNA sertifioitu
Ch Brier Hill’s Storm Buddy, OFA
Ch Kaleef’s Blondie, ROM, HS
Ch Hollow Hill’s Sierra v Cherpa OFA
Vaikka Perinteinen sukutaulu on helppolukuinen, se ei näytä hyödyllisiä tietoja. Siihen ei esimerkiksi kerätä tietoja lihakkuudesta tai terveydestä, eikä siinä ollut määräystä, jossa olisi yksilöity kantajat, normaalit tai sairastuneet. Lihakkuuden kasvattajat tarvitsivat erityistietoja karvapeitteestä, väristä, silmistä, takaa, takaa, edestä, hännästä jne. Käyttö- ja suorituskoirien kasvattajat tarvitsivat muunlaisia tietoja esi-isistä. Koska perinteisessä sukutaulussa käytettiin koirien nimiä, titteleitä, sertifikaatteja ja voittotietoja, jotka eivät ole periytyviä, kasvattajilla ei ollut mahdollisuutta oppia virheistään. Tämä lähestymistapa johti vain lisää kokeilu ja erehdys -jalostukseen, joka oli tehoton jalostustyökaluna.
Genotyyppien etsiminen
Tutkijat ja kasvattajat käyttävät usein termiä fenotyyppi ja genotyyppi. Fenotyyppi viittaa näkyviin ominaisuuksiin eli niiden ulkoiseen olemukseen. Näin ollen koira, jolla havaitaan olevan musta turkki (fenotyyppi), voi tuottaa pentuja, joiden turkin väri on muu kuin musta. Tällaisella koiralla voi olla geneettinen perimä (genotyyppi), joka sisältää muiden värien geenejä. Ne, jotka eivät keränneet ja koodanneet tietoja, tukeutuivat yleensä ”tyyppijalostuksiin”, joissa koiria jalostettiin pikemminkin niiden ulkonäön ja samankaltaisuuden kuin tuotettujen ominaisuuksien perusteella. Usein ”tyyppijalostus” tarkoitti yksinkertaisesti voittajien jalostamista voittajien kanssa. Käytännössä näissä jalostuksissa ei pystytty hyödyntämään sitä, mitä genetiikan tiede on opettanut meille perinnöllisyydestä.
Stickdog Color Chart Pedigree
Kasvattajat oppivat pian käyttämään toisenlaista sukutaulua, jolla voitiin korvata perinteisen sukutaulun rajoitukset. Battaglia kehitti tällaisen sukutaulun, jota hän kutsui Stick Dog Color Chart Pedigreeksi. Se perustui vertikaaliseen lähestymistapaan sukutauluanalyysiin, jossa keskityttiin sukutaulun syvyyteen eli esivanhempiin kolmessa ensimmäisessä sukupolvessa. Tämä sukutaulu kehitettiin alun perin tutkimusta ja tietokoneanalyysiä varten.
Ominaisuuksien koodaaminen
Kepinkoiran värikarttapedigreetä käytetään silloin, kun kasvattajan kiinnostuksen kohteena ovat lihakkuuden vahvuudet ja heikkoudet. Tämän sukutaulun logiikka perustuu siihen, että jokainen esi-isä piirretään tikku-ukkona (kuva 3), jossa on seitsemän rakenneosaa: korvat, pää, kaula, etuosa, takaosa, takaosa ja häntä. Kukin osa on koodattu neljällä toisensa poissulkevalla värillä, jotka merkitsevät kunkin ominaisuuden laatua rotumääritelmän perusteella. Jokaiseen tikkukuvioon on lisätty huomautuksia, jotka täydentävät ja selventävät värikoodeja.
| Väriominaisuudet | Laatuluokitus |
|---|---|
| Sininen | Oikea rotumääritelmän perusteella |
| Musta | Voi olla parannettava rotumääritelmän perusteella |
| REd | On vika rotumääritelmän perusteella |
| Harmaa | Painava virhe tai hylkäys rotumääritelmän perusteella |
| Ympyrä/vihreä | Puuttuvat tiedot tai ei tiedossa |
Säännöt, joita käytetään värikoodaamaan laatua tai sen puutetta, ovat yksinkertaiset. Kun ominaisuus on koodattu ensimmäiselle sijalle sijoittuvalla värillä (sininen), sitä pidetään oikeana tai ihanteellisena rotumääritelmän perusteella. Jos esimerkiksi isän korvat olisivat rotumääritelmän mukaan oikeat, ne koodattaisiin sinisellä värillä. Jos ominaisuudessa olisi rotumääritelmän perusteella parantamisen varaa, se olisi värikoodattu mustalla. Huomaa kuvassa 3, että isoisovanhemman korvat on koodattu mustalla, koska niissä on parantamisen varaa. Samalla koiralla on myös virheellinen takaosa ja häntä, jotka on koodattu punaisella. Värikoodaus on hyödyllinen, koska se näyttää tunnistavan ominaisuuden laadun vaihteluvälin tai vahvuuden tai heikkouden. Koodaus osoittaa myös, onko olemassa suuntauksia tai ongelmia ja esiintyvätkö ne isän vai emän puolella sukutaulussa. Puuttuvat tiedot, kuten kuvassa 3 nähdään, on merkitty vihreällä värillä, kuten neljässä isoisovanhemmassa on todettu.
Kuva 3. Puuttuvat tiedot. Stickdog Pedigree
Huomaa kuviossa 3, että yksi narttu on tuotettu ja sillä on neljännen sijan etumerkki, kuten myös isällä, isoisällä ja isoäidillä emän puolelta. Näin ollen kahdessa ensimmäisessä sukupolvessa kolmella kuudesta esi-isästä eli 50 %:lla pentujen esi-isistä on kaikilla sama neljännen sijan etuosa. Tämä viittaa siihen, että hän perii virheellisen eturintansa laillisesti esi-isiltään. Näin värikoodaus auttaa kasvattajaa näkemään vahvuuksien ja heikkouksien sijainnin kussakin esi-isässä.
Symbolit Sukutaulu
Jokainen kasvattaja haluaa tietää, mitä terveyttä ja suorituskykyä edistäviä geenejä kukin esi-isä kantaa. Koska millään yksittäisellä menetelmällä ei voida tarkastella suoraan genotyyppiä, kasvattajien on luotettava sukutauluihinsa tämänkaltaisen tiedon saamiseksi. Paras sukutaulu tähän tarkoitukseen on nimeltään Symbols Pedigree. Siinä keskitytään sukutaulun laajuuteen eli pentuekumppaneihin. Symbols Pedigree perustuu logiikkaan, jonka mukaan sukutaulu voidaan ymmärtää oppimalla kunkin esi-isän pentuekumppaneissa havaitut piirteet ja ominaisuudet. Se on erityisen tehokas, kun halutaan tehdä parannuksia ydintekijöihin: terveyteen, suorituskykyyn, temperamenttiin ja muihin erityisominaisuuksiin. Se on saanut nimensä siitä, että kunkin esi-isän tunnistamiseen käytetään symboleja eikä nimiä tai tikkukuvioita. Sen suuri etu perinteiseen sukutauluun verrattuna on se, että se tuottaa tietueen, jonka avulla kasvattaja voi seurata ja analysoida erityisiä terveysongelmia, suorituskykyä ja muita kiinnostavia erityisominaisuuksia.
Koodaus
Symbolista sukutaulua on tehokas työkalu, koska sen avulla voidaan koodata ja analysoida nopeasti paljon tietoa. Toisin kuin Stick Dog Color Chart sukutaulu, joka käyttää vertikaalista lähestymistapaa ja tämä sukutaulu käyttää horisontaalista lähestymistapaa ja keskittyy sukutaulun laajuuteen. Koodauksessa käytetään kahta symbolia. Neliöitä käytetään edustamaan uroksia ja ympyröitä narttuja. Kunkin esi-isän pentuekumppanit merkitään myös joko ympyrällä tai neliöllä. Kun tietoja kerätään sairauksista ja muista ominaisuuksista, kuten suorituskyvystä, ne koodataan käyttämällä kullekin ominaisuudelle määriteltyä väriä. Jos koira sairastaa sairautta, symboli tummennetaan tietyllä värillä. Jos koira on taudin kantaja, käytetään samanväristä pistettä. Koska kasvattajat ovat kiinnostuneita monista ominaisuuksista ja sairauksista, tämän sukutaulun koodauksessa käytetään useita värejä. Värin toistuminen merkitsee yleensä sitä, että geneettinen suuntaus saattaa olla olemassa.
Kuva 3. Symbolien sukutaulu
Kuviossa 3 on useita huomioitavia asioita. Pentueen emällä on jokin häiriö (sininen), ja hänen symbolinsa on värikoodattu häiriön mukaan. Jalostus tuotti kuuden pennun pentueen (3-3), jotka kaikki ovat kantajia, kuten sininen piste osoittaa, mikä on sama häiriö kuin emällä todettu. Kuudesta pennusta kolmella on toinen sairaus (oranssi), joka on todettu myös tädillä (äidin sisarella), isoäidillä ja isoisoisällä. Vihreällä koodatut esivanhemmat osoittavat, että kasvattaja ei tiedä heidän tilaansa ja että tiedot puuttuvat.
Tämän lyhyen Symbolsin sukutaulun katsauksen perusteella on helppo nähdä, miten värikoodit auttavat kasvattajaa näkemään sukutaulun vahvuudet ja heikkoudet sekä sen, mitkä esivanhemmat sairastavat sairautta ja mitkä ovat kantajia. Koska tällainen tieto voi auttaa tekemään parempia jalostuspäätöksiä, on helppo nähdä, että perinteinen sukutaulu ei ole yhtä tehokas jalostustyökalu kuin Symbols- ja Stick Dog -värikartan sukutaulut. Täydellinen keskustelu koodaavista sukutauluista, analyyseistä, kaavajalostuksesta ja oriitinvalinnoista löytyy kirjasta Breeding Dogs to Win, (Battaglia 2009).
Battaglia, C., 2009. Breeding Dogs to Win, BEI Publications, Atlanta, Georgia. s. 95-202.
Battaglia, C., 1986. Breeding Better Dogs, BEI Publications, Fifth Printing, Atlanta, Georgia.
Bell, J., 1999. Terveen jalostusohjelman kehittäminen, Proceedings. National Parent Club Canine Health Conference, AKC Canine Health Foundation, St. Louis MO. October, pp. 15-17.
Brackett, L., 1961. Suunniteltu jalostus, Dog World Magazine, Chicago, Ill.
Foley, C., Lasley, J., Osweiler, G., 1979. Abnormalities of companion animals: analysis of heritability, Iowa University Press, Ames, IO.
Hutt, F., 1979. Genetics for Dog Breeders, WH Freeman Co., San Francisco, CA.
Reif, J., 1994. Mitä sukutaulussa on? American Kennel Club Gazette, New York, elokuu, Vol. 111, No.8, s. 30 – 32.
Seranne, A., 1984. The Joy of Breeding Your Own Show Dog, Howell House, New York, N.Y., s. 51.
Willis, M., 1989. Genetics of the Dog, Howell Book House, New York, NY.
Willis, M., 1999. Breeding better dogs, Key Note Address, Proceedings, National Parent Club Canine Health Conference, AKC Canine Health Foundation, St. Louis, MO., lokakuu, s. 15-17.