Pilvenpiirtäjä

Pilvenpiirtäjä, erittäin korkea, monikerroksinen rakennus. Nimitys tuli ensimmäisen kerran käyttöön 1880-luvulla, pian ensimmäisten pilvenpiirtäjien rakentamisen jälkeen, Yhdysvalloissa. Pilvenpiirtäjien kehitys oli seurausta useiden teknisten ja yhteiskunnallisten kehityskulkujen yhteisvaikutuksesta. Termi pilvenpiirtäjä koski alun perin 10-20-kerroksisia rakennuksia, mutta 1900-luvun lopulla termiä käytettiin kuvaamaan epätavallisen korkeita, yleensä yli 40- tai 50-kerroksisia kerrostaloja.

Kaupunkikaupan lisääntyminen Yhdysvalloissa 1800-luvun jälkipuoliskolla lisäsi kaupunkien liiketilojen tarvetta, ja ensimmäisen turvallisen matkustajahissin asentaminen (Haughwout-tavarataloon New Yorkissa) vuonna 1857 teki käytännölliseksi yli neljä tai viisi kerrosta korkeiden rakennusten pystyttämisen. Vaikka ensimmäiset pilvenpiirtäjät tukeutuivat pohjakerroksessa erittäin paksuihin muurattuihin seiniin, arkkitehdit siirtyivät pian käyttämään valurautaisia ja takorautaisia runkorakenteita ylempien kerrosten painon kannattelemiseksi, mikä mahdollisti suuremman lattiatilan alemmissa kerroksissa. James Bogardus rakensi Cast Iron Building -rakennuksen (1848, New York City), jossa jäykkä rautakehikko muodosti ylempien kerrosten ja katon kuormien pääasiallisen tuen.

Pilvenpiirtäjien rakentamisessa merkittävän edistysaskeleen mahdollisti kuitenkin Bessemer-prosessin hienosäätö, jota käytettiin Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran 1860-luvulla. Koska teräs on vahvempaa ja kevyempää kuin rauta, teräsrungon käyttö mahdollisti todella korkeiden rakennusten rakentamisen. William Le Baron Jenneyn 10-kerroksisessa Home Insurance Company Building -rakennuksessa (1884-85) Chicagossa käytettiin ensimmäisenä teräspalkkirakennetta. Jenneyn pilvenpiirtäjissä käytettiin myös ensimmäisenä verhoseinää, joka on muuratusta tai muusta materiaalista valmistettu ulkokuori, joka kantaa vain oman painonsa ja joka on kiinnitetty teräsrunkoon ja tuettu sillä. Rakenteellisesti pilvenpiirtäjät koostuvat maan alla olevasta pilarien alusrakenteesta, maanpinnan yläpuolella olevasta pilarien ja palkkien päällysrakenteesta ja palkkien päälle ripustetusta verhoseinästä.

Kun kaupunkialueiden asukastiheys on kasvanut, on myös tarve rakennuksille, jotka pikemminkin nousevat kuin leviävät. Pilvenpiirtäjää, joka oli alun perin kaupallisen arkkitehtuurin muoto, on alettu käyttää yhä useammin myös asumiseen.

Hanki itsellesi Britannican Premium-tilaus ja pääset käsiksi eksklusiiviseen sisältöön. Tilaa nyt

Pilvenpiirtäjien suunnittelu ja koristelu ovat käyneet läpi useita vaiheita. Jenney ja hänen suojattinsa Louis Sullivan tyylittelivät rakennuksensa korostamaan pystysuuntaisuutta, ja hahmotellut pylväät nousivat jalustasta räystääseen. Jonkin verran säilytettiin kuitenkin myös aiempia tyylejä ja palattiin niihin. Osana uusklassista herätystä esimerkiksi McKim, Mead ja White -yhtiön suunnittelemat pilvenpiirtäjät mallinnettiin klassisten kreikkalaisten pylväiden mukaan. New Yorkin Metropolitan Life Insurance Buildingin (1909) Napoleon Le Brun otti mallia Venetsian Pyhän Markuksen Campanilesta, ja Cass Gilbertin suunnittelema Woolworth Building (1913) on malliesimerkki uusgoottilaisesta sisustuksesta. Jopa New Yorkin Chrysler Buildingin (1930), Empire State Buildingin (1931) ja RCA Buildingin (1931) kaltaisten tornien Art Deco -kaiverruksia, joita pidettiin tuolloin yhtä moderneina kuin uutta teknologiaa, pidetään nykyään pikemminkin vanhoihin koristeellisiin koristeisiin liittyvinä kuin aidosti moderneina linjoina.

Totaalisen yksinkertaisuudessaan kansainvälinen tyyli vaikutti sopivan ihanteellisesti pilvenpiirtäjien suunnitteluun, ja toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä se hallitsi alaa, ja merkittäviä varhaisia esimerkkejä olivat Seagram Building (1958) New Yorkissa ja Lake Shore Drive Apartments (1951) Chicagossa. Tämän tyylin jyrkästä vertikaalisuudesta ja lasisista verhoseinistä tuli ultramodernin kaupunkielämän tunnusmerkki monissa maissa. 1970-luvulla pyrittiin kuitenkin määrittelemään uudelleen inhimillinen elementti kaupunkiarkkitehtuurissa. Kaavoitusmääräykset kannustivat sisällyttämään aukioita ja puistoja korkeimpienkin pilvenpiirtäjien perustuksiin ja niiden ympärille, aivan kuten 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä annettiin kaavoituslakeja, joilla pyrittiin estämään kaupunkien katujen muuttuminen auringottomiksi kanjoneiksi, ja ne johtivat lyhyempiin, porrastettuihin pilvenpiirtäjiin. Toimistotorneja, kuten World Trade Center (1972) New Yorkissa ja Sears Tower (1973; nykyisin Willis Tower) Chicagossa, rakennettiin edelleen, mutta useimmissa niistä, kuten Citicorp Centerissä (1978) New Yorkissa, oli vilkkaita ja innovatiivisia ostos- ja viihdetiloja katutasossa.