KESKUSTELU
Huulen rekonstruktion tavoitteet ovat sekä toiminnallisia että esteettisiä. Oraalinen kompetenssi, lihasten eheys ja riittävä suuaukko ovat kriittisiä toiminnallisen huulirekonstruktion kannalta. Huulen anatomisten maamerkkien, kuten valkoisen rullan tai vermilionin ja ihon liitoskohdan, kunnioittaminen mahdollistaa kosmeettisesti luonnollisen rekonstruktion. Huulten ainutlaatuisen rakenteen ja ulkonäön vuoksi on suositeltavaa käyttää olemassa olevaa huulikudosta ”samanlaiseen” rekonstruktioon aina, kun se on mahdollista, sillä kaukana olevasta kudoksesta saadaan yleensä huonompia tuloksia. Tämä käsite mahdollistaa myös vierekkäisen, innervoituneen orbicularis oris -lihaksen säilyttämisen paremman toiminnallisen rekonstruktion aikaansaamiseksi. Paikallisista läpistä, mukaan lukien ristihuuliläpät, on tullut tärkeimpiä rekonstruktiotapoja, kun kyseessä ovat suuremmat epämuodostumat, joita ei voida sulkea suoralla tai liukuvalla huulten sulkemisella.
Ensimmäinen raportoitu tapaus kaksivaiheisesta pedikulaarisesta ”huultenvaihtajaläpästä” on Sabattinin ansiota vuonna 1838. Tohtori Robert Abbe popularisoi kuitenkin vuonna 1898 kasvovaltimon labiaalisiin haaroihin perustuvan läpän käytön täydellisenä huulten täydellisenä rekonstruktiona molemminpuolisissa huulihalkioissa.1 Kuten alun perin kuvattiin, Abben läppä on suunniteltu siten, että se on leveydeltään suunnilleen puolet vian leveydestä (jotta olemassa olevien huulten välinen poikittainen pituusero voidaan jakaa riittävästi) ja läpän korkeus vastaa vian pystysuoraa ulottuvuutta. Läppä on suunniteltu siten, että sen pedaali on kohti vian sivua. Luovutusalueena käytetään mahdollisuuksien mukaan alahuulen keskiosaa, koska se on tyypillisesti karvapeitteinen miehillä ja jättää vähiten näkyvän arven. Valkoinen rulla on merkittävä etukäteen, koska kalpeus tai verenvuoto voi peittää sen. Lasta nostetaan iho, lihakset ja limakalvo mukaan luettuina, mutta varovasti vermilionin rajalla säilytetään pieni määrä limakalvoa ja häpyhuulivaltimoa. Läppä käännetään ja asetetaan paikalleen siten, että huolehditaan anatomisten maamerkkien kohdistamisesta, mukaan lukien orbicularis oriksen sulkeminen ja valkoisen rullan sovittaminen. Ommeltujen reunojen varovainen kääntäminen estää ”loveutumisen” ja minimoi arpia. 2-3 viikon kuluttua pedaali jaetaan ja läppä asetetaan.1,3
Näitä täyspaksuisia läppiä kutsutaan nykyään Abbe-läpiksi, ja monet kuvatut muutokset ovat vakiinnuttaneet niiden aseman sekä ylä- että alahuulen defektien rekonstruktiossa, jotka johtuvat synnynnäisistä anomalioista, traumasta tai neoplasiasta.2 Abbe-läpän pääasiallinen käyttöaihe on kokopaksuinen vika, joka käsittää kolmanneksesta kahteen kolmasosaan huulista ja jossa suun väliliha on ehjä.3,4 On tärkeää huomata, että akuutissa tilanteessa käytettävissä oleva kudos olisi käytettävä mahdollisimman hyvin haavan sulkeutumisen aikaansaamiseksi. Sulkeutumisen jälkeen annetaan haavan supistua jonkin aikaa defektin koon minimoimiseksi. Abbe-läppää ei pitäisi tehdä päivystyspoliklinikalla tai akuutissa koiranpurematilanteessa. Rekonstruktio ennen tätä haavakontraktiota vaatisi suuren määrän luovuttajakudosta, siihen liittyisi suuri infektiokomplikaatioiden riski ja se johtaisi mahdollisesti huonompiin tuloksiin.
Läpän suunnittelussa ja kohottamisessa on tärkeää ihon anatomian hyvä tuntemus. Defektin sijainnista riippuen Abbe-läpän pedaali on ylempi tai alempi huulivaltimo, joka saa alkunsa kasvovaltimosta juuri lateraalisesti suulakihalkiosta. Nämä verisuonet kulkevat sitten vaakatasossa syvällä limakalvolla orbicularis oris -lihaksen yläpuolella anastomoosiin keskiviivalla kontralateraalisten haarojen kanssa. Ylempi huulivaltimo huolehtii ylähuulen verenkierrosta, ja sen päätehaarat johtavat nenän sivuihin ja väliseinään. Arteria labialis inferior huolehtii alahuulen ja leuan ylemmän osan verenkierrosta.5 Ylähuulen tuntoaistimukset välittyvät infraorbitaalihermojen kautta ja alahuulen tuntoaistimukset mentaalihermojen kautta, jotka kulkevat mentaalihalkiohaarakkeiden kautta. Pienet ihohaarat leikataan läpän nostamisen aikana, mutta spontaani tuntoaistin palautuminen on usein erinomaista.
Abbe-läppä on erinomainen valinta huulen kokopaksuisten defektien rekonstruktioon lukuun ottamatta suulakihalkiota. Yli 100 vuoden ajan se on ollut monipuolinen tekniikka ylä- ja alahuulen rekonstruktiossa, ja sillä on saatu hyviä toiminnallisia ja esteettisiä tuloksia. Sen käyttö säilyy varmasti jatkossakin esimerkkinä ”samankaltaisesta” rekonstruktiosta.