Suun kasvainten sädehoito: | CDhistory

Odontogeenisen alkuperän kasvaimet (jotka syntyvät kudoksissa, joista hampaat saavat alkunsa) ovat yleisimpiä koiran suuontelon hyvänlaatuisia kasvaimia (1). ’Epulis’ on epäspesifinen termi, jolla viitataan gingivan kasvaimiin ja kasvaimen kaltaisiin massoihin. Eläinlääketieteellisessä kirjallisuudessa on kuvattu kolmenlaisia odontogeenisiä kasvaimia: fibromaattinen epulis, luutuva epulis ja akantomatoottinen epulis (2). Fibromatoottiset ja ossifioivat epulikasvaimet rajoittuvat gingivaan, kun taas akantomatoottiset epulikasvaimet tunkeutuvat usein laajalti viereiseen luuhun (3). Viime aikoina on suositeltu termiä canine acanthomatous ameloblastoma kuvaamaan koiran akantomatoottista epulista (3). ”Ameloblastooma” viittaa alkuperäsolutyyppiin, odontogeenisiin epiteelisoluihin, ja ”akantomatoottinen” viittaa epiteelisolujen piikkimäiseen muotoon näissä kasvaimissa (3) (3).

Koira-akantomatoottinen ameloblastooma esiintyy eksofyyttisenä, epäsäännöllisenä ientaskumassana molemmin puolin hammaskaarta, ja sillä on mieltymys mandibulan rostraaliseen alueeseen (kuva 1) (3). Alla oleva luu on usein mukana (kuva 2). Kun histologinen diagnoosi on tiedossa, primaarikasvain on luokiteltava Maailman terveysjärjestön (WHO) suuontelon kasvainten luokitusjärjestelmän mukaisesti (taulukko 1) (4). Metastasointia alueellisiin imusolmukkeisiin tai muihin kaukaisiin elimiin ei ole raportoitu (5). Tietokonetomografiaa tai magneettikuvausta suositellaan usein ennen leikkaus- tai sädehoitoa, jotta primaarikasvaimen laajuus voidaan määrittää tarkasti (5). Magneettiresonanssikuvien on raportoitu antavan tarkemman arvion suun kasvaimen marginaalista pehmytkudoksessa ja luussa kuin tietokonetomografiakuvien (6).

Vastakohtana fibromatoottiset ja luutuvat epulidit, koiran akantomatoottisen ameloblastooman paikallinen uusiutuminen on yleistä konservatiivisen paikallisen poiston jälkeen (5,7,8). Koska tämä kasvain on hyvin infiltroiva, viereisten pehmytkudosten ja luun laaja paikallinen poisto on välttämätön parantumisen kannalta, ja se on ensisijainen hoitomuoto (5,7). Kirjoittajan kokemuksen mukaan suositellaan vähintään 2 cm:n marginaalia brutto- tai röntgenkuvauksessa havaittavaan tautiin. Sädehoito on tarkoitettu koirille, joilla on kasvaimia, jotka eivät ole parannettavissa pelkällä leikkauksella. Kaikkia kasvainsoluja ei ehkä ole mahdollista poistaa kirurgisesti kasvaimen sijainnin tai koon vuoksi tai siksi, että halutaan säilyttää toimintakyky tai kosmeesi. Prospektiivisessa kliinisessä tutkimuksessa, johon osallistui 47 koiraa, joilla oli akantomatoottisia epuliitteja (39 koiraa) tai fibromaattisia tai luutuvia epuliitteja (8 koiraa), todettiin, että sädehoito oli turvallinen ja tehokas hoitomuoto WHO-vaiheen T1 (< 2 cm:n maksimihalkaisija) ja T2-kasvaimissa (2-4 cm:n maksimihalkaisija) (9). Kymmenellä koiralla oli WHO-vaiheen T1-kasvaimia, 30:llä T2-kasvaimia ja seitsemällä T3-kasvaimia. Kolmellakymmenelläkahdeksalla koiralla oli luun osallistuminen. Määrätty säteilyannos oli 12 4 Gy:n fraktiota 3 kertaa viikossa, jolloin kokonaisannos oli 48 Gy. Anatominen sijainti, kasvaimen koko, WHO:n T-vaihe ja luun osallistuminen olivat tekijöitä, joita tarkasteltiin etenemisvapaan elossaolon ennustetekijöinä. Etenemisvapaa elossaoloaika määriteltiin sädehoidon päättymisen ja mitattavissa olevan paikallisen kasvaimen uusiutumisen toteamisen tai kasvaimesta riippumattomasta syystä johtuvan kuoleman väliseksi ajaksi sen mukaan, kumpi tapahtui ensin. Kliininen vaihe oli ainoa merkittävä ennustetekijä (P = 0,0303), ja koirilla, joilla oli WHO:n vaiheessa T3 oleva kasvain, oli 7,9 kertaa suurempi kasvaimen uusiutumisriski kuin koirilla, joilla oli WHO:n vaiheessa T1 oleva kasvain. Koirilla, joilla oli vaiheen T1 ja T2 kasvaimet, oli samanlainen uusiutumisriski. Arvio 3 vuoden etenemisvapaasta elossaolosta koirilla, joilla oli akantomatoottinen epulis, oli 80 %. Kasvaimen uusiutuminen diagnosoitiin 7:llä 39:stä koirasta, joilla oli akantomatoottinen epulis. Kasvaimen koon vaikutus tässä raportoidun etenemisvapaan elossaolon määrään tukee näiden kasvainten varhaisen diagnoosin ja hoidon tarvetta.

Vuonna 1984 tehdyssä tutkimuksessa raportoitiin 37 kuukauden mediaanielossaoloaika 39 koiralla, joilla oli akantomatoottinen epulis, ja joita hoidettiin ortovoltti-säteilyllä (10). Useimpien koirien kuolinsyy ei liittynyt akantomatoottiseen epulidiin. Seitsemälle koirasta 39:stä (18 %) kehittyi alkuperäisen kasvaimen paikalle muu pahanlaatuinen kasvaintyyppi kuin akantomatoottinen epulis, kun sädehoidon päättymisestä oli kulunut keskimäärin 47 kuukautta. Viisi näistä seitsemästä uudesta kasvaimesta oli okasolusyöpää. Kirjoittaja kutsui näiden uusien kasvainten kehittymistä ”pahanlaatuiseksi transformaatioksi” ja ehdotti mahdollisuutta, että säteily oli saanut alkuperäisen hyvänlaatuisen akantomatoottisen epuliksen muuttumaan pahanlaatuiseksi kasvaintyypiksi (10,11). Vuonna 2004 tehdyssä 57 koiraa käsittäneessä tutkimusraportissa, johon sisältyi saman kirjoittajan aiemmin raportoidusta tutkimuksesta (9) peräisin olevia koiria, ei kuitenkaan ilmennyt pahanlaatuisia epiteelikasvaimia sen jälkeen, kun akantomatoottisia epuliitteja oli hoidettu sädehoidolla (12). Viimeksi mainitussa tutkimuksessa ehdotettiin, että vuoden 1984 artikkelissa raportoidut muutokset levyepiteelikarsinoomiksi saattoivat johtua siitä, että levyepiteelikarsinooma oli alun perin diagnosoitu virheellisesti akantomatoottiseksi epulikasvaimeksi, tai hoidon tehokkuuden rajoituksista ortovoltti-sädehoitoa käytettäessä. 57 koiran kokonaiselossaoloajan mediaani mistä tahansa syystä johtuvaan kuolemaan oli 48 kuukautta, ja kirjoittajat päättelivät, että sädehoito on tehokas hoito akantomatoottiseen epulissiin, eikä säteilyn aiheuttaman syövän riski ole suurentunut muihin kasvaintyyppeihin verrattuna.

Koiran akantomatoottisen ameloblastooman sädehoitokentät käsittävät ihon ja suun limakalvot, ja akuutit haittavaikutukset kehittyvät näihin kudoksiin. Suuontelon hoidetun alueen mukosiitti alkaa yleensä kehittyä 2. hoitoviikon aikana, ja se on vakavimmillaan 4. hoitoviikon aikana (13). Hoitoalueen ihovaikutuksiin kuuluvat epilaatio ja kuivasta kosteaan vaihteleva hilseily; ne ilmenevät yleensä hoidon 3. viikon aikana (kuva 3). Akuutit haittavaikutukset häviävät yleensä 2-4 viikon kuluttua sädehoidon päättymisestä (13). Ihon hypopigmentaatiota tai hyperpigmentaatiota ja tilapäistä tai pysyvää hiustenlähtöä esiintyy hoitoalueella (kuva 4). Makroskooppiset kasvaimet pienenevät yleensä edelleen sädehoidon päätyttyä (kuva 5).

Kasvain 9 vk sädehoidon päättymisen jälkeen.