KESKUSTELU
AA:t ovat etukorvakkeen epänormaaleja lisäosia, jotka säilyvät varhaisen alkionkehityksen aikana. Alkion korvakäytävän osat ilmaantuvat varhain neljännellä raskausviikolla. Aurikulaarikomponentit kehittyvät suun sivulle ja siirtyvät vähitellen lateraalisesti ja dorsaalisesti kehityksen aikana . AA:n sijainti korreloi ensimmäisen nielukaaren kolmen kumpareen alkionkehityksen kulun kanssa. Näin ollen epänormaalit kehityslisäkkeet voivat sijaita kaarevassa kolmiossa, joka ulottuu suulakihalkion urasta etukorvan etupuolelle kierteisen selkärangan ja korvalehden väliin (kuva 1). Nämä sijainnit korreloivat AA:iden jakautumista koskevien havaintojemme kanssa. Useissa muissa tutkimuksissa on kuvattu näitä epänormaaleja iholäiskiä preaurikulaarisiksi tageiksi . Näissä tutkimuksissa muita ihon kiinnikkeitä, jotka eivät sijainneet preaurikulaarialueella, pidettiin AA:n muunnoksina. Näitä iholäiskiä voi kuitenkin esiintyä bukkaalisella tai intraaurikulaarisella alueella. Tutkimuksemme tiedot osoittivat, että buccaalisia AA:ta esiintyi 5,0 %:lla tapauksista ja intraaurikulaarisia AA:ta 27,6 %:lla. Muissa tutkimuksissa ihopäätteen on katsottu olevan liitännäistragi . Tutkimuksemme osoitti, että 73,5 % preaurikulaarisista AA:ista ja 91,0 % intraaurikulaarisista AA:ista löytyi traguksen alueelta. Useimmat AA:t sijaitsivat traguksen alueella ja niillä oli mahdollisuus kehittyä tragukseksi. Niitä voitaisiin kutsua liitännäistragioiksi. Kuitenkin myös prekuraalisia, prelobaalisia, kruraalisia ja lobaalisia AA:ita esiintyi, eikä niillä ehkä ollut potentiaalia kehittyä tragukseksi. Niillä saattoi olla mahdollisuus kehittyä crus- tai korvalehdeksi. Joissakin tutkimuksissa näitä ihopidennyksiä on kuvattu AA:ksi, ja mekin ehdotamme, että AA on asianmukaisin termi näille epänormaaleille ihopidennyksille. Pretragaalinen ja intratragaalinen olivat yleisimmät alatyypit preaurikulaarisella ja intraaurikulaarisella alueella. Pretragaalisten ja intratragaalisten AA:iden kohtalona saattaa olla traguksen muodostaminen, ja ne saattavat olla peräisin samasta paikasta kuin alkion kumpare. Park kuvasi kokonaisuuden nimeltä ”hillock 2”, joka saattaa olla näiden epämuodostumien yleisin komponentti. Mielenkiintoista oli havaita, että monet pretragaaliset tai intratragaaliset AA:t olivat ryhmittyneet pareittain, kun taas suurin osa muilla alueilla olevista AA:ista oli yksityyppisiä. Tämän havainnon selittämiseksi tarvitaan lisää embryologista tutkimusta.
AA:n muoto luokiteltiin pinnan yläpuolella olevan ulkonemismallin mukaan pedunkulaariseksi, sessiiliseksi, areolaariseksi, jäänteiseksi tai depressiiviseksi. Pedunculated- ja sessile-kuviot luokiteltiin niiden rungon muodon mukaan pallomaisiksi, soikeiksi, liuskaisiksi tai nodulaarisiksi. Useimmat AA:t (81,7 %) olivat sessiilejä tai jalustaisia. Areolaariset, jäännösmäiset ja painuneet mallit olivat harvinaisempia, ja niiden osuus oli 12,9 %. Nämä vähäisemmät mallit olivat myös ensimmäisen nielukaaren kolmen kumpareen kehityspoikkeamia. Etummaisen korvalehden rakenteen muodostumisprosessin aikana tuntematon este saattaa aiheuttaa sen, että kumpareet muodostavat ulkoneman, painauman tai muun morfologisen poikkeavuuden. Uskomme, että AA:t voidaan kuvata hyvin näiden mallien ja muotojen mukaan.
Keskuksessamme havaittu AA:iden jakautuminen sijainnin ja muodon mukaan (taulukot 2 ja ja3)3) saattaa poiketa jakaumasta väestössä yleensä. Tuloksemme ovat saattaneet olla puolueellisia, koska keskuksemme on erikoistunut suorittamaan traagisen epämuodostuman revisioleikkauksia. Tutkimuspopulaatiossamme oli enemmän traagisia epämuodostumia kuin väestössä yleensä. Luokittelussamme tragal deformiteetit luokiteltiin muodon mukaan. Suurin osa näistä poikkeavuuksista luokiteltiin sessiililohkoisiksi ja intratragaalisiksi AA:ksi. Näin ollen AA:ta sairastavien henkilöiden yleispopulaatiossa muotojakauma voi olla samanlainen kuin meidän preaurikulaarisen tai buccaalisen alueen tapauksissamme. Pedunculated-kuvio oli yleisin preaurikulaarisella (44,4 %) ja buccalisella (62 %) alueella. Munanmuotoinen ja polveileva tai sessiili kuvio oli yleisin muoto preaurikulaarisella (43 %) ja buccalisella (32 %) alueella. Lisäksi AA:ta sairastavien henkilöiden yleispopulaatiossa intratragaalinen alatyyppi (25,1 %) saattaa olla huomattavasti harvinaisempi kuin tutkimuspopulaatiossamme, ja pretragaalinen alatyyppi (49,6 %), erityisesti superiorinen pretragaalinen alatyyppi (27,6 %), saattaa olla paljon yleisempi.
Useimmilla AA:lla on rustoinen juuri. Rustojuuren esiintymisaste oli 78,4 %. Ensimmäisen nielukaaren kukin kumpare kehittyy anteriorisen korvalehden kumpaankin osaan. Helical crusilla ja traguksella on rustorakenteinen tyvi, kun taas korvalehdellä ei ole. Oletimme, että ruston juuren esiintyminen AA:ssa riippuu sijainnista, ja analysoimme esiintymistä sen mukaisesti. Oletimme, että alkion kumpare, jolla on potentiaalia kehittyä helical crus tai tragus, edellyttää rustojuurta ja että kumpare, jolla on potentiaalia kehittyä korvalohkoksi, ei välttämättä edellytä rustojuurta. Pedunculated- ja sessile-malleissa kaikilla precrural- ja intracrural-alatyypeillä oli rustojuuret, mutta 2 prosentilla prelobal- ja 0 prosentilla intralobal-alatyypeistä oli rustojuuri. Prelobaalisten tai intralobaalisten AA:iden kohtalona saattaa olla kehittyä korvalehti, jolloin rustoperä olisi tarpeeton. Mielenkiintoista on, että 96 %:lla ylemmistä pretragaalisista, 65 %:lla keskimmäisistä pretragaalisista ja 36 %:lla alemmista pretragaalisista alatyypeistä oli rustojuuri. Pretragaalisten AA:iden ylempi osa saattaa suurella todennäköisyydellä kehittyä helical crusiksi tai tragukseksi, jolla on rustopohja, kun taas pretragaalisten AA:iden alempi osa saattaa suurella todennäköisyydellä kehittyä korvalehdeksi, jolla ei ole rustopohjaa. Riippumatta siitä, sijaitsiko AA bukkaalisella, preaurikulaarisella vai intraaurikulaarisella alueella, rustojuuri suuntautui kohti korvalehden tragohelikaalisen sulcusin tai traguksen sijaintia, jonka alkion kumpu voi muodostaa. Lisäksi havaitsimme monia preaurikulaarisia tai intratragikulaarisia AA:ita, joilla ei ollut rustojuurta, vaan joissa oli sen sijaan fibroottinen kaistale, joka suuntautui kohti helikulaarista crusta tai tragusta.
Johtopäätöksenä voidaan todeta, että sijainnin suhteen AA:t luokiteltiin intraaurikulaarisiin, preaurikulaarisiin ja bukkaalisiin. Intraaurikulaariset AA:t jaettiin intrakruraalisiin, intratragaalisiin ja intralobalisiin tyyppeihin. Preaurikulaariset AA:t jaettiin precrural, superior pretragal, middle pretragal, inferior pretragal ja prelobal tyyppeihin. Bukkaaliset AA:t jaettiin anteriorisiin bukkaalisiin ja posteriorisiin bukkaalisiin tyyppeihin. Etenemismallin mukaan AA:t luokiteltiin pedunculated, sessile, areolar, remnant ja depressed. Pedunculated ja sessile -mallit luokiteltiin pallomaisiksi, soikeiksi, liuskaisiksi ja nodulaarisiksi. Yleisin sijainnin alatyyppi oli superior pretragal (41,0 %) preaurikulaarisella alueella, intratragal (91,0 %) intraaurikulaarisella alueella ja posterior buccal (54,0 %) buccal-alueella. Yleisin ulkonemismalli ja -muoto oli pedunculated ovoid preaurikulaarisella (27,8 %) ja bukkaalisella (28,0 %) alueella ja sessile lobed intraaurikulaarisella (48,7 %) alueella. Ruston juuren esiintyminen riippui sijainnista. Sijainnin ja muodon osalta preaurikulaarisen AA:n yleisin tyyppi oli ylempi pretragaalinen pedunculated ovoid AA (13,2 %), jossa oli rustojuuri, jonka koodi oli PTsPO+. KHU-koodausjärjestelmä voi osoittautua erityisen hyödylliseksi AA:iden sijainnin, muodon ja ruston esiintymisen ilmoittamisessa. Vaikka tutkimusta rajoitti se, että kaikki tiedot olivat yhdestä laitoksesta, odotamme, että tämä uusi luokitus- ja koodausjärjestelmä voi tarjota puitteet AA:n hoidolle.