Psalmi 77

Tämän psalmin otsikko on ”Päämuusikolle”. Jeduthunille. Aasafin psalmi.

Joidenkin mielestä päämuusikko on itse Herra Jumala, toiset taas olettavat hänen olevan kuorojen tai muusikoiden johtaja Daavidin aikana, kuten laulaja Heman tai Aasaf (1. Aikakirja 6:33, 16:5-7 ja 25:6). ”Merkintä ’Musiikin johtajalle’ esiintyy viidessäkymmenessäviidessä psalmissa (myös Habakuk 3:19:ssä), ja se toimii luultavasti musiikillisena lisäyksenä, jolla psalmi merkitään kuuluvaksi temppelipalvelukseen tai kuoron johtajan lausuttavaksi.” (Willem VanGemeren)

Jeduthun (mainitaan myös psalmien 39 ja 62 otsikoissa) oli yksi niistä muusikoista, jotka Daavid oli nimittänyt johtamaan Israelin julkista jumalanpalvelusta (1. Aikakirja 16:41; 25:1-3). Charles Spurgeon kirjoitti Jeduthunista: ”Jeduthunin pojat olivat portinvartijoita tai ovenvartijoita 1. Aikakirja 16:42:n mukaan. Ne, jotka palvelevat hyvin, ovat parhaita laulajia, eivätkä ne, jotka ovat kuoron korkeimmilla paikoilla, saa hävetä palvella Herran temppelin ovipylväiden luona.”

Asaf oli Daavidin ja Salomon aikakauden suuri laulaja ja muusikko (1. Aikak. 15:17-19, 16:5-7; 2. Aikak. 29:13). 1. Aikak. 25:1 ja 2. Aikak. 29:30 lisäävät, että Aasaf oli musiikillisissa sävellyksissään profeetta.”

”Tämän psalmin sanoma on, että surun murehtiminen on murtumista ja lannistumista, kun taas Jumalan näkeminen on laulamista pimeimpänä päivänä. Kun opimme tuntemaan, että vuotemme ovat hänen oikeasta kädestään, valoa on kaikkialla.” (G. Campbell Morgan)

A. Lohtua ja ahdistusta Jumalan tekojen muistamisesta.

1. (1-3) Jumalan etsiminen ja ahdistuneena pysyminen.

Minä huusin Jumalaa äänelläni-
Jumalalle äänelläni;
ja hän kuuli minua.
Haikeuteni päivänä minä etsin Herraa;
käteni ojentui yöllä lakkaamatta;
sieluni kieltäytyi lohdutuksestani.
Minä muistin Jumalaa ja ahdistuin;
valittelin ja henkeni oli häkeltynyt. Sela

a. Minä huusin Jumalaa äänelläni: Tämä psalmi alkaa psalmeissa tavallisella ajatuksella, jossa psalmisti kuvaa huutoaan Jumalalle. Hän huusi Jumalan puoleen, ja hän tiesi, että Jumala kuuli häntä (Hän kuunteli minua).

i. ”Vaikeuksien päivien on oltava rukouksen päiviä; sisäisen hädän päivinä, varsinkin kun Jumala näyttää vetäytyneen meistä, meidän on etsittävä häntä ja etsittävä, kunnes löydämme hänet. Vaikeutensa päivänä hän ei etsinyt liike-elämän tai vapaa-ajan huvituksia ravistellakseen vaivaansa sillä tavoin, vaan hän etsi Jumalaa ja hänen suosiotaan ja armoaan. Ne, jotka ovat mielen hädässä, eivät saa ajatella juovansa sen pois tai nauravansa sille, vaan rukoilevansa sen pois.” (Henry, lainattu Spurgeonissa)

b. Vaikeuksien päivänä: Hänen huutonsa Jumalalle oli kiireellinen (hädän päivänä), aktiivinen (venytetty) ja sinnikäs (lakkaamatta).

i. ”Muotona hän ’ojensi’ kätensä rukouksessa (Ps. 143:6) ja jatkoi käsien kohottamista ’öisin’.” (VanGemeren)

c. Sieluni kieltäytyi lohdutuksesta: Rohkaisevia ajatuksia tuli mieleen, mutta ne työnnettiin heti pois. Ystävät puhuivat Jumalan hyvyydestä nykyhetkessä ja valoisammasta tulevaisuudesta, mutta sielu kieltäytyi kaikesta lohdutuksesta.

i. Joskus lohdutuksesta kieltäydytään, koska se on pinnallista. Epätoivoiselle henkilölle saatetaan sanoa: ”Mene elokuviin ja pidä hauskaa”, tai jokin muu neuvo, joka suhtautuu hänen epätoivoonsa kevyesti. Joskus olemme niin epätoivoisessa tilassa, että Jumalan ja vain Jumalan etsiminen voi auttaa, eikä mikään pinnallinen.

ii. ”Hän kieltäytyi joistakin lohdutuksista liian heikkoina hänen tapaukseensa nähden, toisista valheellisina, toisista epäpyhinä; mutta ennen kaikkea hajamielisyyden vuoksi hän kieltäytyi jopa niistä lohdutuksen perusteista, joiden olisi pitänyt tehota häneen. Niin kuin sairas ihminen kääntyy pois jopa kaikkein ravitsevimmasta ruoasta, niin hän teki. On mahdotonta lohduttaa niitä, jotka kieltäytyvät lohdutuksesta.” (Spurgeon)

iii. ”Tästä sitkeydestä voi olla lisävihjeenä kaiku Jaakobin kieltäytymisestä lohdutuksesta Joosefin vuoksi (1. Moos. 37:35).” (Kidner)

d. Minä muistin Jumalaa ja olin levoton: Psalminkirjoittaja huusi vakavasti ja vilpittömästi Jumalan puoleen ja tiesi, että Jumala kuuli häntä – silti hän oli levoton ja tunsi, että hänen henkensä oli hukassa. Sen merkitys on: ”Jumala, tiedän, että olet olemassa – miksi et auta minua niin kuin tarvitsen apua?”

i. Useimmiten kun uskova huutaa Jumalaa ja tuntee tulevansa kuulluksi, se tuo mukanaan uskon rauhallisen varmuuden. Näin ei kuitenkaan aina ole. Joskus – erityisesti silloin, kun pysymme vaikeuksissamme sen sijaan, että vapautuisimme niistä – tunne siitä, että Jumala on kuullut meitä, mutta vaikeutemme pysyy, tuo lisää turhautumista eikä vähennä sitä.

ii. Ehkäpä Paavali tunsi jotakuinkin näin 2. Kor. 12:7-10 kuvattua piikkiä lihassaan kohtaan. Ensin hän tunsi turhautumista siitä, että rukoukseen ei vastattu; sitten hän tunsi haastetta siitä, että rukoukseen vastattiin, mutta ei aiempien odotusten mukaisesti.

iii. Tällaisen kamppailun Jumalan kanssa tuntevat ne, jotka ovat jonkin verran pidemmällä suhteessaan Jumalaan. Tämän kamppailun syvyys ja monimutkaisuus on mietiskelyn arvoinen – siksi tähän on lisätty Selah.

2. (4-6) Ahkera etsintä.

Sinä pidät silmäluomiani auki;
olen niin levoton, etten voi puhua.
Olen miettinyt vanhoja päiviä,
Vanhojen aikojen vuosia.
Yönä kutsun mieleeni lauluni,
Sydämessäni mietiskelen,
Ja henkeni tekee ahkeraa etsintää.

a. Sinä pidät silmäluomiani auki: Asaf pohti huutonsa voimakkuutta Jumalalle. Väsynein silmin ja levottomin sydämin hän etsi vilpittömästi Jumalaa.

i. ”Suru syö yöllä kuin petoeläin, ja jokainen surullinen sydän tietää, kuinka silmäluomet, vaikka ne olisivat kuinka väsyneet, kieltäytyvät sulkeutumasta yhtä väsyneille silmille, jotka katsovat auki mustuuteen ja näkevät siellä kauheita asioita. Tästä miehestä tuntui, kuin Jumalan sormi olisi työntänyt hänen silmäluomiaan ylöspäin ja pakottanut hänet tuijottamaan yöhön.” (Maclaren)

ii. En voi puhua: ”Tämä osoittaa surun ja tuskan lisääntymistä. Ensin hän tunsi kurjuutensa ja huusi ääneen. Hän saa lisää valoa, näkee ja tuntee syvän kurjuutensa, ja sitten hänen sanansa nielaisee liiallinen ahdistus. Hänen surunsa on liian suuri lausuttavaksi.” (Clarke)

b. Olen miettinyt vanhoja päiviä: Aasaf pohti huutonsa laajuutta Jumalalle miettien, mitä Jumala oli tehnyt jo muinaisina aikoina. Hän ihmetteli, miksi Jumala näytti vastaavan menneisyydessä oleville tyytyväisemmin kuin nykyisin.

c. Kutsun mieleen lauluni yössä: Aasafin Jumalan etsiminen muisteli parempia aikoja (laulu yöllä), ja se oli syvää (mietiskelen sydämessäni) ja ahkeraa.

3. (7-9) Etsivät kysymykset.

Herra heittääkö hän pois ikuisesti?
Eikä hän ole enää suosiollinen?
Onko hänen armonsa lakannut ikuisesti?
Onko hänen lupauksensa pettänyt ikuisesti?
Onko Jumala unohtanut olla armollinen?
Onko hän vihassaan sulkenut hellät armonsa? Sela

a. Hylkääkö Herra ikuisesti? Näillä kysymyksillä Asaf ilmaisi pelkonsa siitä, että kuivuuden ja turhautumisen kausi saattaisi kestää ikuisesti. Hän pelkäsi, ettei hän enää koskaan näkisi Jumalan suosiota, Jumalan armoa ja Jumalan lupauksen täyttymistä.

i. ”Hyvin viisaasti tämä hyvä mies väitteli itsensä kanssa ja pyrki parantamaan epäuskonsa. Hän hoiti itseään homeopaattisesti, kohteli samanlaista samanlaisella. Kun kyseenalaistamisen tauti hyökkäsi hänen kimppuunsa, hän antoi itselleen kysymyksiä lääkkeeksi. Katsokaa, miten hän tappaa yhden kysymyksen toisella, niin kuin miehet torjuvat tulta tulella. Tässä meillä on kuusi kysymystä, yksi toisensa jälkeen, joista jokainen iskee epäuskon sydämeen.” (Spurgeon)

ii. ”Rakkaat ystävät, jos me joskus näin kouluttaisimme itseämme ja kyseenalaistaisimme ristiin oman epäuskomme, Pyhä Henki antaisi meille lohtua.” (Spurgeon)

b. Onko Jumala unohtanut olla armollinen? Kahdella muulla kysymyksellä Asaf pohti, eikö Jumalan armo ja laupeus ollut enää hänen käytettävissään; että ne olivat unohtuneet tai estyneet häntä kohtaan.

i. Moni rakas pyhimys on tuntenut näiden kysymysten aiheuttaman tuskan; voisimme toivoa, että jokainen heistä kysyisi nämä kysymykset yhtä rohkeasti ja rehellisesti kuin Asaf teki.

ii. ”Spurgeonin psalmitutkimukset syntyivät vuosien 1865 ja 1885 välisenä aikana, ja noiden kahdenkymmenen vuoden aikana hän koki paljon sairautta, joka jatkoi heikkenemistään hänen kuolemaansa asti vuonna 1892. Hänellä oli hermosärky ja kihti, jotka jättivät hänelle turvonneita, punaisia ja kivuliaita raajoja, niin että hän ei usein pystynyt kävelemään eikä edes kirjoittamaan. Hänellä oli invalidisoivia päänsärkyjä, ja näiden fyysisten vaivojen myötä tulivat kauhistuttavat masennusjaksot, jotka johtivat lähes epätoivoon.” (Boice)

iii. Siksi Spurgeon kirjoittaisi tästä psalmista: ”Voi, Jumalani, tämän selityksen kirjoittaja tietää hyvin, mitä palvelijasi Asaf tarkoitti, sillä hänen sielunsa tuntee surun tien. Sielun masennusten syvät louhikot ja yksinäiset luolat, minun henkeni tuntee hyvin kauheat synkkyytesi!” (Spurgeon)

iv. Onko Hän vihassaan sulkenut hellät armonsa: ”Jumalan hellä laupeus on se lähde, josta kaikki hänen ystävällisyytensä ihmislapsia kohtaan virtaa. Vertauskuva tässä on otettu lähteestä, jonka suu on suljettu, niin että sen vedet eivät voi enää virrata samassa kanavassa.” (Clarke)

v. ”Jos olet Jumalan lapsi, mutta et ole koskaan joutunut kysymään näitä kysymyksiä, sinun pitäisi olla hyvin kiitollinen; mutta jos joudut kysymään niitä, ole hyvin kiitollinen siitä, että Aasaf kysyi ne ennen sinua, ja usko, että niin kuin hän sai niihin mukavan vastauksen, niin saat sinäkin. On aina lohduttavaa, kun voit nähdä toisen ihmisen jalanjäljet suossa ja liejussa, sillä jos tuo mies kulki sen läpi vahingoittumattomana, niin voit sinäkin, sillä hänen Jumalansa on myös sinun auttajasi.” (Spurgeon)

c. Selah: Aasaf puhui asioita, joista uskovien on harvoin turvallista puhua. Monet uskovat eivät uskalla ottaa riskiä tällaisesta rehellisyydestä. Aasafin rehellinen ahdistus on pohdinnan arvoinen.

B. Jumalan suuruus.

1. (10-12) Ahdistus muuttuu muistelemiseksi.

Ja minä sanoin: ”Tämä on minun ahdistukseni,
mutta minä muistan Korkeimman oikean käden vuodet.”
Minä muistan Herran teot,
Varmasti minä muistan sinun vanhat ihmeesi.
Minä myös mietiskelen kaikkia sinun tekojasi,
ja puhun sinun teoistasi.

a. Tämä on minun tuskani: Arvostamme Aasafin rehellistä ahdistusta tässä psalmissa. Hänelle ilmeinen kuilu sen välillä, mitä hän uskoi, ja sen välillä, mitä hän tunsi, oli tuskallinen.

b. Mutta minä muistan: Keskellä tuskallista ahdistusta sen välillä, mitä hän uskoi ja mitä hän tunsi, Asaf puhui itselleen ja ilmoitti, mitä hän aikoi tehdä. Hän oli päättänyt muistaa jotain, pitää sen mielessään.

i. ”Epäluottamuksen vihjailuihin usko alkaa nyt vastata.” (Horne)

ii. ”Muisti toimittaa värit, joilla Toivo maalaa totisimmat kuvansa.” (Maclaren)

iii. ”Muisti on sopiva palvelijatar uskolle. Kun uskolla on seitsemän nälkävuotta, muisti kuin Joosef Egyptissä avaa viljavarastonsa.” (Spurgeon)

c. Mutta minä muistan Korkeimman oikean käden vuodet: Aasaf oli päättänyt muistaa ne paremmat ajat, jolloin Jumalan voima näytti olevan esteetön, jolloin hänen symbolinen voiman ja taidon kätensä (oikean käden vuodet) oli ilmeinen. Lannistavina aikoina hän päätti muistaa paremmat ajat ja ottaa lujan toivon tulevaisuudesta.

i. ”Jos nykyisyydessä ei ollut mitään hyvää, muisti penkoi menneisyyttä löytääkseen lohtua. Se lainaisi mielellään valoa eilisen alttareilta valaistakseen tämän päivän synkkyyttä. Velvollisuutemme on etsiä lohtua, eikä antautua murheellisessa velttoudessa epätoivoon.” (Spurgeon)

d. Minä muistan… Minä myös mietiskelen… ja puhun sinun teoistasi: Asaf esitti kolmivaiheisen prosessin rohkaisuun ja parantumiseen. Se alkaa muistelemalla Jumalan suuria tekoja, Hänen vanhan ajan ihmeitään. Sitten meidän pitäisi mietiskellä noita tekoja ja sitä, mitä niillä voi olla opittavaa meille tänään. Kolmas vaihe on puhua näistä suurista teoista muiden kanssa.

i. Minä muistan Herran teot: Kidner viittasi siihen, että kyseessä oli julkinen muistaminen. ”Tarkkaan ottaen ’mainitsen’; ts, kyse on näiden tekojen julkisesta muistamisesta.”

2. (13-15) Jumalan suuruus pyhäkössään.

Sinun tiesi, oi Jumala, on pyhäkössä,
Kuka on niin suuri Jumala kuin meidän Jumalamme?
Sinä olet Jumala, joka tekee ihmeitä,
Olet ilmoittanut väkevyytesi kansojen keskellä,
Olet käsivarrellasi lunastanut kansaasi,
Jaakobin ja Joosefin poikia. Sela

a. Sinun tiesi, oi Jumala, on pyhäkössä: Psalmin ensimmäisessä osassa Aasaf selitti, kuinka hyvä on muistaa, mietiskellä ja puhua Jumalan suuruudesta. Hän aloittaa psalmin toisen osan kuvaamalla varsinaisesti Jumalan hyviä tekoja, jotka alkavat pyhäköstä – joko temppelistä tai tabernaakkelista.

i. Jumalan tie oli pyhäkössä siinä mielessä, että tabernaakkelissa tai temppelissä ja sen rituaaleissa puhuttiin selvästi tiestä Jumalan luo viattoman uhrin veren kautta, mikä viime kädessä viittasi Jeesuksen Kristuksen persoonaan ja työhön.

b. Sinä olet Jumala, joka tekee ihmeitä; sinä olet ilmoittanut voimasi kansojen keskuudessa: Asaf puhui ihmeellisistä teoista, jotka osoittivat Jumalan voiman, kuten Hän oli tehnyt kerta toisensa jälkeen Israelin historiassa.

c. Sinä olet kädelläsi lunastanut kansasi: Monta kertaa historiansa aikana Israel näki Jumalan uskollisen voiman pelastavan heidät kaikenlaisista vaikeuksista.

i. Jaakobin ja Joosefin pojat: ”Jaakobin ja Joosefin yhdistäminen egyptiläisiltä lunastetun kansan esi-isiksi saattaa johtua siitä, että molemmat vaativat, että heidän lopullisena leposijanaan on oltava Luvattu maa, ei Egypti (1. Moos. 47:29ff; 50:24f).” (Kidner)

3. (16-20) Jumalan suuruus Punaisella merellä.

Vedet näkivät sinut, oi Jumala,
Vedet näkivät sinut ja pelkäsivät,
syvyydetkin vapisivat.
Pilvet vuodattivat vettä,
taivaat antoivat ääniä,
Nuolesi myös välähtivät.
Sinun ukkosesi ääni kuului pyörremyrskyssä,
salamat valaisivat maailman,
maa vapisi ja tärisi.
Tietäsi oli meressä,
polkusi suurissa vesissä,
eikä sinun askeleitasi tunnettu.
Johdatit kansaasi kuin laumaa
Mooseksen ja Aaronin kädestä.

a. Vedet näkivät Sinut, oi Jumala: Tässä psalmin viimeisessä osassa Asafilla oli mitä todennäköisimmin mielessä Punaisen meren halkaiseminen ja ylittäminen esimerkkinä yhdestä Jumalan suuresta teosta, jonka hän muistaisi, jota hän mietiskelisi ja josta hän kertoisi. Hän aloitti kuvaamalla runollisesti Punaisen meren vedet, jotka pelkäsivät Herraa ja olivat valmiita pakenemaan hänen läsnäollessaan.

i. ”Punaisen meren vedet kuvataan tässä kauniisti niin, että ne on varustettu herkkyydellä, että ne näkevät, tuntevat ja ovat hämmentyneitä, jopa alimpiin syvyyksiin asti, suuren Luojansa läsnäolosta ja voimasta.” (Horne)

b. Pilvet kaatoivat vettä: Meille ei kerrota Punaisen meren jakaantumiseen liittyneestä mahtavasta ukkosmyrskystä, mutta Asaf kuvasi sadetta, ukkosta ja salamoita (myös nuolesi välähtivät). Tässä vaiheessa on vaikea tietää, kuvaako Asaf jotakin sellaista, mikä ei sisälly 2. Mooseksen kirjaan 14, vai kuvaako hän yksinkertaisesti Jumalan läsnäoloa ja voimaa runollisin termein.

i. Näyttää suotuisammalta ottaa tämä kirjaimellisesti. Muinainen juutalainen historioitsija Josefus teki niin: ”Heti kun koko egyptiläinen sotajoukko oli sen sisällä, meri virtasi omalle paikalleen ja laskeutui myrskytuulten nostattamana hyökyaaltona ja ympäröi egyptiläiset. Taivaalta tuli myös sadekuuroja, kauhistuttavia jyrinöitä ja salamoita sekä tulen välähdyksiä. Heidän päälleen heitettiin myös salamoita; eikä mitään sellaista, mitä Jumala on ennen lähettänyt ihmisten päälle vihansa merkkinä, tapahtunut tällä kertaa; sillä pimeä ja synkkä yö ahdisti heitä. Ja niin menehtyivät kaikki nämä miehet, niin ettei yhtään miestä jäänyt jäljelle, joka olisi voinut olla sanansaattajana tästä onnettomuudesta muille egyptiläisille.” (Josefus, lainattu Spurgeonissa)

ii. ”Joko nämä ovat yksityiskohtia, jotka puuttuvat alkuperäisestä kertomuksesta, mutta jotka ovat säilyneet kansan historiallisessa muistissa, tai ne ovat tapauksen runollinen kaunistelu. Oli miten oli, näissä Jumalan voiman lisäilmiöissä ei ole mitään epätodennäköistä tuona Israelin suurena yönä.” (Boice)

iii. Nuolesi: ”Joko raekiviä tai pikemminkin salamoita tai ukkosenjousia, joita kutsutaan Jumalan nuoliksi, Psalmit 18:14, 144:6.” (Poole)

c. Maa vapisi ja tärisi: Asaf kuvasi Jumalan läsnäolon olleen niin ilmeinen Punaisen meren jakautuessa, että itse maa järisi. Jälleen kerran, koska tätä ei ole kirjattu 2. Mooseksen kirjan 14. luvun kertomukseen, hän joko lisää tietoa tai antaa vain runollisen kuvauksen.

d. Sinun tiesi oli meressä, sinun polkusi suurissa vesissä: Kun Jumala jakoi Punaisen meren vedet ihmeellisesti, se oli kuin hän olisi raivannut itselleen suuren tien tai polun, jonka hän antoi myös kansansa käytettäväksi.

i. Sinun polkusi suurissa vesissä: ”Se on todellinen kuva Jumalan vallasta luonnon yli. Jopa silloin, kun Hän oli ruumiillistunut, tuulet ja aallot tottelivat Häntä ja meri tarjosi Hänelle polun.” (Kidner)

ii. Jalanjälkiäsi ei tunnettu: ”Jumalan kuvataan kahlaavan mahtavien valtamerten läpi niin kuin ihminen saattaisi kahlailla jonkun pienen puron. Atlantti mittaamattomine syvyyksineen ei ole Hänelle sen enempää kuin meille puro.” (Meyer)

e. Sinä johdatit kansaasi kuin laumaa: Viimeisenä kuvauksena Jumalan mahtavasta teosta Punaisella merellä Asaf totesi, että Jumala johti kansaansa tiellä meren läpi, samoin kuin palvelijansa Mooseksen ja Aaronin avulla.

i. Näemme, että Jumala toimii sekä suurissa ihmeissä (kuten Punaisessa meressä) että tavallisessa kansansa johtamisessa inhimillisten välineiden kautta (Mooses ja Aaron). Toinen ei koskaan sulje pois toista.

ii. ”Egyptin lyöjä oli Israelin paimen. Hän ajoi vihollisensa eteensä, mutta kulki kansansa edellä.” (Spurgeon)

iii. ”Jumalan rakkaudellinen laupeus Israelia kohtaan ei pysähtynyt Punaiselle merelle, vaan hän johdatti valittua laumaansa uskollisten paimenten johdolla kaikkien erämaan vaarojen läpi lupauksen maahan.” (Horne)

iv. ”Tällä mahtavalla Jumalalla on paimenen hellä sydän. Hän johtaa kansaansa kuin laumaa; hän ei aja liikaa, vaan kantaa karitsat sylissään ja johtaa lempeästi niitä, joilla on nuoria. Hän on mahtavampi kuin mahtavimmat, mutta nöyrempi kuin nöyrimmät!” (Meyer)