Pitkään on oletettu, että lääketieteelliset testit – magneettiresonanssikuvauksista, papa-kokeista ja elektrokardiogrammista – antavat tietoja, jotka ovat luotettavampia tai pätevämpiä kuin psykologisten arviointien päätelmät.
APA:n psykologisten arviointien työryhmän (Psychological Assessment Work Group, PAWG) raportti todistaa kuitenkin tuon hypoteesin vääräksi.
”Psykologisten testien validiteetti ei ole mitään pilkkaa herättävää”, sanoo psykologi Greg Meyer, tohtori (PhD) Alaska-Anchoragen yliopistosta ja PAWG:n jäsen. ”Itse asiassa, kun tarkastelemme tutkimiamme asioita suhteessa muihin aloihin, teemme hyvää työtä.”
Vastauksena psykologisten testien ja arvioinnin hyödyllisyyden lisääntyviin haasteisiin ja näiden välineiden käytön vähenemiseen APA:n ammatillisten asioiden neuvosto perusti PAWG:n selvittämään arvioinnin tehokkuutta kliinisessä käytännössä.
Raportti, joka ilmestyi American Psychologist -lehdessä (Vol. 56, No. 2, kirjoitti Meyer yhdessä Stephen Finnin, PhD:n, Lorraine Eyden, PhD:n, Gary Kayn, PhD:n, Kevin Morelandin, PhD:n, Robert Diesin, PhD:n ja Elena Eismanin, PhD:n – kaikki PAWG:n jäseniä – sekä Tom Kubiszynin, PhD:n, ja Geoffrey Reedin, PhD:n, kanssa APA:sta.
”Näiden tietojen vaikutukset ovat todella paljon laajemmat kuin psykologiset arvioinnit”
”Näiden tietojen vaikutukset ovat todella paljon laajemmat kuin psykologiset arvioinnit”
”- sanoo Reed, joka on apulaispääjohtaja ammatillisesta kehitystyön johtoryhmästä, joka vastaa ammattikoulutuksen kehittämisestä APA:n Practice Directoryssa. ”Psykologit ovat yksinkertaisesti hyväksyneet ja jopa uskoneet negatiiviset vertailut psykologisen arvioinnin ja interventioiden empiirisestä perustasta lääketieteellisiin vertailuihin. Tämä raportti auttaa meitä kumoamaan myytin, jonka mukaan meiltä puuttuu todistusvoimainen perusta.”
Todisteet arvioinnin tehokkuudesta
Meta-analyyttisten katsausten avulla Meyer kollegoineen teki vertailuja lääketieteellisten testien validiteetin ja psykologisten testien validiteetin välillä. He havaitsivat, että sekä psykologisten että lääketieteellisten testien validiteetti vaihtelee ja että monien psykologisten testien validiteettikertoimet eivät eroa lääketieteellisten testien validiteettikertoimista.
Esimerkiksi psykologiset testit, kuten Millonin kliininen moniakselinen inventaariotesti (Millon Clinical Multiaxal Inventory), temaattinen apperception-testaus (Thematic Apperception Test), Haren psykopatian valintalista (Hare Psychopathy Checklist), ja muut hermosto-ongelmiin keskittyvät testit sekä muut neurologiset testit että kokeilut, jotka tuottavat keskisuuria tai suuria efektiä, aivan kuten myös lääketieteellisillä testeillä (esimerkiksi Papa-testit, mammografiatutkimus, magneettitutkimukset (magneettikortti) tai sähkökardiografiat. Tarkemmin sanottuna esimerkiksi MMPI-asteikon pistemäärät ja keskimääräinen kyky havaita masennus- tai psykoottisia häiriöitä tuottavat vaikutuskokoa 0,37. Pap-testin käyttö kohdunkaulan poikkeavuuksien havaitsemiseksi tuottaa vaikutuskoon 0,36. Näiden hyvin erilaisten testien tehokkuus, joita käytetään hyvin erilaisten lopputulosten havaitsemiseen, on paljolti sama.
Kääntäen, jotkut psykologiset testit toimivat aivan yhtä hyvin kuin lääketieteelliset testit saman lopputuloksen havaitsemiseksi. Kirjoittajat toteavat esimerkiksi, että neuropsykologisilla testeillä pystytään havaitsemaan dementia yhtä hyvin kuin magneettikuvauksella.
”Niille alan toimijoille, jotka yrittävät saada ennakkohyväksyntää hallinnoituja hoitoja tarjoavilta yrityksiltä, nämä luvut antavat meille jonkin verran ammuksia”, sanoo Stephen Finn, tohtori, Center for Therapeutic Assessment Center for Therapeutic Assessment -laitokselta Austinista Teksasin osavaltiosta, joka toimi PAWG:n puheenjohtajana. ”On olemassa ajatus, että lääketieteelliset testit ovat hienoja ja psykologiset testit huonoja. Raportti osoittaa puolueellisuuden ja poistaa kontekstin ja perustelut, joita käytetään psykologisten testien kieltämiseen.”
Mitä seuraavaksi
Mutta vaikka psykologiset arvioinnit ovat yhtä päteviä kuin lääketieteelliset testit, niitä käytetään vähemmän hallinnoidun hoidon aiheuttamien paineiden ja korvauskamppailujen vuoksi, raportin laatijat sanovat.”
Seurantaan käyttää noin 81 prosenttia APA:n kliinisistä psykologeista arviontityöhön nollan-neljän viikkotuntia viikossa, sanoo Meyer. Noin 80 prosenttia neuropsykologeista käyttää yli viisi tuntia viikossa testaukseen ja arviointiin, hän lisää. ”Lääkäreille ei makseta palkkaa kaikesta siitä ajasta, joka arviointiin kuluu”, hän sanoo.
Itse asiassa huhtikuussa 2000 ilmestyneessä Professional Psychology -lehdessä julkaistun raportin mukaan: Research and Practice -raportin mukaan jotkin hoito-organisaatiot maksavat psykologisesta arvioinnista vähemmän tuntipalkkaa kuin yksilöterapiasta. Useimmat korvauskysymykset liittyvät arviointien tekemiseen kuluvaan aikaan. Kolmannen osapuolen maksajien myöntämä aika testien tekemiseen, pisteyttämiseen ja tulkintaan voi olla vähemmän kuin pelkkään testin tekemiseen tarvittava aika.
”Raportti itsessään ei vaikuta korvauksiin”, toteaa Finn. ”Mutta lääkärit voivat käyttää tätä tietoa portinvartijoiden tai työnantajien kanssa, jotka ostavat vakuutusturvaa.”
”Hallinnoidun hoidon organisaatiot ovat käyttäneet näitä perusteluja tiukentaakseen psykologisten palvelujen lupien myöntämistä ja korvausten maksamista, vaikka nämä samat yhtiöt yrittäisivät paljon epätodennäköisemmin evätä lupia lääketieteellisiin testeihin tai toimenpiteisiin, vaikka niillä ei olekaan vahvempaa yhteyttä kiinnostuksen kohteena oleviin tuloksiin”, Reed sanoo.
Sen lisäksi, että raportti on osa arsenaalia, jota ammatinharjoittajat voivat käyttää pyrkiessään saamaan korvauksia, se voi käynnistää lisää tutkimusta sekä testaus- ja arviointikoulutuksen vilkastumisen.
”Tässä hahmotellaan, minne meidän on mentävä tulevaisuudessa”, Meyer sanoo. ”Meidän on alettava puuttua joihinkin suurempiin kysymyksiin, jotka eivät ole olleet psykologisen testauksen keskiössä.”