Jos Jumala tulee elämääsi, lähteekö hän koskaan? Kiinnitä huomiota Herran sanaan 1. Joh. 4:10-12:
”Tässä on rakkaus, ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on meitä näin rakastanut, niin meidänkin tulee rakastaa toisiamme. Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa; jos me rakastamme toisiamme, niin Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa täydellistyy meissä.” (1. Joh. 4:10-12 ESV) (1. Joh. 4:10-12 ESV).
Kysymys Jumalan ehdottomasta rakkaudesta, joka saa uskovan pysymään uskossaan, on täynnä kristillistä väärinymmärrystä ja mahdollisesti teologista jakautumista. Mutta harvoin kuulee arminialaisen ja kalvinistin todella joutuvan nyrkkitappeluun. Hävettää sanoa, että olen poikkeus.
En koskaan unohda päivää, jolloin kouluumme tuli uusi poika. Olimme neljännellä luokalla, kun apulaisrehtori saattoi uuden pojan vaatimattomaan luokkahuoneeseemme. Koska olimme takapajuisella maalla asumattomalla alueella Kaakkois-Louisianassa, luokkaamme ei tullut kovin montaa uutta lasta. Mutta eräänä päivänä sinne ilmestyi uusi poika. Richard oli erilainen. Hän oli erilainen monella tavalla: hänen älykkyytensä, hänen lukutottumuksensa ja hänen mieltymyksensä yksityisyyteen. Hän ei ollut kuin me muut. Hän kuului myös kirkkoon, josta emme olleet koskaan kuulleetkaan.
Olen aiemmin kertonut, että meillä oli vain baptisti-, metodisti- ja tabernaakkeli-ihmisiä, jotka olivat tyytymättömiä metodisteja ja tyytymättömiä baptisteja. Richard ei ollut mikään niistä. Hänen perheensä kuului nasaretilaisten kirkkoon. Yhteisössämme ei ollut natseerikirkkoa, eikä liian moni ollut edes kuullut sellaisesta. Ilmeisesti oli olemassa pieni kokoontuminen muualta muuttaneita natsareeneja, jotka kokoontuivat suurimmassa lähikaupungissa, Denham Springsissä.
Nyt se, ettei hän ollut baptisti eikä metodisti – tai muutenkaan tabernaakkeli-ihminen, ei ollut minulle mikään huolenaihe. Minua huolestuttivat ne teologiset keskustelut, joihin ryhdyimme välitunnilla. Väitin rohkeasti, että ”kerran pelastettu, aina pelastettu”. Hän vastasi hyvällä nasaretilaisella opilla, jossa ehdotettiin, että ”on mahdollista langeta pois”. Kiihkeä keskustelumme johti useiden iskujen vaihtoon, joista yksikään ei osunut kohdalleen, mikä sai meidät menemään täydessä tilassa painiin maassa. En ole varma, mitä olisi tapahtunut, jos jompikumpi meistä olisi oikeasti voittanut tappelun. Mutta tappelun keskeytti hänen opettajansa, joka oli myös minun pyhäkouluopettajani.
Kun hän kysyi: ”Mistä tässä kaikessa on kyse?”. Jotkut ympärillä olevista lapsista vastasivat puolestamme, koska Richard ja minä olimme hengästyneitä emmekä myöskään halunneet paljastaa fyysisen erimielisyytemme syytä. ”He kiistelivät siitä, että kerran pelastettu, aina pelastettu. Mike Milton uskoo siihen ja Richard Smith ei.” Opettajani ei oikein päässyt Richardiin käsiksi ollenkaan. Mutta hän syttyi minuun tavalla, joka sai melkein kyyneleet silmiini. Hän sanoi: ”Mike Milton, minä häpeän sinua. Enkö ole opettanut sinua paremmin? Ryhtyisitkö riitelemään Jumalan sanan kysymyksestä? Uskaltaisitko lyödä toista uskovaa Herran nimessä mistä tahansa asiasta? Kaikki se vakavuus, mikä keskusteluihinne liittyi, on pyyhkiytynyt pois tekojenne typeryyden vuoksi. Teidät molemmat on rangaistu.”
Noihin aikoihin rangaistus tarkoitti sitä, että opettaja asetti ”kasvatustaulun tiedon istuimelle”. Muistaakseni minä sain kolme ja Richard yhden. Kyse taisi olla opettajani mielestä siitä, että ”mitä suurempi valo, sitä suurempi tuomio”. Totuus on, että olimme molemmat väärässä. Sano vain, että ”kerran pelastunut pelastuu aina” on helppo aksiooma muistaa. Ongelma siinä, kuten monissa muissakin pikku sanonnoissa, on se, että se ei ole täysin oikea. Tämä sanonta kantaa mukanaan eräänlaista laissez-faire -lähestymistapaa elämään Jumalalle. Kun taas Raamattu opettaa, että jos on pelastava usko, on myös todistettava pyhitys. Jos kuljen sanomassa ”kerran pelastettu, aina pelastettu” ja elän kuin paholainen, on kyseenalaistettava yhtälön ”kerran pelastettu” -osa. Mutta Richard ei ollut täysin tarkka edes nasaretilaisen teologiansa mukaan. Seuraava tapa on kiistaton. Raamattu opettaa, että jotkut ovat jättäneet uskon. Mutta Raamattu opettaa myös, että he ovat jättäneet uskon, koska he eivät koskaan olleet osa uskoa.
Oppi, jota kutsutaan ”pyhien pysyvyydeksi”, on paljon tyydyttävämpi ja raamatullinen ilmaisu. Oppi sanoo, että sen, minkä Jumala on aloittanut, Jumala tulee saattamaan päätökseen, mutta hän tekee sen todellisen uskovan ilmaiseman kuuliaisuuden ja todistetun rakkauden kautta. Ja tämä johdattaa meidät tänään edessämme olevaan oppituntiin.
Apostoli Johanneksen ensimmäinen kirje käsittelee Jumalan rakkauden opin ilmaisemista. Tänään edessämme olevassa raamatunkohdassa meillä on Jumalan rakkauden erityinen näkökohta, joka liittyy meidän uskoomme uskovina ja hänen lapsinaan. Se on totuus Jumalan pysyvästä rakkaudesta. Pysyvän rakkauden Johannes ilmaisee evankeliuminsa 15. luvussa, kohdissa yksi-kahdeksan, viinipuun ja oksien kielellä. Mutta ensimmäisessä kirjeessään apostoli, jota Jeesus rakasti, puhuu ilman metaforia tai vertausta. Hän puhuu suoraan ”pysyvän rakkauden” asiasta.”
Oppi Jumalan pysyvästä rakkaudesta tuo autuaallisen varmuuden. Jokaiselle uskovalle taataan paitsi Jumalan pelastava rakkaus myös Jumalan pysyvä rakkaus: rakkaus, joka ei koskaan jätä sinua.
Mitkä ovat tämän apostoli Johanneksen näissä jakeissa opettaman ”pysyvän rakkauden” ominaispiirteitä? Tarkastellaan kolmea Jumalan pysyvän rakkauden perustavaa piirrettä.
Ensimmäinen Jumalan pysyvän rakkauden perustava piirre esiintyy koko raamatunkohdassa, ja sen voi ilmaista näin:
Jumalan pysyvä rakkaus alkaa Jumalan aloittavasta rakkaudesta.
Jakeessa seitsemän Johannes kirjoittaa, että ”rakkaus on syntynyt Jumalasta…”. Johannes kirjoittaa myös: ”Tässä on rakkaus, ei siinä, että me olemme rakastaneet, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä…”. (10).
Kun puhumme Jumalan rakkaudesta, teemme sen monin tavoin. On olemassa yleismaailmallinen luotu Jumalan rakkaus. Jumala rakastaa omaa luomakuntaansa. Jumala rakastaa pieniä varpusia ja Jumala rakastaa kedon liljoja. Haluaisin lisätä, että en tiedä, rakastaako Jumala hyttysiä. Mutta jollakin käsittämättömällä tavalla, jota kuolevaisen ihmisen mieli ei voi käsittää, olen varma, että Jumalalla on tarkoitus noille pienille hyönteisille, ja jollakin tavalla hän rakastaa niitä. Jos Jumala rakastaa omaa luomakuntaansa, eläinkuntaa ja kasvikuntaa, kuinka paljon enemmän hän rakastaa teitä? On mahdotonta kieltää Jumalan rakkautta, jos olet koskaan vetänyt henkeä tässä maailmassa. Mutta on olemassa myös erityinen Jumalan rakkaus. Tämä on Jumalan rakkaus, joka tulee luoksesi Pyhän Hengen voiman kautta, avaa mielesi ja sydämesi, jotta voisit siirtyä pelkästä taivaiden tuijottelusta ja sanomasta itsellesi: ”Täytyyhän siellä olla jokin korkeampi olento” siihen, että todella tunnustat, että tämä olento on yksi, todellinen Kaikkivaltias Jumala, meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus. Raamattu opettaa meille, että tämä on Jumalan itsensä tekemä työ. On harhaluulo väittää, että löysit Jumalan ja päätit rakastaa häntä. Se on mahdotonta. Sillä Raamattu opettaa, että olet kuollut rikkomuksissa ja synneissä. Se oli Johannes Calvin, joka kommentoi Johanneksen evankeliumin 15. lukua ja sanoi, että me olimme kuolleita oksia, kunnes Jumala herätti meidät henkiin ja sitten istutti meidät hänen viinipuuhunsa. Emme voi tulla eläviksi Jumalan todellisuuteen ilman Jumalan alkuperäistä toimintaa sielussamme. Jumala on suuri alkuunpanija.”
Pohdiskellessani tätä totuutta tällä viikolla mietin jokaista vertausta, jokaista metaforaa ja jokaista mahdollista kuvaa, jonka pystyin välittämään tämän Raamatun olennaisen totuuden: että Jumala rakasti meitä ensin. En voi tehdä parempaa kuin itse Jumalan erehtymätön ja erehtymätön sana, joka sanoo, että ”rakkaus on Jumalasta”. Ja siinä sanotaan: ”Tässä on rakkaus, ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä…”. Jakeessa 19 Johannes kirjoittaa jälleen: ”me rakastamme, koska hän on ensin rakastanut meitä”. Kirjoitukset ovat ehdottoman selvät tässä asiassa. Tämä Jumalan olemuksen aspekti – on aloittava rakkaus – on täynnä kaikkialla Pyhissä Kirjoituksissa. Esimerkiksi Israelia kutsutaan valituksi kansaksi, koska Jumala valitsi heidät. Abraham ei valinnut Jumalaa. Välimeren rannikolla asuneet somaattiset kansat eivät valinneet Jumalaa. Kaikkivaltias Jumala ilmoitti itsensä heille. Heidän vastauksensa oli parhaimmillaankin epäröivä. Koko Vanhan testamentin ajan Jumala osoittaa rakkauttaan Israelia kohtaan ja Israel osoittaa itsepäisyyttään Jumalaa kohtaan. Ja uskommeko me, että se on erilaista uskovien kohdalla tänään? Ellei Jumala tule elämäämme, pysymme eksyksissä. Mutta totuus on, että Jumala aloittaa rakkautensa.”
Joku tässä saattaa kysyä itseltään: ”No, ihmettelenpä, jos Jumala valitsisi minut rakastamaan?” Rakkaani, jos olet esittänyt tuon kysymyksen, olet jo vahvistanut vastauksen. Kysymys itsessään paljastaa hengen, joka janoaa Jumalaa, ja paljastaa siten Pyhän Hengen tunnistettavan läsnäolon elämässäsi.
Toinen Jumalan pysyvän rakkauden perustava piirre löytyy myös jakeesta 10: ”…Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi”. Sanotaan siis:
Jumalan pysyvää rakkautta vastaanotetaan Jumalan lunastavan rakkauden kautta.
Jake 10 on todella tämän raamatunkohdan sisäfilee. Ja ehkäpä tuon sisäfileen maukkain osa on jakeessa 10 esiintyvä teologinen sana: ”sovitus”. Sovitus on sana, joka sykkii merkityksestä ja saattaa silti tuntua joillekin saavuttamattomalta. On todellakin ollut käännöksiä, jotka ovat päättäneet jättää tämän sanan huomiotta. Emme kuitenkaan jätä huomiotta vaikeaa asiaa, jotta voisimme ymmärtää sen. Me kohtaamme. Me tutkimme. Me syleilemme sitä. Tässä tapauksessa sovituksen omaksuminen on ihmiskunnan iankaikkisen elämän perustan omaksumista. Sovittaminen on teko, jolla myönnetään armahdus rikollisuuden edessä. Eräs tutkija ilmaisee asian näin:
”Sovinnollisuus on valmiutta anteeksiantoon ja suosioon. Lievittää on tehdä loukkaantuneelle tai loukatulle osapuolelle armollinen ja anteeksiantava. Sovitus on se, jolla suotuisa muutos saadaan aikaan. Näin ollen Kristuksen sovitus tai veri, joka sovittaa syntimme ja on anteeksiannon peruste, on sovitus. Se on sovitus, koska se on syntien sovitus suhteessa jumalallisen Hallitsijan armollisuuteen ja anteeksiantoon.”
Suuri luterilainen pastori ja professori ja kristillisen uskon marttyyri toisen maailmansodan aikana Dietrich Bonhoeffer kirjoitti kirjassaan The Cost of Discipleship (Opetuksen hinta) nämä sanat:
”Halpa armo on kirkkomme kuolettava vihollinen. Taistelemme tänä päivänä kalliin armon puolesta….Halpa armo on anteeksiantamuksen saarnaamista ilman katumuksen vaatimista, kaste ilman kirkkokuria, ehtoollinen ilman ripittäytymistä, synninpäästö ilman henkilökohtaista tunnustusta. Halpa armo on armoa ilman opetuslapseutta, armoa ilman ristiä, armoa ilman elävää ja ruumiillistunutta Jeesusta Kristusta. Kallis armo on pellolle kätketty aarre….Sellainen armo on kallista, koska se kutsuu meitä seuraamaan, ja se on armoa, koska se kutsuu meitä seuraamaan Jeesusta Kristusta.”
Muistan olleeni eräässä seurakunnassa ensimmäistä kertaa. En tuntenut näitä rakkaita ihmisiä, eivätkä he tunteneet minua. Mutta minun vastuullani oli toimittaa Herran ehtoollinen tänä nimenomaisena päivänä. Kun vanhimmat jakoivat elementtejä rivi riviltä, huomasin, että joukossa oli pikkulapsia, jotka ottivat sakramentin äitinsä polvella. Pienillä lapsilla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä aktiivisesta osallistumisesta sakramenttiin, jota vaaditaan. Kaste on tavallaan passiivinen vastaus, sillä olemme Jumalan armon vastaanottajia tämän sisääntulon merkin kautta. Herran ehtoollinen on kuitenkin aktiivista osallistumista, joka edellyttää tietoista ymmärrystä lunastuksemme kalliista hinnasta Jeesuksen Kristuksen ruumiissa ja veressä. Jumalanpalveluksen jälkeen toin tämän asian joidenkin vanhimpien tietoon. Sanoin, etten kannata sääntöjen määräämistä sääntöjen vuoksi, vaan kannatan jumalallista opetusta sen kunnian ja kirkkauden aikaansaamiseksi, joka kuuluu Jeesuksen Kristuksen nimelle. Kasvatetaan pieniä lapsia ja opetetaan heille sakramentin merkitys, ja niin he voivat tulla.”
Samalla tavalla sinun ja minun on tutkittava niitä keinoja, joiden kautta Jumala ristin uhrinsa tähden on juuri se syy, jolla Jumala on loukkaantunut sinun synneistäsi. Jumala on vieraantunut omasta luomakunnastaan ihmissydämen pahan ja halpamaisen asenteen vuoksi. Jeesus Kristus tuli meidän syntiemme sovitukseksi, toisin sanoen hän tuli taivaasta maan päälle elääkseen sen elämän, jota me emme koskaan voineet elää, ja kuollakseen sen kuoleman, jonka meidän olisi pitänyt kuolla. Tämä Kristuksen teko sekä aktiivisessa että passiivisessa kuuliaisuudessaan – hänen elämänsä, jonka hän eli tuottaakseen tarvittavan vanhurskauden, ja hänen kuolemansa ristillä synnin rangaistuksen tyydytyksenä – on saanut aikaan armonliiton ehtojen täyttymisen. Sovitus on vielä enemmän. Sillä kun Johannes sanoo, että Jeesus Kristus on meidän sovituksemme, tulemme huomaamaan, että kyse ei ole pelkästään Kristuksen teosta, vaan se on itse Kristuksen persoona., Meidät on pelastanut pyhä veriside Jumalan ainosyntyisen pojan persoonassa. Tämän huomiotta jättäminen ja sellaisen kristinuskon tavoittelu, jossa tätä ei ole, merkitsee pääsyä ”halpaan armoon”, joka on todellakin kirkkomme kuolettava vihollinen.
Kolmas perustava piirre Jumalan pysyvälle rakkaudelle on tämän raamatunkohdan mukaan tämä:
Jumalan pysyvää rakkautta osoitetaan heijastuvalla rakkaudellamme.
Joki 11:nnessä Johanneksen kirjoittaa: ”Rakkaani, jos kerran Jumala on rakastanut meitä niin, niin meidänkin tulee rakastaa toisiamme”. Hän jatkaa: ”Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa: jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on täydellistynyt meissä” (jae 12).
Tekstin ensimmäisellä lukukerralla näyttää siltä, että kyseessä on epäjatkuvuus. Ymmärrämme, kun Johannes sanoo, että jos Jumala rakastaa meitä, meidän pitäisi rakastaa toisiamme. Mutta mitä jae 12 tarkoittaa? Kun Johannes sanoo, että a kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, että näyttää olevan totuus sijoiltaan. Miten tämä liittyy pysyvyyteen tai siihen, että rakastamme toisiamme Jumalan rakkauden seurauksena? Vastaus on tämä: Johannes sanoo, että kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mutta me näemme todisteita Jumalasta. Miten? Näemmekö todisteita Jumalasta, kun katsomme jalosti taivaaseen? Näemme todisteita Jumalasta, kun näemme valon pilkahduksen vastasyntyneen vauvan silmissä. Näemme todisteen kaikkivaltiaasta Jumalasta ehdoitta osoitetussa ystävällisyydessä. Johannes sanoo siis, että näemme todisteita Jumalasta a rakkaudessa, joka muuttaa meidät ja saa meidät heijastamaan lunastavaa rakkautta muihin.
Kysymys tulee siis meille jokaiselle: ”Onko elämässäsi todisteita Kaikkivaltiaan Jumalan läsnäolosta rakkautesi kautta?”. Saattaa olla, että olet itse asiassa uskovainen Herraan Jeesukseen Kristukseen. Mutta joku satuttaa sinua. Syvä tunnekipu voi olla kuin tukos joessa. Joki ei voi virrata niin kuin on tarkoitettu. Se aiheuttaa vakavia seurauksia ympäristölle. Tukos luo mustan takaveden, samean, elottoman.
Yksi syy, miksi tulemme joka Herran päivänä, on kuulla Jumalan sanaa ja pitää ”uskon vesireitti” vapaana. Ja kun uskon joki virtaa vapaasti, on elämää ja hengellistä terveyttä. Ja siellä on rakkautta.”
Johtopäätös
Kestävä rakkaus on olennainen todellisuus, joka virtaa Jumalan luonteesta. Jumalan rakkaus on rakkautta, joka ei koskaan päästä irti. Tämän pysyvän rakkauden piirteitä ovat hänen aloittava rakkautensa, hänen lunastava rakkautensa ja hänen heijastava rakkautensa. Miltä tämä näyttää?
Tuskin voisi kuvitella, että raamatullinen oppitunti Jumalan pysyvästä rakkaudesta löytyisi Pohjois-Vietnamin vankileirin, joka pahamaineisesti leimattiin ”Hanoi Hiltoniksi”, syrjäisestä, moraalittomasta ja kauhistuttavasta ympäristöstä. En kuitenkaan keksi parempaa esimerkkiä pysyvästä rakkaudesta kuin edesmenneen ystäväni, amerikkalaisen sankarin, eversti Roger Ingvalsonin (1928-2011), Yhdysvaltain ilmavoimien eversti Roger Ingvalsonin (1928-2011) – eläkkeellä oleva – tarina.
Eversti Ingvalson oli myös vanhin First Presbyterian Church of Chattanooga, Tennessee. Vuosina, jolloin toimin siellä senioripappina, minulla oli suuri kunnia ja nöyryys olla hänen ystävänsä. Kerran lähdimme yhdessä matkalle tutkimaan mahdollisuutta perustaa seurakunta Coloradoon. En koskaan unohda tuota matkaa. Menimme muun muassa hiihtämään, ja tällä entisellä hävittäjälentäjällä oli edelleen se tyypillinen ”lentäjän” lähestymistapa kaikkeen: lähdetään huippunopeudella, eletään vaarallisesti ja nautitaan kyydistä. Tuo hänen elämänvoimansa sai eversti Ingvalsonin hiihtämään kaikki ”mustan timantin” hiihtoladut.
Hyvin palkittu, peloton entinen sotavanki suostutteli minut hiihtohissillä tuon Aspenin lähellä sijaitsevan vuoren korkeimmalle kohdalle ja valmistautumaan laukaisuun. Muistan, että kun lähdimme liikkeelle, Roger näytti olympiahiihtäjältä. Toisaalta näytin varmaan kivettyneeltä lapselta, joka takertui vuoren rinteeseen henkensä edestä. Todellakin, kun Roger syöksyi oikealle ja vasemmalle, kuoppien yli ja setripuiden ohi, minä katselin lumipeitteen alta, jonka olin luonut pudotessani. Roger oli lähes 80-vuotias, ja minä olin nelikymppinen. Eversti näki varmaan pelon silmissäni, ja hän sääli minua. Hän ei koskaan pilkannut minua, kuten minulla olisi saattanut olla kiusaus tehdä toiselle, vaan palasi kärsivällisesti tapahtumapaikalle (noin kuuden metrin päähän lähtöpisteestä) ja pelasti minut. Ystäväni johdatti minut alemmalle tasolle, jossa voisin olla enemmän kuin kotonani. Minulle kerrottiin, että tuota rataa kutsutaan pikkulasten ”pupurinteeksi”. Mutta tuona unohtumattomana aikana eversti Ingvalsonin kanssa sain myös kuulla Rogerin kuuluisan todistuksen, jota on kerrottu Billy Grahamin evankelioimissa ja puheissa ympäri maata. Saanen lainata erästä monista eversti Roger Ingvalsonista kertovista artikkeleista.
”Vuonna 1968 Roger lensi F-105D:tä 34. taktisessa hävittäjälaivueessa Koratin kuninkaallisessa lentotukikohdassa Thaimaassa. Vietnamin ilmasota oli kolmatta vuottaan käynnissä. Toukokuun 28. päivänä Roger lähti 87. taistelulennolleen johtaen tehtävää sillan tuhoamiseksi Pohjois-Vietnamissa. (Roger toteaa nykyään kevyesti, että on erittäin tärkeää pitää lentoonlähtöjen ja laskeutumisten määrä tasaisena). Hän oli lentänyt F-105:llä 1600 tuntia, joten hän oli varma, että tehtävä onnistuisi. Kun hän poistui kohteesta, lennonjohtaja pyysi häntä iskemään läheiseen vihollisen kuorma-autosaattueeseen. Roger suosi taktisesti suurta nopeutta ja matalaa lentokorkeutta tarkkuuden varmistamiseksi. Noin kello 9.00 hän paikallisti neuvostoliittolaisten kuorma-autojen saattueen Dong Hoin lähellä ja rullautui sinne yli 500 solmun nopeudella. Hän ampui pitkän 20 mm:n räjähdyslaukauksen saattueeseen 50 jalan korkeudessa kovakannen yläpuolella.”
Momenttia myöhemmin Roger muistelee,
”Kuulin ja tunsin räjähdyksen, ja ohjaamoni täyttyi välittömästi savusta. Laitoin jälkipolttimen päälle saadakseni arvokasta korkeutta ja vedin sitten kuomun heittokahvasta päästäkseni eroon savusta. Nousin rakettimaisesti noin 600 jalkaan, ennen kuin koneeni lähti hallitsemattomaan kierteeseen. Vedin heittoistuimen kahvasta ja painoin liipaisinta. Katapultoidessani ulos palavasta lentokoneesta tuulenpuuska tyrmäsi minut, ja tulin tajuihini vasta juuri ennen laskeutumistani kuivuneelle riisipellolle.”
Maahan osuessaan Rogerin ensimmäinen reaktio oli tunnustella murtuneita luita. Hän sanoo:
”Ollessani 15 vuotta hävittäjälentäjänä olin täysin tietoinen siitä, että hätähyppäämisen aikana suurella nopeudella ja pienessä korkeudessa ilman lukuisia vammoja selviytymismahdollisuudet ovat hyvin pienet. Hämmästyksekseni minulla ei ollut murtuneita luita tai muita vammoja.”
Roger oli käynyt säännöllisesti kirkossa 40 vuoden ajan, mutta hän sanoo, että hänen suhteensa Vapahtajaansa alkoi toden teolla, kun hän tajusi selviytyneensä heittoheitosta. Hän rukoili ja kiitti selviytymisestään, kun hänen mahdolliset kommunistivangitsijansa juoksivat häntä kohti. Seuraavat 1 742 päivää Roger kesti kidutusta, nälkää, lohduttomuutta, tauteja ja erään 20 kuukauden pituisen jakson tiukassa eristyssellissä.”
Roger ja hänen sotavankitoverinsa, joihin kuului myös nuori merivoimien upseeri nimeltä John McCain, lähtivät Filippiineillä sijaitsevaan Clarkin ilmavoimien tukikohtaan. Se oli 14. maaliskuuta 1973. Roger kertoi, että usko kasvoi, kun hän oli eristyssellissä, ilman valoa lukuun ottamatta kallisarvoista, pientä päivänvalon raitaa, joka armollisesti löysi tiensä seinän raoista.
Rogerin mieltä alkoivat lohduttaa hänen lapsuusvuotensa luterilaisessa kirkossa Austinissa, Minnesotassa. Tuosta lohdutuksesta tuli voimaa kestää. Roger oli ollut amerikkalainen lapsi. Ei voisi sanoa, että Rogerin mieli olisi kiinnittynyt Jumalan asioihin, mutta hänen vanhempansa veivät hänet uskollisesti kirkkoon joka sunnuntai.
Jos haluatte kysyä liturgian voimasta kristillisessä jumalanpalveluksessa, voitte kysyä Roger Ingvalsonin kaltaiselta mieheltä. Joka sunnuntai kotikaupunkinsa kirkossa hän liittyi muiden seurakuntalaisten joukkoon ja lausui Isä meidän -rukouksen, Apostolisen uskontunnustuksen ja toisinaan 23. psalmin. Seurakunta lausui kymmenen käskyä joka kuukausi ehtoollisella. Roger oli tunnustanut uskon Jeesukseen Kristukseen luterilaisen kirkon tapojen mukaisesti konfirmaatiossaan.
Hän uskoi, että Jeesus Kristus oli Herra, ja hän tunnusti tätä uskoa, vaikkakin hyvin kehittymättömällä, jopa ritualisoidulla tavalla. Mutta se oli todellista, vaikka se olikin tukahdutettua. Sen virstanpylvään välissä, jolloin nuori Roger seisoi Pyhän Johanneksen luterilaisen kirkon edessä konfirmoitavana, ja niiden vuosien välillä, jotka hän vietti Vietkongin vankien edessä pahoinpideltynä, hän eli nuoren lentäjän vauhdikasta elämää. Mutta hän kertoi minulle, että ollessaan eristyssellissä hän alkoi lausua Isä meidän -rukouksen ja kymmenen käskyä sekä Apostolisen uskontunnustuksen.
Hän alkoi käydä läpi jokaisen lauseen, jokaisen sanan, ja käyttää sitä keinona rukoilla Jumalaa. Sillä tämä mies ei ollut tähän mennessä ottanut tavakseen rukoilla. Se, mitä Roger huomasi Hanoi Hiltonissa, pahimmassa paikassa, mitä voi kuvitella, oli se, että Jumalan rakkaus ei koskaan päästä sinua menemään. Sen seurauksena Rogerin usko kasvoi. Sanat, jotka hän oppi poikasena jumalanpalveluksessa, olivat rakennuspalikoita, jotka loivat vahvemman uskon.
Hämmästyttävää oli Rogerin kyky pitää uskollisesti kiinni valastaan perustuslaille sekä hänen uudistunut uskonsa Jeesukseen tällaisen puutteen ja vastoinkäymisten keskellä. Vielä ihmeellisempää on se rakkaus, jota hän pyrki osoittamaan niille, jotka käyttäytyivät kuin vihamieliset, verenhimoiset pedot häntä ja hänen sotilastovereitaan kohtaan vankeudessa. Roger oli kovin mies, jonka olen koskaan tuntenut, ja ehkä lempein mies, jonka olen koskaan tuntenut. Hän vietti loppuelämänsä vankeja palvellen. En ole koskaan tuntenut suurempaa esimerkkiä Jumalan pysyvästä rakkaudesta: Jumalan aloittama, Jeesuksen Kristuksen kautta lunastettu ja Jumalan rakkautta vihollisilleen heijastava.”
Sinun ja minun ei tarvitse mennä Hanoi Hiltoniin löytääkseni Jumalan pysyvän rakkauden. Meidän on vain luettava totuus siitä täältä Jumalan sanasta ja uskottava se. Ja uskominen Kristukseen merkitsee hänen sanansa lupauksen vastaanottamista: ”Minä en koskaan jätä sinua enkä hylkää sinua.”
Bibliografia
Allen, D. L., ja R. K. Hughes. 1-3 Johannes: Yhteys Jumalan perheessä. Crossway, 2013. https://books.google.com/books?id=ItM6SL7DzY0C.
Barton, B. B., G. R. Osborne ja P. W. Comfort. 1, 2 ja 3 Johannes. Tyndale House Publishers, 1998. https://books.google.com/books?id=gaoYY_ACSAMC.
Bonhoeffer, Dietrich. Opetuslapseuden hinta. New York: Simon and Schuster, 1959.
Bruce, Frederick Fyvie. Johanneksen evankeliumi & Johanneksen kirjeet. Wm. B. Eerdmans Publishing Company, 1994.
Calvin, J., M. Henry, A. McGrath ja J. I. Packer. 1, 2 ja 3 Johannes. Crossway, 1998. https://books.google.com/books?id=pyKvCgAAQBAJ.
Kistemaker, S. J. Exposition of James, Epistles of John, Peter, and Jude. Baker Books, 2002. https://books.google.com/books?id=TaUPRAAACAAJ.
Lloyd-Jones, D. M., and C. Catherwood. Elämä Kristuksessa: Studies in 1 John. Crossway Books, 2002. https://books.google.com/books?id=57hnngEACAAJ.
Milton, Michael Anthony. Mitä on pyhien pysyvyys? P & R Pub., 2009.
Palmer, Earl. 1, 2, 3 Johannes / Ilmestyskirja. Vol. 35. 35 vols. The Preacher’s Commentary. Nashville, TN: Thomas Nelson, 2003.
Thomas, Robert L., and W. Don Wilkins. New American Standard Exhaustive Concordance of the Bible: Updated Edition. Anaheim, Kalifornia: Foundation Publications, 1998.
Yarbrough, R. W. 1-3 John, Baker Exegefical Commentary on the New Testament. Baker Academic, Grand Rapids, MI, 2008.
”Roger Ingvalson, amerikkalainen patriootti, sankari”. The Patriot Post. Accessed April 28, 2018. https://patriotpost.us/articles/12134-roger-ingvalson-american-patriot-hero.
Olen muuttanut ystäväni nimen ilmeisistä turvallisuussyistä. Myöhemmin, kun emme olleet vielä kahdeksantoistavuotiaita, Richard värväytyi kanssani Yhdysvaltain laivastoon. Hänestä tuli merivoimien upseeri lääkintäpalvelussa ja hän jäi eläkkeelle komentajana. Tästä tapauksesta tuli tapahtuma, joka johti pysyvään ystävyyteen ja keskinäiseen ymmärrykseen siitä, että ”hyväntahtoiset miehet voivat olla eri mieltä.”
Michael Anthony Milton, What Is Perseverance of the Saints? (P & R Pub., 2009).
Ks. esim. R. W. Yarbrough, 1-3 John, Baker Exegetical Commentary on the New Testament (Baker Academic, Grand Rapids, MI, 2008); D. L. Allen ja R. K. Hughes, 1-3 John: Fellowship in God’s Family (Crossway, 2013), https://books.google.com/books?id=ItM6SL7DzY0C; Earl Palmer, 1, 2, 3 John/Revelation, vol. 35, 35 vols, The Preacher’s Commentary (Nashville, TN: Thomas Nelson, 2003); B. B. Barton, G. R. Osborne ja P. W. Comfort, 1, 2 ja 3 Johannes (Tyndale House Publishers, 1998), https://books.google.com/books?id=gaoYY_ACSAMC; J. Calvin ym, 1, 2, and 3 John (Crossway, 1998), https://books.google.com/books?id=pyKvCgAAQBAJ; S. J. Kistemaker, Exposition of James, Epistles of John, Peter, and Jude (Baker Books, 2002), https://books.google.com/books?id=TaUPRAAACAAJ; D. M. Lloyd-Jones and C. Catherwood, Life in Christ: Studies in 1 John (Crossway Books, 2002), https://books.google.com/books?id=57hnngEACAAJ; Frederick Fyvie Bruce, The Gospel & Epistles of John (Wm. B. Eerdmans Publishing Company, 1994); Yarbrough, 1-3 John, Baker Exegetical Commentary on the New Testament (Baker Exegetical Commentary on the New Testament).
Robert L. Thomas ja W. Don Wilkins, New American Standard Exhaustive Concordance of the Bible (New American Standard Exhaustive Concordance): Updated Edition (Anaheim, Calif.: Foundation Publications, 1998).
Dietrich Bonhoeffer, The Cost of Discipleship (New York: Simon and Schuster, 1959), Ks. 35-37.
”Roger Ingvalson, amerikkalainen patriootti, sankari,” The Patriot Post, viitattu 28.4.2018, https://patriotpost.us/articles/12134-roger-ingvalson-american-patriot-hero.
Hebrews 13:5 (English Standard Version).
[englanninkielinen versio].