RCCS Annual Review

Introduction

Karl Polanyi: The disembeddeddedness of the capitalist economy

6 Itse asiassa joillakin kirjoittajilla on tapana valittaa, että uppoutuneisuuden käsitettä käytetään vain kaksi kertaa koko The Great Transformation -teoksessa. Oikealla näkökulmalla kyllästetty lukija – eli sellainen, joka on perehtynyt ja analysoinut perusteellisesti Polanyin ajattelua kokonaisuudessaan – pystyy kuitenkin hahmottamaan käsitteen täyden merkityksen:

Markkinamalli, joka liittyy omaan erityiseen motiiviinsa, kuorma- tai vaihtokauppamotiiviin, kykenee luomaan erityisen instituution, nimittäin markkinat. Viime kädessä siksi markkinoiden harjoittamalla talousjärjestelmän hallinnalla on ylivoimainen merkitys koko yhteiskunnan järjestämiselle: se ei merkitse vähempää kuin yhteiskunnan pyörittämistä markkinoiden apuvälineenä. Sen sijaan, että talous olisi upotettu yhteiskunnallisiin suhteisiin, yhteiskunnalliset suhteet on upotettu talousjärjestelmään. Taloudellisen tekijän elintärkeä merkitys yhteiskunnan olemassaololle sulkee pois kaikki muut tulokset. Sillä kun talousjärjestelmä on organisoitu erillisiksi instituutioiksi, jotka perustuvat erityisiin motiiveihin ja antavat sille erityisaseman, yhteiskunta on muotoiltava siten, että järjestelmä voi toimia omien lakiensa mukaisesti. Tätä tarkoittaa tuttu väite, jonka mukaan markkinatalous voi toimia vain markkinayhteiskunnassa. (Polanyi, 2000: 77, korostus lisätty)

Laaja-alaisissa muinaisissa uusjakojärjestelmissä vaihtokauppatoimet sekä paikalliset markkinat olivat tavallinen, mutta korkeintaan toissijainen piirre. Sama pätee siellä, missä vallitsee vastavuoroisuus; tällöin vaihtokauppatoimet ovat tavallisesti sidoksissa pitkäkestoisiin suhteisiin, jotka edellyttävät luottamusta, mikä on tilanne, jolla on taipumus häivyttää liiketoimen kahdenvälinen luonne. (Polanyi, 2000: 81-82, korostus lisätty)

7Nämä lainaukset havainnollistavat erinomaisesti sitä perustavaa laatua olevaa tosiasiaa, että koko kirjan ajan Polanyi asettaa kapitalistisen yhteiskunnan selvästi vastakkain menneisyyden yhteisöjen kanssa, joissa talous, jota kehystivät muut institutionaaliset mallit, ei ollut olemassa erillään yhteiskunnasta yleensä, eikä se useimmiten ollut edes tunnistettavissa oleva, havaittavissa oleva entiteetti, koska se oli täysin uponnut sosiaalisiin suhteisiin. Päinvastoin, kapitalismissa taloudesta tuli irrallinen (eli irrallinen tai ikään kuin autonominen), jolloin yhteiskunta jäi sokean mekanismin – itsesäätyvien markkinoiden – armoille, joka kontrolloi ja valtaa sitä. Näin ollen talouden sulautuneisuus on käytännössä yhtä kuin hinnoittelevien markkinoiden järjestelmän puuttuminen.

8Sen lisäksi ja mikä tärkeämpää, vain pintapuolinen analyysi tyytyisi eksplisiittiseen, kirjaimelliseen käsitteen merkityksen etsimiseen. Vaikuttaa ilmeiseltä, että olisi liian pelkistävää rajoittaa tutkimus etsimään tai laskemaan, kuinka monta kertaa sana ”(dis)embeddedness” esiintyy. On myös huomautettava, että Polanyi ilmaisee koko teoksessaan samankaltaisia ajatuksia turvautumatta juuri kyseiseen sanaan. Todisteena tästä tarkastellaan kahta paljastavaa, joskin yleisesti huomiotta jätettyä esimerkkiä teoksesta The Great Transformation:

Viimeaikaisen historiallisen ja antropologisen tutkimuksen erinomainen löytö on, että ihmisen talous on pääsääntöisesti upotettu hänen sosiaalisiin suhteisiinsa. Hän ei toimi turvatakseen yksilöllistä etuaan aineellisten hyödykkeiden hallussapidossa, vaan hän toimii turvatakseen yhteiskunnallisen asemansa, yhteiskunnalliset vaatimuksensa, yhteiskunnallisen omaisuutensa. Hän arvostaa aineellisia hyödykkeitä vain siinä määrin kuin ne palvelevat tätä tarkoitusta. Tuotanto- tai jakeluprosessi ei liity erityisiin taloudellisiin intresseihin, jotka liittyvät tavaroiden hallussapitoon, vaan jokainen yksittäinen vaihe kyseisessä prosessissa on sidoksissa useisiin yhteiskunnallisiin intresseihin, jotka lopulta varmistavat, että tarvittava askel otetaan. Nämä intressit ovat hyvin erilaisia pienessä metsästys- tai kalastusyhteisössä kuin laajassa despoottisessa yhteiskunnassa, mutta kummassakin tapauksessa talousjärjestelmää johdetaan ei-taloudellisten motiivien pohjalta. (Polanyi, 2000: 65, korostus lisätty)

Itsesäätyvät markkinat eivät vaadi muuta kuin yhteiskunnan institutionaalista erottamista taloudelliseen ja poliittiseen sfääriin. Tällainen kahtiajako on itse asiassa vain itsesäätelymarkkinoiden olemassaolon uudelleenmäärittelyä koko yhteiskunnan näkökulmasta. Voidaan väittää, että näiden kahden alueen erillisyys vallitsee kaikissa yhteiskuntatyypeissä ja kaikkina aikoina. Tällainen päätelmä perustuisi kuitenkin harhaan. On totta, että mikään yhteiskunta ei voi olla olemassa ilman jonkinlaista järjestelmää, joka takaa järjestyksen tavaroiden tuotannossa ja jakelussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita erillisten taloudellisten instituutioiden olemassaoloa; yleensä taloudellinen järjestys on vain sosiaalisen järjestyksen funktio. Kuten näimme, yhteiskunnassa ei ollut erillistä taloudellista järjestelmää sen enempää heimo- kuin feodaalisissakaan eikä merkantilistisissakaan oloissa. 1800-luvun yhteiskunta, jossa taloudellinen toiminta oli erillistä ja johtui erillisestä taloudellisesta motiivista, oli ainutlaatuinen poikkeus. (Polanyi, 2000: 92-93, korostus lisätty)

9On syytä pitää mielessä, että valtion väliintulo tai sääntely ei tarkoita, että talous olisi sulautunut. Polanyilta voidaan löytää kaksi erilaista sääntelyn tyyppiä, jotka eivät kiellä sulautumattoman talouden empiiristä olemassaoloa, vaan päinvastoin liittyvät läheisesti sen historialliseen toteutumiseen: a) markkinatalouden syntymisen edellytysten luominen (sulkeutuminen, ”vapaiden” työmarkkinoiden perustaminen jne.); b) sulautumattomuuden vastaiset suojatoimenpiteet, joiden tarkoituksena on ensisijaisesti hidastaa markkinataloudeksi muuttumisen mukanaan tuomaa muutosvauhtia (työlainsäädäntö, Speenhamland jne.).

10Valtion sääntely voi vain tarjota puitteet (itsesääntyvien) markkinoiden toiminnalle, mutta se ei voi sanella, miten ne toimivat (mikä olisi epäloogista). Polanyin mukaan on olemassa joukko oletuksia, jotka koskevat valtiota ja sen politiikkaa, ja kaikkia toimenpiteitä tai politiikkaa, jotka häiritsevät markkinoiden toimintaa, on vältettävä. Hinnat, tarjonta ja kysyntä – mitään näistä ei pitäisi säätää tai säännellä; ainoat pätevät politiikat ja toimenpiteet ovat sellaisia, joiden tarkoituksena on varmistaa, että markkinat säätelevät itse itseään ja luovat siten edellytykset sille, että ne voivat olla talouden ainoa järjestävä voima (Polanyi, 2000: 90-91; Stanfield, 1986: 111). Polanyille valtion – (demokraattisen) ”liberaalin” valtion – olemassaolo ei ole synonyymi sulautuneisuudelle, kuten eivät myöskään sosiaalisen suojelun toimenpiteet ole synonyymi (uudelleen)sulautuneisuudelle. Päinvastoin, politiikan ja talouden erottaminen toisistaan on juuri todiste sulautumattomuudesta.

11Kun ymmärrämme (epä)sulautuneisuuden käsitteen merkityksen asiana, joka liittyy läheisesti Polanyin markkinatalouden ja menneisyyden talouksien vertailevaan analyysiin, sen keskeinen asema polanyilaisessa ajattelussa tulee ilmeiseksi. Jos sitä vastoin pyrimme lähinnä laskemaan, kuinka monta kertaa sanaa ”disembeddedness” käytetään Polanyin teoksessa, päädymme – virheellisesti – siihen johtopäätökseen, että käsitteellä ei ollut Polanyille juuri merkitystä, ja koko hänen tutkimuksensa johtoajatus katoaa meiltä. Lisäksi todennäköisesti vähättelemme sen merkitystä ja pyrimme hylkäämään sen pelkkänä väärinkäsityksenä ja omaksumme valikoivasti sen, mikä loppujen lopuksi tuntuu itsellemme tärkeämmältä: itse termin ”(dis)embeddedness”, jolla on selvästi toinen merkitys. Uskon, että näin tapahtui NES:n kohdalla. Mutta tästä lisää myöhemmin.

Käsitteellinen väline, jolla voidaan käsitellä tätä siirtymää nimettömyydestä erilliseen olemassaoloon, on ero talouden sulautuneen ja sulautumattoman tilan välillä suhteessa yhteiskuntaan. 1800-luvun sulautumaton talous oli erillään muusta yhteiskunnasta ja erityisesti poliittisesta ja valtiollisesta järjestelmästä. Markkinataloudessa aineellisten hyödykkeiden tuotanto ja jakelu tapahtuvat periaatteessa itsesäätelyyn perustuvalla hinnoittelumarkkinoiden järjestelmällä. Sitä ohjaavat sen omat lait, niin sanotut kysynnän ja tarjonnan lait, ja sitä ohjaavat nälän pelko ja voiton toivo. Veriside, oikeudellinen pakko, uskonnollinen velvollisuus, uskollisuus tai taikuus eivät luo niitä sosiologisia tilanteita, jotka saavat yksilöt osallistumaan talouselämään, vaan nimenomaan taloudelliset instituutiot, kuten yksityinen yritystoiminta ja palkkajärjestelmä.
Markkinajärjestelmässä ihmisten toimeentulo turvataan instituutioiden avulla, jotka aktivoituvat taloudellisista motiiveista ja joita säätelevät lait, jotka ovat nimenomaan taloudellisia. Talouden laajan ja kattavan mekanismin voidaan ajatella toimivan ilman inhimillisen auktoriteetin, valtion tai hallituksen tietoista väliintuloa.
Tämä on siis 1800-luvun versio yhteiskunnan itsenäisestä taloudellisesta alueesta. Se on motivationaalisesti erillinen, sillä se saa sysäyksensä rahallisen voiton tavoittelusta. Se on institutionaalisesti erotettu poliittisesta ja valtiollisesta keskuksesta. Se saavuttaa autonomian, joka antaa sille omat lakinsa. Siinä meillä on se irrallisen talouden ääritapaus, joka saa alkunsa rahan laajamittaisesta käytöstä vaihtovälineenä. (Polanyi, 1957: 67-68, korostukseni)

Sikäli kuin nämä jälkimmäiset integraation muodot vallitsevat, ei talouden käsitettä tarvitse syntyä. Talouden elementit ovat tässä yhteydessä sulautuneet ei-taloudellisiin instituutioihin, ja itse talousprosessi on vakiinnutettu sukulaisuuden, avioliiton, ikäryhmien, salaseurojen, toteemisten yhdistysten ja julkisten juhlallisuuksien kautta. Termillä ”talouselämä” ei olisi tässä yhteydessä mitään ilmeistä merkitystä. täällä ei pääsääntöisesti ollut mitään termiä, jolla olisi voitu nimetä talouskäsitettä. Tämä käsite puuttui. Tärkein syy talouden käsitteen puuttumiseen on se, että taloudellista prosessia on vaikea tunnistaa olosuhteissa, joissa se on upotettu ei-taloudellisiin instituutioihin. (Polanyi, 1957: 70-71)

14 Tästä syystä menneisyyden yhteiskunnissa talous ei ollut ainoastaan sulautunut yhteiskuntaan, vaan useimmiten näillä yhteiskunnilla ei ollut käsitystä, käsitettä tai tietoisuutta taloudellisesta sfääristä, joka olisi ollut selvästi tunnistettavissa tai jonka niiden jäsenet olisivat tunnistaneet sellaiseksi.

Uusi taloussosiologia: ”

16Yksi yhteiskuntatieteiden tärkeimmistä kehityskuluista viime vuosikymmeninä on ollut pyrkimys täyttää se tyhjiö, jonka valtavirran taloustieteen epäonnistuminen on jättänyt taloudellisten instituutioiden tutkimisen osalta. Juuri tässä kontekstissa on ymmärrettävä uuden taloussosiologian synty (Swedberg, 1997: 161). Kuitenkin, kuten Graça jälleen kerran toteaa,

• 8 Beckert ilmaisee samansuuntaisen mielipiteen: ”taloussosiologia löytää yhdistävän nimittäjän kritiikissään (…)

NES uskalsi kumota, joskin vain osittain, joitakin akateemisen taloustieteen oletuksia ja menetelmiä. Samalla se kuitenkin kiirehti rajaamaan kumoamisen laajuutta ja pyrki yhä uudelleen ja uudelleen perääntymään ja palaamaan perinteiseen, itseään legitimoivaan väitteeseen, jonka mukaan on olemassa useita näkökulmia tai analyysinäkökulmia ja että sen oma näkemys on vain yksi monien joukossa, rinnakkain taloustieteen näkemyksen kanssa – eikä sen vastakohtana.8 (2005: 111, korostus lisätty)

17Uusi tieteenala juontaa juurensa useisiin 1980-luvun alkupuolelta peräisin oleviin tutkimuksiin. Mutta jos pitäisi valita jokin tietty vuosi, joka merkitsisi sen todellista ”syntymää”, valinta olisi vuosi 1985, jolloin Granovetter julkaisi nykyaikaisen taloussosiologian suosituimmaksi tulleen artikkelin Economic Action and Social Structure: The Problem of Embeddedness” (ks. Swedberg 1997: 161-162). On kuitenkin korostettava, että toisin kuin nykyaikaisessa taloustieteessä, taloussosiologiasta puuttuu edelleen ideoiden ja käsitteiden keskeinen ydin, joka on tulosta huomattavan pitkän ajan kuluessa tapahtuneesta muotoutumis-, sekoittumis- ja jalostumisprosessista. Sen sijaan taloussosiologia – aivan kuten sosiologian alalla – koostuu joukosta kilpailevia näkökulmia, joista toiset ovat johdonmukaisempia kuin toiset (Swedberg, 2006: 3).

20Siten monien taloussosiologien mukaan erityisen hyödylliseksi käsitteeksi sulautuneisuuden tekevät sen yhteydet verkostoteoriaan. Tämäntyyppinen menetelmä, josta tuli hyvin suosittu nykypäivän (uuden) taloussosiologian piirissä, tarjoaa analyytikolle mittarin, jonka avulla voidaan tarkastella sosiaalisia vuorovaikutussuhteita, myös taloudellisia. Koska verkostoteoria perustuu vahvasti visuaaliseen esitystapaan, se antaa tutkijalle välineen, jonka avulla monimutkaiset sosiaaliset suhteet voidaan nopeasti esittää ja tulkita (Swedberg, 2006: 4-5).

21Voidaan päätellä, että verkostoteorian syntyyn liittyi joukko keskeisiä ajatuksia: kaikki taloudellinen toiminta on ”sulautunutta”, markkinat voidaan käsitteellistää ”sosiaalisiksi rakenteiksi” ja taloudelliseen toimintaan sisältyy sekä rationaalinen että sosiokulttuurinen komponentti (Swedberg, 2004: 317). Swedbergin mukaan

Taloudellista sosiologiaa, sellaisena kuin se on nykyään olemassa, voidaan kuvata sosiologian vakiintuneeksi osa-alueeksi, jolla on oma selkeä identiteettinsä . Taloussosiologialla on 1980-luvulta lähtien ollut vahva käsitys siitä, että on tärkeää, että sillä on oma profiilinsa, joka erottaa sen erityisesti uusklassisen taloustieteen valtavirrasta, mutta myös muista taloustieteen lähestymistavoista, kuten sosioekonomiasta ja ”vanhasta” institutionalistisesta taloustieteestä. (Swedberg, 2004: 325, korostus lisätty)

22Kiinnostavaa tässä sitaatissa on se, että huolimatta NES:n väitteestä olla – ainakin jossain määrin – osa Polanyin perintöä, se myös koki tarpeelliseksi siirtyä kauemmas ”vanhasta” institutionalistisesta taloustieteestä. On kuitenkin tunnettu tosiasia, että Polanyi yhdistetään yleensä juuri tuohon ”koulukuntaan” Veblenin, Commonsin jne. kaltaisten kirjoittajien vanavedessä. (Stanfield, 1986).

3.2 Kirjallisuuden yleiskatsaus

23Voidaan perustellusti sanoa, että NES:n klassinen kanta on edelleen Granovetterin (1985), joka liittää (dis)embeddednessin käsitteen läheisesti sosiaalisten verkostojen käsitteeseen ja näin ollen ”meso-” (ja usein jopa ”mikro”-) tasolle ”makro”-näkökulman sijaan. Lyhyesti sanottuna tämä kanta väittää, että ” käyttäytyminen on tiiviisti upotettu ihmissuhteiden verkostoihin” (Granovetter, 1985: 504).

24Granovetterin mukaan yksi yhteiskuntateorian keskeisistä huolenaiheista on ollut ymmärtää, missä määrin sosiaaliset suhteet vaikuttavat käyttäytymiseen ja instituutioihin. Niinpä hän pyrkii teoksessa ”Economic Action and Social Structure” analysoimaan, missä määrin modernissa teollisuusyhteiskunnassa taloudellinen toiminta on upotettu sosiaalisten suhteiden rakenteisiin. Yleiset uusklassiset lähestymistavat tarjoavat tällaiselle toiminnalle ”aliyhteiskunnallistetun” selityksen, eli selityksen, joka perustuu atomisoituneeseen toimijaan. Uudistusmieliset taloustieteilijät, jotka pyrkivät tuomaan sosiaaliset rakenteet takaisin analyysiin, tekevät sen sitä vastoin ”ylisosialisoidulla” tavalla. Molemmat selitykset ovat paradoksaalisesti samankaltaisia laiminlyödessään sosiaalisten suhteiden jatkuvia rakenteita (Granovetter, 1985: 481-2).

25Siitä seuraa, että ”hedelmällinen inhimillisen toiminnan analyysi edellyttää, että vältämme ali- ja ylisosialisoituneiden käsitysten teoriaan sisältyvän atomisoinnin”. Syynä on se, että

Toimijat eivät käyttäydy tai päätä atomeina sosiaalisen kontekstin ulkopuolella, eivätkä he noudata orjallisesti käsikirjoitusta, jonka heille on kirjoittanut sosiaalisten kategorioiden tietty risteymä, jossa he sattuvat olemaan. Heidän pyrkimyksensä tarkoitukselliseen toimintaan ovat sen sijaan sulautuneet konkreettisiin, jatkuviin sosiaalisten suhteiden järjestelmiin. (Granovetter, 1985: 487, korostus lisätty)

26 Mitä tulee substantivistit vs. formalistit -keskusteluun (Machado, 2009: 15-54), Granovetter kertoo, että hänen

näkemyksensä poikkeaa molemmista koulukunnista. Väitän, että taloudellisen käyttäytymisen sulautuneisuuden taso on markkinattomissa yhteiskunnissa alhaisempi kuin substantivistit ja kehitysteoreetikot väittävät, ja se on muuttunut vähemmän ”modernisaation” myötä kuin he uskovat; mutta väitän myös, että tämä taso on aina ollut ja on edelleen olennaisempi kuin formalistit ja taloustieteilijät sallivat. (Granovetter, 1985: 482-483)

27Huomattakoon kuitenkin, että Granovetter ei yritä lähestyä näitä kysymyksiä markkinattomia yhteiskuntia ajatellen. Sen sijaan hän muotoilee sulautuneisuuden käsitteestä teorian, jonka merkitystä havainnollistaa modernin yhteiskunnan asettama ongelma: mitkä transaktiot modernissa kapitalistisessa yhteiskunnassa tapahtuvat markkinoilla ja mitkä kuuluvat hierarkkisesti järjestäytyneisiin yrityksiin (Granovetter, 1985: 493). Mutta kuten hän lopussa myöntää,

minulla ei ole ollut juurikaan sanottavaa siitä, mitkä laajat historialliset tai makrorakenteelliset olosuhteet ovat johtaneet siihen, että järjestelmät ovat osoittaneet sellaisia yhteiskunnallis-rakenteellisia piirteitä, joita niillä on, joten en esitä tämän analyysin osalta mitään väitteitä siitä, että sillä vastattaisiin laajamittaisiin kysymyksiin, jotka koskevat modernin yhteiskunnan luonnetta tai taloudellisten ja poliittisten muutosten lähteitä. (Granovetter, 1985: 506, korostus lisätty)

28Hän kuitenkin uskoo, että argumentti sulautuneisuuden puolesta osoittaa ”ei ainoastaan, että sosiologeille on paikkansa talouselämän tutkimuksessa, vaan että heidän näkökulmaansa tarvitaan siellä kipeästi” (Granovetter, 1985: 507).

29Erittäin valaisevassa kommentissa (Krippner et al., 2004) Granovetter myöntää, että viime vuosina hän on käyttänyt harvoin embeddedness-käsitettä kirjoituksissaan, ”koska siitä on tullut lähes merkityksetön, se on venytetty merkitsemään melkein mitä tahansa, niin että se ei siksi merkitse mitään” (Krippner et al., 2004: 113). Tämä nimenomainen teos muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi, kun Granovetter valottaa uraauurtavan artikkelinsa syntyä. Hänen mukaansa hän käytti embeddedness-käsitettä vuoden 1985 paperissaan kapeammassa ja hieman erilaisessa merkityksessä kuin Polanyi alun perin ehdotti:

syy tähän on se, etten yrittänyt lainata termiä Polanyilta tai omaksua sitä uudelleen tai ottaa sitä uudelleen käyttöön. Olen katsellut vanhoja muistikirjojani ja huomannut, että käytin termiä ’embeddedness’ joissakin hyvin varhaisissa muistiinpanoissani, ennen kuin olin koskaan lukenut Polanyita. Ja käytin sitä samalla tavalla kuin käytin sitä vuoden 1985 kirjoituksessa tarkoittaakseni tapaa, jolla sosiaalinen ja taloudellinen toiminta sekoittuu sosiaalisten suhteiden verkostoihin. jossakin myöhemmässä vaiheessa luin Polanyin. Luin erityisesti ”The Economy as Instituted Process”. Vasta paljon myöhemmin luin todella huolellisesti The Great Transformation -teoksen. (Krippner et al., 2004: 113)

30Lainatakseni edelleen Granovetteriä: ”kun päädyin kirjoittamaan paperia sulautuneisuudesta, olin itse asiassa unohtanut Polanyin, enkä ajatellut häntä kirjoittaessani tuota paperia” (Krippner et al., 2004: 114). Kun luonnosversio alkoi kiertää, eräs sen lukijoista kehui kirjoittajaa Polanyin sulautuneisuuden käsitteen palauttamisesta takaisin. Todellisuudessa

lukaisin kuitenkin kirjeen ja ajattelin ’voi jukra, olin täysin unohtanut, että Polanyi käyttää sitä , ja käyttää hieman eri tavalla’. Niinpä sanoinkin sulautuneisuutta käsittelevässä kirjoituksessani hieman Polanyista, mutta pääasia, jonka yritin tehdä tuossa pienessä osiossa, oli ottaa etäisyyttä hänen sulautuneisuuden käyttöönsä. (Krippner et al., 2004: 114)

31Kaksi viimeistä lainausta puhuvat mielestäni puolestaan. Ei ole vailla ironiaa, että laajimmin mainitussa (uuden) taloussosiologian tieteenalalla ”polanyilaisen” perinnön ansaitsevana pidetyssä artikkelissa ei viitattu lainkaan Polanyin työhön.

32NES:ssä ymmärretään yleisesti – ja siten, että ymmärryksestä tuli lähtökohta suurimmalle osalle tieteenalalla tehdystä tutkimuksesta – että Granovetterin päähuomio hänen uraauurtavassa kirjoituksessaan oli väite, jonka mukaan sosiaalisten verkostojen analyysi on sosiologisen pyrkimyksen pääasiallinen tai ainoa tavoite (ks. esim. Swedberg, 1997: 165). Granovetter uskoo kuitenkin olleensa oman tutkimuksensa osalta yksiselitteinen, kun hän teki strategisen päätöksen ”tarkastella sosiaalisia verkostoja alempien tasojen ja ylempien tasojen välisenä välitasona” (Krippner et al., 2004: 114). Myöntäessään, ettei hän ehkä esittänyt pointtiaan tarpeeksi selvästi kyseisessä artikkelissa, kirjoittaja väittää, että on ilmeistä, että ”ei voi vain analysoida sosiaalisia verkostoja, vaan on analysoitava myös instituutioita, kulttuuria ja politiikkaa sekä kaikkia mikro- ja makrotason elementtejä, joista sosiaalisten verkostojen ’mesotaso’ on keskellä” (Krippner et al., 2004: 114). Granovetter jatkaa sitten toteamalla, että ”jos olisin tiennyt, että siitä tulisi vaikutusvaltainen artikkeli, olisin pitänyt enemmän huolta siitä, että elämässä on muutakin kuin sosiaalisten verkostojen rakenne” (Krippner et al., 2004: 115).

33Barber puolestaan väittää, että ”paremmalla yleisellä teoreettisella ymmärryksellä sulautuneisuudesta pitäisi olla laajaa hyötyä nykyisessä sosiologisessa analyysissä” (1995: 388). Keskeinen (kulttuurinen) käsite, johon sulautuneisuus liittyy, on ”markkinat”. Itse asiassa embeddedness-käsitteen historiaa voidaan pitää pitkänä kamppailuna sen voittamiseksi, mitä Barber kutsuu ”markkinoiden absolutisoinniksi” (Barber, 1995: 388).

34Barberille markkinavaihto on riippuvainen joukosta sosiaalisia, rakenteellisia ja kulttuurisia muuttujia, jotka muodostavat nykyaikaisia yhteiskuntajärjestelmiä, nimittäin oikeudenmukaisuus, tehokkuus, universalismi, erityiset omistussäännöt jne. (Barber, 1995: 399). Vaikka Polanyin analyysi, joka koskee kolmea integraation muotoa – vastavuoroisuutta, uudelleenjakoa ja vaihtoa – voi siis olla arvokas, se muuttuu vähemmän arvokkaaksi ja jopa harhaanjohtavaksi, kun se käsittelee kysymystä niiden eri ”tasoista” sulautuneisuudesta:

Polanyi kuvaa markkinoita ”sulautumattomiksi”, kahta muuta taloudellisen vaihdon tyyppiä enemmän ”sulautuneiksi” yhteiskunnan muihin sosiaalisrakenteellisiin ja kulttuurisrakenteellisiin elementteihin. kuten nyt pitäisi olla selvää, sen jälkeen, mitä on sanottu kaikkien kolmen taloudellisen vaihdon tyypin kytkeytymisestä johonkin joukkoon sosiaalisrakenteellisia ja -kulttuurisia elementtejä niissä yhteiskunnallisissa systeemeissä, joissa ne esiintyvät, vahvan väitteemme mukaan, päinvastoin kuin Polanyi, on se, että kaikki taloudet ovat vääjäämättömän sulautuneita. (Barber, 1995: 400)

35Sentähden,

Moderni markkinajärjestelmä saattaa vaikuttaa muista yhteiskuntajärjestelmän rakenteista eriytyneemmältä, jonkin verran konkreettisemmin erilliseltä, mutta tämä mielikuva vie huomion pois siitä perustavanlaatuisesta tosiasialta, että se on moninaisessa ja monimutkaisessa riippuvuussuhteessa muuhun yhteiskuntajärjestelmään. Markkinoiden kutsuminen ”irrallisiksi” vie analyyttisen huomion pois siitä, mitä tämä keskinäinen riippuvuus on. (Barber, 1995: 400)

36Barber ilmaisee jopa pettymyksensä siihen, että Polanyi ei eksplisiittisesti käsittänyt sosiaalista järjestelmää, jossa talous oli aina osa – ja vain yksi osa – niiden moninaisesti erilaisten ja toisistaan riippuvaisten (sosiaalisten, rakenteellisten ja kulttuuristen) osien joukossa, jotka muodostavat minkä tahansa tietyn sosiaalisen järjestelmän ytimen (Barber, 1995: 401).

37Barberin mukaan Granovetterin artikkelin suuri ansio oli juuri sen korostaminen, miten jokainen taloudellinen toiminta on upotettu ei-taloudellisiin sosiaalisiin suhteisiin. Hänellä on silti muutama kritiikki paperia kohtaan, joista merkittävin on se, että Granovetterin analyysi ”ei osoita ymmärrystä niiden laajempien sosiaalisten järjestelmien merkityksestä, joihin kaikki taloudet sijoittuvat” (Barber, 1995: 406). Silti Barberin mukaan

Granovetter sanoo, että taloudellinen käyttäytyminen on upotettu ”sosiaaliseen rakenteeseen”, ja hänelle sosiaalinen rakenne tarkoittaa ilmeisesti vain ihmisten välisten suhteiden verkostoja. Siinä ei eritellä niitä useita erilaisia sosiaalisia ja kulttuurisia rakenteita, jotka muodostavat laajemman sosiaalisen järjestelmän. Mihin ovat kadonneet sukulaisuuden, kerrostuneisuuden, sukupuolen, iän, talouden, yhteiskunnan, järjestöjen, koulutuksen ja viestinnän sosiaaliset rakenteet? (ibid.: 406-407)

38Barberin pääteesi on lyhyesti sanottuna se, että paras tapa sulautuneisuuden käsitteen kehittymiselle olisi tunnustaa, että kaikenlainen talous on sulautunut monimutkaisiin, laajempiin sosiaalisiin järjestelmiin. Toisaalta tällaisten järjestelmien sosiorakenteelliset, sosiokulttuuriset ja persoonalliset osatekijät olisi määriteltävä. Lopuksi niiden keskinäiset suhteet taloudellisiin järjestelmiin – jotka ovat vain osa sosiaalista järjestelmää – olisi ymmärrettävä paremmin, ja näin ollen niitä olisi joko vakautettava tai muutettava (Barber, 1995: 407-408).

39Blockin (vrt. 2000; 2003) näkökulma on kenties erottuvin NES:n sisällä, vaikka hänkin päätyy siihen johtopäätökseen, että kaikki taloudet ovat sulautuneita. Ensinnäkin on todettava, että hänelle käsite on läpäissyt sen merkityksen, jonka Polanyi sille ensimmäisenä antoi, eli viittaavan ”makronäkökulmaan”, talousjärjestelmän kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen kokonaisuutena. Hänen johtopäätöksensä eroavat kuitenkin Polanyin johtopäätöksistä kapitalismin irrallisen luonteen osalta.

40Modernilla markkinataloudella on Blockin mukaan piilevä taipumus irrottautumiseen, mikä tarkoittaa, että empiirisesti katsoen talous on hyvin lähellä irrottautumista. ”Täysimittainen” irrottautuminen on kuitenkin yksinkertaisesti mahdotonta, sillä se tuhoaisi yhteiskunnan kerralla. Valtion väliintulon ja sosiaalisen suojelun tarpeen vuoksi, erityisesti mitä tulee fiktiivisten hyödykkeiden sääntelyyn, talous, jopa kapitalistinen talous, ”on aina sulautunut”. Näin ollen Blockin mielestä itsesäätelytalous on pelkkää (karua) utopiaa. Vaikka epäselvällä tavalla, Karl Polanyi itse vakuuttaa täydellisen sulautumattomuuden käytännön mahdottomuuden. Epäselvyys syntyy jännitteestä, joka vallitsee marxilaisen teoreettisen viitekehyksen (1930-luvulle asti) vaikutteita saaneen Polanyin ja myöhemmän Polanyin välillä, joka oli tekemisissä niiden käsitteiden ja kantojen kanssa, joita hän itse oli muotoillut kirjoittaessaan The Great Transformation -teosta ja jotka olivat usein ristiriidassa aikaisemman viitekehyksen kanssa (Block, 2003). Lyhyesti sanottuna kapitalismi on siirtymässä kohti irrallisuuden tilaa, ja itse asiassa se on hyvin lähellä sitä, mutta se ei koskaan saavuta tätä tilaa aiheuttamatta yhteiskunnan romahtamista.

41Polanyi näyttää useaan otteeseen todellakin vahvistavan Blockin väitteet, kuten silloin, kun hän toteaa, että ”ajatus itsesäätyvistä markkinoista merkitsi karua utopiaa” (Polanyi, 2000: 18). On kuitenkin huomattava, että hän kirjoitti nämä sanat teoksessa The Great Transformation (Suuri muutos), kun hän uskoi todistavansa viimein ”1800-luvun sivilisaation” romahtamista, toisin sanoen itsesäätyviin markkinoihin perustuvan yhteiskunnan tuhoa (Polanyi, 2000: 17-18). Itsesäätelyyn perustuvat markkinat olivat siis osoittaneet käytännön kyvyttömyytensä organisoida ihmisyhteisöjen elämää. ”Utopia” (dystopia), jonka tapahtumat olivat tuolloin kumoamassa, johtui kapitalistisen järjestelmän empiirisestä epäonnistumisesta (jota itse asiassa, kuten nyt tiedämme, ei tapahtunut): ei siitä, että itsesäätelyyn perustuvia markkinoita ei olisi koskaan ollut olemassa, vaan siitä, että niiden lyhyt olemassaolo (suhteellisen) lyhyen ajanjakson ajan oli johtanut ihmiskunnan historiansa suurimpaan kriisiin. Polanyille (todelliset) historialliset tapahtumat mitätöivät markkinoiden väitetyt hyveet ja merkitsivät näin ”suuren muutoksen” alkua, jolle oli ominaista muiden taloudellisten kokeilujen (sosialismi, fasismi ja New Deal) alkaminen. Itsesäätelyyn perustuva markkinautopia ei johdu sen käytännön mahdottomuudesta vaan pikemminkin uskomuksesta, että se voisi toimia loputtomiin aiheuttamatta koskaan syvästi haitallisia vaikutuksia sekä ihmiselle että luonnolle. ”Teollinen sivilisaatio jatkaa olemassaoloaan, kun itsesäätyvien markkinoiden utooppinen kokeilu on enää pelkkä muisto” (Polanyi, 2000: 290).

42Krippner, joka on hyvin tietoinen eroista Polanyin ensimmäisenä ehdottaman ja Granovetterin kaavaileman sulautuneisuuden käsitteen välillä, kirjoitti perusteellisen katsauksen näihin kahteen näkemykseen (Krippner ja Alvarez, 2007). Vaikka Krippner myöntää, että Granovetterin väite, jonka mukaan kaikki taloudet ovat sulautuneita, on perusteltu, hän suhtautuu kriittisesti siihen, että uuden työllisyysstrategian leiri on kehittynyt ja muotoutunut lähes yksinomaan tämän käsitteen ympärille (Krippner, 2001: 775-776).

43Tässä käy niin, että (uusi) taloussosiologia rakentuu jopa enemmän kuin useimmat sosiologian osa-alueet yhden keskeisen ajatuksen varaan: sulautuneisuuden käsitteen. Tästä johtuu Krippnerin väite, jonka mukaan sulautuneisuuden käsite harhautti huomiota muista tärkeistä teoreettisista ongelmista. Hän esittää erityisesti, että markkinoiden käsitteen suhteellinen laiminlyönti taloussosiologiassa on seurausta tavasta, jolla sulautuneisuuden käsite muotoiltiin. Paradoksaalista kyllä, perusintuitio – sinänsä erittäin hyödyllinen – siitä, että markkinat ovat sosiaalisesti sulautuneita, johti taloussosiologit pitämään markkinoita itsestäänselvyytenä. Tämän seurauksena taloussosiologia ei pärjännyt paljon paremmin kuin taloustieteet markkinakäsitteen kehittämisessä omana teoreettisena aiheenaan, mikä aiheutti mielenkiintoisen tapauksen markkinakäsitteen pysähtyneestä kehityksestä tieteenalan sisällä (Krippner, 2001: 776; Krippner et al., 2004: 111-112).

44Yritellessään ohjata keskitietä ali- ja ylisosialisoituneen toimintanäkemyksen välille Granovetter päätyi omaksumaan ajatuksen, jonka molemmat jakavat: yhteiskunnan ja talouden erillisyyden. Tämä ongelma ilmenee omituisena symmetriana tieteenalan sisällä: tutkijat joko tutkivat taloudellisia prosesseja yhteiskunnallisin termein – ja kääntävät siten selkänsä markkinasfäärille – tai he tutkivat markkinoita omana teoreettisena kokonaisuutenaan, jolloin he karsivat pois koko sen yhteiskunnallisen sisällön (Krippner et al., 2004: 112-113).

45Niin kauan kuin markkinoita ei omaksuta kokonaan yhteiskunnallisena objektina, jännite jatkuu yhtäältä markkinattomien yhteiskunnallisten käsitysten ja toisaalta sellaisten taloutta koskevien käsitysten välillä, joista kaikki yhteiskunnalliset jäljet on tukahdutettu (Krippner et al., 2004: 113).

46Beckert (2007) tarjoaa hienon synteesin siitä, miten sulautuneisuuden käsite on kehittynyt. Kuten edellä mainittiin, hän huomauttaa, että kun käsite lainattiin Polanyilta ja sittemmin mukautettiin, se koki ”suuren muodonmuutoksen” menettäen prosessissa joitakin alkuperäisen käsitteen elementtejä ja saaden samalla muutamia muita (Beckert, 2007: 7). Beckert korostaa myös muita näkökohtia, joita olemme jo käsitelleet tässä yhteydessä: käsitteeseen liittyvää ironiaa yhdistettynä siihen, että Granovetter ei ollut ajatellut Polanyin työtä kirjoittaessaan artikkeliaan (Beckert, 2007: 9-10); sitä, että Granovetterin käyttöön ottama käsite liittyy läheisesti sosiaalisten verkostojen käsitteeseen (Beckert, 2007: 8-9); ja jälkimmäisen tulkinnan hallitsevaa asemaa työllisyyden ja sosioekonomisen suojelun alalla (Beckert, 2007: 9).

47Beckert suhtautuu kriittisesti Granovetterin kantaan ja verkostoanalyysiin sillä perusteella, että

Tämä on rajoitettu näkökulma, koska keskittyminen yksinomaan sosiaalisten suhteiden rakenteeseen johtaa havaitun rakenteen taustalla olevan sosiaalisen sisällön laiminlyöntiin. Koska verkostoanalyysi ei ota huomioon toimijoiden ja institutionaalisten sääntöjen ominaisuuksia, se ei pysty selittämään, miten markkinoiden sosiaalinen rakenne syntyy ja miksi verkostot ovat rakentuneet sellaisiksi kuin ne ovat. (Beckert, 2007: 9)

48 Lisäksi hän väittää, että sulautuneisuuden käsite ei ole paras sosiologinen lähestymistapa talouteen. Siksi

voi kyseenalaistaa sen, pitäisikö sosiologian lähteä tästä käsitteestä lähtökohtana talouden alalle. Oma kantani on, että ”sulautuneisuus” luonnehtii yleistä vastausta tiettyihin ongelmiin tunnistamatta itse taustalla olevia ongelmia. Kun lähdetään liikkeelle taloudellisen toiminnan sulautuneisuudesta, asetetaan kärryt hevosen eteen. Ensimmäinen oikea askel olisi tunnistaa ne ongelmat, jotka voidaan itse asiassa ratkaista taloudellisen toiminnan sulautuneisuuteen keskittyvällä lähestymistavalla. Ehdotan, että tunnistamme nämä ongelmat ja teemme niistä taloussosiologian analyyttisen lähtökohdan. (Beckert, 2007: 10-11)

49NES:n tulisi tällöin ottaa lähtökohdakseen ”kolme koordinointiongelmaa”, joita toimijat kohtaavat markkinavaihdossa: arvo-ongelma, kilpailuongelma ja yhteistyöongelma (Beckert, 2007: 11-15).

50Beckertille Polanyin harjoittama vetovoima NES:ään johtuu siitä, että hänen yhteiskuntateoriaansa ei liity ”lineaarista kehityskäsitystä”. Toisin sanoen sulautuneisuus ei ole piirre, joka erottaa esimodernit ja modernit taloudet toisistaan. ”Kaksoisliikkeen” käsitteeseen perustuen yhteiskunnallinen muutos käsitteellistetään dynaamiseksi prosessiksi, joka vaihtelee sulautuneisuuden, sulautumattomuuden ja uudelleen sulautuneisuuden välillä. Näin ollen kaikki taloudet ovat (jollakin tavalla) sulautuneita (Beckert, 2007: 19).

51Edeltävän analyysin perusteella lienee selvää, etten voi yhtyä tähän tulkintaan, joka – kuten nyt osoitetaan – osoittautuu ongelmalliseksi Beckertille itselleen. Lyhyesti sanottuna kyseessä on täsmälleen päinvastainen tilanne kuin mitä Beckert visioi: Polanyi ei voisi olla yksiselitteisempi todetessaan, että aivan viime aikoihin asti – ennen kapitalistisen markkinatalouden syntyä – kaikki taloudet olivat sulautuneet yhteiskuntaan. Siksi talouden sulautuneisuus / puolustuksellinen vastareaktio / tarve sulautua uudelleen ei ole jotakin sellaista, joka on historiallisesti ollut olemassa koko ajan, vaan pikemminkin melko tuore ”ongelma”. Kun Beckert ei – muiden NES-tutkijoiden ohella – tunnista, että kapitalistisen talouden erityispiirre on nimenomaan siinä, että se on irrottautunut ja kun hän väittää, että ”kaikki taloudet ovat sulautuneita”, hän jää lopulta jumiin ongelmaan, johon ei ole ilmeistä ratkaisua. Tässä ovat hänen omat sanansa:

Mutta ”sulautuneisuus” ei tarjoa teoreettista näkökulmaa, joka antaisi meille tietoa modernien kapitalististen talouksien sulautuneisuuden erityispiirteistä. Taloudellisten järjestelmien samankaltaisuuksien voimakas korostaminen ajassa ja tilassa, joka perustuu ”sulautuneisuuden” käsitteeseen, estää sellaisten käsitteellisten välineiden kehittämisen, joilla voitaisiin käsitellä taloudellisten kokoonpanojen välisiä eroja ja erityisesti modernien kapitalististen talouksien organisaation erityispiirteitä. (Beckert, 2007: 19, korostus lisätty)

52Nämä muutamat rivit itse asiassa tiivistävät kritiikkini NES:n käsitystä sulautuneisuuden käsitteestä. Mutta pysytäänpä Beckertissä: ”Jäljelle jää taloussosiologia, joka on epäspesifinen niiden rakenteellisten muutosten suhteen, joita talouden organisaatiossa tapahtuu modernin kapitalismin kehittyessä”. Loppujen lopuksi: Kaikki taloudet ovat sulautuneita” (Beckert, 2007: 19, korostus lisätty).

53 Lyhyesti sanottuna Beckert asettuu NES:n hallitsevan suuntauksen puolelle, jonka mukaan kaikki taloudet – myös kapitalistinen talous – ovat sulautuneita. Toisin kuin useimmat hänen kollegansa, hän on kuitenkin tietoinen tästä aiheutuvasta ongelmasta – mielestäni itse asiassa ristiriidasta: miten voidaan korostaa modernin kapitalistisen markkinatalouden ainutlaatuisen poikkeuksellista luonnetta? Ongelma ei vain nouse esiin työllisyys- ja sosiaalipolitiikan piirissä, koska tieteenala ei tunnusta tällaista ainutlaatuisuutta: kapitalistinen talous on ”vain” yksi talous muiden joukossa, eikä sillä ole mitään, mikä erottaisi sen muista menneisyyden talouksista. Kun kapitalistisen talouden piirteet on ontologisoitu, saattaa kuulostaa oudolta kutsua sitä ”irralliseksi” taloudeksi – ja se on poikkeuksellinen toteamus, jos sellainen on olemassa.

54Voidaan siis päätellä, että sulautuneisuuden käsite

on mahdollistanut keskittymisen talouden organisoitumisen meso- ja mikrotason prosesseihin ja vapauttanut sosiologit tehtävästä käsitellä sosioekonomista kehitystä makrotasolla. Tarvitsemme historiallista näkökulmaa, jos haluamme ymmärtää niitä erityisiä tapoja, joilla taloudellinen toiminta on sulautunut modernien yhteiskuntien instituutioihin ja sosiaalisiin rakenteisiin. (Beckert, 2007: 19)

• 11 Protektionismin ja uudelleensisällyttämisen välisestä erosta – joka on myös yleisimpiä c (…)

55Randlesin (2003), Lien (1991) ja Gemicin (2008) näkemykset vaikuttavat hyviltä esimerkeiltä NES:n sisällä vallitsevista kannanotoista, ja ne tarjoavat meille sopivan lähtökohdan NES:n kriittistä arviointia varten. Randlesin (2003: 420-421) mukaan Polanyi myöntää teoksessa The Great Transformation, että markkinat voidaan irrottaa; mutta teoksessa ”The Economy as Instituted Process” irrotus on vain (teoreettinen) mahdollisuus, koska markkinat ovat tavallaan institutionalisoituneet. Lie (1991: 219-223) kertoo, että sulautuneisuuden ”teesi”, jonka mukaan jokainen taloudellinen toiminta ja instituutio on kietoutunut sosiaalisiin suhteisiin ja instituutioihin, on hyvä teoreettinen perusta NES:lle, mutta Polanyi on väärässä siinä, että hän ei sulauta markkinoiden käsitettä. Teesi olisi siis vietävä loogiseen loppuunsa niin, että myös markkinat sisällytetään ja niitä käsitellään asianmukaisesti sosiaalisina verkostoina tai organisaatioina, jotka muodostuvat elinkeinonharjoittajista. Gemici huomauttaa juuri tästä samasta ristiriidasta, ja hän päätyy siihen johtopäätökseen, että ”kaikki taloudet ovat sulautuneita, koska talouselämä on sosiaalisesti institutionalisoitu ja organisoitu prosessi” (2008: 9). Sekaannusten välttämiseksi on kuitenkin myös huomautettava, että institutionalisoituminen ja sulautuneisuus eivät ole Polanyille synonyymejä.11

56Markkinavaihto integraation muotona näyttäytyy institutionaalisena mallina, jonka muodostaa hinnanmuodostavien markkinoiden järjestelmä, mutta nimenomaan tämän institutionaalisen mekanismin (autonominen) toiminta aiheuttaa talouden sulautumattomuuden. Polanyi määrittelee talouden institutionalisoituneena prosessina, joka käsittää kaksi tasoa, joista toinen liittyy ihmisen vuorovaikutukseen luonnollisen ja sosiaalisen ympäristönsä kanssa ja toinen viittaa tämän prosessin institutionalisoitumiseen. Jokaisessa taloudessa, riippumatta sen vallitsevasta integraatiomuodosta, on näitä piirteitä. Näyttää siis ilmeiseltä, että Polanyi ei mitenkään kiellä tätä ihmisen talouden ja yhteiskuntajärjestelmän välistä suhdetta. Kapitalismissa kaikki yhteiskunnalliset näkökohdat, motiivit ja arvot jäävät taka-alalle talouden empiirisesti saavutetun ensisijaisuuden edelle, ja taloudesta tulee riippumaton kaikesta (tietoisesta) yhteiskunnallisesta valvonnasta. Polanyin mukaan jälkikapitalistisessa yhteiskunnassa – nimittäin kun työn, maan ja rahan fiktiivinen tavaraluonne on poistettu – sosiaalinen sääntely tapahtuu demokraattisena, osallistavana tuotantoprosessin hallinnointina, johon puuttuvat sellaiset instituutiot kuin valtio, ammattiliitot, osuuskunnat, tehtaat, kunnat, koulut, kirkot jne. (Polanyi, 2000: 290-292).

57Voidaan siis sanoa, että talous ei voi olla ”sosiaalinen”, jos yhteiskunta – tarkoittaen sen muodostavia ihmisiä ja heidän luomiaan instituutioita – ei kykene johtamaan taloutta niin, että se sen sijaan ohjaa ihmisiä ja määrittelee heidän kohtalonsa. Tietenkin on aina olemassa ”taloudellisen vaihdon yhteys johonkin sosiaalisten rakenteellisten ja kulttuuristen elementtien joukkoon yhteiskunnallisissa järjestelmissä” (Barber, 1995: 400). Kapitalismissa tällainen yhteys ei kuitenkaan ilmene keskinäisenä riippuvuutena vaan pikemminkin talouden ensisijaisuutena koko sosiaaliseen järjestelmään nähden. Juuri siksi Polanyi puhuu tämäntyyppisen talouden osalta irrottautumisesta.

58Haastamme Granovetterin sanomalla, että vaikka on totta, että inhimillinen toiminta ”on upotettu konkreettisiin, jatkuviin sosiaalisten suhteiden järjestelmiin” (1985: 487), nuo järjestelmät ovat vuorostaan kehystettyjä ja suurelta osin määrittyneitä irralleen kytketyn talouden toimesta. Ne kuuluvat laajempaan viitekehykseen, jolle on ominaista talous, joka väistää ihmisen kontrollin, joka on ihmiselle vieras ja joka valtaa hänet. Sosiaalinen järjestelmä ei kehystä taloutta, vaan sosiaalinen järjestelmä kehystää taloutta.

59Voidaan lopuksi todeta, että siinä missä Polanyi ehdottaa talouden paikan tutkimista eri yhteiskunnissa, NES väittää, että talouden paikka ja rooli ovat aina ja pohjimmiltaan hyvin samanlaisia. Aivan kuten talousantropologian formalistit, NES päätyy syyllistymään niin sanottuun ”ekonomistiseen harhaluuloon”, joka koostuu talouden ja sen markkinamuodon automaattisesta ja kritiikittömästä rinnastamisesta (Polanyi, 1968a).

Johtopäätöksenä

60Talouden irrallisuus – toisin sanoen sen irrottautuminen yhteiskunnasta – merkitsi hinnoittelumarkkinoiden automaattisen järjestelmän historiallista nousua. Kaikissa sitä edeltävissä yhteiskunnissa talous oli aina ollut upotettu tai upotettu yhteiskunnalliseen järjestelmään (toteamus, jolla ei ole mitään tekemistä tällaisten yhteiskuntien suotavuuden, ansioiden tai puutteiden kanssa). Näin ollen tietyn talouden ”upotettu” tai ”upottamaton” luonne on Polanyin mukaan läheisesti riippuvainen hinnoittelumarkkinajärjestelmän olemassaolosta (tai puuttumisesta), toisin sanoen siitä, onko se markkinatalous vai ei. Kapitalistisessa yhteiskunnassa talous elää omaa elämäänsä välittämättä ihmisen tahdosta – ja mielestäni juuri tämä on ”irrallisuuden” ydin. Tässä mielessä on helppo ymmärtää, miksi, ainakin Polanyin käsitteelle antaman merkityksen mukaan, nykyaikaisia talouksia ei voida koskaan pitää yhteiskuntaan sulautuneina, koska talouden ”uudelleen sulautuneisuus” edellyttää, että siirrymme sen nykyisen muodon ulkopuolelle.

61Tunnustamatta markkinatalouden ainutlaatuista luonnetta ja kapitalismin absoluuttista poikkeuksellisuutta inhimillisten yhteiskuntien historiassa NES siirtyy peruuttamattomasti pois siitä merkityksestä, jonka Polanyi alun perin antoi käsitteelle (dis)embeddedness. Kuten Randles aivan oikein toteaa, NES:ssä näyttää olevan taipumus

Polanyin liian pirstaloituneeseen (ja pirstaloituvaan) toissijaiseen omaksumiseen. Nykyään Polanyin nimeä käytetään usein muodikkaana ”etikettinä” tai kätevänä lähtökohtana argumentaatiolle, joka sittemmin ei juurikaan muistuta Polanyin kirjoituksia eikä tarjoa juurikaan analyysiä – tukevaa, kriittistä tai muuta – Polanyin kirjoitusten ”kokonaisuudesta”. Ehkä juuri tämä huolestuttaa Polanyi-Levittiä, kun hän viittaa Polanyin perinnön mahdolliseen väärinkäyttöön. (Randles, 2003: 418)

62 Polanyin tarkoituksena ei ollut vain analysoida, vaan ennen kaikkea kritisoida kapitalistista taloutta ja paljastaa sen syvästi häijyt vaikutukset sekä ihmisiin että luontoon. Mikä tahansa näkemys, joka ei ota huomioon tätä kriittistä ulottuvuutta – omaksuu valikoivasti jonkin käsitteen ja jättää (tietämättömyyttään?) huomiotta kaiken muun tekijän teoreettisen ja analyyttisen viitekehyksen sekä sen, miten se liittyy kyseiseen käsitteeseen – ei koskaan ansaitse oikeutta vaatia Polanyin perintöä. Siksi on nykyään virheellistä sanoa uuden työllisyysstrategian yhteydessä, että ”me kaikki olemme nyt polanyialaisia” (Beckert, 2007: 7). Tämä väärinkäsitys ei tee kunniaa Polanyin muistolle.