Onko olemassa kieliä, joissa on vain absoluuttisia suuntia
On paljon kieliä, joissa ei käytetä lainkaan suhteellista viitekehystä, vaikka se ei välttämättä tarkoita, että niissä käytettäisiin vain absoluuttista viitekehystä.
Ne voivat käyttää myös sisäistä viitekehystä, jolloin hahmo paikannetaan projisoimalla hakualue jostain maanpinnan pinnasta, esim. ”mies on talon edessä”. Useimmat kielet käyttävät jossain määrin myös sisäistä viitekehystä, mahdollisesti jopa kaikki kielet, vaikka joissakin kielissä, kuten Guugu Yimidhirrissä, sitä ei käytetä kovin usein.
(pohjoinen, etelä jne.)
Just FYI, on olemassa paljon muitakin absoluuttisia viitekehyksiä. Esimerkiksi Gurindji ja Pirahã käyttävät jokipohjaista järjestelmää. Puhuin kahdesta suosimastani absoluuttisesta (myös geosentriseksi kutsutusta) järjestelmästä täällä hiljattain /r/askanthropology:ssa.
Jos näin on, pakottaako tällaisten kielten puhuminen ihmisen aina olemaan tietoinen siitä, mihin suuntaan on katsomassa?
Se on varmasti totta, että ihmiset, jotka puhuvat näitä kieliä, pystyvät orientoitumaan paljon paremmin kuin tyypillinen länsimaalainen. Johtuuko tämä siitä, että kieli pakottaa olemaan tietoinen suuntautumisestaan, on kuumasti kiistelty teoreettinen kysymys. Tätä mieltä on suurin osa MPI:n Language and Cognition -ryhmän tutkijoista, jotka ovat kahden viime vuosikymmenen aikana johtaneet avaruudellisen viittomisen ja kognition kieltenvälisen monimuotoisuuden tutkimusta (tässä erinomaisessa kirjassa kuvataan heidän tutkimuksensa huipentuma vuoteen 2002 asti). He ovat nyt menettäneet kiinnostuksensa ja siirtyneet muihin asioihin, ja jos olet kyyninen kuten minä ja muutamat muut, joiden kanssa olen keskustellut, se johtuu siitä, että heidän mielestään kausaliteettikysymystä oli niin vaikea todistaa.
Vaikuttava artikkeli, jota siteerataan täällä melko usein, on Li & Gleitmanin (2002). Pohjimmiltaan tässä paperissa kirjoittajat yrittävät osoittaa, että yhteys avaruudellisen viittauksen ja kognition välillä on illuusio, joka johtuu pohjimmiltaan muuttujien huolimattomasta kontrolloinnista tehtävää suoritettaessa (he eivät tietenkään muotoile sitä aivan näin, mutta pohjimmiltaan he sanovat näin!). Kirjoittaessaan tätä olen varma, että he eivät ole konsultoineet monia MPI:n työntekijöitä, koska he esittävät outoja väitteitä siitä, miten kaikki tutkimuspelit suoritettiin, jotka eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa, esimerkiksi että kaikki ”absoluuttiset” kielten tutkimustehtävät suoritettiin ulkona ja ”suhteelliset” kielten tutkimustehtävät sisätiloissa ja että todellisuudessa juuri tämä tekijä vaikuttaa siihen, käyttävätkö minkä tahansa kielen/kulttuurin puhujat tiettyä FoR:ää. Tämä ei suoraan sanottuna pidä paikkaansa, ja kummallista kyllä, Levinsonin (2002) samassa lehdessä samana vuonna tekemää vastatutkimusta ei koskaan mainita tässä yhteydessä.
Henkilökohtaisesti sanoisin, että tietyn populaation avaruudellinen kognitio kehittyy sen tuloksena, miten tämä populaatio on vuorovaikutuksessa ympäröivän ympäristönsä kanssa (käytän tässä yhteydessä sanaa ”ympäristö” väljästi viitaten sekä maantieteelliseen maisemaan että aineelliseen kulttuuriympäristöön ja sosiaalisiin verkostoihin), ja nämä avaruudellisessa kognitiossa esiintyvät erot heijastuvat puolestaan puhujien kielessä. Väestöt reagoivat ympäristöönsä hitaasti, joskus sukupolvien ajan, mikä selittää, miksi kaupunkiympäristössä asuvat tamilin puhujat käyttävät mieluummin suhteellista FoR:ää, kun taas maaseutuympäristössä asuvat käyttävät mieluummin absoluuttista FoR:ää (Pederson 1993, 2006), tai miksi viimeisen tuhannen vuoden aikana atollimaisemaansa muuttaneilla tokelaulaisilla on avaruudellinen viittomajärjestelmä, joka muistuttaa paljon enemmän saareen tukeutuvan yhteiskunnan viittomajärjestelmää, kuin Marshallinsaarten ja Kiribatin atolleihin tukeutuvilla yhteiskunnilla, jotka ovat asuneet kyseisessä ympäristössä yli 2 000 tuhatta vuotta.
Palmerin mukaan se ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista.