Arvostin myös alkupalana ranskalaista Brie-juustoa, yhtä paljon sen maltillisuuden vuoksi – vain yksittäisiä viipaleita sulatettuna kolmen saksanpähkinä-karpalo-paahtoleivän päälle – kuin tomaattimarmeladin (sitrushedelmillä korostetun) ja mikrobasilikan maukkaan vuorovaikutuksen vuoksi, joka täydensi ruokalajin. Portobellokupit – makkaralla ja leivänmurulla täytetyt baby bella -korkit – sisälsivät lisää juustoa, Cheddaria sulatettuna ”fondue”-kastikkeeseen (jossa oli ripaus valkoviiniä), joka peitti sienet ja toimi hienona vastapainona fenkolilla maustetulle lihalle.
Ruokalistalla paahdettu munakoiso ”Napolitan” herätti mieleen ainesosien siistin kerrostamisen (pinaatti, sienet, juusto, aurinkokuivattuja tomaatteja), mutta sen sijaan se oli ruma kasa. Ulkonäöstään ja siitä pettymyksestä huolimatta, että munakoiso oli paneroitu ja paistettu, pidin tästä alkupalasta, pääasiassa erinomaisen marinaran ja sen läpi tihkuvan puhvelimozzarellan korkean laadun ansiosta. Välimerellinen calamari fritti, luova yhdistelmä oliiveja, artisokansydämiä, fetaa, kapriksia ja kirsikkapippureita, tarjosi upean makuyhdistelmän, mutta heikensi kalmarin rapeutta. Ehkä grillaus friteerauksen sijaan voisi parantaa sitä.
Puolen tusinan talon valmistamista pastoista suosittelen lämpimästi Mainen hummerin kanssa tehtyä rusettisolmua, jossa oli runsaasti kynsi- ja käsivarsilihaa, kevyesti vodkakastiketta ja juuri sopivasti tomaattia, juustoa ja parsaa. Pannulla paistetut päivälaivakampasimpukat, vaikka ne olivatkin kauniisti alikypsiä, olisivat saaneet korkeamman arvosanan, jos niiden liian juustoinen risottopeti (joka oli myös täynnä voita) olisi ollut vähemmän sulava.
Useimmat jälkiruoat olivat hyvin tehtyjä ja maistamisen arvoisia. Niihin kuuluivat tiramisù (kostea, jossa oli sopivasti mokkan ja mascarponen vivahteita) ja vaniljapapu-creme brûlée. Suklaakroissanttileipävanukas on kuitenkin se, joka kummittelee minussa edelleen. Petollisen dekadentti tumma suklaa sulaa voisiin croissantin paloihin, joita ympäröi vaniljapapukastike, ja tämän jälkiruoan haamu saa minut kaipaamaan takaisin Abigail’siin.