Riskinarviointitietojärjestelmä

Toksisuusprofiilit

Akenafteenin virallinen myrkyllisyysyhteenveto

Huomautus: Vaikka näissä myrkyllisyysprofiileissa esitetyt myrkyllisyysarvot olivat oikeita niiden laatimishetkellä, arvot voivat muuttua. Käyttäjien tulisi aina tutustua myrkyllisyysarvotietokantaan ajankohtaisten myrkyllisyysarvojen saamiseksi.

TIIVISTELMÄ 1. Myrkyllisyysarvot 1.1.1. Myrkyllisyysarvot JOHDANTO2. AINEENVAIHDUNTA JA HAJOAMINEN 2.1 IMEYTYMINEN2.2 JAKAUTUMINEN2.3 AINEENVAIHDUNTA2.4 ERITTYMINEN3. MUUT KUIN SYÖPÄÄ AIHEUTTAVAT TERVEYSVAIKUTUKSET 3.1 ALTISTUMINEN SUUN KAUTTA3.2 ALTISTUMINEN HENGITYSTEITSE3.3 MUUT ALTISTUMISREITIT3.4 KOHDE-ELIMET/KRIITTISET VAIKUTUKSET4. KARSINOGEENISUUS 4.1 ALTISTUMINEN SUUN KAUTTA4.2 ALTISTUMINEN HENGITYSTEITSE4.3 MUUT ALTISTUMISREITIT4.4 EPA:N TODISTUSAINEISTON PAINOARVO4.5 KARSINOGEENISUUDEN KALTEVUUSKERTOIMET5. VIITTEET

Tammikuu 1994

Laatinut Rosmarie A. Faust, Ph.D., Chemical Hazard Evaluation Group, Biomedical and Environmental Information Analysis Section, Health Sciences Research Division, *, Oak Ridge, Tennessee.

Laadittu OAK RIDGE RESERVATION ENVIRONMENTAL RESTORATION PROGRAM -ohjelmalle

*Hallinnoijana: Martin Marietta Energy Systems, Inc, Yhdysvaltain energiaministeriön puolesta sopimuksen nro DE-AC05-84OR21400 mukaisesti.

TIIVISTELMÄ

Akenafteeni, joka tunnetaan myös nimellä 1,2-dihydroasenaftyleeni tai 1,8-etyleenifenaftaleeni, on atrisyklinen aromaattinen hiilivety, jota esiintyy kivihiilitervassa. Sitä käytetään väriaineiden välituotteena, joidenkin muovien valmistuksessa sekä hyönteis- ja sienitautien torjunta-aineena (EPA, 1980). Asenafteenia on havaittu tupakansavussa, autojen pakokaasuissa ja kaupunki-ilmassa, petrokemian, torjunta-aineiden ja puunsuoja-aineiden valmistuksen jätevesissä (EPA, 1980) sekä maaperässä, pohja- ja pintavesissä vaarallisten jätteiden sijoituspaikoilla (ATSDR, 1990).

Akenafteenista ei ole saatavissa imeytymistietoja, mutta rakenteellisesti samankaltaisten polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen (PAH-yhdisteiden) tapaan sen odotetaan imeytyvän ruoansulatuskanavasta ja keuhkoista (EPA, 1988). Naftaliinihapon anhydridi tunnistettiin virtsan aineenvaihduntatuotteena rotilla, joita hoidettiin suun kautta asenafteenilla (Chang ja Young, 1943).

Vaikka PAH-yhdisteiden myrkyllisyydestä ja karsinogeenisuudesta, pääasiassa bentsopyreenistä, on olemassa runsaasti kirjallisuutta, asenafteenin myrkyllisyystietoja on vähän. Asenafteeni ärsyttää ihmisten ja eläinten ihoa ja limakalvoja (Sandmeyer, 1981; Knobloch et al., 1969). Välitöntä myrkyllisyyttä koskevat tiedot eläimistä sisältävät suun kautta annettavan LD50-arvon 10 g/kg rotilla ja 2,1 g/kg hiirillä (Knobloch et al., 1969) ja vatsansisäisen LD50-arvon 600 mg/kg rotilla (Reshetyuk et al., 1970). Rottien altistaminen suun kautta päivittäin 2 g:n asenafteeniannoksille 32 päivän ajan aiheutti perifeerisiä verenmuutoksia, lieviä maksa- ja munuaisvaurioita sekä keuhkovaikutuksia (Knobloch et al., 1969). Subkrooninen altistuminen asenafteenille annoksilla 350 mg/kg 90 päivän ajan aiheutti hiirillä lisääntynyttä maksan painoa, hepatosellulaarista hypertrofiaa ja kohonneita kolesterolitasoja. Lisääntymisvaikutuksiin kuuluivat munasarjojen painon pieneneminen annoksella 350 mg/kg ja munasarjojen ja kohdun toiminnan väheneminen sekä pienemmät ja harvemmat kivespussit annoksella 700 mg/kg/vrk (EPA, 1989). Haitallisia vaikutuksia veressä, keuhkoissa ja rauhaskudoksissa raportoitiin rotilla, jotka altistuivat päivittäin 12 mg/m3 asenafteenille 5 kuukauden ajan (Reshetyuk et al..,

Vertailuannos (RfD) 6E-1 mg/kg/vrk subkrooniselle oraaliselle altistumiselle (EPA, 1993a) ja 6,E-2mg/kg/vrk krooniselle oraaliselle asenafteenialtistumiselle (EPA, 1993b) laskettiin hiirillä tehdyssä 90 päivää kestäneessä nielutuskokeessa havaittua haittavaikutusta aiheuttamattomasta tasosta (NOAEL, no-observed-adverse-effect level), joka oli 175 mg/kg/päivä. Kriittinen vaikutus oli maksatoksisuus. Tiedot olivat riittämättömät asenafteenin hengitysteitse tapahtuvan vertailupitoisuuden (RfC) määrittämiseksi (EPA, 1993a,b).

Asenafteenin karsinogeenisuuden arvioimiseksi ei ollut käytettävissä suun kautta tehtäviä biotestejä. Rajoitettu inhalaatiotutkimus, jossa rotat altistettiin 12 mg/m3 asenafteenille 5 kuukauden ajan ja tarkkailtiin vielä 8 kuukauden ajan, ei antanut näyttöä karsinogeenisuudesta (Reshetyuk et al., 1970). EPA ei ole luokitellut asenafteenin syöpää aiheuttavaa vaikutusta (EPA,1993a,b).

1. JOHDANTO

Akenafteeni (CAS Reg. No. 83-32-9), joka tunnetaan myös nimellä 1,2-dihydroasenaftyleeni tai 1,8-etyleenifenaftaleeni, on trisyklinen aromaattinen hiilivety, jonka kemiallinen kaava on C12H10 ja molekyylipaino 154,21 (Budavari et al., 1989). Se on kiteinen kiinteä aine, jonka kiehumispiste on 279 C, sulamispiste 95 C ja tiheys 1,189 g/ml. Asenafteeni ei liukene veteen, mutta liukenee etanoliin, metanoliin, propanoliin, kloroformiin, bentseeniin, tolueeniin ja jääetikkahappoon (Budavari et al., 1989). Sen höyrynpaine on 4,47×10-3 mm Hg (ATSDR, 1990) ja logoktanoli/vesi-kerroin 3,92-5,07 (Enzminger ja Ahlert, 1987).

Akenafteenia esiintyy kivihiilitervassa, joka syntyy kivihiilen korkean lämpötilan hiiltymisen tai koksauksen aikana. Sitä käytetään väriaineiden välituotteena, joidenkin muovien valmistuksessa sekä hyönteis- ja sienitautien torjunta-aineena (EPA, 1980). Asenafteeni on ympäristösaaste, ja sitä on havaittu tupakansavussa, autojen pakokaasuissa ja kaupunki-ilmassa, petrokemian, torjunta-aineiden ja puunsuoja-aineiden valmistuksen jätevesissä (EPA, 1980) sekä maaperässä, pohjavedessä ja pintavesissä vaarallisten jätteiden sijoituspaikoilla (ATSDR, 1990). Yhdiste on yksi monista polysyklisistä aromaattisista hiilivedyistä (PAH-yhdisteistä), jotka ovat EPA:n prioriteettiluettelossa (ATSDR, 1990).

2. PAH-yhdisteiden (polycyclic aromatichydrocarbons, PAH) esiintyminen. METABOLISMI JA HAJOITTAMINEN

2.1 ABSORPOITUMINEN

Tietoja asenafteenin imeytymisestä ruoansulatuskanavaan tai keuhkoihin ihmisillä tai eläimillä ei ollut saatavilla. Rakenteellisesti samankaltaisista PAH-yhdisteistä saadut tiedot viittaavat kuitenkin siihen, että asenafteeni imeytyisi helposti ruoansulatuskanavasta ja keuhkoista (EPA, 1988).

2.2 JAKAUTUMINEN

Akenafteenin kudosjakaumasta ihmisistä tai eläimistä ei ollut saatavilla tietoja.

2.3 METABOLISMI

Chang ja Young (1943) eristivät naftaliinihapon anhydridin (naftaleeni-1,8-dikarboksyylihappo) urospuolisten valkoisten rottien virtsasta, joita ruokittiin ruokavaliolla, joka sisälsi 1 % asenafteenia (kokonaisannos 4.1 g) tai joille annettiin vuoropäivinä 0,1 g asenafteenisuspensiota (kokonaisannos 1,8 g), mikä viittaa siihen, että asenafteenin viisirenkainen rengas pilkkoutuu.

2.4 ERITTEET

Chang ja Young (1943) tunnistivat naftaliinihapon anhydridin sellaisten rottien virtsasta, jotka olivat saaneet suun kautta annosteltua asenafteenia. Kantayhdistettä ei havaittu. Muita tietoja asenafteenin erittymisestä ei ollut saatavilla.

3. MUUT KUIN KARKINOGEENISET VAIKUTUKSET TERVEYTEEN

3.1 SUUN YMPÄRISTÖVAIKUTUKSET

3.1.1 Välitön myrkyllisyys

3.1.1.1.1 Ihminen

Tietoja asenafteenin akuutista myrkyllisyydestä suun kautta ihmiselle ei ollut saatavilla. Lillard jaPowers (1975) tutkivat ihmisten reaktiota asenafteenin vesiliuoksen hajuun, joka voi johtaa saastuneen veden hylkäämiseen. Alimmat pitoisuudet, jotka saivat aikaan ihmisen reaktion, vaihtelivat 0,022-0,22 ppm:n välillä.

3.1.1.2 Eläimet

Knobloch et al. (1969) määrittivät rotille ja hiirille suun kautta annettavaksi LD50-arvoksi 10 g/kg ja 2,1 g/kg. Nuorilla rotilla, joille annettiin 32 päivän ajan päivittäisiä annoksia 2 g/kg oliiviöljyssä olevaa asenafteenia, esiintyi ruumiinpainon laskua, perifeerisen veren muutoksia (tarkemmin määrittelemättömiä), kohonneita aminotransferaattitasoja veriseerumissa sekä lieviä morfologisia vaurioita maksassa ja munuaisissa. Hoitojakson lopussa havaittiin lievää keuhkoputkentulehdusta ja keuhkokudoksen paikallista tulehdusta (Knobloch et al., 1969).

Gershbein (1975) tutki asenafteenin vaikutusta maksan uusiutumisen laajuuteen indikaattorina kyvystä saada aikaan proliferatiivinen vaste osittain hepatektomoitujen rottien kohdalla. Päivittäinen 0,1-prosenttista asenafteenia sisältävän ruokavalion antaminen 10 päivän ajan lisäsi tilastollisesti merkitsevästi (p<0,01) maksan regeneraation laajuutta kontrolliryhmiin verrattuna. Tätä vaikutusta ei havaittu, kun rotille syötettiin 0,03 % asenafteenia sisältävää ruokavaliota 10 päivän ajan.

3.1.2 Subkrooninen myrkyllisyys

g>

3.1.2.1 Ihminen

Tietoja asenafteenin subkroonisesta myrkyllisyydestä suun kautta ihmiselle ei ollut saatavilla.

3.1.2.2 Eläimet

Subkroonisessa ruokintatutkimuksessa uros- ja naarashiirille CD-1-hiirille annettiin 90 päivän ajan 0, 175, 350 tai 700 mg/kg/vrk asenafteenia (EPA, 1989). Hoitoon liittyviä vaikutuksia eloonjäämiseen, ruumiinpainoon tai kokonaisravinnonsaantiin ei ollut. Kliinisiä myrkytysoireita tai silmämuutoksia ei havaittu. Tilastollisesti merkitseviä (p0,05) maksan painon lisäyksiä, joihin liittyi mikroskooppisia muutoksia (soluhypertrofiaa), esiintyi rotilla (molemmat sukupuolet), jotka saivat keskisuuria ja suuria annoksia. Lisäksi suuria annoksia saaneilla uroksilla ja keskisuuria ja suuria annoksia saaneilla naarailla oli merkitsevästi (p0,05) kohonnut kolesterolipitoisuus. Naarailla asenafteeni aiheutti haitallisia vaikutuksia lisääntymisjärjestelmään, joille oli ominaista munasarjojen pienentynyt paino (hiiret, joille annettiin keski- ja suuri annos, p0,05) ja munasarjojen ja kohdun vähentynyt aktiivisuus sekä harvemmat ja pienemmät kivespussit (hiiret, joille annettiin suuri annos). Vaikka pienellä annoksella havaittiin myös lisääntynyttä maksan painoa ilman siihen liittyviä mikroskooppisia muutoksia tai kohonneita kolesterolipitoisuuksia, tätä muutosta pidettiin pikemminkin sopeutuvana kuin haitallisena, minkä vuoksi pienimmäksi havaitun haittavaikutuksen tasoksi (LOAEL) määritettiin 350 mg/kg/vrk ja suurimmaksi havaitsemattoman haittavaikutuksen tasoksi (NOAEL, no-observed-adverse-effect level) 175 mg/kg/vrk.

3.1.3 Krooninen myrkyllisyys

Tietoja asenafteenin kroonisesta suun kautta otettavasta myrkyllisyydestä ihmisiin tai eläimiin ei ole saatavilla.

3.1.4 Kehitys- ja lisääntymismyrkyllisyys

3.1.4.1 Ihminen

Tietoja asenafteenin kehitys- ja lisääntymismyrkyllisyydestä ihmisellä suun kautta tapahtuvan altistumisen jälkeen ei ollut saatavilla.

3.1.4.2 Eläimet

Naaraspuolisilla CD-1-hiirillä, joille annettiin 90 päivän ajan 350 tai 700 mg/kg/vrk asenafteenia suun kautta, havaittiin munasarjojen painon pienenemistä (ks. alaluku 3.1.2.2). Lisäksi hiirillä, jotka altistuivat 700 mg/kg/vrk:lle, havaittiin munasarjojen ja kohdun toiminnan vähenemistä sekä pienempiä ja pienempiä korporaaleja (EPA, 1989).

3.1.5 Vertailuannos

3.1.5.1 Subkrooninen

ORaalinen RfD: 6E-1 mg/kg/vrk (EPA, 1993a)

NOAEL: 175 mg/kg/vrk

LOAEL: 350 mg/kg/vrk

YHTEENSOPIVUUSKERROIN: 300

PERUSTUTKIMUS: EPA, 1989

KOMMENTIT: Sama tutkimus, joka on kuvattu alajaksossa. 3.1.2.2 kohdassa kuvattua tutkimusta käytettiin subkroonisen ja kroonisen RfD-arvon johtamiseen. Epävarmuuskerroin 300 heijastaa 10 kutakin lajinsisäistä ja lajien välistä vaihtelua ja 3 riittävien tietojen puuttumista toisesta lajista ja lisääntymis-/kehitysmyrkyllisyystutkimusten puuttumista.

3.1.5.2 Krooninen

ORAALINEN RfD: 6E-2 mg/kg/vrk (EPA, 1993b)

NOAEL: 175 mg/kg/vrk

LOAEL: 350 mg/kg/vrk

YHTEENSOPIVUUSKERROIN: 3000

YHTEENSOPIVUUS:

Tutkimus: Vähäinen

Tietokanta: Low

RfD: Low

VERIFICATION DATE: 11/15/89

PRINCIPAL STUDY: EPA, 1989

COMMENTS: RfD-arvo perustuu alaluvussa 3.1.2.2 kuvattuun hiirillä tehtyyn 90 päivän ruokintatutkimukseen, jossa kriittisenä vaikutuksena oli maksatoksisuus. Epävarmuuskerroin 3000 vastaa 10:tä lajinsisäistä ja lajien välistä vaihtelua, 10:tä subkroonisen tutkimuksen käyttämistä kroonisen RfD:n johtamiseen ja 3:a riittävien tietojen puuttumista toisesta lajista ja lisääntymis-/kehitysmyrkyllisyystutkimusten puuttumista.

3.2 HENGITYSKOHTEET

3.2.1 Välitön myrkyllisyys

Tietoja asenafteenin akuutista myrkyllisyydestä ihmisiin tai eläimiin inhalaatioaltistuksen jälkeen ei ollut saatavilla.

3.2.2 Subkrooninen myrkyllisyys

3.2.2.1 Ihminen

Tietoja asenafteenin subkroonisesta myrkyllisyydestä ihmiselle inhalaatioaltistuksen jälkeen ei ole saatavilla.

3.2.2. Myrkyllisyys ihmiselle.2 Eläin

Haitallisia vaikutuksia veressä, rauhaskudoksissa (yksityiskohtia ei annettu) ja keuhkoissa raportoitiin rotilla, jotka altistuivat hengittämällä 12 mg/m3 asenafteenille, 4 tuntia/päivä, 6 päivää/viikko 5 kuukauden ajan(Reshetyuk et al., 1970). Keuhkoihin kohdistuvia vaikutuksia olivat mm. keuhkoputkien epiteelin hyperplasia ja metaplasia, jotka saattoivat olla seurausta keuhkokuumeesta, johon monet eläimet kuolivat.

3.2.3 Krooninen myrkyllisyys

Tietoja asenafteenin kroonisesta myrkyllisyydestä ihmisillä tai eläimillä inhalaatioaltistuksen jälkeen ei ollut saatavilla.

3.2.4 Kehitys- ja lisääntymismyrkyllisyys

Tietoja asenafteenin kehitys- ja lisääntymismyrkyllisyydestä ihmisiin tai eläimiin hengitysteitse tapahtuvan altistumisen jälkeen ei ollut saatavilla.

3.2.5 Viitepitoisuus

Tiedot eivät olleet riittäviä subkroonisen tai kroonisen inhalaation viitepitoisuuden (RfC) määrittämiseksi asenafteenille (EPA, 1993a,b).

3.3 MUUT ALTISTUMISTEKIJÄT

3.3.1 Välitön myrkyllisyys

3.3.1.1 Ihminen

Akenafteeni ärsyttää ihoa ja limakalvoja (Sandmeyer, 1981).

3.3.1.2 Eläimet

Akenafteeni ärsytti kanien ihoa ja sidekalvoa, mutta ei herkistänyt marsuja (Knobloch et al., 1969).

Reshetyuk et al. (1970) määrittivät rotille vatsansisäisen LD50-arvon 600 mg/kg. Osittain hepatektomoituihin rottiin ihon alle ruiskutettu asenafteeniini maapähkinäöljy (kokonaisannos 5-20 mmol/kg)päivittäin 10 päivän ajan sai aikaan tilastollisesti merkitsevän (p<0,01) maksan uusiutumisen lisääntymisen kontrolleihin verrattuna (Gershbein, 1975). Maksan proteiinisynteesin lisääntymistä havaittiin rotilla, jotka saivat vatsaontelonsisäisen injektion asenafteenia pitoisuutena, joka oli yhtä suuri kuin 1 mg 20-metyylikolantreeniä (0,57 mg asenafteenia) (Arcos et al., 1961).

3.3.2 Subkrooninen myrkyllisyys

Tietoja asenafteenin subkroonisesta myrkyllisyydestä muilla altistumisreiteillä ihmisiin tai eläimiin ei ollut saatavilla.

3.3.3.3 Krooninen myrkyllisyys

Tietoja asenafteenin kroonisesta myrkyllisyydestä muilla altistumisreiteillä ihmisiin tai eläimiin ei ollut saatavilla.

3.3.4 Kehitys- ja lisääntymismyrkyllisyys

Tietoja asenafteenin kehitys- tai lisääntymismyrkyllisyydestä muilla altistumisreiteillä ihmisille tai eläimille ei ollut saatavilla.

3.4 KOHDE-ELIMET/KRIITTISET VAIKUTUKSET

3.4.1 Suun kautta tapahtuva altistuminen

3.4.1.1 Ensisijaiset kohde-elimet

1. Maksa. Rottien subkrooninen oraalinen altistuminen asenafteenille aiheutti maksan painon nousua, hepatosellulaarista hypertrofiaa ja kohonneita kolesterolitasoja. Rotilla havaittiin lieviä morfologisia maksamuutoksia subakuutin altistuksen jälkeen.

2. Lisääntymisjärjestelmä. Rottien subkrooninen oraalinen altistuminen asenafteenille johti munasarjojen painon pienenemiseen, munasarjojen ja kohdun toimimattomuuteen sekä pienempiin ja pienempiin sukurauhasiin.

3.4.1.2 Muut kohde-elimet

Tietoja muista kohde-elimistä suun kautta tapahtuneen asenafteenialtistuksen jälkeen ei ollut saatavilla.

3.4.2 Hengitysteitse tapahtuva altistuminen

3.4.2.1 Ensisijaiset kohde-elimet

Saatavilla olevat tiedot olivat riittämättömät, jotta olisi voitu määrittää ensisijaiset kohde-elimet asenafteenille altistuttaessa hengitettynä.

3.4.2.2 Muut kohde-elimet

1. Keuhkot. Keuhkokuumetta, johon liittyi keuhkoputkien epiteelin hyperplasiaa ja metaplasiaa, raportoitiin rotilla, jotka altistuivat subkroonisesti asenafteenille.

2. Veri. Subkrooninen altistuminen aiheutti rotilla määrittelemättömiä hematologisia vaikutuksia.

3.4.3 Muut altistumisreitit

iho. Asenafteeni ärsyttää ihoa ja limakalvoja.

4. KASKINOGEENISUUS

4.1 Suussa tapahtuva altistuminen

Tietoja asenafteenin karsinogeenisuudesta ihmisillä tai eläimillä oraalisen altistumisen jälkeen ei ollut saatavilla.

4.2 HENGITYSALTISTUKSET

4.2.1 Ihminen

Tietoja asenafteenin karsinogeenisuudesta ihmisillä hengitysteitse tapahtuvan altistumisen jälkeen ei ollut saatavilla.

4.2.2 Eläimet

Reshetyuk et al. (1970) altistivat rottia hengittämällä 12 mg/m3 asenafteenille, 4 tuntia/päivä,6 päivää/viikko 5 kuukauden ajan. Vaikka keuhkoputkien epiteelissä esiintyi hyperplasiaa ja metaplasiaa, mitään merkkejä pahanlaatuisuudesta ei ilmennyt 8 kuukauden seurantajakson aikana.

4.3 MUUT ALTISTUMISREITITIT

4.3.1 Ihminen

Tietoja asenafteenin karsinogeenisuudesta ihmisillä muilla altistumisreiteillä ei ollut saatavilla.

4.3.2 Eläimet

Negatiiviset tulokset raportoitiin lyhytaikaisessa karsinogeenisuutta ennakoivassa testissä, jossa newtsille (Triturus cristatus) injisoitiin ihon alle asenafteenia (annosta ei ilmoitettu) (Neukomm,1974).

Akin et al. (1976) eristivät savukesavukondensaatista joitakin PAH-rikkaita fraktioita ja testasivat niitä kasvainten edistämiseksi hiiren iholla. Naarashiirille annettiin 125 g 7,12-dimetyylibentsantraseenia (DMBA) initiaattorina. 3-4 viikkoa myöhemmin savukondensaattifraktiota (joka sisälsi asenafteenia ja muita PAH-yhdisteitä) annettiin 5 kertaa viikossa 13 kuukauden ajan. Verrattuna DMBA:lla ja asetonilla käsiteltyihin kontrolleihin, asenafteenia sisältävällä jakeella ei ollut merkittävää kasvaimia edistävää vaikutusta.

Tutkittaessa asenafteenin vaikutusta maksan mikrosomaaliseen entsyymiin, dimetyylinitrosamindimetylaasiin, entsyymiin, joka demetylisoi tunnettua syöpää aiheuttavaa dimetyylinitrosamiinia (dimetyylinitrosamiinia, DMN:ää), Arcos ym. (1976) ruiskutti urospuolisille vieroitetuille rottia vatsan sisäisesti asenafteenia pitoisuuksina, jotka olivat samansuuruisia kuin 40 mg:n pitoisuudet 20-metyylikolanteenissa (23 mg asenafteenia). Käsiteltyjen rottien entsyymiaktiivisuus väheni 24 tunnin kuluttua 5 prosenttia kontrolliryhmiin verrattuna. Tutkijat totesivat, että demetyloituminen on edellytys DNM:n aiheuttamalle karsinogeneesille, ja siksi on mahdollista, että asenafteeni saattaa hieman estää DMN:n karsinogeneesiä.

4.4 EPA WEIGHT-OF-EVIDENCE

Asenafteenin näyttöpainoluokitusta ei ole lueteltu HEAST:ssa (EPA, 1993a) taiIRIS:ssä (EPA, 1993b).

4.5 SÖRKINOGEENISYYDEN KALTEVUUSKERROIN

Syöpävaarallisuuden kaltevuuskertoimia ei laskettu. VIITTEET

Akin, F.J., et al. 1976. ”Polynuclear aromatic hydrocarbons in cigarette smoke andtheir importance as tumorigens”. J. Natl. Cancer Inst. 57: 191. (Viitattu EPA, 1980).

Arcos, J.C., A.H. Conney ja N.P. Buu-Hoi. 1961. ”Mikrosomaalisen entsyymisynteesin indusointi eri molekyylikokoisten polysyklisten aromaattisten hiilivetyjen avulla”. J. Biol. Chem. 236:1291-1296.

Arcos, J.C., et al. 1976. ”Dimetyylinitrosamiini-dimetylaasi: Polynukleaaristen hiilivetyjen aiheuttaman repression molekyylikokoriippuvuus. Muut kuin hiilivetyjen repressorit.” J. Toxicol. Environ.Health 1: 395. (Viitattu U.S. EPA, 1980).

ATSDR (Agency for Toxic Substances and Disease Registry). 1990. Toxicological Profile forPolycyclic Aromatic Hydrocarbons. Asenafteeni, asenafteeni, antraseeni, bentso(a)antraseeni, bentso(a)pyreeni, bentso(b)fluoranteeni, bentso(g,i,h)peryleeni, bentso(k)fluoranteeni, kryseeni, dibentso(a,h)antraseeni, fluoranteeni, fluoreeni, fluoreeni, indeno(1,2,3-c,d)pyreeni, fenantreeni, pyreeni. Valmistanut Clement International Corporation, sopimusnumero 205-88-0608. ATSDR/TP-90-20.

Budavari, S., M.J. O’Neil ja A. Smith (toim.) 1989. Merck Index. Merck & Co., Inc.,Rahway, NJ, s. 5-6.

Chang, Z.H. ja Z. Young. 1943. ”Asenafteenin metabolia rotalla”. J. Biol. Chem. 151:87.

Enzminger, J.D. ja R.C. Ahlert. 1987. ”Environmental fate of polynuclear aromatic hydrocarbonsin coal tar”. Environ. Technol. Letters 8: 269-278.

Gershbein, L.L. 1975. ”Maksan uudistuminen aromaattisten ja heterosyklisten yhdisteiden rakenteen vaikutuksesta”. Res. Commun. Chem. Pathol. Pharmacol. 11: 445-466.

Knobloch, K., S. Szedzikowski ja A. Slusarcyk-Zablobona. 1969. ”Acenafteenin ja asenafteenin akuutti ja subakuutti toksisuus”. Med. Pracy 20: 210-222. (Puolan kieli, englanninkielinen tiivistelmä).

Lillard, D.A. ja J.J. Powers. 1975. Orgaanisten epäpuhtauksien vesiperäiset hajukynnykset teollisuusjätevesissä. EPA 660/4-75-002. U.S. Environmental Protection Agency, National Environmental Research Center, Corvallis, OR. (Viitattu U.S. EPA, 1980).

Neukomm, S. 1974. ”Newt-koe tiettyjen syöpää aiheuttavien aineryhmien tutkimiseksi”. In: Proc. Eur. Soc. for the Study of Drug Toxicity, Zürich, Sveitsi, kesäkuu 1973. ExcerptaMedica, Amsterdam. W.A.M. Duncan, toim., Excerpta Medica Int. Congr., sarja nro 311. (Citedin U.S. EPA, 1980).

Reshetyuk, A.l., E.I. Talakina ja P.A. En’yakova. 1970. ”Toxicological evaluation ofacenaphthene and acenaphthylene”. Gig. Tr. Prof. Zabol. 14: 46-47.

Sandmeyer, E.E. 1981. ”Aromaattiset hiilivedyt”. In: Patty’s Industrial Hygiene and Toxicology,3rd. rev. ed., Vol. 2B. G.D. Clayton ja F.E. Clayton, Eds., s. 3346, 3351-3353.

U.S. EPA (U.S. Environmental Protection Agency). 1980. Ambient Water Quality Criteria forAcenaphthene. EPA-440/5-80-015. Office of Water Regulations and Standards, Criteria andStandards Division, Washington, DC.

U.S. EPA (U.S. Environmental Protection Agency). 1988. Drinking Water Criteria Document forPolycyclic Aromatic Hydrocarbons (PAH). ECAO-CINDO10. Laatinut EnvironmentalCriteria and Assessment Office, Office of Health and Environmental Assessment, U.S.Environmental Protection Agency, Cincinnati, OH, juomavesiosastolle.

U.S. EPA (U.S. Environmental Protection Agency). 1989. Mouse Oral Subchronic Study withAcenaphthene. Prepared by Hazelton Laboratories, Inc., for the Office of Solid Waste,Washington, DC.

U.S. EPA (U.S. Environmental Protection Agency). 1993a. Health Assessment Summary Tables. Annual FY-93. Valmistanut Office of Health and Environmental Assessment, Environmental Criteria and Assessment Office, Cincinnati, OH, Office of Emergency andRemedial Response, Washington, DC.

U.S. EPA (U.S. Environmental Protection Agency). 1993b. Integrated Risk Information System (IRIS). Environmental Criteria and Assessment Office, Office of Health and EnvironmentalAssessment, Cincinnati, OH. Retrieve Toxicity Profiles Condensed Version

Last Updated 10/07/97

.