Kivun kuunteleminen
Vuonna 2012, ollessani 60-vuotias, aloin tuntea ajoittaista kipua vasemmalla kyljelläni. Minut oli hoidettu rintasyöpään vuosia aiemmin, mutta en tiennyt tuolloin, että minulla oli geneettinen poikkeavuus, joka tunnetaan nimellä BRCA 2. Tämä poikkeavuus liittyy haimasyöpään sekä rinta- ja munasarjasyöpään. Minulla oli alaselkäkipuja, joiden luulin johtuvan ajamisesta, ja olin myös menettänyt ruokahaluni.
Keskustelin sisätautilääkärini kanssa ja kysyin, voisiko kipu liittyä sappirakkooni. Hän sanoi ei, koska sappirakko on oikealla puolella, ei vasemmalla. Kerroin hänelle, että tunsin epämukavuutta vasemman rintakehän alla, ja hän kertoi, että haima on vasemmalla puolella, mutta että hänen mielestään kipu johtui todennäköisesti ajamisesta. Olin tuolloin asiakaspäällikkönä ympäristöpalveluyrityksessä. Katoin Kaakkois-Suomea ja ajoin keskimäärin 800-1 000 mailia viikossa.
Vaikka hän uskoi, ettei ollut mitään syytä huoleen, hän teki testin haimaentsyymeistä, mutta tämän testin tulokset osoittivat entsyymiarvojen olevan normaalit, eivät koholla. Hän ehdotti, että menisin gynekologille tutkimaan vasemman munasarjani. (Minulta poistettiin oikea munasarja, kun olin parikymppinen ja minulla oli kiinteä kysta, joka oli nielaissut munasarjani). Hän suositteli myös paksusuolen tähystystä gastroenterologin kanssa.
Kysyin sisätautilääkäriltäni, mikä olisi hänen seuraava askeleensa, jos munasarjani ja paksusuoleni tutkimuksissa ei löydettäisi kivun syytä, ja hän kertoi minulle, että jos näin kävisi, hän tekisi tietokonetomografian. Kahdeksan viikkoa myöhemmin minulla ei ollut vieläkään diagnoosia. Kävin jälleen sisätautilääkärilläni verikokeissa ja kerroin, että kipu oli pahentunut ja oli nyt vatsassani ja että olin laihtunut lisää. Hän määräsi minulle tietokonetomografian. Kaksi päivää myöhemmin hän soitti ja kertoi, että haimassani oli vaurioita.
Oikea hoito
Aloitin hoidon onkologilla lähellä kotiani Etelä-Carolinassa. Halusin varmistaa, että sain toisen mielipiteen. Tiesin, että minulla oli vain yksi mahdollisuus saada oikea hoito.
Joulukuussa 2012 soitin Cancer Treatment Centers of America®:lle (CTCA) ja puhuin Chicagossa toimivan edustajan Matt Owensin kanssa. Kahden viikon kuluessa olin Tulsassa sijaitsevassa CTCA:ssa viikon ajan tapaamassa hoitotiimiäni.
Sytostaattihoito, jonka olin aloittanut Etelä-Carolinassa, jatkui CTCA:ssa. Minulle annettiin yhteensä kuusi kierrosta hoitoa, joka tunnetaan nimellä FOLFIRINOX. Hoidon tavoitteena oli kutistaa syöpä siihen pisteeseen, että se oli leikattavissa. Kuuden solunsalpaajahoitokierroksen jälkeen PET-kuvaus osoitti, että haiman hännässä oleva kasvain oli hävinnyt, mutta vatsan imusolmukkeissa oli syöpää.
Kuuden lisäkierroksen kemoterapian jälkeen PET-kuvaus ei osoittanut näkyviä merkkejä syövästä. Kirurgini, tohtori Greeff, neuvotteli useiden muiden syöpälääkäreiden kanssa, jotka olivat yhtä mieltä siitä, että hyötyisin todennäköisesti leikkauksesta. Toimenpide oli riskialtis, mutta minulla ei ollut muita terveysriskejä, kuten tupakointia tai ylipainoa, joten oli järkevää ryhtyä siihen.
Syyskuussa 2013 minulle tehtiin 10 tuntia kestänyt sub-Whipple-operaatio, jossa poistettiin 60 prosenttia haimastani, koko pernani, vasen lisämunuaiseni, vasen munanjohtimeni, oikea munasarjani ja vatsanpeitteeni. Leikkauksen aikana sain myös intraoperatiivista sädehoitoa.
Hoidot olivat ajoittain vaikeita. Käteni puutuivat ja minulla oli erittäin kivuliaita suuhaavoja, jotka kestivät koko kemoterapian ajan. Kuuden tunnin kemoterapiainfuusion jälkeen oli aikoja, jolloin en päässyt huoneeseeni ilman apua.
Mutta totuus on, ettei minun koskaan tarvinnut päästä huoneeseeni ilman apua. Siellä oli aina joku auttamassa. Hoitotiimini teki parhaansa auttaakseen vähentämään suuhaavojen aiheuttamaa kipua ja tarjotakseen lohtua kaikin mahdollisin tavoin.
Elämä alkaa taas
Tänään voin hyvin. Sytostaattihoidon ja leikkauksen jälkeen minulle on tehty vielä kolme PET-kuvausta, joissa kaikissa ei näkynyt näkyviä merkkejä syövästä. Palaan Tulsassa neljän kuukauden välein seurantakäynneille, ja valmistaudun uusiin ennaltaehkäiseviin leikkauksiin.
Voin tehdä pitkiä kävelylenkkejä, käydä joogatunneilla ja treenata vapailla painoilla. Alan taas miettiä Euroopan matkaa, jonka olen lykännyt. Tapaan ystäviä lounaalla. Ja toivon saavani golf swingini takaisin sinne, missä se oli ennen diagnoosia.
Minulla oli yksi lapsenlapsi ennen kuin minulla diagnosoitiin haimasyöpä, ja nyt minulla on kaksi – toinen syntyi päivää sen jälkeen, kun lopetin kemoterapian. Perheeni pitää minut motivoituneena – minun on oltava täällä katsomassa, kun lapsenlapseni kasvavat – samoin kuin yksinkertainen elämänrakkauteni. Minulla on vielä pitkä lista seikkailuja edessä.