Kun Wisconsinin yliopiston veljeskuntien ja sisarkuntien ulkoinen arviointiryhmä julkaisi raporttinsa kevään 2019 haastattelujen, tapaamisten ja yhteisön kulttuuria koskevien tutkimustensa jälkeen, ryhmä löysi erityisen kummallisen syyn monien UW:n kreikkalaisorganisaatioiden säröiselle perustalle.
”Monien opiskelija-asioiden henkilökunnan jäsenten keskuudessa vallitsee tunne, että veljeskunta/järjestöopiskelijat ’kuuluvat’ yksin”, raportissa lukee. ”Eräs henkilökunnan jäsen viittasi ongelmallisesti heihin ’omina opiskelijoinaan’ – vihjaten nimenomaan, etteivät he ole hänen opiskelijoitaan.”
UW:n kampuksen koilliskulmassa kiemurteleva Langdon Street vaikuttaa joskus luonnolliselta valtimolta kampuksen kuvainnollisesta sydämestä, Memorial Unionista. Lähihistoriassa on kuitenkin noussut esiin ristiriita käsityksissä sen välillä, mitä pidetään ja mitä ei pidetä osana kampusta, kun on kyse kreikkalaiselämästä, ja se on luonut toisinaan eripuraisen suhteen yliopiston ja kreikkalaisjärjestöjen välille.
Kuten opiskelija-asioista vastaava apulaisoikeuskansleri Mark Guthier näkee, tässä suhteessa nousevat jännitteet eivät ole aivan piilossa.
”Olemme keskittyneet syventämään sekä yliopiston että yhteisön sitoutumista terveemmän suhteen rakentamiseen ja ylläpitämiseen”, Guthier sanoi. ”Mielestäni on hyvin tiedossa, että tällä alueella on ollut haasteita.”
UW:n nykyisille opiskelijoille ei ole yllättävää, että yliopisto tunnustaa tämän epäsuhdan itsensä ja järjestöjen Interfraternity Councilin, Panhellenic Associationin, Multicultural Greek Councilin ja National Pan-Hellenic Councilin välillä. Big Ten -konferenssissa, joka tunnetaan akateemisen ja urheilullisen huippuosaamisen lisäksi suhteellisen aktiivisista kreikkalaisen elämän yhteisöistä, UW:n yhteisö vaikuttaa ohuelta.
US News and World Reportin mukaan vain kahdeksan prosenttia opiskelijoista osallistuu UW:n kreikkalaiseen elämään – UW ilmoittaa virallisesti, että 14 prosenttia opiskelijoista on mukana kreikkalaisissa järjestöissä – tilasto, joka sijoittuu viimeiseksi kaikista raportoiduista Big Tenin luvuista. Monille UW:n opiskelijoille on mahdollista saada opiskelukokemus täysin ilman kreikkalaista yhteisöä.
Vuosittain ilmestyvät raportit, jotka liittyvät kreikkalaisten järjestöjen jäseniin kohdistuviin lisääntyneisiin terveys- ja turvallisuusriskeihin, yhdistettynä näihin verrattain alhaisiin osallistumislukuihin, merkitsevät ongelmia UW:n kreikkalaiselle yhteisölle. Helmikuussa 2019 julkaistussa ”The Color of Drinking” -raportissa todettiin, että veljeskuntien ja sisarkuntien talot ja Langdon Street yleensä ovat kaksi eniten raportoitua juomapaikkaa UW:n opiskelijoiden keskuudessa – yli 20 prosenttia enemmän kuin seuraavaksi eniten raportoitu paikka.
Tänään viisi veljeskuntaa on kokonaan lakkautettu suhteessa UW:hen, ja kaksi muuta on joko hyllytetty tai koeajalla. Negatiiviset käsitykset kreikkalaiselämästä hiipivät edelleen opiskelijoiden keskusteluihin Madisonin kaduilla ja verkossa.
Langdon-talojen ja koko yliopiston välisen suhteen epäsuhta voi tuntua nykyajan sivutuotteelta. Lisääntynyt huomio seksuaaliseen väkivaltaan ja juomisen riskeihin ”The Color of Drinkingin” kaltaisissa tutkimuksissa ja AAU:n kampusilmapiirikyselyssä näyttää asettavan yhä enemmän lämpöä näihin UW:n pitkäaikaisiin yhteisöihin.
Kaikkiin otsikoihin liittyy kuitenkin historiaa.
Autonomia kansalliselta, kampukselta
Yksi ensimmäisistä autonomiakysymyksistä, joita kreikkalaiset järjestöt kohtasivat UW:n kampuksella, laittoi yli vuosikymmenen ajan UW:n opiskelijat kiisteltyyn taisteluun, jossa tuettiin syrjintälausekkeita. Vuoteen 1961 asti eri kreikkalaiset järjestöt UW:n kampuksella rajoittivat jäsenyyttä rotuun, etniseen alkuperään tai uskontoon perustuvin perustein. Näihin lausekkeisiin kuului muun muassa Sigma Chin jäsenyyden rajoittaminen vain ”hyväuskoisiin valkoihoisiin” miehiin.
Vaikka aikataulu näyttää varsin myöhäiseltä näiden selvästi syrjivien määräysten poistamiseksi, UW oli yksi ensimmäisistä yliopistoista koko maassa, joka pääsi kokonaan eroon lausekkeista kaikissa järjestöissään. Silti ihmisoikeuskomitea, joka koostui pääasiassa tiedekunnasta, ajoi lopulta nämä lausekkeet sukupuuttoon pikemminkin kuin järjestöjen oma tahto.
Esimerkiksi UW:n Sigma Chi -järjestön silloinen puheenjohtaja Richard Urfer laati raportin, jossa hän vaati tiukan vuoden 1960 määräajan poistamista kappalekunnan perussäännössä olevien lausekkeiden kaltaisten lausekkeiden poistamiseksi. Muutamaa kuukautta myöhemmin hän lähti muiden chapterin jäsenten kanssa taistelemaan mainittujen lausekkeiden poistamisen puolesta. Tämä raportti, kuten monet muutkin todisteet tästä jännitteestä, löytyvät UW:n arkistosta Steenbockin kirjastosta.
Kun lausekkeet oli poistettu, pintaan nousi lisää huolia todellisesta autonomiasta. Läheinen tapaus, jossa Delta Gamma -järjestön kansallinen järjestö keskeytti Beloit Collegen osastonsa toiminnan sen jälkeen, kun se oli yrittänyt pantata afroamerikkalaista opiskelijaa, sai tiedekunnan ihmisoikeuskomitean kyseenalaistamaan, voivatko UW:n järjestöt todella pantata värillisiä jäseniä. Näiden pelkojen vuoksi Regents Board of Regents suositteli Delta Gamma -järjestön lakkauttamista UW:ssä pian tämän jälkeen.
Vuonna 1975 tehdyssä suullisessa muistitiedotteessa entinen opiskeludekaani Leroy E. Luberg kertoi, että yli tuhat paikallisten järjestöjen jäsentä marssi hänen toimistolleen Bascom Hallissa sanoakseen, että ne ”olivat vapaita, avoimia ja syrjimättömiä, ja meidän yliopistossa pitäisi olla tarpeeksi vahvoja ja avarakatseisia salliaksemme niiden jatkaa”.
Yhdistys sai jäädä kampukselle, mutta sävy oli muuttunut. Seuraavan IFC:n kokouksen pöytäkirjassa todettiin, että yhteisö halusi ”tiedekunnan apua, ei tiedekunnan sanelua” näiden chaptereita kohtaavien kysymysten käsittelyssä. Myös itse arkistot tukevat merkkejä eripurasta juuri tällä hetkellä yhteisön historiassa, sillä yliopistolla on hallussaan kokouspöytäkirjoja vain vuoden 1964 alkuun asti.
Seuraavina vuosikymmeninä uutisoidut tapahtumat viittasivat toistuvasti yliopiston ja kreikkalaisyhteisön väliseen eripuraan. 1980-luvun lopulla joukko rasistisesti latautuneita tapahtumia, kuten Zeta Beta Taun ”orjahuutokauppa”, jossa parodioitiin silmiinpistävästi kuuluisia afroamerikkalaisia persoonallisuuksia, ja ”Harlem-huone” eräässä juhlassa, jossa oli vesimelonikannuja, toivat kysymykset kreikkalaisyhteisön ja koko yliopiston välisestä suhteesta uudelleen esiin.
Esimerkiksi Zeta Beta Taun tapauksessa opiskelijoiden johtama komitea päätti, ettei veljeskunnan ”orjahuutokauppaa” vastaan voitu ryhtyä toimenpiteisiin, koska näyttö kuului ensimmäisen lisäyksen soveltamisalaan. Mutta Wisconsin Student Association, opiskelijahallituksen edellinen versio, julisti, että Zeta Beta Taulla ”ei ollut sijaa kampuksella”.
Tässä tilanteessa silloinen kansleri Donna Shalala perusti The Commission on the Future of Fraternities and Sororities -toimikunnan, jonka tehtävänä oli tutkia yhteisöä ja sen suhdetta koko yliopistoon.
Journalismi- ja joukkoviestintätieteiden emeritusprofessori James Hoyt johti tiedekunnasta, henkilökunnasta, entisistä opiskelijoista ja opiskelijoista koostuvaa toimikuntaa, minkä vuoksi toimikunta sai laajalti nimekseen ”Hoytin toimikunta”. Hoyt sanoi Badger Yearbookin vuoden 1993 painoksessa julkaistussa artikkelissa, että kreikkalaisyhteisö oli tuohon aikaan hyvin organisoimaton ja vailla laajemman yliopiston harjoittamaa valvontaa.
”Huomasimme, että IFC oli hyvin tehoton, riekaleinen organisaatio”, Hoyt sanoi. ”Kukaan ei tiennyt, oliko heillä perustuslaki.”
Toimikunnan jälkeen IFC ja muut kreikkalaisten hallintoelimet vahvistuivat uudelleen, kun toimikunta antoi kreikkalaisyhteisöjen tehokkaasti hallita itseään. IFC:n silloinen puheenjohtaja Dennis Lesak sanoi samassa ominaisuudessa, että tämä oli ”erilaista kuin muilla kampuksilla”, joilla yliopisto osallistuu suoremmin kreikkalaisjärjestöjen hallintoon.
Huolenaiheita koko kampuksella
Jälleen kerran UW kääntää katseensa itään Langdon Streetille UW:n veljeskunta- ja opiskelijaelämän ulkoisen tarkastuksen myötä. Kun tämä menneisyys on prologi, laajamittaisen ulkoisen tarkastelun perustelut selkiytyvät. Voi alkaa ymmärtää, miksi IFC:n sääntöjen toisessa pykälässä järjestö nimetään ”itsehallinnolliseksi” ja työnnetään pois yliopiston tiukasta sanelusta.
Viime kevään alussa varakansleri antoi ryhmälle tehtäväksi ”arvioida, selventää ja vahvistaa Wisconsin-Madisonin yliopiston ja veljeskuntayhteisön välistä suhdetta”. Kun arviointiryhmä työskenteli tämän suhteen jännitteiden selvittämiseksi, tutut kysymykset nousivat jälleen kerran pintaan.
Elokuussa 2019 julkaistussa raportissa ulkoinen arviointiryhmä kuvaili opiskelijajärjestöjen komitean, opiskelijoiden käyttäytymisviraston (Office of Student Conduct) ja oppilaskuntien välisen päätöksenteon itsemääräämisoikeuteen liittyvää ongelmaa, jota he nimittivät ”toimivaltakysymykseksi”.
Ylioppilasjärjestöjä käsittelevän komitean (Committee on Student Organization), joka perustettiin vuonna 1996 Hoytin komission tapahtumien ja päätelmien jälkeen, tarkoituksena on pitää rekisteröidyt opiskelijajärjestöt vakiintuneiden käytäntöjen mukaisina ja rangaista järjestöjä kurinpidollisesti, jos näitä käytäntöjä rikotaan.
Mikäli tämän komitean perustaminen oli Hoytin toimikunnan kehitystä lähellä, se poikkesi itsehallintoratkaisusta. Tämä komitea, yhdessä chapterien tuomarineuvostojen, kansallisen päämajan ja Governing Councilin kanssa, jättää kaikki kreikkalaiset järjestöt neljän toimivaltakerroksen alaisuuteen, joilla kullakin on omat vaatimuksensa.
Ulkoisen arvioinnin raportissa mainitaan, että huoli oikeusbyrokratian tunteesta näiden kilpailevien lainkäyttöelinten kanssa sai useat IFC:n jäsenet pohtimaan avoimesti kampuksen vieressä sijaitsevan, mutta kampusalueesta vielä irrallaan olevan kreikkalaisyhteisön mahdollisuuksia.
Nämä haaveet täysin autonomisesta, ”maanalaisesta” järjestelmästä vaikuttavat tyypilliseltä toiveelta UW:n kreikkalaisyhteisöille, kun ne asetetaan historialliseen kontekstiin, mutta useimmat kreikkalaisiin liittyvät opiskelijat eivät koskaan saa tietää tästä historiasta.
Tim Nielsen, Delta Tau Deltan juniorijäsen, ei ollut koskaan aiemmin kuullutkaan tästä yhteisöllisestä historiasta.
”Ainakaan minun kokemukseni mukaan kreikkalaisen elämän historiaan kokonaisuudessaan tässä yliopistossa ei oikeastaan keskitytä”, Nielsen sanoi. ”Yliopiston yksittäisten jaostojen historiaan ja kansallisesti kiinnitetään huomiota, mutta mitä tulee yhteisöön kokonaisuutena ja sen historiaan, en usko, että siellä on mitään virallista koulutusta.”
Tämä autonomian halu ei tietenkään ollut ainoa UW:n historiallisen kreikkalaiskokemuksen näkökohta, joka toistui ulkoisessa arvioinnissa. Arviointia varten haastatellut värilliset opiskelijat, sekä kreikkalaisissa järjestöissä mukana olevat että niihin kuulumattomat, kuvailivat Langdon Streetiä rutiininomaisesti paikaksi, jossa he eivät tunteneet oloaan turvalliseksi.
Lisäksi MGC- ja NPHC-järjestöjen jäsenet tunsivat itsensä syrjäytetyiksi, koska heidän järjestönsä eivät koskaan saaneet kiitosta siitä hyvästä, mitä ne tekivät yhteisössä, ja silti kaikkia kreikkalaisia moitittiin aina, kun jokin järjestö syyllistyi haitalliseen käytökseen.
Nämä havainnot saivat ryhmän suosittelemaan, että yliopisto ”kiinnittäisi erityistä huomiota ja huomiota UW:n historiaan, rakenteisiin, politiikkaan ja käytäntöihin ja siihen, miten ne johtavat värillisten opiskelijoiden, tiedekunnan ja henkilökunnan rekrytointiin, pysyvyyteen ja yhteenkuuluvuuteen tai miten ne estävät niitä.”
Kun varakansleri julkisti toimintasuunnitelman elokuussa, kreikkalaisjohtajat sanoivat UW:n uutisartikkelissa olevansa toiveikkaita edistyksen suhteen.
Gloria Wide, MGC:n puheenjohtaja, oli sitä mieltä, että tämä osoitti yliopiston sitoutumista koko kreikkalaisyhteisöä kohtaan ja antaa yhteisön jäsenille mahdollisuuden jakaa äänensä muutosten aikaansaamiseksi yhteisöissään.
”Olen optimistinen, koska meitä on niin monia, jotka ovat omistautuneet työskentelemään järjestelmän parissa – tekemään parempaa ja olemaan parempia”, Wide sanoi.
Yhteisöt yhteistyössä
Toimintasuunnitelmat ovat vasta alussa. Kaksi uutta työryhmää, jotka ovat saaneet inspiraationsa ulkoisen arviointiryhmän ehdotuksista, on aloittanut toimintansa sen jälkeen, kun raportti julkaistiin viime elokuussa.
Langdon Street Community Coalition, joka koostuu veljeskuntien ja sisarkuntien jäsenistä, neuvonantajista ja muista opiskelijajärjestöjen kanssa tekemisissä olevista sidosryhmistä, keskittyy käsittelemään laajoja huolenaiheita, jotka ovat aiemmin lisänneet jännitteitä yhteisön suhteeseen yliopistoon, mukaan lukien ryhmäilmapiiri ja riskien vähentäminen.
Toiseen työryhmään kuuluu opiskelijajäseniä MGC:stä ja NPHC:stä, ja se keskittyy laatimaan konkreettisia toimintasuunnitelmia, joiden avulla voidaan puuttua niihin viiteen ensisijaiseen alueeseen, jotka sisältyvät oppilaitoksen vastaukseen raporttiin.
”Sen jälkeen, kun veljeskuntaelämän arviointi saatiin valmiiksi elokuussa, olemme pitäneet seitsemän kuuntelutilaisuutta useiden valitsijaryhmien kanssa, mukaan luettuna Langdonin alueen yhteisökoalitio (Langdon Area Community Coalition) ja neljä neuvostoa, jotka hallinnoivat lähes 60:tä yhteisössä toimivaa jaostoa”, Guthier sanoi. ”Reaktio oli erittäin myönteinen, ja istuntojen avulla saimme tärkeää palautetta ja sopimuksia painopistealueistamme.”
Näihin painopistealueisiin ei sisällytetä erityisesti koko yhteisön laajuista koulutusta UW:n kreikkalaisjärjestöjen historiasta, joten kysymys siitä, voiko yhteisö laajasti ottaen oppia menneisyyden jännitteistä, on vielä ilmassa.
Monien voimien liittyessä tällä kertaa yhteen, on toivoa, että yhteistyö voi muuttaa yhteisön narratiivia eteenpäin.
”Mielestäni on tärkeää korostaa, että teemme tätä työtä yhteisössä”, Guthier sanoi. ”Se on ollut hyvin yhteistoiminnallinen prosessi veljeskuntaelämän opiskelijoiden, hallintoneuvostojen , alumnien, talojoukkojen jäsenten, neuvonantajien, yliopiston henkilökunnan ja Madisonin yhteisön jäsenten kesken. Kaikki painopistealueet liittyvät toisiinsa, joten tätä työtä ei tehdä siiloissa.”
Guthier lisäsi, että näiden hiljattain muodostettujen ryhmien edistyminen pitäisi tulla saataville kuluvan lukukauden aikana.
Kreikkalaisyhteisössä nämä uudet ryhmät eivät tule tahriintuneina erimielisyyksien ja jännitteiden historian kanssa, jättäen avoimen suhteen mahdolliseksi niiden tulevissa toimissa.
”Suhteellisen uusia, he eivät ole tehneet asioita, joista olen välttämättä eri mieltä tai täysin samaa mieltä”, Nielsen sanoi, ”mutta olen tietoinen niiden olemassaolosta.”. He eivät vain ole tehneet vielä kovin paljon.”
Työtä on vielä tehtävä, mutta näillä suunnitelmilla on mahdollisuus tehdä veljeskuntaelämän ja UW:n välisistä siteistä yhtä vahvoja kuin veljien ja sisarten välisistä siteistä.