(Alun perin painettu Great Lakes Angler -lehdessä 2015.)
Muistan ensimmäisen kerran, kun kalastin Saginaw-joella jään läpi, niin selvästi kuin se olisi ollut eilinen, vaikka siitä on jo 25 vuotta.
Se oli lämmin(kin) iltapäivä, muistaakseni jopa yli 30 asteen pakkasta, joten kun pääsimme kaverini kanssa joelle, aivan Saginawin keskustan tuntumassa, emme edes vaivautuneet ottamaan augeria mukaan. Ajattelimme, että joko kalastaisimme samoista rei’istä, joita muut kalastajat olivat kalastaneet sinä aamuna, tai potkaisisimme auki kaikki kuoritut reiät, joita oli käytetty muutamana edellisenä päivänä.
Juuri niin me teimme, Temple-teatterin varjossa, aivan keskustan kupeessa. Syötin jigaus-Rapalaan pari pientä ahvenen muikkua kolmoiskoukkuun, avasin spinning-kelan takuun ja päästin syötin alas kohti pohjaa.
Ensimmäisellä kerralla, kun nostin vavan kärkeä jigausta varten, olin itse asiassa asettamassa koukkua; ”silmä” oli siepannut jigaus-Rapalan pudotuksen yhteydessä.
Viitisen minuutin kuluttua minulla oli jäällä makoileva 17-tuumainen Saginaw-joen walleye.
Olisiko se voinut alkaa yhtään paremmin?
Saaliimme sinä päivänä vain muutaman kalan lisää, pari niistä jäi alle 15-tuumaisen lakisääteisen rajamerkin, mutta käsite haukien jääkalastuksesta Saginaw-joella oli syöpynyt pysyvästi aivoihini.
Olen sen jälkeen palannut sinne monta kertaa, sekä keskustaan että reilusti alempana tuosta paikasta. Ja vaikka en voi sanoa, että minulla olisi koskaan ollut yhtä mieleenpainuvaa kokemusta – saalistaessani haukea ensimmäisellä pudotuskerralla, ensimmäisellä kalastuskerralla kyseisessä paikassa… – voin kertoa, että olen saanut paljon kalaa ja päässyt osalliseksi myös monien muiden kalastajien positiivisista kokemuksista.
Mutta kerron mielelläni, että jos jotain, niin kalastus on vain parantunut tuon ensikokemuksen jälkeen.”
Kalastusbiologi Jim Baker, joka johtaa Huron-järven eteläistä kalastuksenhoitoyksikköä luonnonvaraministeriössä, on samaa mieltä. Baker sanoo, että Saginaw Bay/River-järjestelmän haukikanta on mahdollisesti kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla.
”En voi antaa tarkkaa lukua, mutta Saginaw Bayn haukikanta on varmasti miljoonissa”, Baker sanoo. ”Se on massiivinen ja vakaa, ja suuri osa näistä kaloista vaeltaa Saginaw-jokea ylöspäin.”
Viime talven haukipurenta joella ”oli tavallaan osuma tai huti”, Baker sanoi. ”Se pysyi kylmänä niin pitkään, että kauden lopussa kaloja ei liikkunut paljon. Joskus joessa liikkuu alkukeväästä kuhia jään alla, mutta en usko, että kalat alkoivat liikkua joessa kunnolla ennen kuin maaliskuun 15. päivän jälkeen.” (Maaliskuun 15. päivä on tietysti se päivä, jolloin haukien kalastus loppuu Lower Peninsulan sisävesillä.)
”Olin siellä eräänä päivänä viime talven lopulla noin 250 läheisimmän ystäväni kanssa – tiedättehän, sellainen päivä, jolloin jonkun on nostettava jalkaansa reiän poraamiseksi – ja se oli aivan kuollut”, Baker sanoi. ”Kukaan ei saanut mitään kiinni. Se voi olla joskus sellaista.”
”Mutta se voi olla myös erittäin tuottava.”
Jamie Sochocki, 26-vuotias kovan luokan kalastaja ja Saginaw-joen suuri fani, todistaa sen.”
saginaw-joen walleye-kalastus
”Joka vuosi se tuntuu muuttuvan yhä paremmaksi ja paremmaksi”
, hän sanoi. ”Kahtena viime talvena näyttää siltä, että saan joka kerta noin 30 alamittaista kalaa. Ja saan myös kolmesta viiteen kalaa joka kerta.”
”Mitä lähempänä lahtea olet, sitä enemmän heittokaloja saat”, hän jatkoi.
”Kauempana ylävirtaan saat vähemmän kaloja, mutta ne ovat suurempia. Viime vuonna sain 15 vähintään seitsemän kilon painoista kalaa – pidän vaakaa mukanani, ja jos saan ison kalan, punnitsen sen heti paikalla ja vapautan sen. Suurin oli 9,7 kiloa.”
Sochocki kertoi kalastavansa joella jäällä noin neljänä päivänä viikossa, ja hän kalastaa koko 20 mailin pituisen joen siitä, mistä se alkaa Tittabawassee- ja Shiawassee-jokien yhtymäkohdasta, aina sen suulle Lahteen asti.
Sochocki, joka on erinomainen ahvenen kalastaja avovesikaudella, sanoo haluavansa aloittaa silmien jahtaamisen jäällä hyvissä ajoin ennen auringonnousua.
”Viime vuonna sain suurimman osan kaloistani ennen kuin näin puolet kalastavista ihmisistä edes pääsevän jäälle”, hän selitti. ”Suurin osa ihmisistä käveli kanavan reunalle, porasi reikiä ja alkoi kalastaa. Minä poraan mielelläni 15-25 reikää ja katselen ympärilleni, ja käytän paljon aikaa kulkien reiästä reikään, kunnes saan sen toimimaan.”
Sochocki sanoi, että pienet putoamispaikat tasankojen varrella, ennen kuin ne syöksyvät joen kanavaan, olivat lippu, Sochocki sanoi.
”Viime vuonna mikä tahansa pienempi tasanko, jossa on kahdesta metristä kahteen metriin oleva pudotus kanavan läheisyydessä, oli ilmiömäisen hyvä”
, hän sanoi. ”Menin sinne heti aamulla päästäkseni pois väkijoukosta. On pakko – jos joku menee sinne ja alkaa porata reikiä alle kolmen metrin syvyydessä, hän pelästyttää kalat.”
Matalamman veden kalat tarjosivat hänelle pelottavuutensa lisäksi enemmän vaihtoehtoja, Sochocki sanoi.
”Matalassa vedessä ei ole kovin paljon virtausta, joten voit käyttää melko kevyitä vieheitä – pieniä Little Cleoja ja pieniä jigittavia Rapaloja. Jos pääset virtaukseen, sinulla on oltava vähintään puolen unssin viehe vain pysyäksesi puoliksi pystysuorassa. Ja matalassa vedessä käytän aina myös kuollutta keppiä, ja näyttää siltä, että sain viime talvena puolet kaloistani kuollutta keppiä käyttäen.”
Virtaus vaihtelee päivän mittaan – vaikka lähin pato on monta, monta kilometriä ylävirtaan Tittabawassee-joella. Kun se alkaa repiä, Sochocki poistuu kanavasta ja yrittää löytää pyörteitä tai virtauksen katkeamisia. Muuten hän kalastaa harvoin sellaisessa paikassa, josta hän ei löydä kaloja kaikuluotaimella, hän sanoi.
”Käytän Vexilar-laitetta, ja jos merkitsen kaloja, vaihdan vieheitä niin kauan, kunnes saan jotain menemään”, hän sanoi. ”Niitä voi tuoda pohjasta ylös ja pyydystää suoraan jään alta, aivan kuten ahvenia. Siellä on kuitenkin paljon muita kuin kohdelajeja (kuten monni ja rumpu), joten ei kannata luottaa täysin syvyysmittariin. Jos merkitsen kaloja enkä saa kalaa 20 minuuttiin, alan kävellä. Liikun paljon.”
Pääsin viime talvena joelle henkilökohtaisesti vain kerran Tom Goniean kanssa, joka on luonnonvaraministeriön kalastusbiologi, joka työskentelee Lansingissa, mutta joka ajaa joka talvi muutaman kerran kahden tunnin matkan kotoa sinne, missä I-75-silta ylittää joen Saginaw’n alajuoksulla. Goniea sanoo, ettei hänellä ole koskaan vaikeuksia saalistaa walleyes-saaliita joella, mutta pitäjänkokoisten kalojen saaminen on kokonaan toinen juttu.
Vietin tosiaan puoli päivää joella Goniean ja hänen kaverinsa kanssa kaksi vuotta sitten, ja vaikka yli 40 kalaa osui tuona aamuna jäähän, vain yksi ylitti mittanauhalla 15 tuuman rajan. Ei tänä vuonna; Goniea rikkoi rajan ensimmäisellä kiinni jääneellä kalalla, 16-tuumaisella syöjällä. Seuraavien tuntien aikana hän sai useita muita kaloja, muun muassa 18-tuumaisen. Mutta saamani kala? Lyhyitä.
Kalastimme sinä päivänä ahvenminnuilla – paikallisella syöttikaupalla, jossa asuimme, ei ollut ahvenen kokoisia minnueita – ja Goniea, joka suosii kunnon ahvenminnuita, sanoi, että hän ajatteli, että se saattoi vaikuttaa lyhyen kalan yhtälöön. Kun lähdimme sinä päivänä, menimme heti paikalliseen syöttikauppaan ostamaan kunnon muikkuja seuraavan päivän kalastusta varten. Goniea oli siellä aamuvarhaisella, hän kertoi minulle myöhemmin, ja aloitti juuri siitä, mihin olimme ne jättäneet. Päivä alkoi edellisen retken uusintana – keskipäivällä hän sanoi saaneensa neljä kalaa, joista vain yksi oli juuri ja juuri kalanvartija.
Niinpä hän siirtyi, kuten hän sanoi, noin 250 metriä ylävirtaan ja aloitti kalastuksen… ja aloitti saaliin saamisen
”Voin vain sanoa: ’Vau'”, Goniea kertoi minulle. ”Porasin kaksi reikää ja kolmannella nostolla, bam, 21-tuumainen. Pudotin sen takaisin alas ja viisi nostoa myöhemmin, bam, 17-tuumainen.”
”Seuraavien viiden tunnin aikana sain 40 kalaa, joista 13 oli yli sallitun 15 tuuman”, hän kertoi. ”Tee laskutoimitus – se tarkoittaa kalaa joka kahdeksas minuutti ja kalaa joka 23. minuutti.”
Päivän paras kala oli 22 ½-tuumainen naaras, Goniea sanoi, ja se oli ylivoimaisesti suurin hauki, jonka hän oli koskaan ottanut joen jään läpi.
”Hukkasin reiässä yhden, joka olisi saanut hänet häpeämään”, hän sanoi. (Eikö se mene aina niin, että iso pääsee aina karkuun.)
Goniea kertoi aloittaneensa keskustelun kaverin kanssa – joka osoittautui kaverin kaveriksi – joka oli siellä poikansa kanssa. Goniea kutsui kalatonta poikaa istumaan viereensä hökkeliinsä, lainasi tälle yhden vavoistaan, ja nuorukainen nappasi kuusi särkeä, joista yksi oli kalanvartija. Goniea laittoi isälle jigin ja koukun (hänen käyttämänsä pyydys, joka on viritetty walleye minnow’lla), ja isä sai viisi saalista, joista yksi oli kalanvartija. Molemmat eivät olleet koskaan ennen saaneet kalaa jään läpi, Goniea sanoi.
”Hei, kun kalastus on näin hyvää, ei tarvitse olla itsekäs”, Goniea sanoi.
”Saginaw-joella vuonna 2014 oli parasta haukikalastusta, mitä olen koskaan nähnyt missään”, hän sanoi. ”Minulle se oli ilmiömäistä. Mutta muille, joilta kuulin, se oli turhauttavaa. Jos pääsee oikeaan paikkaan, haukikalastus voi olla erinomaista. Mutta jos et onnistu, saat kyllä kalaa, mutta joudut lajittelemaan paljon. Keepereitä voi joskus olla vaikea saada.”
Yksästä asiasta kaikki Saginaw-joella kalastavat ovat kuitenkin yhtä mieltä: on oltava varovainen, kun uskaltautuu eteenpäin. Viime talvena jään paksuus oli joillakin jokiosuuksilla jopa kaksi metriä, ja jäätä oli hyvin pakkasesta lähtien kauden loppuun asti. Toisina vuosina, kun talven mittaan tapahtuu tilapäisiä sulamisia, jää voi muuttua hyvin paksuksi – erityisesti siltojen ympärillä, jonne usein kerääntyy kalastajia – nopeasti. Ja joinakin vuosina jää ei ole koskaan lainkaan turvallista.
Jos siis menet, kysele syöttikaupoista jääolosuhteista ja turvallisista osuuksista, kiinnitä huomiota siihen, minne näet kalastajien kokoontuvan, ja yritä kulkea samoja reittejä jäällä.
Jos alkaa lämmetä tai sataa, älä ole hölmö. Virta voi syödä tuon jään nopeasti. Ole varovainen siellä.
– Kirjoittanut Bob Gwizdz