Minulla todettiin kohdunkaulan syöpä ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja hakeuduin heti hoitoon MD Andersoniin. Kuuden raa’an sädehoito- ja kemoterapiaviikon ja sitä seuranneen kahden viikon brakyterapian (sisäinen sädehoito) jälkeen kasvain ei ollut enää näkyvissä.
Mutta reilua vuotta myöhemmin lokakuussa 2010 lääkärini huomasivat, että kasvain oli palannut.
Mieheni ja minä menimme välittömästi kotiin ja teimme sen, mitä kaikki lääkärit käskevät ÄLKÄÄ TEHTÄVÄSSÄ: tutkimme asiaa internetissä. Etsimme mitä tahansa, mitä löysimme uusiutuneesta kohdunkaulan syövästä. Valitettavasti emme löytäneet paljoakaan selviytyjiä.
Mitä löysimme, oli toimenpide nimeltä lantion totaalinen eksenteraatio. Se kuulosti hyvin barbaariselta. Ajattelin varmasti, että uuden teknologian on täytynyt tehdä niin radikaali leikkaus tarpeettomaksi. Olin väärässä. Mutta olen iloinen voidessani sanoa, että olen jäänyt henkiin kertoakseni tarinani.
Lantion totaalisen eksenterisaation edessä
Kun onkologini, lääketieteen tohtori Kathleen Schmeler, istui alas selittämään minulle, mitä lantion totaalinen eksenterisaatio tarkalleen ottaen sisälsi, sydämeni särkyi. Tämä suuri leikkaus poistaisi kohtuni, kohdunkaulani, munasarjani, munanjohtimeni ja emättimeni sekä virtsarakkoni ja osan paksusuoleni, peräsuoleni ja suolistoni.
Kaikki se, mitä olin lukenut ja luullut fiktioksi, oli käymässä toteen. Miten selviäisin tästä leikkauksesta? Mitä mieheni ja lapseni tekisivät ilman minua? Olin huolen pyörteissä. En pystynyt edes sanomaan sanaa ”leikkaus” purskahtamatta itkuun.
Tuen ja toivon löytäminen
Tohtori Schmeler tajusi, että tarvitsin apua. Ei vain apua — toivoa. Hän otti yhteyttä erääseen toiseen potilaaseensa, nimeltään Jodi, jolle oli aiemmin tehty lantion täydellinen eksenteraatio. Hän sanoi, että voisin soittaa ja puhua Jodille ja kysyä häneltä mitä tahansa.
Soitin Jodille samana iltana, ja puhuimme kolme pitkää tuntia. Hän oli avoin kirja kaikelle, mitä kysyin, oli se sitten kuinka henkilökohtaista tahansa. Siitä tuli hyvin henkilökohtaista.
Hän oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Kun tiesin, että joku oli elossa ja hyvinvoiva, joka eli hyvin samanlaista elämää kuin minä, tajusin ensimmäistä kertaa, että tämä olisi mahdollista. Tuosta keskustelusta saatu helpotus oli korvaamaton.
Jodi tarjoutui tapaamaan mieheni ja minut henkilökohtaisesti. Kun tapasimme, TIESIN, että kaikki olisi hyvin. Pelko leikkauksesta – radikaalista, elämää muuttavasta, pelottavasta leikkauksesta – suli pois. Jos joku muu pystyi siihen, niin minäkin pystyin.
Minun lantion täydellisen eksenteraationi
Koko lähestymistapani leikkaukseen muuttui. Valmistauduin niin paljon kuin pystyin, koska tiesin, että edessä oli pitkä toipuminen. Järjestimme isovanhemmat lapsenvahdiksi, teimme jouluostokset ja hoidimme laskut ja pyykit. Nyt menin sisään tietäen, että tulisin ulos toisella puolella.
Ja juuri niin tein. 13-tuntinen leikkaus sujui hyvin, ilman suurempia komplikaatioita. Toipuminen oli pitkä ja joskus epämiellyttävää, mutta se oli vain sitä – toipumista. Uskon, että se, että minulla oli Jodi, jonka kanssa puhua, vaikutti ratkaisevasti toipumiseeni. Hän käveli yhä samoissa kengissä kuin minä nyt. Hän pystyi antamaan minulle vinkkejä ja niksejä siitä, miten selviytyä ”uudesta normaalista”. Meistä tuli hyviä ystäviä, ja tuemme toisiamme vielä tänäkin päivänä.
Tuen tarjoaminen muille
Olin hyvin onnekas, että Jodi oli valmis jakamaan kokemuksensa auttaakseen minua. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Samalla tavalla toivon nyt voivani auttaa muitakin. Toipumiseni jälkeen tohtori Schmeler kysyi, olisinko halukas keskustelemaan potilaiden kanssa, joita odottaa lantion totaalinen eksenteraatio. Suostuin epäröimättä.
Jos voisin antaa edes pienen ripauksen toivoa jollekin, auttaa hälventämään tuntemattomaan liittyviä pelkoja ja antaa heidän tietää, etteivät he ole yksin, niin haluan ehdottomasti tehdä sen. Viime vuonna ryhdyin vapaaehtoiseksi MD Andersonin kahdenkeskiseen tukiohjelmaan, myCancerConnectioniin, ja olen nauttinut siitä joka minuutista. Olen tavannut uusia ihmisiä, ja toivon, että olen auttanut heitä samalla tavalla kuin Jodi auttoi minua. Olen saanut matkan varrella uusia ystäviä, joihin tulen aina tuntemaan yhteyttä.
Joskus kohtaamamme esteet ovat yksinkertaisesti pelottavia, mutta tuen avulla olen oppinut pysymään luottavaisena ja toiveikkaana. Emme ole yksin tässä taistelussa syövän lopettamiseksi, ja kuten Jodin kanssa keskustellessani opin, on helpompaa omaksua toivo ja ajatella itseämme selviytyjinä, kun sen tajuaa.
Pyytääksesi tukea myCancerConnectionilta tai ilmoittautuaksesi vapaaehtoiseksi voit soittaa numeroon 1-800-345-6324.