Ranskalainen ylivalta.
1800-luvun alussa ranskalaiset seuratanssimallit olivat edelleen yleisiä manner-Euroopan hoveissa ja eliittiyhteisöissä. Patsasmainen menuetti oli tuohon aikaan harjoitettu hallitseva paritanssi; sen harkitun ja huolellisen kehonkäytön uskottiin heijastavan henkilön tyylikkyyttä ja käytöstapoja. Samaan aikaan myös ranskalaisten contredansesien tai ”maalaistanssien” suoraviivaiset kuviot vetosivat yleisesti sivistyneisiin piireihin. Tieto näistä tansseista oli levinnyt nopeasti koko Eurooppaan 1600-luvun loppupuolella, kun tanssioppaita julkaistiin ja Feuillet’n tanssien merkintäjärjestelmä omaksuttiin. Tanssi oli myös tärkeä sosiaalinen taito, jota aateliset ja varakkaat harrastivat kaikkialla mantereella. Kahdeksastoista vuosisadan edetessä elintason nousu ja monien vapaa-ajanviettotuntien lisääntyminen Euroopan kasvavissa kaupungeissa merkitsivät kuitenkin sitä, että myös keskiluokkaiset ihmiset alkoivat opetella askeleita, jotka aiemmin olivat rajoittuneet eliittipiireihin. Euroopan kaupunkeihin alkoi ilmestyä tanssisaleja, ja teatterit ja oopperatalot järjestivät ”naamiaistansseja”, jotka olivat suosittuja viihdemuotoja. Tanssin yleisestä suosiosta kertoo myös se, että tuona aikana nousi esiin monia klassisen musiikin muotoja, jotka mukailivat läheisesti 1600- ja 1700-luvun tansseja. Kahdeksastoista vuosisadalla yleistyivät tilauskonsertit, maksulliset esitykset, joihin keski- ja yläluokan miehet ja naiset ostivat ennakkolippuja. Näissä tilaisuuksissa soitetuissa sinfonioissa, jousikvarteteissa, konserteissa ja muissa sävellyksissä tanssirytmit ja -musiikki olivat näkyvästi esillä. Tuohon aikaan tyypillisessä wieniläisessä sinfoniassa, josta esimerkkinä ovat Franz Josef Haydnin ja Wolfgang Amadeus Mozartin kaltaiset suuret teokset, menuetti esiintyi kolmantena osana, ja rondot, toinen tuohon aikaan suosittu tanssimusiikin muoto, olivat usein näkyvästi esillä monien teosten päätösosissa. Tanssin vaikutus ulottui siis monille muillekin kulttuurin alueille Euroopan tanssisalien ulkopuolella.
Uudet muodot.
Sadan vuoden kuluessa uudenlaiset tanssit yleistyivät kaikkialla Euroopassa. Kontredanssin suosio jatkui kaikkialla ja kehittyi muuttuneisiin ja monimutkaisempiin muotoihin. Alun perin englantilaista alkuperää oleva contredanse oli muuttunut 1600-luvun jälkipuoliskolla, kun se oli laajalti hyväksytty ranskalaisessa aristokraattisessa yhteiskunnassa. Monien ranskalaisten kulttuurituotteiden tavoin sen uudet, hienostuneemmat piirteet levisivät Englantiin sekä Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Itävallassa ja Saksassa se otettiin innokkaasti vastaan, ja siitä kehittyi monia uusia muunnelmia. Seitsemännentoista vuosisadan jälkipuoliskolla esimerkiksi contredanse allemande eli ”saksalainen maalaistanssi” oli noussut Pariisissa muotiin, ja sen suosio levisi osittain seitsenvuotisen sodan (1756-1763) myötä. Aikakauden tanssioppaiden kirjoittajat totesivat, että tämän konfliktin aikana ranskalaiset joukot olivat tutustuneet saksalaisiin tanssimuotoihin, jotka sisälsivät vaikeita kädestä pitämisen kuvioita ja kainalon alla tapahtuvia syöttöjä. Uusi muoto tuli siis Ranskan pääkaupunkiin, jossa se otettiin innokkaasti käyttöön. Toinen kontredanse allemandea popularisoiva tekijä oli Marie-Antoinetten ja Ludvig XVI:n avioliitto. Itävallan maatansseja alettiin tanssia Versaillesissa ja muissa aristokraattisissa piireissä kunnianosoituksena Marie-Antoinetten kotimaalle. Suurin osa tansseista oli kirjoitettu kaksoismittaisina (eli 2/4-, 4/4- tai 6/8-tahtia). Kahdeksannentoista vuosisadan puolivälissä Euroopassa levisi kuitenkin nopeasti kolme uutta tanssia, jotka esitettiin kolmiomittaisina (3/4-tahtia). Nämä kolme tanssia tunnettiin nimillä Dreher, Schleifer ja Ländler, ja ne olivat kaikki eteläsaksalaista ja itävaltalaista alkuperää. Toisin kuin ranskalaisten hovikäytäntöjen leviämisen seurauksena kehittyneet komeat tanssit, nämä uudet tanssimuodot olivat nopeita tansseja, joissa parit pyörivät toistensa ympärillä. Esimerkiksi Ländler tunnettiin vuoden 1780 jälkeen yhä useammin uudella nimellä Waltzer, joka on saksankielinen sana kiertämisestä tai pyörimisestä. Myöhemmän 1700-luvun lääketieteellinen tietämys torjui tällaiset tanssit epäterveellisinä, koska ne saattoivat aiheuttaa huimausta ja sekavuutta, ja myös moralistit tuomitsivat nämä muodit epäilyttävinä. Silti näiden suoraviivaisten, energisten muotojen suosio säilyi, ja vuosisadan loppuun mennessä valssi, kuten se nyt tunnettiin, oli noussut suosituksi tanssiksi lähes kaikkialla Euroopassa.
HIJINKS AT A BALL
esittely: Suuri 1700-luvun rakastaja Giacomo Casanova (1725-1798) aloitti elämänsä kirkonmiehenä, mutta erotettiin pian luostaristaan irstauden vuoksi. Seuraava ote hänen päiväkirjoistaan osoittaa, millaista riehuntaa tanssiaisissa usein esiintyi. Naamioituminen oli tuolloin yleinen tapa, ja miehet ja naiset pukeutuivat joskus huvikseen toistensa vaatteisiin. Yrittäessään vaihtaa vaatteita nuoren Julietten kanssa Casanova toivoi saavansa tältä seksuaalisia palveluksia. Hän joutui pettymään, mutta tapahtuma sai hänet vain hiomaan tanssi- ja viettelytekniikkaansa torjutuksi tulemisen jälkeisenä aikana.
Kun illanjälkeisiä menuetteja tanssittiin, Juliette otti minut erilleen ja sanoi: ”Vie minut makuuhuoneeseesi; minulla on juuri huvittava ajatus.”
Huoneeni oli kolmannessa kerroksessa; näytin hänelle tien. Heti kun astuimme sisään, hän pisti oven kiinni, suureksi yllätyksekseni. ”Toivon”, hän sanoi, ”että pukisit minut kirkollisiin vaatteisiisi, ja minä naamioin sinut naiseksi omilla tavaroillani. Menemme alas ja tanssimme yhdessä. Tule, laitetaan ensin hiuksemme.”
Varmana siitä, että jotain miellyttävää on tulossa, ja ilahtuneena näin epätavallisesta seikkailusta, en hukkaa aikaa hänen hiustensa laittamiseen, ja annan hänen sen jälkeen laittaa omani. Hän levittää kasvoilleni rougea ja muutamia kauneuslaikkuja; olen hänelle kaikessa mieliksi, ja osoittaakseen tyytyväisyytensä hän antaa minulle parhaalla mahdollisella tavalla hyvin rakastavan suudelman sillä ehdolla, etten pyydä mitään muuta. …
Laitan sängylleni paidan, abbediinan kaulanauhan, alushousut, mustat silkkisukat – itse asiassa täydellisen varustuksen. Kun Juliette tulee sängyn lähelle, hän laskee hameensa ja pääsee näppärästi alushousuihin, jotka eivät ole huonosti istuvat, mutta housuihin päästyään hänellä on vaikeuksia; vyötärönauha on liian kapea, ja ainoa keino on repiä se takaa tai leikata se tarvittaessa. Sitoudun korjaamaan kaiken, ja kun istun sänkyni jalkopäähän, hän asettuu eteeni selkä minuun päin. Aloitan työni, mutta hän ajattelee, että haluan nähdä liikaa, että en ole tarpeeksi taitava ja että sormeni harhailevat turhissa paikoissa; hän hermostuu, jättää minut, repii housut ja pärjää omalla tavallaan. Sitten autan häntä laittamaan kengät jalkaan ja pujotan paidan hänen päänsä yli, mutta kun hävitän röyhelöä ja kaulanauhaa, hän valittaa, että käteni ovat liian uteliaita; ja totta puhuen hänen rintansa oli melko niukka. Hän kutsuu minua veijariksi ja veijariksi, mutta en välitä hänestä. …
Kun valeasumme oli valmis, menimme yhdessä tanssisaliin, jossa vieraiden innokkaat suosionosoitukset palauttivat pian hyvän mielemme. Kaikki kehuivat minua onnekkaaksi, josta en ollut nauttinut, mutta en ollut pahoillani huhusta ja jatkoin tanssimista valeabbedin kanssa, joka oli aivan liian hurmaava. Juliette kohteli minua yön aikana niin hyvin, että tulkitsin hänen käytöksensä minua kohtaan jonkinlaiseksi katumukseksi, ja melkein kaduin sitä, mitä välillämme oli tapahtunut; se oli hetkellinen heikkous, josta minua rangaistiin kovasti.
Kvadrillin päätteeksi kaikki miehet ajattelivat, että heillä oli oikeus ottaa vapauksia abbediinaa kohtaan, ja minusta itsestäni tuli melko vapaamielinen nuorten tyttöjen kanssa, jotka olisivat pelänneet joutuvansa naurunalaisuuden kohteeksi, jos olisivat vastustaneet hyväilyjäni.
M. Querini oli niin typerä, että kysyi minulta, olinko pitänyt housuni, ja kun vastasin, että olin joutunut lainaamaan ne Juliettelle, hän näytti hyvin onnettomalta, istuutui huoneen nurkkaan ja kieltäytyi tanssimasta.
Kaikki vieraat huomasivat pian, että minulla oli naisen alusasu, eikä kenelläkään ollut epäilystäkään siitä, että uhraus oli toteutunut, lukuun ottamatta Nanettea ja Martonia, jotka eivät voineet kuvitellakaan, että olisin voinut olla heille uskoton. Juliette ymmärsi syyllistyneensä suureen varomattomuuteen, mutta oli liian myöhäistä korjata pahaa.
lähde: Giacomo Casanova, Jacques Casanova de Seingaltin täydelliset muistelmat, 1725-1798. Vol. 1. Trans. Arthur Machen (1894; uusintapainos, New York: G. P. Putnam and Sons, 1959): 124-127.
Muut muodot.
Vaikka Euroopan kaupungeissa ja aristokraattisissa hoveissa esitettiin monia yleisiä tansseja, alueellisilla tansseilla oli edelleen tärkeä rooli monien alueiden sosiaalisessa elämässä. Keski- ja Itä-Euroopassa poloneesi oli puolalaista alkuperää oleva kulkutanssi. Kahdeksantoista vuosisadan puoliväliin mennessä sitä tanssittiin myös kaikkialla saksankielisessä maailmassa. Toinen puolalainen tanssi, masurkka, oli juuri alkanut levitä Keski-Euroopassa 1700-luvun lopulla. Itävallassa ja Unkarissa mustalaisperäistä verbunkoa alettiin esittää alueen kaupungeissa vuoden 1765 jälkeen. Espanjassa kaksi uutta tanssia, fandango ja seguidilla, saavuttivat suosiota ennen kuin ne levisivät muille Euroopan alueille. Samaan aikaan 1700-luvun säveltäjät lisäsivät usein turkkilaistyylisiä tansseja oopperoihinsa. Sekä näiden kappaleiden koreografiat että musiikki olivat laajalti eurooppalaistuneita, vaikka tietyt askeleet leimasivatkin ne eksoottisiksi. Näyttää siltä, että on säilynyt vain vähän seuratansseja, joissa käytettiin tätä tyyliä, ja turkkilainen tyyli näyttää kukoistaneen enemmän teatterissa kuin tanssisaleissa.