Verreaux’n sifakat liikkuvat jopa 14 yksilön ryhmissä, ja ainakin kaksi näistä ryhmistä on kuollut Berentyssä maaliskuun lopun jälkeen. Berenty on yksityinen suojelualue, jota johtaa ranskalainen perhe, joka omistaa paikallisen sisaliyrityksen. Se on ollut vuosikymmenien ajan tutkimuskohde ja suosittu ekomatkailukohde. Lemuurit ovat tärkein nähtävyys.
Tutkijat ovat koonneet johtolankoja kuolinsyystä arvioimalla elävinä löytyneitä sairastuneita sifakoita. Useilla näistä sifakoista oli halvaantuneet takajalat; liikkuakseen niiden oli raahattava itseään käsillään metsänpohjaa pitkin. (Normaalisti Verreaux’n sifakoilla on voimakkaat takajalat, joiden avulla ne pystyvät pomppimaan sivuttain maassa tai hyppäämään jopa kolmen metrin päähän puusta toiseen). Useimmissa tapauksissa halvaus siirtyi vuorokauden kuluessa kehoa ylöspäin ja keuhkoihin aiheuttaen kuoleman hengitysvajaukseen.
Suurimman osan kuolleista sifakoista löytyi punkkien peittämiä, jotka tutkijoiden mukaan ovat saattaneet aiheuttaa halvauksen siirtämällä sifakoihin hermomyrkkyä tai jonkinlaista tarttuvaa rickettsiobakteeria. Vuonna 2014 tutkijat löysivät kuitenkin monia muita Verreaux’n sifakoita punkkien peittäminä, eikä niillä ollut merkkejä taudista.
Toinen mahdollisuus on, että viimeaikaiset kuolemantapaukset johtuivat hermostoon vaikuttavista yksisoluisista toksoplasma-parasiiteista, jotka rickettsialisbakteerien tavoin ovat voineet olla ihmisten alueelle tuomia. Loisia on voinut olla paikallisessa maaperässä tai kissan lannassa. Kuolleiden sifakoiden ruumiista otetut kudos- ja elinnäytteet on lähetetty Antananarivossa sijaitsevaan Institut Pasteur de Madagascariin, mutta tutkimustuloksia ei ole vielä saatu.
Lähes kaikki kuolleet sifakat olivat uroksia, mikä sai tutkijat aluksi uskomaan, että kuolemat johtuivat ehkä aggressiivisista reviirikiistoista. Koska ulkopuoliset uhat ovat pakottaneet Verreaux’n sifakat ja muut makilajit ahtautumaan pienille alueille, tämä ei olisi yllättävää. ”Kun löysimme ensimmäiset yhdeksän, ajattelimme, että se saattoi johtua ylikansoituksesta”, suojelualueen johtaja Claire Foulon kertoi Mongabaylle. Kuolleissa ruumiissa ei kuitenkaan näkynyt merkkejä väkivallasta, joten tämä teoria on nyt suljettu pois. Asiantuntijat eivät ole varmoja siitä, miksi suurin osa kuolleista sifakoista on uroksia.
Mitä tahansa sairauden syyksi osoittautuukin, muut makilajit eivät näytä olevan sille yhtä alttiita kuin Verreaux’n sifakat. Toistaiseksi yksikään samalla alueella elävistä lukuisista rengashäntälemureista (Lemur catta) ei ole sairastunut. Yksi ruskeamakru (Eulemur-suku) löydettiin kuitenkin kuolleena, ilmeisesti samaan tautiin.
Yhtään sifakkaa ei ole löydetty sairaana tai kuolleena 30. huhtikuuta jälkeen, joten asiantuntijat ovat toiveikkaita, että pahin saattaa olla ohi. ”Koska suurin osa uutisista on viitannut tähän paikalliseen tapahtumaan aikajanalla, toivon, että se, mikä on aiheuttanut 37 kuolemantapausta (mikä on luku, josta keskusteltiin IUCN:n kokouksessa), on mennyt ohi”, sanoi Edward Louis, kansalaisjärjestö Madagaskarin biodiversiteettikumppanuuden johtaja ja yhdysvaltalaisen Omahan Henry Doorlyn eläintarhan ja akvaarion luonnonsuojelugenetiikan johtaja, sähköpostitse Mongabaylle. (Louis ja muut asiantuntijat mainitsivat kuolleiden määräksi korkeat kolmekymppiset luvut, mutta suojelualueen johtaja Foulon kertoi myöhemmin Mongabaylle, että taudinpurkauksessa oli kuollut vain 31 sifakkaa.)
Tapausta tutkivan madagaskarilaisen eläinlääkärin tukena paikan päällä on nyt eläinlääkäriryhmä Saksasta.
Kuvan on ottanut Rhett A. Butler.