15. heinäkuuta 1918 Marne-joen lähellä Champagnen alueella Ranskassa saksalaiset aloittavat ensimmäisen maailmansodan viimeisen hyökkäyksensä. Marnen toiseksi taisteluksi kutsuttu konflikti päättyi useita päiviä myöhemmin liittoutuneiden suurvoittoon.
Saksalainen kenraali Erich Ludendorff, joka oli vakuuttunut siitä, että hyökkäys Flanderissa, Pohjois-Ranskasta Belgiaan ulottuvalla alueella, oli paras reitti saksalaisten voittoon sodassa, päätti käynnistää mittavan harhautushyökkäyksen etelämpänä houkutellakseen liittoutuneiden joukot pois päätapahtumasta. Marnen hyökkäys, joka käynnistyi sen jälkeen, kun Saksa oli valloittanut strategisesti tärkeän Chemin des Damesin harjanteen lähellä Aisne-jokea 27. toukokuuta 1918, oli Ludendorffin keväällä 1918 johtaman saksalaisen suurhyökkäyksen, jota kutsuttiin Kaiserschlachtiksi eli ”keisarin taisteluksi”, viimeisin vaihe.
15. heinäkuuta aamulla Saksan 1. ja 3. armeijan 23 divisioonaa hyökkäsi ranskalaista 4. armeijaa vastaan Reimsin itäpuolella, kun taas 7. armeijan 17 divisioonaa hyökkäsi 9. armeijan avustamana ranskalaista 6. armeijaa vastaan kaupungin länsipuolella. Kaksoishyökkäys oli Ludendorffin yritys jakaa ja valloittaa ranskalaiset joukot, joihin liittyi 85 000 yhdysvaltalaista sotilasta sekä osa brittiläisistä retkikuntajoukoista (BEF, British Expeditionary Force), joista suurin osa sijaitsi Flanderissa.
Kun saksalaiset aloittivat etenemisensä alustavan tykistöpommituksen jälkeen, he kuitenkin huomasivat, että ranskalaiset olivat pystyttäneet vääränlaisten juoksuhautojen linjan, joka oli miehitetty vain muutamilla puolustajilla. Todellinen juoksuhautojen etulinja sijaitsi kauempana, ja pommitukset olivat tuskin koskettaneet sitä. Tämän harhaanjohtavan strategian oli ottanut käyttöön Ranskan ylipäällikkö Philippe Pétain.
Kuten saksalainen upseeri Rudolf Binding kirjoitti päiväkirjaansa 15. heinäkuuta tapahtuneesta hyökkäyksestä, ranskalaiset ”eivät tehneet mitään vastarintaa etupuolella…heillä ei ollut jalkaväkeä eikä tykistöä tällä etummaisella taistelualueella…Tykkimme pommittivat tyhjiä juoksuhautoja; kaasupanoksemme kaasuttivat tyhjiä tykistöasemia…..Sulkutuli, jonka olisi pitänyt edeltää ja suojata, jatkui suoraan jonnekin vihollisen taka-asemien yli, kun taas edessä ensimmäinen varsinainen vastarintalinja oli vielä kantamatta.” Kun saksalaiset lähestyivät ”todellisia” liittoutuneiden etulinjoja, he saivat vastaansa ranskalaisten ja amerikkalaisten kiivaan sulkutulen. Loukussa ja saarrettuina saksalaiset kärsivät raskaita tappioita, mikä valmisti liittoutuneet suureen vastahyökkäykseen, jonka ne käynnistivät 18. heinäkuuta.
LUE LISÄÄ: Elämää ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa