Uusi toimitusjohtaja astuu ensimmäisenä työpäivänään uuden työnantajansa aulaan. Hän on innoissaan ja valmis aloittamaan. Yritys on hankkinut hänet muutoksen tekijäksi – joksikin, joka voi ohjata laivaa oikeaan suuntaan.
Kun hän astuu ovesta sisään, häntä tervehtii tämä toinen henkilö. Hänellä on mukanaan laatikko, joka näyttää henkilökohtaisilta tavaroilta, mutta sen sijaan, että hän ohjaisi kohti ovea, hän kulkee hänen luokseen. Hän kurottautuu laatikkoon ja ojentaa miehelle kolme kirjekuorta.
”Tässä, saatat tarvita näitä joskus”, hän sanoo ja painaa ne miehen käteen. Hän kääntyy ja poistuu ovesta selittämättä kirjekuoria tai antamatta edes nimeään.
Uusi toimitusjohtaja, joka on hämmentynyt ja hämmentynyt tästä kohtaamisesta, ajattelee itsekseen: ”No, se oli todella outoa”, mutta tunkee kirjekuoret takkinsa taskuun, kun toimiston hallintovirkailija tervehtii häntä. Kun hänet ohjataan uuteen toimistoonsa, hän kysyy: ”Kuka muuten oli se nainen aulassa?”
”Ai, se oli vanha toimitusjohtaja”, hallintovirkailija kohauttaa olkapäitään.”
Uusi toimitusjohtaja on hämmentyneempi kuin koskaan, mutta haastavan toimeksiannon ensimmäisen päivän vaatimukset saavat hänet pian valtaansa, ja hän unohtaa oudon kohtaamisen myöhempään päivään asti. Kun hän istuu toimistossaan ja käy läpi tavaroitaan, hän tunnustelee kolmea kirjekuorta taskussaan. Hän vetää ne esiin vilkaistakseen, mutta juuri kun hän alkaa avata ensimmäistä, alkaa uusi kokous ja hänet vedetään pois. Hän työntää kirjekuoret pöytälaatikkoon ja unohtaa ne pian.
Kuukausia kuluu. Asiat eivät suju kovin hyvin.
On jossain kolmannen tai neljännen kuukauden tienoilla, ja hän istuu toimistossaan noin kello 22 illalla yksin.
”Mitä minä nyt teen?” hän miettii.
Silloin hän muistaa kirjekuoret. Salaperäiset kirjekuoret vanhalta toimitusjohtajalta. Mistä niissä oikein oli kyse. Hän kaivautuu pöytälaatikkoonsa ja vetää ne esiin. Hän avaa ensimmäisen, joka on avuliaasti merkitty: ”Kirjekuori #1.”
Sisällä on yksi paperiarkki, jossa lukee: ”Syytä vanhaa toimitusjohtajaa.”
”Siinä se on!” hän julistaa ääneen. Tietenkin kaikki, mikä on mennyt pieleen, on vanhan johdon syytä. Aiemmat päätökset, joiden tekemiseen hänellä ei ollut mitään osuutta, ovat johtaneet tähän lopputulokseen.
Siten seuraavina päivinä hän aktivoituu. Hän tekee hyvin selväksi, ettei mikään tästä ole hänen tai hänen uuden tiiminsä vika. Vanhat päätökset ovat uusien ideoiden tiellä. Näin hän saa vielä kolme tai neljä kuukautta lisää aikaa.
Mutta sitten taas yksi myöhäinen ilta toimistossa turhauttavan viikkosarjan jälkeen. Asiat eivät suju hyvin. Ja sitten hän muistaa kirjekuoret. Hän ottaa ne pöydältään ja repii toisen kirjekuoren auki.
Sisällä on yksi sivu, jossa on yksi sana. ”Reorg.”
”Siinä se on!” hän julistaa ääneen. ”Minun täytyy vain organisoida yritys uudelleen, ja sitten voimme olla aikataulussa saavuttaaksemme tavoitteemme.”
Hän ottaa esiin paperia, alkaa suunnitella uudelleen ja siirtää laatikoita ympäriinsä. Seuraavana päivänä hän aloittaa viestinnän, jossa hän selittää, mihin yrityksen on mentävä ja miten uudelleenorganisointi auttaa heitä pääsemään sinne.
Kuusi kuukautta… kahdeksan kuukautta… yhdeksän kuukautta toimintaa, energiaa kaikkialla. Melkein 12 kuukautta myöhemmin.
Kello on kymmenen illalla, eikä taaskaan mene kovin hyvin. Asiat eivät vain suju.
Ja hän ajattelee itsekseen: ”Odota – kolmas kirjekuori!”
Niin hän repii sen auki toivoen toista vastausta, toista ideaa, joka veisi asioita eteenpäin, saisi asiat oikeille raiteille.
Sisällä on yksi paperiarkki, jossa on yksi lause. ”Kirjoita vielä kolme kirjekuorta.”