Hammaslääkärikoulutusta pidetään monimutkaisena, vaativana ja usein stressaavana pedagogisena menettelynä. Hammaslääketieteen opiskelijoilta edellytetään 4-6 vuotta kestäviin ohjelmiin osallistuessaan ainutlaatuista ja monipuolista osaamista. Vaikka koulutusjärjestelmissä, -filosofioissa, -menetelmissä ja -resursseissa on suuria eroja eri puolilla maailmaa, hammaslääketieteen opiskelijoiden näkemykset koulutuksestaan näyttävät olevan suhteellisen yhteneväisiä. Tässä asiakirjassa esitetään yhteenveto hammaslääketieteen opiskelijoiden näkemyksistä opinnoistaan, esitellään heidän kokemuksiaan erilaisissa koulutusympäristöissä ja keskustellaan myönteisen akateemisen ympäristön ominaispiirteistä. Yksimielisyys vallitsee siitä, että ”opiskelijoiden näkökulma” olisi otettava huomioon kaikissa hammaslääkärikoulutusta koskevissa keskusteluissa ja päätöksissä. Lisäksi ehdotetaan, että ehdotetut suositukset voivat parantaa opiskelijoiden elämänlaatua ja hyvinvointia, parantaa heidän koko koulutuskokemustaan ja vaikuttaa myönteisesti heidän tulevaan uraansa suun terveydenhuollon lääkäreinä. Ihanteellinen opiskeluympäristö voidaan määritellä sellaiseksi, joka parhaiten valmistaa opiskelijoita heidän tulevaan työelämäänsä ja edistää heidän henkilökohtaista kehitystään sekä psykosomaattista ja sosiaalista hyvinvointiaan. Monet erilaiset tekijät vaikuttavat merkittävästi siihen, miten opiskelijat näkevät ja kokevat koulutuksensa. Näitä tekijöitä ovat esimerkiksi luokkakoko, vapaa-aika ja arviointimenettelyt, mutta myös suhteet opiskelutovereihin ja opettajiin, eettinen ilmapiiri ja opetuksen ulkopuoliset mahdollisuudet. Tutkimukset ovat osoittaneet, että stressioireet, mukaan lukien psykologiset ja psykosomaattiset oireet, ovat yleisiä hammaslääketieteen opiskelijoiden keskuudessa. Ilmeisesti jotkin stressitekijät ovat luontaisia hammaslääketieteen opinnoissa. Ehdotetuilla strategioilla ja ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä voidaan kuitenkin vähentää tai poistaa monia stressin lähteitä, ja asianmukaisia tukipalveluja olisi oltava helposti saatavilla. Työryhmän kannalta keskeinen seikka on ollut ”opetuksen” ja ”oppimisen” erottaminen toisistaan. On ehdotettu, että opetussisältö olisi saatettava opiskelijoiden saataville monin eri menetelmin, koska yksilölliset oppimistyylit ja mieltymykset vaihtelevat huomattavasti. Riippumatta omaksutusta opetusfilosofiasta opiskelijat olisi asetettava prosessin keskipisteeseen. Lisäksi on tärkeää, että heitä kannustetaan ottamaan vastuu omasta oppimisestaan. Muita parannusehdotuksia ovat muun muassa formatiivisen arvioinnin ja itsearviointimahdollisuuksien lisääminen, reflektiiviset portfoliot, yhteistoiminnallinen oppiminen, tieto- ja viestintätekniikan sovelluksiin tutustuminen ja niiden käytön lisääminen, varhainen kliininen altistuminen, kvalitatiivisten kriteerien korostaminen kliinisessä koulutuksessa, harjoittelupaikat yhteisöissä ja muut opetuksen ulkopuoliset kokemukset, kuten kansainväliset vaihto-ohjelmat ja tietoisuus vähemmistöjen ja globaaleista terveyskysymyksistä. Maailmanlaajuisen verkoston perustamista hammaslääketieteelliseen koulutukseen kannatetaan vakaasti, mutta sen tehokkuus edellyttää opiskelijoiden aktiivista edustusta ja osallistumista.