Rakkaus. Perhe. Lunastus. Kunnioitus. Näitä teemoja käsitellään voimakkaasti ja usein iloisesti ”The Color Purple” -elokuvassa, joka nähdään nyt Orpheum-teatterissa.
Kiertue on syntynyt vuoden 2015 Broadway-evankeliumin pohjalta, jonka John Doyle on ohjannut omaleimaisella minimalistisella tyylillään ja joka voitti tuolla kaudella Tony-palkinnon parhaasta revivalista. Doylen visioon kuului myös lavastuksen suunnittelu – mieleenpainuva nousevien tuolien seinä, joka viittaa sekä lepoon että liikkeeseen.
Onneksi hän ei vaatinut näyttelijöitä soittamaan soittimia näyttämöllä (kuten ”Companyn” ja ”Sweeney Toddin” uusinnoissa). Hän ei myöskään vaatinut taidokkaita tanssinumeroita, vaan tarjosi ”lavastusta” sen sijaan, että olisi työskennellyt koreografin kanssa.
Tuloksena on keskittyminen hahmoihin ja lauluun, mikä palvelee tuotantoa hyvin.
Marsha Normanin musikaalia varten kirjoittama kirja olettaa, että yleisö tuntee Bay Area -kirjailijan Alice Walkerin romaanin ja sen elokuvasovituksen, jonka Steven Spielberg ohjasi; asiat etenevät nopealla vauhdilla, välillä hengähdystaukoja pitäen ja sitten vauhdilla eteenpäin.
Tauot ovat kuitenkin loistavia, varsinkin kun hengähdystauko tulee Adrianna Hicksiltä Celienä tai Carla R. Stewartilta Shug Averyna, joiden äänet nousevat lavalta, valojen ohi, itse taivaaseen.
Koko porukka – mukaan lukien J. Daughtry ja Carrie Compere Harpon ja Sofian rooleissa sekä Gavin Gregory aidosti vihamielisenä Misterinä – ovat yleviä laulajia, mutta nämä kaksi naista ovat jumalallisia.
Tarina alkaa sata vuotta sitten, mutta resonoi tänä päivänä vieläkin voimakkaammin kuin musikaalin ensi-illassa vuonna 2005. On edelleen tuskallista nähdä, miten vähän naisten elämällä oli väliä, ja miten vähän mustien naisten elämällä oli väliä, jopa omissa perheissään.
Celien toisen lapsen kauniisti tyylitellyn syntymän jälkeen – joka on peräisin raiskauksesta ja oletetusta insestistä – hänen ”isänsä” ottaa vauvan häneltä ja jättää hänet pois pienellä kädenliikkeellä jättäen Celien tuskan ja surun valtaan ja antaen hänelle kehotuksen jatkaa kotitöitä.
Se on yksi monista kohtauksista – mukaan lukien Celien rakastetun sisaren Nettien raiskausyritys ja Sofian pahoinpitely – jotka repivät sydäntä ja sytyttävät sieluun raivokkaan tulen.
Se onneksi on myös ilon hetkiä.
Celie, jota on aina valheellisesti sanottu rumaksi, löytää hyväksynnän Shugin kanssa suloisen toiveikkaassa ”What About Love?” -kappaleessa. Se on yksi paremmista lauluista Brenda Russellin, Allee Willisin ja Stephen Brayn sävellyksestä, johon kuuluvat myös räväkkä ”Miss Celien housut” ja Sofian päättäväinen ”Hell No!”
”The Color Purple” matkustaa haastavan matkatavaran kanssa, mutta Celien lunastava aaria on se, joka lähettää sinut yöhön: ”Olen kiitollinen siitä, että saan rakastaa sitä, kuka todella olen. Olen kaunis. Kyllä, olen kaunis, ja olen täällä.”
KATSAUS
The Color Purple
Missä: Orpheum, 1192 Market St., S.F.
Milloin: tiistaisin, torstaisin-perjantaisin kello 20.00, keskiviikkoisin ja lauantaisin kello 14.00 ja kello 20.00, sunnuntaisin kello 14.00; päättyy 17. toukokuuta
Liput: 40 dollaria – 246 dollaria
Yhteydenotot: www.shnsf.com Adrianna HicksAlice WalkerCarle R. StewartCarrie CompereVäri ViolettiJ. DaughtryJohn DoyleMarsha NormanTeatteri
Lue lisää osoitteesta www.sfexaminer.com/join/
.