Gallup-järjestö on vuosien varrella haastatellut 25 miljoonaa työntekijää 189 eri maassa. Heidän viimeisimmän tutkimuksensa mukaan he havaitsivat, että vain 13 prosenttia työntekijöistä tuntee olevansa sitoutuneita työhönsä. Valtaosa – noin 63 prosenttia meistä – kuvailee itseään ”ei sitoutuneeksi”. Loput sanovat aktiivisesti vihaavansa työtään.
Tämä tarkoittaa, että noin yhdeksän kymmenestä työntekijästä ympäri maailmaa kokee työnsä pikemminkin turhauttavaksi kuin tyydyttäväksi. Kuten eräs kommentoija totesi: ”Yhdeksänkymmentä prosenttia aikuisista viettää puolet valveillaoloajastaan tekemällä asioita, joita he eivät mieluummin tekisi, paikoissa, joissa he eivät mieluummin olisi.”
Meidän on puhuttava luomistehtävästä. Sen voi nähdä 1. Mooseksen kirjan luvun 1 jakeessa 28, jossa Jumala siunaa Aatamia ja Eevaa ja sanoo: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne, ja hallitsekaa meren kaloja ja taivaan lintuja ja kaikkia maan päällä liikkuvia eläviä olentoja.”
Se on luomistyön mandaatti: että meidän pitäisi olla hedelmällisiä ja lisääntyä, että meidän pitäisi täyttää, hallita ja alistaa maa. Vastaavasti 1. Mooseksen kirjan 2. luvun jakeessa 15 luemme, että ”Herra Jumala otti ihmisen ja asetti hänet Eedenin puutarhaan viljelemään sitä ja varjelemaan sitä.”
Huomaa tässä, että Aadamille työ ei ole kirous, vaan se on Jumalan siunaus. Aatamin työ puutarhassa oli hyvin paljon osa Jumalan tahratonta paratiisia. Miksi siis monet meistä eivät koe työtä siunauksena?
No, se johtuu siitä, mitä tapahtui 1. Mooseksen kirjan kolmannessa luvussa. Aatami ja Eeva kääntyivät pois Jumalasta, ja sen vuoksi työstä tuli siitä lähtien tuskallista ja vaikeaa.
Ja silti Jumala sanoo Nooalle tuon katastrofin jälkeenkin: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.” Jumala siis toistaa luomisvaltuutuksen, joka oli olemassa ennen syntiinlankeemusta.
On hyvin helppoa alkaa nähdä työmme vain välttämättömänä pahana sen sijaan, että se olisi tapa rakastaa ja kunnioittaa Jumalan luomisvaltuutusta. Voimme ajatella työtä pakkona, jota teemme vastahakoisesti, koska meidän on maksettava laskut. Ja vaikka on totta, että monet meistä eivät tekisi työtä, jota tekevät, jos siitä ei maksettaisi, kun sanomme, että joku tekee työtä vain rahan takia, emme kuitenkaan tee hänelle kohteliaisuutta. Meillä on aavistus siitä, että työ on ja sen pitäisi olla muutakin. Syvällä sisimmässämme tunnumme tietävän, että työmme ihmisinä on olla hedelmällinen, täyttää, alistaa ja hallita – ei vain ansaita rahaa.
Mitä tämä luomistehtävä sitten tarkoittaa jokapäiväisessä elämässäsi? Se tarkoittaa, että kaikki työ – olettaen, ettei se ole syntistä – on teko, joka kunnioittaa ja kirkastaa Jumalaa. Tässä mielessä ei ole olemassa sellaista työtä, tehtävää tai velvollisuutta, joka olisi todella arkipäiväistä.
Apostoli Paavali toistaa luomistoimeksiannon Uudessa testamentissa sanoessaan: ”Pyrkikää elämään rauhallisesti ja huolehtimaan omista asioistanne ja tekemään käsillänne töitä, niin kuin me olemme teitä opettaneet, jotta voisitte kulkea säädyllisesti ulkopuolisten nähden ettekä olisi kenestäkään riippuvaisia.”
Ennen uskonpuhdistusta vallitsi näkemys, jonka mukaan vain munkit ja nunnat sekä papit todella kunnioittivat Jumalaa työllään; kaikki muu oli ”maallista”. Jopa naimisiinmenon ja lasten hankkimisen katsottiin olevan aidosti hengellisen elämän tiellä.”
Mutta luomisvaltuutus, olla hedelmällisiä ja lisääntyä ja tehdä työtä, todistaa päinvastaista. Martti Luther kirjoitti: ”Munkkien ja pappien työt, olivatpa ne kuinka pyhiä ja raskaita tahansa, eivät Jumalan silmissä eroa pätkääkään maalaistyöläisen töistä pellolla tai kotitöitään tekevän naisen töistä, vaan … … kaikki työt mitataan Jumalan edessä yksin uskon perusteella.”
Luther sanoi jopa, että isän työ, jolla hän vaihtaa lapsensa vaippaa, on jotakin sellaista, jolle Jumala hymyilee kaikkine enkeleineen. Nämä ”työn teot”, Luther sanoi, ”ovat todella kultaisia ja jaloja tekoja”, koska ne ovat luottamuksen ja rakkauden ilmauksia Isälle, joka on antanut meille nämä teot tehtäväksi.
Sitä olipa kyse sitten sonetin säveltämisestä, kurittoman pensaan kesyttämisestä, saarnan pitämisestä, toimiston tietokoneen ääressä istumisesta tai vaipanvaihdosta – jos se tehdään ilmauksena kuuliaisuudestamme Jumalan luomiseksi antamaa toimeksiantoa kohtaan, niin Lutherin sanamuotoa lainatakseni kaikki nämä teot ovat ”koristeltu jumalallisella hyväksynnällä kuin kalleimmalla kullalla ja jalokivillä”.”
Mitäköhän eroa tällä totuudella olisi työtyytyväisyytemme kannalta?