Laura Ingalls Wilderin varhaisin muisto rautatien vihellyksen kuulemisesta on dokumentoitu hänen käsinkirjoitetun Pioneer Girl -käsikirjoituksensa Minnesota-osassa. ”Luulin, että se kutsui minua”, Wilder väitti ensimmäisestä reaktiostaan veturin tunnusomaiseen ulvomiseen.1 Eräässä käsikirjoituksen tarkistetussa versiossa hänen tyttärensä ja toimittajansa Rose Wilder Lane pyrki kuitenkin tekemään tästä hetkestä opettavaisemman. Kyseisessä versiossa Wilderin isä käyttää junahavaintoa kertoakseen lapsilleen ”rautateiden rakentamisesta suuren amerikkalaisen autiomaan halki”, suuresta hankkeesta, joka oli osoitus siitä, että perhe eli ”ihmeellisen kekseliäisyyden ja yritteliäisyyden aikakaudella”.2 Tämä selitys heijasteli tapaa, jolla monet 1900-luvun alun historioitsijat olivat alkaneet suhtautua Suurten tasankojen asutukseen. Ennen Dust Bowlin tuhoja amerikkalaisten kyky menestyä tällä muka asumiskelvottomalla alueella oli osoitus heidän pioneerihengestään.
Käsinvärjätty puukaiverrus, joka kuvaa uudisasukkaita siirtymässä länteen Suuren amerikkalaisen autiomaan halki, noin 1875. Kongressin kirjasto
Edwin James keksi ilmauksen ”Great American Desert” kuvaamaan nykyisten Oklahoman, Kansasin ja Nebraskan laajoja preerioita aikakirjassaan Stephen H. Longin vuonna 1820 tekemästä alueen tutkimuksesta. James julisti tämän alueen ”lähes täysin viljelyyn kelpaamattomaksi ja luonnollisesti asumiskelvottomaksi kansalle, jonka toimeentulo riippuu maataloudesta”. Zebulon Pike oli tullut samankaltaiseen johtopäätökseen matkattuaan Suurten tasankojen halki vuonna 1806 ja julisti, että amerikkalaiset joutuisivat ”jättämään preerian … maan vaeltaville ja sivistymättömille aboriginaaleille”.3 On selvää, että näillä varhaisilla tutkimusmatkailijoilla ei ollut juurikaan tietoa tai ymmärrystä tavoista, joilla tasankojen intiaaniheimot käyttivät maata. Lisäksi näiden kuvausten vaikutus oli rajallinen, sillä vain harvat koillismaalaiset uskoivat tämän näkemyksen alueesta. Silti tämä laaja ”aavikko” – termi, jota tuohon aikaan käytettiin kuvaamaan mitä tahansa rakentamatonta maata – näkyi ainakin muutamissa 1800-luvun puolivälin kartoissa.4
Mikäli vehreästä koillismaasta tulleet tunkeilijat suhtautuivat kielteisesti, lähempänä Mississippi-jokea asuvat ihmiset suhtautuivat alueen tulevaisuudennäkymiin myönteisesti. Sisällissodan jälkeen rautateiden laajentuminen ja kostea säätila saivat alueen näyttämään kypsältä asutukselle. Kannattajat mainostivat Suuria tasankoja ihanteellisina maanviljelyyn ja väittivät, että viimeaikainen suotuisa sää todisti, että sade ”seuraa auraa”.5 Vuonna 1878 Yhdysvaltain kongressille antamassaan raportissa geologi John Wesley Powell kuitenkin varoitti, että sadannen meridiaanin tuolla puolen sijaitsevaa aluetta – johon kuuluivat sekä ”subhumidit” tai puolikuivat Suuret tasangot että Kalliovuorten länsipuolella olevat kuivat maat – ei voitaisi viljellä ilman kastelua, ja se tulisi kokemaan heikentäviä kuivuuskausia.6
Vähän kukaan kuunteli Powellin varoituksia; sen sijaan monet romantisoivat Suuria tasankoja ihmisen luomana puutarhana ja käyttivät ajatusta ”Suuresta amerikkalaisesta autiomaasta” vihjaillakseen, että sitkeät pioneerit olivat valloittaneet sen, mitä kerran pidettiin karuna maana.7 Lanen muokkaukset heijastivat tätä juhlivaa suuntausta ja ennakoivat perheen muuttoa länteen Dakota Territoryyn, jonne he asettuisivat asumaan yhdeksänkymmenesyhdeksänseitsemännen ja yhdeksänkymmeneksänkymmeneksännen ja kahdeksannen pituuspiirin välille. Kannustajien lupausten vastaisesti heidän menestyksensä maanomistajina oli kuitenkin vähintäänkin epätasaista. Lisäksi Lanen vuonna 1930 tekemät tarkistukset ajoittuivat pitkäaikaisen kuivuuden alkuun, joka osui samaan aikaan maan historian pahimman taloudellisen taantuman kanssa. Kaiken kaikkiaan 1930-luku oli alueen maanviljelijöille katastrofaalinen vuosikymmen. Amerikkalaisilla oli vielä paljon opittavaa elämästä tasangoilla.
Cody Ewert
1. Laura Ingalls Wilder, Pioneer Girl: The Annotated Autobiography, toim. Pamela Smith Hill (Pierre: South Dakota Historical Society Press, 2014), s. 62.
2. Wilder, ”Pioneer Girl-Revised” , s. 15, laatikko 14, kansio 207, Laura Ingalls Wilder Series, Rose Wilder Lane Papers, Herbert Hoover Presidential Library, West Branch, Iowa.
3. Molemmat siteerattu teoksessa The American West: A New Interpretive History, Robert V. Hine ja John Mack Faragher (New Haven, Conn.: Yale University Press, 2000), s. 160.
4. Martyn J. Bowden, ”Great American Desert”, teoksessa Encyclopedia of the Great Plains, toim. David J. Wishart (Lincoln: University of Nebraska Press, 2000), s. 389.
5. David M. Emmons, Garden in the Grasslands: Boomer Literature of the Central Great Plains (Lincoln: University of Nebraska Press, 1971), s. 128.
6. Donald Worster, A River Running West: The Life of John Wesley Powell (New York: Oxford University Press, 2004), s. 356, 480-81.
7. Sitä vastoin historioitsija Walter Prescott Webb käyttäisi termiä ”Great American Desert” (Suuri amerikkalainen autiomaa) klassisessa tutkimuksessaan The Great Plains (Suuret tasangot) vuodelta 1931 väittäessään, että tasankojen asuttaminen oli monilta osin ollut harhaanjohtavaa. Bowden, ”Great American Desert”, s. 389.
.