§ 1. Bothe ja Becker osoittivat, että jotkin kevyet alkuaineet lähettävät poloniumin α-hiukkasten pommittamina säteilyä, joka näyttää olevan γ-sädetyyppistä. Alkuaine beryllium aiheutti erityisen selvän tämänkaltaisen vaikutuksen, ja Bothen, Mme Curie-Joliot’n ja Websterin myöhemmät havainnot osoittivat, että berylliumissa herätetyllä säteilyllä oli selvästi suurempi läpäisykyky kuin millään radioaktiivisista alkuaineista tähän mennessä löydetyllä γ-säteilyllä. Websterin kokeissa säteilyn voimakkuus mitattiin sekä Geiger-Müllerin putkilaskurilla että korkeapaineionisaatiokammiossa. Hän havaitsi, että berylliumsäteilyn absorptiokerroin lyijyssä oli noin 0-22 cm.-1 hänen koeolosuhteissaan mitattuna. Tekemällä tarvittavat korjaukset näihin olosuhteisiin ja käyttämällä Grayn ja Tarrantin tuloksia arvioidakseen sironnan, valosähköisen absorption ja ydinabsorption suhteellista osuutta tällaisen läpäisevän säteilyn absorptiossa Webster päätteli, että säteilyn kvanttienergia oli noin 7 × 106 elektronivolttia. Vastaavasti hän havaitsi, että poloniumin α-hiukkasten pommittaman boorin säteily koostui osittain berylliumin säteilyä läpäisevämmästä säteilystä, ja hän arvioi tämän komponentin kvanttienergiaksi noin 10 x 106 elektronivolttia. Nämä johtopäätökset sopivat melko hyvin yhteen sen oletuksen kanssa, että säteily syntyy α-hiukkasen osuessa berylliumin (tai boorin) ytimeen ja ylijäämäenergian lähtiessä liikkeelle säteilykvantteina. Säteily osoitti kuitenkin tiettyjä erityispiirteitä, ja pyynnöstäni berylliumsäteily johdettiin paisuntakammioon ja siitä otettiin useita valokuvia. Mitään odottamattomia ilmiöitä ei havaittu, vaikka, kuten myöhemmin nähdään, samankaltaisissa kokeissa on nyt paljastunut joitakin varsin silmiinpistäviä tapahtumia. Näiden varhaisten kokeiden epäonnistuminen johtui osittain käytettävissä olleen poloniumlähteen heikkoudesta ja osittain koejärjestelystä, joka, kuten nyt ilmenee, ei ollut kovin sopiva.