Lehmän (tai ihmisen tai vuohen tai lampaan) genetiikka määrää, millaisia proteiineja maidossa tuotetaan. Ihmiset, vuohet ja lampaat tuottavat kaikki maitoa, jossa on vain A2-proteiinia. Lehmillä taas oli tuhansia vuosia sitten geneettinen mutaatio, joka sai jotkut lehmät tuottamaan maitoon A1-proteiinia. Monet ihmiset, joilla on yleensä ruoansulatusvaivoja maidon juomisen jälkeen, ovat ilmoittaneet, että heillä ei ole ongelmia A2/A2-lehmien maidon kanssa. Lisäksi tutkimukset ovat yhdistäneet A1-rotuisten lehmien maidon terveysongelmiin ihmisillä, kuten tyypin 1 diabetekseen, sydänsairauksiin, autismiin ja muihin vakaviin tarttumattomiin sairauksiin. Kun tulimme tietoisiksi näistä tutkimuksista, aloimme muuttaa lypsykarjaa A2-genetiikkaan.
Keith Woodfordin vuonna 2007 julkaistun kirjan Devil in the Milk (Paholainen maidossa) jälkeen väestö on ilmaissut kasvavaa huolta maidon A1- ja A2- beetakaseiinipitoisuudesta. Maito koostuu noin 85-prosenttisesti vedestä. Loput 15 prosenttia on maitosokeria, laktoosia, proteiinia, rasvaa ja kivennäisaineita. Proteiinin osuus on 80 prosenttia kaseiinia ja 20 prosenttia heraa. Hera ei hyydy eikä muodosta juustomassaa, kun maito happamoituu. Beetakaseiinia on 30 % maidon kokonaisproteiinipitoisuudesta eli noin 30 % lehmänmaidon kokonaisproteiinipitoisuudesta. A2-beetakaseiini on beetakaseiinimuoto, jota lehmät ovat tuottaneet jo ennen kuin ne kesytettiin, yli 10 000 vuotta sitten. Sitä pidetään turvallisena ja ravitsevana, eikä sillä tiedetä olevan kielteisiä vaikutuksia ihmisten terveyteen.
Jossain vaiheessa viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana joissakin eurooppalaisissa lypsykarjoissa tapahtui luonnollinen mutaatio, joka muutti niiden tuottamaa beetakaseiinia. Beetakaseiinia koodaava geeni muuttui siten, että beetakaseiiniproteiinin muodostavan 209 aminohapon ketjun 67. aminohappo vaihtui proliinista histidiiniin. Tätä syntynyttä uudenlaista beetakaseiinia kutsutaan A1-beetakaseiiniksi, ja se on yleisesti ottaen yleisempää monissa suurissa mustavalkoisissa eurooppalaisissa lehmäroduissa, kuten holstein- ja friisiläisrotuisissa. Kokonsa, maidontuotantonsa ja käyttäytymisensä vuoksi näitä lehmärotuja käytetään tuottamaan valtaosa Pohjois-Euroopan ja Amerikan maidosta. Jokaisella lehmällä on kaksi kopiota beetakaseiinia koodaavasta geenistä, ja genotyyppi on A1/A1, A1/A2 tai A2/A2. A1- tai A2-ominaisuus ei näytä olevan dominoiva, mikä tarkoittaa, että A1/A2-lehmän tuottamassa maidossa on todennäköisesti yhtä paljon A1- ja A2-beetakaseiinia. A1/A1-lehmät tuottavat luonnollisesti vain A1-beetakaseiinia, samoin kuin A2/A2-lehmät tuottavat vain A2-beetakaseiinia. Vaikka kukin lypsykarja voi poiketa melko paljon keskimääräisestä, rotujen A1- tai A2-genetiikkaa voidaan luonnehtia laajasti. Pohjois-Euroopan mustavalkoisissa roduissa, kuten friisiläisessä holsteinissa, on yleensä A1- ja A2-alleeleja yhtä paljon. Jersey-lehmillä ja muilla eteläeurooppalaisilla roduilla on todennäköisesti noin 1/3 A1- ja 2/3 A2-geeniä. Guernsey-lehmillä on yleensä noin 10 % A1- ja 90 % A2-geeniä.
A1-beetakaseiinia sisältävän maidon osalta huolenaiheena on se, että 67. aminohapon vaihtuminen proliinista histidiiniin antaa ruoansulatusentsyymille helposti mahdollisuuden leikata pois 7 aminohappoa sisältävän proteiinipätkän, joka on välittömästi tuon histidiinin vieressä. Kun kyseisessä kohdassa on proliiniä (kuten A2-beta-kaseiinissa), sama segmentti joko ei erotu lainkaan tai erottuminen tapahtuu hyvin hitaasti. A1-beetakaseiinista erotettu 7 aminohapon segmentti tunnetaan nimellä beetakasomorfiini-7, josta käytetään usein lyhennettä BCM-7. BCM-7 on A1-maidon todellinen ”paholainen” useista syistä. Se on eksogeeninen (ei esiinny luonnostaan ihmiskehossa) opioidi, joka on vuorovaikutuksessa ihmisen ruoansulatusjärjestelmän, sisäelinten ja aivorungon kanssa. Vaikka suoraa syy-yhteyttä BCM-7:n ja näiden sairauksien välillä ei ole osoitettu johtuen kunkin sairauden monenlaisista myötävaikuttavista tekijöistä, BCM-7 on yhdistetty myös tyypin 1 diabetekseen, sydänsairauksiin, autismiin ja muihin vakaviin ei-tarttuviin sairauksiin.
Lisälukemista varten:
Tohtori Thomas Cowanin tekemä yleinen yhteenveto Keith Woodfordin teoksesta The Devil in the Milk, jossa tarkastellaan A1-maidon ja monenlaisten terveysongelmien välisiä yhteyksiä.
http://keithwoodford.wordpress.com/category/a1-and-a2-milk/ on linkki Keith Woodfordin blogiin, jossa luetellaan erityisesti kaikki hänen A1- ja A2-maitoa ja niihin liittyviä aiheita koskevat postauksensa.
http://www.betacasein.net/ ja http://www.betacasein.org/ ovat kumpikin perusteellisia kokoelmia ja keskusteluja tieteellisestä kirjallisuudesta, joka koskee beetakaseiinia, sen muunnoksia, beetakasomorfiini-7:ää (BCM-7) sekä BCM-7:n ja useiden ei-tarttuvien sairauksien välisiä yhteyksiä.