Tiede ottaa kaiken hauskuuden pois jostakin niinkin kosmisesti puhtaasta asiasta kuin rakkaus.
Teoriat rakkauden tarkoituksesta vaihtelevat biologisesti käytännöllisistä biologisesti monimutkaisiin. Antropologit ovat sanoneet, että se auttaa varmistamaan lajin lisääntymisen; kiintymyssuhdeteoreetikot väittävät, että se on sivutuote suhteestamme lapsuuden hoitajiin. Ja nyt tutkijat tutkivat, mitä fysiologisesti tapahtuu romanttisen suhteen edetessä.
Mitä enemmän ymmärrämme sitä, he sanovat, sitä paremmat mahdollisuutemme ovat saada rakkaus kestämään ja valjastaa sen potentiaali parantamaan emotionaalista ja fyysistä hyvinvointiamme.
Olipa syy mikä tahansa, ei voi olla epäilystäkään – edes tieteellisestä näkökulmasta – niistä voimakkaista tunteista, joita rakastuminen herättää.
Arthur Aron, sosiaalipsykologi Stony Brookin yliopistossa New Yorkissa, on tehnyt aivoskannauksia vastarakastuneille ihmisille ja havainnut, että tuon maagisen ensitapaamisen tai täydellisten ensitreffien jälkeen aivoissa aktivoituu monimutkainen järjestelmä, joka on pohjimmiltaan ”sama asia, joka tapahtuu, kun ihminen ottaa kokaiinia.”
Eräässä tällaisessa tutkimuksessa, joka julkaistiin vuonna 2005, Aron rekrytoi tutkimukseensa kymmentä naista ja seitsemää miestä, jotka olivat olleet rakastuneet viimeisen yhden ja viimeisten 1 – 1 7 kuukauden aikana. Kun osallistujat olivat tehneet lyhyen kyselytutkimuksen suhteesta (kohtiin sisältyi väittämiä kuten ”Sulan, kun katson syvälle ____ silmiin”), heidät pantiin magneettikuvauslaitteisiin ja heille näytettiin kuvia heidän rakkaastaan, joiden välissä oli kuvia neutraaleista tuttavista. Kun osallistujat katselivat kumppaninsa kuvia, heidän aivojensa ventraalinen tegmentaalialue, jossa sijaitsevat palkitsemis- ja motivaatiojärjestelmät, täyttyi kemiallisesta dopamiinista.
”Dopamiinia vapautuu, kun teet jotakin miellyttävää”, kuten seksiä, huumeiden käyttöä tai suklaan syömistä, sanoo Larry J. Young, psykiatrian professori Yerkesin kansallisessa kädellisten tutkimuskeskuksessa Atlantan Emory-yliopistossa. Aivojen tämän osan aktivoituminen on ensisijaisesti vastuussa motivaatioon ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyvän uusien pariskuntien toisinaan oudon käyttäytymisen aiheuttamisesta: liiallinen energisyys, unen menettäminen, euforiset tunteet ja toisinaan ahdistuneisuus ja pakkomielle, kun he ovat erossa objet d’amouristaan.
Biologisen antropologin Helen Fisherin, joka on kirjoittanut teoksen Why Him? Why Her?”, ihastunut osapuoli toimii motivaatiosta ”voittaa elämän suurin palkinto – parittelukumppani loppuelämäksi.”
Sitoutuminen
Dopamiinin nousun jälkeen tutkimukset viittaavat siihen, että kuvaan astuu kaksi keskeistä hormonia – oksitosiini ja vasopressiini – jotka rohkaisevat pariskuntia emotionaalisten siteiden solmimiseen.
Oksitosiinia vapautuu ihmisillä intiimeissä hetkissä, kuten pitkittyneessä katsekontaktissa, halaamisessa ja seksissä. Se on myös hormoni, joka saa äidit sitoutumaan vauvoihinsa. Ja koska sen on osoitettu osallistuvan pitkäaikaiseen sitoutumiseen preeriamyyrillä ja viimeksi marmoseteilla, tutkijat arvelevat, että sillä on sama rooli ihmisillä.
Vasopressiini – joka on myös yhdistetty sitoutumiseen preeriamyyrillä – on vastaavasti yhdistetty sitoutumiseen miehillä. Vuonna 2008 tehty tutkimus osoitti, että vasopressiinireseptorin tietty geneettinen variaatio korreloi aviollisen uskottomuuden ja sitoutumisen pelon kanssa.
Kaikki uudessa rakkaudessa vapautuvat kemikaalit ja hormonit auttavat varmistamaan, että pariudumme ja pysymme yhdessä riittävän pitkään lisääntyäksemme tai muodostaaksemme pitkäkestoisia kumppanuuksia. Mutta kun ne ovat laantuneet, mitä sitten tapahtuu?
Viime aikoihin asti tutkijat olettivat, että useimmat pariskunnat asettuvat lopulta niin sanottuun toverirakkauteen: suhteisiin, jotka ovat intiimimpiä, sitoutuneempia – ja paljon vähemmän jännittäviä.
Tuore tutkimus kuitenkin osoitti tämän teorian (ja vuosien avioliittosarjojen) vääräksi. Bianca Acevedo, UC Santa Barbaran postdoc-tutkija, tutki aivoskannauksia pariskunnista, jotka väittivät olevansa hullun rakastuneita 20 avioliittovuoden jälkeen. Hän ja hänen kollegansa havaitsivat, että näillä onnekkailla ihmisillä oli samaa hermotoimintaa, jota havaittiin vastarakastuneilla pareilla, mutta ilman ahdistusta tai pakkomielteitä.
Acevedo havaitsi myös jotain, mikä yllätti jopa hänet: Alustavien tutkimusten perusteella tällaista pysyvää rakkautta näyttäisi olevan noin 30 prosentilla yhdysvaltalaisista aviopareista.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että meidän, jotka emme kuulu tähän ryhmään, pitäisi heittää pyyhe kehään. Tutkijat uskovat, että meillä on paljon opittavaa näiltä onnellisilta pariskunnilta, jos vain olemme halukkaita tekemään niin.
Ensinnäkin monet tutkimukset osoittavat, että uusien, jännittävien asioiden tekeminen yhdessä lisää avio-onnea. ”Käykää yhdessä kurssilla, josta ette tiedä mitään”, ehdottaa Aron, joka on ollut mukana kirjoittamassa useita tutkimuksia tällä alalla. ”Katsokaa näytelmä, menkää uuteen paikkaan, käykää hevoskilpailuissa.” Dopamiinin vapautuminen näiden aktiviteettien aikana saattaa muistuttaa pariskuntia siitä, miltä tuntui rakastua, tai jopa olla onnellisesti väärässä suhteessa yhdessäolon kokemukseen.
Rakkauden yläpää
Acevedon mukaan ole myös huomaavainen kumppanisi kanssa.
”Tiedämme, että sellaiset asiat kuin positiivisen juhliminen ovat tärkeitä parisuhteen hyvinvoinnille, samoin kuin se, että olemme tukena silloin, kun tarvitsemme meitä”, hän sanoo. Acevedon tutkimukseen osallistuneet pariskunnat myös ratkaisivat konfliktit sujuvasti ja nopeasti, olivat hellästi ja avoimesti kommunikoivat kumppaninsa kanssa ja käyttivät aikaa sekä itsensä että parisuhteen parantamiseen.
”Ja seksiä!” hän lisää. ”Seksi on aina hyvää.”
Tämäntyyppiset intiimit, rakastavat vuorovaikutussuhteet pariskuntien välillä liittyvät Acevedon mukaan kaikki sidoshormoneihin. ”Suhteeseen sitoutumisen – erityisesti kiintymyksen, paljastumisen ja läheisyyden – ja oksitosiinin välillä on yhteys.” Itse asiassa eräässä tutkimuksessa pariskunnat, joille oli annettu kyseistä hormonia, kykenivät paremmin rauhallisesti sovittelemaan ristiriitoja ja empailemaan kumppaniaan.
Thomas Bradbury, psykologian professori UCLA:ssa ja yliopiston Relationship Institute -instituutin toinen johtaja, sanoo, että suotuisten parisuhdemuutosten tekeminen ei ole niin vaikeaa kuin miltä se saattaa tuntua.
Ihmiset – hänen mukaansa usein miehet – ”luulevat, että se on hankalampaa kuin se todellisuudessa onkaan”. Perusajatus on kuitenkin yksinkertainen: kuunnella ja vastata tukevalla tavalla. ”Kun kumppanisi sanoo: ’Minulla oli hauska uni viime yönä’, sanot: ’Kerro siitä'”, hän sanoo. Tai sen sijaan, että ehdottaisit kumppanillesi, että hän irtisanoutuisi työpaikastaan vaikean pomon takia, hän lisää: ”Ymmärrä hänen kamppailuaan”. Sanomalla jotain niinkin suoraviivaista kuin: ”On varmaan rankkaa, kun pomosi arvostelee sinua”, voi saada kaiken muuttumaan.
Niin kodikkaalta ja lämpimältä kuin parisuhde tuntuukin, sen hyödyt ulottuvat vielä pidemmälle. Terveet, onnelliset avioliitot on jo pitkään yhdistetty alhaisempaan kuolleisuuteen ja parempaan immuunijärjestelmän toimintaan sekä viimeisimpänä stressin vähenemiseen. Acevedon mukaan tyytyväisillä pareilla oksitosiinin ja vasopressiinin on osoitettu aktivoivan aivojen osia, jotka liittyvät rauhallisuuteen ja jopa kivun tukahduttamiseen.
”Tulkitsemme näitä löydöksiä siten”, hän sanoo, ”että parisuhdesidostemme laadulla on vaikutuksia terveyteemme.”
Suurin osa rakkauden alan tutkimuksista on tehty naimisissa olevilla, heteroseksuaalisilla pareilla. Acevedo ehdottaa kuitenkin, että pariskunnilla, jotka ovat eläneet pitkään yhdessä mutta eivät ole naimisissa, voi olla vertailukelpoisia kokemuksia. ”Jos he elävät yhdessä ja melkein kuin avioliitossa, ennustaisin, että he ovat hyvin samankaltaisia kuin naimisissa olevat henkilöt.”
Aivokemia ei ehkä ole useimmilla ihmisillä päällimmäisenä mielessä, kun he tapaavat jonkun uuden ihmisen tai suunnittelevat treffi-illan pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa. Mutta kipinän elossa pitäminen on muutakin kuin hauskaa – se voi olla elintärkeää. Ja jopa niille meistä, jotka eivät ole rakastuneita juuri nyt, tieto voi osoittautua hyödylliseksi tulevaisuudessa. Loppujen lopuksi, sanoo Aron, ” kaikki rakastuvat.”