Turkin Selim III (24. joulukuuta 1761 – 29. heinäkuuta 1808) oli kalifi ja Ottomaanien valtakunnan johtaja vuodesta 1789 vuoteen 1807. Hän oli armeijan harrastaja, mutta myös ulkomaalaisista kiinnostunut salonkifilosofi. Hänen yrityksensä uudistaa armeijaa johtivat siihen, että uudistusta vastustavat janissarijoukot murhasivat hänet. Hän oli Abdulhamid I:n seuraaja ja Mustafa IV:n edeltäjä.
Biografia
Selim oli Turkin sulttaani Mustafa III:n ja Mihrishah Sultanin poika, jonka äiti oli kotoisin Georgiasta. Kun hänen isänsä kuoli vuonna 1774 ensimmäisen venäläis-turkkilaisen sodan aikana sydänkohtaukseen, Selim oli vain kolmetoistavuotias ja vielä alaikäinen; hänen setänsä Abdulhamid nousi valtaistuimelle. Selimistä tuli sulttaani, kun hänen setänsä kuoli vuonna 1789 sodan aikana toisessa Venäjän-Turkin sodassa, jossa hän taisteli Venäjän keisarikunnan lisäksi myös Itävallan keisarikuntaa vastaan. Selim haaveili tekevänsä ottomaanien armeijasta suurvallan, joten hän joutui lykkäämään uudistuksia sodan jälkeiseen aikaan. Hän teki rauhan Venäjän ja Itävallan kanssa ja säilytti Belgradin, Itävallan sodan kohteen, hallinnan. Sen jälkeen Selim uudisti armeijaansa ulkomaisten upseerien avulla ja loi 10 000 sotilaan armeijan. Hänen yrityksensä antaa janissarijoukoille kiväärit ja nykyaikaiset univormut aiheuttivat kuitenkin sen, että nämä kieltäytyivät seuraamasta häntä.
Tuloksena oli tappio Napoleon Bonaparten Egyptin-kampanjan aikana vuonna 1798. Tavoitteenaan turvata Suezin kanava, jonka kautta ranskalaiset laivat voisivat ryöstää brittiläistä laivaliikennettä (ja myös lähettää armeijan valloittaakseen Britannian Intian), Napoleon laskeutui Ranskan armeijan kanssa Egyptiin ja valloitti Kairon ottomaanien vasalleilta, mamelukeilta. Selim vastasi lähettämällä Rhodoksen armeijan vastahyökkäykseen vuonna 1799, mutta he kärsivät tappion Aboukirin taistelussa, ja Selimin toiveet maansa takaisin saamisesta raukesivat. Vain Britannian väliintulo hänen puolellaan ja uuden ranskalaisvastaisen koalition muodostaminen Euroopassa pelastivat Selimin valtakunnan katastrofilta.
1800-luvun alkupuolella Selim joutui jälleen venäläisten kiusattavaksi, ja Venäjä tunkeutui Osmanien valtakuntaan vuosina 1805-1806 ja 1807. Molemmissa sodissa Selimin armeija koostui ortaalaisista miliisimiehistä ja sitä johtivat huonosti koulutetut kenraalit, ja hänen armeijansa hajosivat ottomaanien edessä. Vuonna 1805 hän solmi rauhan Venäjän kanssa, mutta Venäjän tsaari Aleksanteri I sortui Preussin lahjukseen jatkaa sotaa. Selim kieltäytyi luovuttamasta löytämäänsä vähäistä teknologiaa Venäjälle osana toista rauhansopimusta, minkä seurauksena venäläiset valtasivat ja ryöstivät Istanbulin. Suuttunut ja epätoivoinen Selim III suostui rauhaan ja luovutti teknologiaansa Venäjälle.
Vuonna 1807 Venäjä katsoi, että se voisi saada enemmän hyötyä uudesta sodasta ottomaanien kanssa, joiden laivasto oli rakentamassa Egeanmerellä puolustaakseen kreikkalaisia satamiaan Itävallan merihyökkäyksen uhkaa vastaan. Venäläinen amiraali Fjodor Ushakov käynnisti helmikuussa 1807 yllätyshyökkäyksen ottomaanien laivastoa vastaan Imbrosin edustalla ja lähes tuhosi sen, ja sen jäänteitä metsästettiin Pagasetinlahden taistelussa. Osmanien laivasto revittiin ajopuuksi sodassa, jonka lisäksi maahyökkäys vapautti Romanian, Balkanin ja Kreikan muodostaen Romanian kuningaskunnan ja Kreikan kuningaskunnan. Ottomaaneille jäi Euroopasta vain Rumelia, ja muut maat olivat Venäjän tai liittoutuneiden hallussa. Turkki menetti hallinnan miljoonista ortodoksikristityistä, joita se oli kohdellut hellästi ja kuin veljiään, ja Selim III:lle jäi vain pääkaupunki. Osmaneilla ei ollut merkittäviä kauppasatamia Burgasin (nykyisen Bulgarian) satamaa lukuun ottamatta, ja heidän armeijansa oli vähäinen.
Kuolema
Selim III:n viimeiset uudistusyritykset vuonna 1809 johtivat hänen murhaansa. Janitsaarit vangitsivat hänet ja asettivat Turkin Mustafa IV:n valtaistuimelle ja Selim III vankilaan. Alemdar Mustafa keräsi 40 000 sotilasta ja marssi Konstantinopoliin saadakseen Selimin takaisin virkaansa, mutta janissarit kukistivat hänet. Selim III puukotettiin kuoliaaksi vankilassa, ja Mustafa räjäytti itsensä ruutiaseessa, kun kävi selväksi, että hänet teloitettaisiin pian.