Gettysburgin suuri taistelu, jota käytiin kolme päivää heinäkuussa 1863 Pennsylvanian pikkukaupungin kaduilla ja maaseudulla, oli sisällissodan käännekohta. Kongressi päätti tehdä kansalliseksi hautausmaaksi taistelukentän, jossa niin monet urheat miehet olivat kaatuneet. Presidentti Lincoln saapui Washingtonista vihkimään hautausmaan. Hänen 19. marraskuuta 1863 pitämänsä vihkiäispuhe, niin lyhyt kuin se onkin, on yksi kaikkien aikojen kaunopuheisimmista demokraattisen uskon julistuksista.
Vähempi dokumentti amerikkalaisen demokratian kasvusta ei ole yhtä tunnettu tai rakastettu kuin Abraham Lincolnin Pennsylvanian Gettysburgin sotilashautausmaan vihkiäisissä pitämä proosarunoelma.
Kesäkuussa 1863 Robert E. Leen johtamat konfederaation joukot etenivät pohjoiseen pyrkien dramaattiseen voittoon, joka kääntäisi etelän alamäkeä. Heinäkuun 1.-3. päivänä Leen joukot taistelivat George C. Meaden komennossa olevaa unionin armeijaa vastaan, ja ennen taistelujen päättymistä molemmat osapuolet kärsivät yli 45 000 tappiota. Lee, joka oli menettänyt yli kolmanneksen miehistään, vetäytyi, ja Gettysburgin taistelua pidetään Yhdysvaltain sisällissodan käännekohtana.
Taistelukentän ja hautausmaan vihkiminen tarjosi näin Lincolnille tilaisuuden merkittävään puheeseen, mutta hän tuotti pettymyksen monille kannattajilleen pitäessään tämän lyhyen puheen. Itse asiassa monet katsojista eivät edes tienneet, että presidentti oli aloittanut puheensa, kun hän lopetti sen. Mutta tässä puheessa Lincoln onnistui, kuten suuri puhuja Edward Everett (vihkimisen pääpuhuja) ymmärsi, yhdistämään kaikki taistelun ja vihkimisen elementit yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Nämä miehet taistelivat ja kuolivat unionin puolesta. Nyt heidän työnsä oli tehty; he olivat tehneet suurimman mahdollisen uhrauksen, ja elossa olevien tehtävänä oli jatkaa tehtävää. Mutta Lincolnin retoriikka, kuten myöhemmät sukupolvet huomasivat, teki paljon muutakin kuin muistutti kuolleita; se muutti perustuslain merkityksen niille, jotka olivat vielä elossa. Lincoln luki perustuslakiin lupauksen tasa-arvosta, ”proposition that all men are created equal”. Tämä oli tietenkin ollut yksi itsenäisyysjulistuksen lähtökohdista, mutta kaikki ymmärsivät, että asiakirjan laatijoiden tarkoituksena ei ollut sisällyttää orjia ja muita ”alempiarvoisia” kansoja määritelmäänsä. Nyt maa oli käynyt suuren sodan testatakseen tätä käsitystä, ja Gettysburgissa kuolleiden miesten henki voitiin pyhittää vain yhdellä tavalla – jos kansakunta vihdoinkin eläisi sen periaatteen mukaisesti, että kaikki sen ihmiset, rodusta riippumatta, olivat itse asiassa tasa-arvoisia. Tämän ajatuksen voima vaikuttaa yhä amerikkalaiseen demokraattiseen ajatteluun.
Lisälukemista: James M. McPherson, Abraham Lincoln and the Second American Revolution (1991); Philip B. Kunhardt, A New Birth of Freedom: Lincoln at Gettysburg (1983).
GETTYSBURGIN PÖYTÄKIRJA (1863)
Neljäkymmentäseitsemän vuotta sitten isämme synnyttivät tälle mantereelle uuden kansakunnan, jonka perustana oli vapaus ja joka oli omistautunut väitteelle, jonka mukaan kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi.
Nyt olemme mukana suuressa kansalaissodassa, jossa koetellaan sitä, kykeneekö tämä kansakunta, tai mikä tahansa kansakunta, joka on luotu ja omistautunut tällä tavoin, kestämään pitkään. Meidät kohdataan tuon sodan suurella taistelukentällä. Olemme tulleet vihkimään osan tuosta kentästä viimeiseksi leposijaksi niille, jotka täällä antoivat henkensä, jotta kansakunta voisi elää. On täysin sopivaa ja asianmukaista, että teemme näin.
Mutta laajemmassa mielessä emme voi omistaa – emme voi vihkiä – emme voi pyhittää – tätä maata. Urheat miehet, elävät ja kuolleet, jotka taistelivat täällä, ovat pyhittäneet sen, paljon yli meidän köyhän valtamme lisätä tai vähentää. Maailma ei juurikaan huomaa eikä pitkään muista sitä, mitä me täällä sanomme, mutta se ei voi koskaan unohtaa sitä, mitä he täällä tekivät. Meidän elävien tehtävänä on pikemminkin omistautua sille keskeneräiselle työlle, jota täällä taistelleet ovat tähän mennessä niin jalosti edistäneet. Meidän tehtävämme on pikemminkin olla täällä omistautuneita sille suurelle tehtävälle, joka on vielä edessämme – että otamme näiltä kunnioitetuilta vainajilta entistä suuremman omistautumisen sille asialle, jonka puolesta he antoivat viimeisen täyden omistautumisensa – että me täällä olemme erittäin päättäväisiä sen suhteen, että nämä kuolleet eivät ole kuolleet turhaan – että tämä kansakunta Jumalan alaisuudessa saa synnyttää uudestaan vapauden – ja että kansan hallitus, kansan toimesta, kansan puolesta, kansaa varten, ei katoa maan päältä.