”He tekivät paljon puolestamme, mutta he tiesivät, että meidän oli mentävä olla bändi”, sanoo Horses laulaja Michael Hobby, puristettu koppiin hänen bänditoverinsa Nashville hipster haven Dive Motel sateisena maanantai-iltapäivänä.
”Me pääsimme samaan aikaan paikkaan ja he pääsivät samaan paikkaan, jossa sanottiin: ’En usko, että autamme toisiamme juuri nyt'”, kitaristi Zach Brown sanoo.
Horsesin mukaan ero oli nopea ja ystävällinen (sen jälkeen he menivät drinkille entisten pomojensa kanssa), mutta mikä tärkeintä, ero antoi heille tilaisuuden palata yhteen tuottaja Dave Cobbin kanssa, joka valvoi raakaa ja karua materiaalia, jonka ansiosta he saivat ensin sopimuksen Big Machineen. Cobbin kanssa he kiirehtivät RCA:n Studio A:han ja leikkasivat 10 uutta kappaletta livenä studion lattialla.
Suosittu Rolling Stonessa
”Olimme siinä vaiheessa jo täysin itsenäisiä, eikä meillä ollut mitään muuta agendaa kuin että tehdään vain albumi, joka edustaa meitä parhaalla mahdollisella tavalla”, Brown sanoo. ”Emme halunneet laittaa sille mitään sellaista, mitä olisi vaikea tehdä livenä tai yrittää tehdä kappaleesta paremman laittamalla siihen jotain satunnaista instrumenttia. Annoimme sen vain seistä omillaan.”
Tänä keväänä A Thousand Horses – Hobby, Brown, kitaristi Bill Satcher ja basisti Graham DeLoach – julkaisee näiden sessioiden hedelmän, täyspitkän albumin Let the Band Play On, Cobbin Elektra Recordsin Low Country Sound -levymerkillä.
Levy on 36-minuuttinen, tiivis ja tyydyttävä kuunneltava, ja se korostaa bändin panostusta rasvan karsimiseen. Mikään ei tunnu pakotetulta, melodiaa korostetaan, ja Hobby antaa äänensä kuulua luonnollisemmin (mennyt on menneisyyden joskus ahdas vinkuminen). Se on yhtyeen ääni, joka ei jahtaa trendejä. Kappaleet kuten ”Never Liked the Rain”, joka on saanut inspiraationsa perheenjäsenen avioerosta, ja myrkyllisistä suhteista kertova balladi ”Startin’ Fires” ovat kaukana takametsien bilehymneistä. Mutta A Thousand Horses pitää kiinni siitä, että paluu radioon optimistisen ”Livin’ My Best Life”:n ja jängevän ”Broken Heartlandin” kaltaisten kappaleiden kautta on vahvasti osa heidän suunnitelmaansa.
”Emme ole perinteisiä country-artisteja, emmekä ole koskaan olleetkaan”, Hobby sanoo. ”Se erottaa meidät ja tekee meistä erilaisia kuin muut. Haluamme seistä omilla jaloillamme ja luoda oman kaistamme ja polkumme ja tehdä levyjä, joita nautimme kuunnella. Daven kanssa hänen puolensa on eri maailma, mutta yhteinen sävel oli tehdä mahtava levy. Ja radio tulee olemaan osa sitä.”
Yhtyeen sukulaisuus Cobbiin, josta on tullut americana-tuottaja Jason Isbellin ja Chris Stapletonin kanssa tekemiensä töiden ansiosta, juontaa juurensa 10 vuoden taakse Los Angelesiin, kun bändi – vielä ilman nimeä – kokoontui Silver Lake -studiolle työstämään kappaleita nipistellen itseään siitä, että Etelä-Carolinasta ja Georgiasta kotoisin olevat kakarat ovat jotenkin päässeet Kalifornian luvattuun maahan. He lähtivät studiosta nimellä A Thousand Horses ja saivat hetkeksi sopimuksen Interscopen kanssa ennen kuin heidät hylättiin. Big Machinen Republic Nashville nappasi heidät lopulta.
Let the Band Play Onin kohdalla Horses toivoi saavansa käyttöönsä vanhan me vastaan maailma -taikuuden, jonka he loihtivat Cobbin kanssa.
”Tässä vaiheessa ympyrä on todella sulkeutunut. Palasimme takaisin perusasioihin. Meillä oli biisejä, joihin todella uskoimme, soitimme Davelle ja menimme Hootersiin”, Brown sanoo.
”Hootersissa”, Hobby naurahtaa, ”päätimme tehdä levyn.”
Albumin nimi tulee jostain, jonka Hobby improvisoi baaritiskin twangerin ”Drinkin’ Song” nauhoitusten lopuksi. Yhtyeen eksyessä pidennettyyn jammailuun hän huusi: ”Let the band play on!”
”Tuo yksi lausahdus kiteytti levyn fiiliksen”, Satcher sanoo.
Lisää DeLoach: ”Se on missiomme lausahdus.”
Vaikka koko bändi kirjoitti ”Drinkin’ Songin”, Hobby ja Satcher tekivät suurimman osan albumin raidoista yhteistyössä muun muassa sellaisten käsikirjoittajien kuin Kendell Marvelin, Lee Thomas Millerin ja Jonathan Singleton kanssa. Singletonin ja edesmenneen Andrew Dorffin kanssa kirjoitettu ”Broken Heartland” oli vanhempi kappale, jota Hobby ja Satcher olivat lähettäneet edestakaisin toisilleen luottaen siihen, että se kannattaisi jonain päivänä viimeistellä.
”’Broken Heartland’ on paikka, jossa olemme kaikki käyneet”, Hobby sanoo, ”jossa on baari, jonne voi tulla.”
”Ja viettää surullisinta ja yksinäisintä aikaa”, Brown lisää ajatuksen loppuun.”
Vietettyään suurimman osan urastaan Republic Nashville -levy-yhtiössä Florida Georgia Linen ja Band Perryn kaltaisten kantrihitintekijöiden rinnalla A Thousand Horses on nyt löytänyt itsensä impressiosta, joka julkaisee juurtuneempien esittäjien levyjä: Brandi Carlile, Brent Cobb ja Anderson East. Kantriradiotavoitteet sikseen, liitto voisi tuoda yhtyeen erilaisen yleisön eteen. Bändi on jo varattu soittamaan tänä kesänä Atlantassa järjestettävälle eklektiselle Shaky Boots -festivaalille, jossa esiintyvät muun muassa Carlile, John Prine, Tanya Tucker, Colter Wall ja kantrirokkia soittava Whiskey Myers.
”Tuntuu todella hyvältä olla levy-yhtiömme kanssa samassa seurassa kuin nyt”, Brown sanoo. ”Se on siisti paikka olla.”
Yhtyeen jäsenet ovat kaikki samaa mieltä, mutta Hobby ei voi albumin nimen tapaan olla kiehauttamatta Let the Band Play Onin päällekäyvää vetovoimaa.
”Olemme country rock & roll -bändi”, hän sanoo asiallisesti. ”Jos olet sen tyyppisen musiikin ystävä, tulet luultavasti pitämään tästä.”