Valuuttojen valvonta:

Let us make an deepth study of the Foreign Exchange Control:

1. Valuuttakontrollin määritelmä 2. Valuuttakurssivalvonnan tavoitteet 3. Valuuttakurssivalvonnan tyypit 4. Valuuttakontrollia edellyttävät olosuhteet.

Valuuttakontrollin määritelmä:

Nykyaikana on otettu käyttöön erilaisia keinoja kansainvälisen kaupan valvomiseksi ja kansainvälisestä toiminnasta ja kansainvälisistä kaupoista aiheutuvan kansainvälisen velkaantumisen sääntelemiseksi.

Taloudellisen kansallismielisyyden henki saa jokaisen maan katsomaan ensi sijassa omia taloudellisia etujaan. Valuuttakurssien valvonta on yksi tähän tarkoitukseen käyttöön otetuista keinoista.

Valuuttakurssien valvonta on järjestelmä, jossa maan hallitus puuttuu asiaan paitsi pitääkseen yllä valuuttakurssia, joka poikkeaa huomattavasti siitä, mikä olisi vallinnut ilman tällaista valvontaa, myös vaatiakseen ulkomaanvaluutan kotimaisia ostajia ja myyjiä käyttämään ulkomaisia varojaan tietyllä tavalla.

Määritelmä:

(1) ’Valuuttasäännöstely’ on menetelmä, jolla valtio puuttuu maan tuontiin ja vientiin, jotta epäsuotuisa maksutase saataisiin korjattua.”. Tässä valtio rajoittaa pääomien sisään- ja ulosvirtauksen vapaata liikkumista ja valuuttojen vaihtokursseja.

2. Crowtherin mukaan:

”Kun maan hallitus puuttuu suoraan tai epäsuorasti kansainväliseen maksuliikenteeseen ja ottaa vastuulleen ulkomaanvaluuttojen osto- ja myyntivaltuudet, sitä kutsutaan valuutanvalvonnaksi.”

3. Haberlerin mukaan:

”Valuutanvalvonnassa on kyse valtiollisesta säännöstelystä, jolla suljetaan pois taloudellisten voimavarojen vapaa leikki valuutanvaihtomarkkinoille”. Hallitus sääntelee valuuttakauppaa kansallisten tarpeiden huomioon ottamiseksi.”

Täsmällisemmin sanottuna ”Valuuttasäännöstelyllä tarkoitetaan hallituksen monopolia ulkomaanvaluutan ostossa ja myynnissä maksutasetasapainon palauttamiseksi ja markkinavoimien huomiotta jättämiseksi rahaviranomaisen päätöksenteossa”. Kun tullit ja kiintiöt eivät auta korjaamaan epäsuotuisaa kauppa- ja maksutasetta, hallitukset turvautuvat valuutanvalvontajärjestelmään.

Valuutanvalvonnan tavoitteet:

Valuutanvalvonnan tärkeät tavoitteet ovat seuraavat:

1. Maksutaseen korjaaminen:

Valuuttakontrollin päätarkoitus on palauttaa maksutaseen tasapaino sallimalla tuonti vain silloin, kun se on maan edun kannalta välttämätöntä, ja rajoittamalla siten valuuttakurssitarpeet käytettävissä oleviin resursseihin asti. Joskus maa devalvoi valuuttaansa, jotta se voi viedä enemmän saadakseen lisää valuuttaa.

2. Kotimaisen teollisuuden suojelemiseksi:

Suojellakseen kotimaista kauppaa ja teollisuutta ulkomaiselta kilpailulta hallitus turvautuu valuuttakontrolliin. Se kannustaa kotimaista teollisuutta tuottamaan ja viemään enemmän tavaroiden tuonnin rajoittamiseksi.

3. Yliarvostetun valuuttakurssin ylläpitämiseksi:

Tämä on valuuttakontrollin tärkein tavoite. Kun hallitus katsoo, että valuuttakurssi ei ole tietyllä tasolla, se puuttuu asiaan pitääkseen valuuttakurssin tällä tasolla. Tätä tarkoitusta varten hallitus ylläpitää rahastoa, jota voidaan kutsua valuuttakurssin tasausrahastoksi (Exchange Equalization Fund) valuuttakurssin sitomiseksi, kun tietyn valuutan kurssi nousee, hallitus alkaa myydä kyseistä valuuttaa avoimilla markkinoilla, jolloin kyseisen valuutan kurssi laskee tarjonnan lisääntymisen vuoksi.

Toisaalta hallitus voi taloudellisten voimien perusteella yli- tai aliarvostaa valuuttansa. Yliarvostettaessa hallitus nostaa valuuttansa kurssia suhteessa muiden valuuttojen arvoon ja aliarvostettaessa; yliarvostetun valuuttansa kurssi kiinnitetään alemmalle tasolle.

4. Pääoman pakenemisen estämiseksi:

Kun kotimainen pääoma alkaa lentää maasta, hallitus voi hillitä sen vientiä valuuttakontrollin avulla.

5. Eriyttämispolitiikka:

Hallitus voi omaksua eriyttämispolitiikan harjoittamalla valuuttakontrollia. Jos hallitus voi sallia kansainvälisen kaupan joidenkin maiden kanssa vapauttamalla tarvittavaa valuuttaa, hallitus voi rajoittaa tuontia ja vientiä joidenkin muiden maiden kanssa jättämällä valuutan vapauttamatta.

6. Muut tavoitteet:

Edellä mainittujen lisäksi valuuttakurssivalvonnalla voi olla eräitä muitakin tavoitteita.

Ne ovat:

(i) Ansaita tuloja valuutan myynti- ja ostokurssien välisenä erotuksena;

(ii) Vakauttaa valuuttakurssit;

(iii) Mahdollistaa edullisempien tavaroiden maahantuonti asettamalla tarvittava valuutta saataville;

(iv) Maksaa ulkomaisia velkoja saatavissa olevien valuuttakurssivarojen avulla.

Valuuttakontrollin tyypit:

Vaihtokurssivalvontaa voi olla viittä eri tyyppiä:

1. Lievä vaihtovalvontajärjestelmä:

Miedossa valuuttakontrollijärjestelmässä, joka tunnetaan myös valuuttakurssin kiinnittämisenä, hallitus puuttuu valuuttakurssin pitämiseen tietyllä tasolla. Tässä järjestelmässä hallitus ylläpitää ”valuuttakurssin tasausrahastoa” ulkomaan valuutoissa.

Britannian valuuttakurssin tasaustili ja Yhdysvaltain valuuttakurssin vakautusrahasto olivat kaksi esimerkkiä lievästä valvonnasta. Jos dollarin kysyntä kasvaa ja sen seurauksena punnan arvo laskee, Ison-Britannian hallitus myy dollareita punnasta ja rajoittaa siten punnan arvon laskua lisäämällä dollarin tarjontaa.

2. Täysipainoinen valuuttakurssien valvontajärjestelmä:

Tässä järjestelmässä hallitus ei ainoastaan sido valuuttakurssia, vaan sillä on täysi määräysvalta koko valuuttatoimintaan. Kaikki viennistä ja muista liiketoimista saadut tulot luovutetaan valvontaviranomaiselle eli Intian keskuspankille. Käytettävissä oleva valuutta jaetaan sitten eri valuutanostajille tiettyjen ennalta määrättyjen kriteerien perusteella. Tällä tavoin hallitus on ainoa valuuttakauppias.

3. Korvausjärjestelyt:

Korvausjärjestely on luonteeltaan vanhanaikainen vaihtokauppa. Esimerkkinä voidaan mainita, että Intia myy Pakistanille tietyn arvoisia puuvillatuotteita ja Pakistan sitoutuu toimittamaan Intialle samanarvoista raakapuuvillaa yhteisesti sovittuun vaihtokurssiin. Tuonti kompensoi näin viennin, eikä saldoa tarvitse maksaa valuuttana.

4. Clearing-sopimus:

Clearing-sopimus koostuu kahden tai useamman maan sopimuksesta ostaa ja myydä tavaroita ja palveluja toisilleen yhteisesti sovittuihin valuuttakursseihin ostajien kokonaan omassa valuutassaan suorittamia maksuja vastaan.

Keskuspankkien välillä maksamatta olevien saamisten saldo maksetaan sovittujen ajanjaksojen lopussa joko siirtämällä kultaa tai hyväksyttävää kolmatta valuuttaa, tai saldon voidaan antaa kertyä toiselle ajanjaksolle odottamaan järjestelyä, jossa velkojamaa selvittää saldon lisäostoilla toiselta maalta.

5. Maksujärjestelyt:

Maksujärjestelyissä tavanomainen menettely, jossa ulkomaiset maksut suoritetaan valuuttamarkkinoiden kautta, säilyy ennallaan. Mutta kumpikin maa suostuu ottamaan käyttöön valvontamenetelmän, jolla sen kansalaiset pakotetaan ostamaan toisesta maasta tavaroita ja palveluita määrällä, joka vastaa jälkimmäisen ostoja ensimmäiseltä maalta. Toisenlainen maksusopimus on sellainen, jonka tarkoituksena on periä aiempia velkoja.

Valuuttakontrollia edellyttävät olosuhteet:

Vaihdonvalvontakeino ei ole tehokas kaikissa tapauksissa. Vain valikoiduissa tapauksissa tämä tuontia hillitsevä toimenpide on tehokas.

Seuraavat ovat olosuhteita, joissa valuuttakontrolliin voidaan turvautua:

1. Valuuttakontrolli on välttämätöntä ja siihen olisi ryhdyttävä pääoman pakenemisen estämiseksi. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun maan valuuttaan kohdistuu keinottelupaineita. Tällaisissa tapauksissa tullit ja kiintiöt eivät olisi tehokkaita. Valuuttakontrollilla, joka on suora menetelmä, voitaisiin menestyksekkäästi estää kuuman rahan pääomapako.

2. Valuuttakontrolli on tehokasta vain silloin, kun maksutase on häiriintynyt joistakin tilapäisistä syistä, kuten sodan pelosta, sadon epäonnistumisesta tai muista syistä. Mutta jos on olemassa joitakin muita taustalla olevia syitä, valuuttakontrollilaite ei olisi hedelmällinen.

3. Valuuttakontrolli on tarpeen silloin, kun maa haluaa tehdä eron eri hankintalähteiden välillä. Maa voi sallia vapaasti valuutan tuonnin pehmeän valuutan alueelta ja tuonti kovan valuutan alueelta on kevyen tuontivalvonnan alainen. Tämä käytäntö otettiin käyttöön toisen maailmansodan jälkeen akuutin dollaripulan vuoksi.

Intiassakin monet tuontiluvat myönnettiin käytettäväksi vain rupia-valuutta-alueilla eli maissa, joiden kanssa Intialla oli rupia-kauppajärjestelyjä. Näin ollen edellä mainituissa tapauksissa on otettu käyttöön valuuttakontrolli. Tällaisissa tapauksissa kiintiöt ja tullit eivät auta maksutasetasapainon palauttamisessa.