Tervetuloa takaisin osoitteeseen Slavery by the Numbers. Eilen jatkoin yleiskatsaustani etelän orjuudesta yksityiskohtaisemmalla katsauksella rajavaltioihin. Tänään Slavery by the Numbers menee vielä etelämmäksi.
Ylä-etelä: Arkansas, Pohjois-Carolina, Tennessee ja Virginia
Ylä-etelä muodostaa ne osavaltiot, jotka eivät eronneet ennen Fort Sumteriin kohdistunutta hyökkäystä mutta jotka erosivat sen jälkeen. Kaikki nämä osavaltiot ovat selvästi eteläisiä sekä nykyaikaisessa että aikakauden käytössä. Puuvilla, vaikkei se Arkansasin ulkopuolella ollutkaan aivan kuningas, kuului ainakin korkeampaan aatelisluokkaan. Pohjois-Carolinassa ja Tennesseessä oli molemmissa merkittäviä puuvillanviljelyalueita, vaikka puuvilla jakoikin molemmissa tilaa tupakan kanssa. Pohjoisemmassa Virginiassa tupakka hallitsi puuvillan syrjäyttäen.
Viljely ei kerro koko tarinaa. Ylempi etelä ja myös rajavaltiot kasvattivat monet ostetuista orjista, jotka siirrettiin etelään ja länteen syvään etelään työskentelemään kasvavilla puuvillaviljelmillä. Richmondissa sijaitsi yksi maan suurista orjamarkkinoista, jonne syvän etelän puuvillaplantaasien viljelijät tekivät usein vuosittaisia tai puolivuosittaisia matkoja lisätäkseen ihmisvarastoaan. Se, että puuvillan istuttaminen vaati orjilta suuremman veronsa ja usein myös ankaramman kohtelun (ei sillä, että orjuus olisi koskaan ollut inhimillistä), vain lisäsi kauhua, jota perheiden hajoaminen ja muuttaminen vieraaseen ja kaukaiseen paikkaan aiheuttivat etelään myynnin yhteydessä.
Ylä-Etelä vuoden 1860 väestönlaskennassa. (Klikkaa suuremmaksi.)
Mustien osuus Ylä-Etelän väestöstä oli 31,56 %, joista vain 7,35 % oli vapaita. Virginiassa oli vuonna 1860 eniten vapaita mustia, 10,57 %, ja 89,43 % oli orjia. Vähiten vapaita oli Arkansasissa, uusimpien puuvillanviljelyalueiden sijaintipaikassa, jonka mustasta väestöstä 99,89 prosenttia oli orjuudessa, ja sitä voidaan pitää koulutettavana syvän etelän osavaltiona. (Osavaltiossa asui vain 114 vapaata mustaa.) Tennessee tuli toiseksi 97,42 prosentilla ja Pohjois-Carolina kolmanneksi 91,57 prosentilla. Jopa vapaimmassa Upper South -osavaltiossa valtaosa mustista eli omaisuutena. Vähiten vapaa rajavaltio Missouri (96,99 % orjuutettua mustaa väestöä) oli vielä marginaalisesti vapaampi kuin vapain Ylä-etelävaltio.
George H. Thomas, Virginian plantaasien poika, joka hylättiin unionisminsa vuoksi.
Ylä-etelävaltioiden valkoihoisista asukkaista 135 111:llä oli virallisesti orjia. Tämä on 5,80 prosenttia perheistä. Arkansasissa oli vähiten orjia omistavia perheitä (3,54 %) ja Tennesseessä (11,27 %) eniten. Pohjois-Carolina (5,49 %) ja Virginia (4,98 %) sijoittuvat tähän väliin.Asia ansaitsee lisätutkimuksia, mutta Arkansasin luvut viittaavat siihen, että plantaasi-eliitillä oli paljon keskimääräistä enemmän orjia, mikä sopisi sen asemaan puuvillanviljelyn uutena rajanaapurina. Pohjois-Carolinan ja Virginian alhaisemmat osuudet ja vapaiden mustien suurempi määrä viittaavat vuosikymmeniä aikaisemman manumission perintöön, joka hiipui pahasti vuoteen 1860 mennessä.
Jälleen kerran nämä luvut kytkeytyvät Secession Winterin tekoihin. Aivan kuten rajavaltioissa, Delawarea lukuun ottamatta, oli merkittäviä separatistivähemmistöjä, jokaisessa ylemmän etelän osavaltiossa oli merkittävä unionistivähemmistö. (Ainakin periaatteessa monissa oli niukka unionistien enemmistö, kunnes Sumter muutti mielen). Näihin unionisteihin kuuluivat Virginian Winfield Scott, armeijan ylipäällikkö, ja George H. Thomas, joka tuhoaisi Tennesseen konfederaation armeijan Nashvillessä.