Varfariinia käytetään useammin kuin asenokumarolia, koska sen puoliintumisaika on pidempi (36 h), mikä teoriassa takaa vakaamman antikoagulaation ja välttää tekijä VII:n vaihtelut, joita saattaa esiintyä asenokumarolihoidon aikana (puoliintumisaika 10 h). Tutkimuksemme tavoitteena oli verrata asenokumarolia varfariiniin samassa 103 potilaan ryhmässä, joka aloitti oraalisen antikoagulaatiohoidon asenokumarolilla ja siirtyi sitten varfariiniin. Näillä potilailla verrattiin aiempaa kuuden kuukauden pituista asenokumarolihoitojaksoa (heinäkuu-joulukuu 1996) uuteen kuuden kuukauden pituiseen varfariinihoitojaksoon (heinäkuu-joulukuu 1997). Halusimme tietää, voisiko varfariini parantaa potilaidemme oraalisen antikoagulaatiohoidon laatua ja vakautta ja oliko näiden kahden lääkkeen välillä eroa potilaskohtaisessa viikoittaisessa keskiannoksessa. Lisäksi arvioimme 54 potilaan lisäryhmää, jotta voisimme havaita tekijän VII mahdollisen päivittäisen vaihtelun. Näiden potilaiden alaryhmää hoidettiin varfariinilla ja toinen sai asenokumarolia. Ensimmäisessä potilasryhmässä tehtiin 1 158 ja 1 064 PT:tä asenokumarolilla ja varfariinilla. Terapeuttisella alueella olevien PT-arvojen osuus oli 59 % asenokumarolilla ja 62 % varfariinilla (p=0,4). Käyntien keskimääräinen lukumäärä potilasta kohti oli 12 ja 11, ja terapeuttisella alueella olevien käyntien keskimääräinen lukumäärä oli 7 ja 7. Vastaavasti potilaskohtaisten käyntien keskimääräinen lukumäärä oli 12 ja 11, ja terapeuttisella alueella olevien käyntien keskimääräinen lukumäärä oli 7 ja 7. Viimeinen tarkistus tiedostomenetelmällä ei osoittanut eroa näiden kahden lääkkeen välillä. Yliannostustiloja oli 51 (4,4 %) asenokumarolilla ja 30 (2,8 %) varfariinilla (p=0,4). Asenokumarolin ja varfariinin viikoittaisen keskiannoksen välillä havaittiin hyvä korrelaatio (r=0,92). Varfariinin ja asenokumarolin keskimääräinen viikoittainen annossuhde oli 2,08 (vaihteluväli: 1,25-3,30; CI 95 %: 1,99-2,16). Toisessa potilasryhmässä tekijä VII -tasot olivat molemmilla lääkkeillä korkeammat 24 tunnin kuluttua annostelusta kuin 16 tunnin kuluttua, mikä osoitti, että niiden päivittäinen vaihtelu oli riippumaton lääkkeen puoliintumisajasta, koska tekijä VII -tasot eivät olleet kohonneet potilailla, joiden K-vitamiinin saanti oli vähäistä. Tuloksemme osoittivat, että varfariini ei näyttänyt olevan parempi kuin asenokumaroli antikoagulaatioklinikan toiminnassa terapeuttisella alueella olevien PT-arvojen osalta potilaskohtaisesti. Näyttää siltä, että tekijä VII:n käyttäytymiseen vaikutti pikemminkin K-vitamiinin saanti kuin asenokumarolin lyhyt puoliintumisaika.