Vertailimme takautuvasti samalle henkilölle tehtyjen vatsaontelon ultraääni- (US), tietokonetomografia- (CT) ja magneettikuvaustutkimusten (MRI) diagnostista tarkkuutta määrittääksemme näiden menetelmien suhteellisen suorituskyvyn arvioitaessa sairausprosesseja, jotka johtuvat eri vatsaontelon sisäisistä elinjärjestelmistä. Tarkastelimme takautuvasti kaikkia vatsan kuvantamisosastollamme yhden vuoden aikana kerättyjä toimenpidekoodeja selvittääksemme, kuinka monelle potilaalle tehtiin laitoksessamme kaikki kolme kuvantamistoimenpidettä kahden viikon välein. Näitä tapauksia arvioitiin sen jälkeen tarkemmin seuraavien seikkojen määrittämiseksi: (1) ensisijainen elinjärjestelmä, johon tauti liittyi, (2) lopullinen diagnoosi ja (3) kuvantamismenetelmä, joka antoi tarkimmat tiedot, joihin asianmukainen lääkehoito perustui. Kuvantamislöydökset määritettiin tarkastelemalla diagnostisia raportteja, ja lääkehoito määritettiin sairauskertomusten tarkastelun perusteella. Kahdelle tuhannelle kuusisataa yhdeksänkymmentäviidelle potilaalle tehtiin ultraäänitutkimus, 4 394 potilaalle tietokonetomografia ja 872 potilaalle magneettikuvaus vatsan alueen sairauden tutkimiseksi. Näistä 5 126 potilaasta 26:lle tehtiin kahden viikon välein peräkkäinen US-, CT- ja MRI-arviointi. Asianmukainen kliininen hoito perustui US-löydöksiin 12/26 tapauksessa (46 %; 95 % CI: 27-67 %), CT-löydöksiin 16/26 tapauksessa (62 %; 95 % CI: 41-80 %) ja MRI-löydöksiin 24 tapauksessa (92 %; 95 % CI: 75-99 %). Merkittäviä eroja asianmukaisen kliinisen hoidon ohjaamisessa havaittiin, kun verrattiin magneettikuvauksen suhteellista diagnostista tarkkuutta Yhdysvaltoihin (p = 0,0003) ja magneettikuvauksen tarkkuutta tietokonetomografiaan (p = 0,009). Erot eivät kuitenkaan olleet merkitseviä, kun verrattiin CT:tä ja US:ta (p = 0,27). Kaikki potilaan lopulliset diagnoosit määritettiin tarkasti USA:n avulla 7/26 tapauksessa (27 %), CT:n avulla 10/26 tapauksessa (38 %) ja MRI:n avulla 23/26 tapauksessa (88 %). Yksittäisten diagnoosien (yhteensä 61) mukaan analysoituna US havaitsi 33 poikkeavuutta 61:stä (54 %), CT havaitsi 41 (67 %) poikkeavuutta ja MRI havaitsi 51 (84 %) poikkeavuutta. USA:lla kuvattiin oikein 32 (52 %) poikkeavuutta, CT:llä 36 (59 %) poikkeavuutta ja MRI:llä 49 (80 %) poikkeavuutta. Ultraääni, tietokonetomografia ja magneettikuvaus diagnosoivat tautiprosessin oikein 3:lla 12:sta (25 %), 3:lla 12:sta (25 %) ja 10:llä 12:sta (83 %) potilaasta, joilla oli maksasairaus; 2:lla 9:stä (22 %), 6:lla 9:stä (66 %) ja 9:llä 9:stä (100 %) potilaasta, joilla oli haimasairaus; 17:llä 17:stä (100 %), 8:lla 17:stä (47 %) ja 10:llä 17:stä (58 %) potilaalla, joilla oli sapen virtsa- ja sappiteiden sairaus; 2:lla 8:sta (25 %), 5:llä 8:sta (63 %) ja 5:llä 8:sta (63 %) potilaasta oli munuaistauti; 0:lla 3:sta (0 %), 2:lla 3:sta (66 %) ja 3:lla 3:sta (100 %) potilaasta oli lisämunuaissairaus; ja 8:lla 8:sta 12:sta (75 %), 12:lla 12:sta (100 %) ja 12:lla 12:sta (100 %) potilasta, joilla esiintyi vapaata vatsakalvon sisäistä nestettä. Tuloksemme antavat uutta tietoa ultraäänen, tietokonetomografian ja magneettikuvauksen suhteellisesta hyödystä vatsasairauksien tutkimisessa laitoksessamme. Nämä alustavat tiedot viittaavat siihen, että ultraääni antaa tarkimmat diagnoosit sappirakon sairauden tutkimisessa; magneettikuvaus antaa tarkimmat diagnoosit maksan, lisämunuaisen ja haiman sairauden tutkimisessa; ja joko tietokonetomografia tai magneettikuvaus voi olla sopivin ensimmäinen kuvantamistutkimus munuaistaudin havaitsemiseksi.