Hancock saapuu paikalliseen sairaalaansa luovuttamaan verta. ”Joko se tai liittyminen nuoriin konservatiiveihin”, hän kertoo sairaanhoitajalle (Whitfield) ennen kuin joutuu riitaan tämän kanssa siitä, onko brittiläinen veri parempaa kuin muu veri. Onnistuttuaan loukkaamaan joitakin muita odottavia verenluovuttajia Hancock huvittelee lukemalla ääneen odotushuoneen seinäjulisteita ja laulaa lopulta ”Yskät ja aivastukset levittävät tauteja” Deutschlandliedin tahtiin, ennen kuin hänet ohjataan sisään lääkärin (Cargill) vastaanotolle.
Lääkärin otettua verinäytteen Hancock olettelee huolettomasti, ettei muuta tarvita, ja valmistautuu lähtemään. Kun lääkäri kertoo hänelle, että se oli vain tahra (”Se voi olla vain tahra teille, mutta jollekin raukalle se on elämä ja kuolema!”) ja että hänen on luovutettava tuopillinen verta, hän protestoi: ”Minulle sopii antaa kohtuullinen määrä, mutta tuopillinen! Se on melkein käden verran!” Lääkäri suostuttelee Hancockin lopulta luovuttamaan koko tuopillisen kertomalla, että hänellä on harvinainen veriryhmä, mikä vetoaa Hancockin snobismiin. Kerskuttuaan nirsoilun puutteella Hancock pyörtyy verenluovutuksen aikana.
Sen jälkeen toipuessaan Hancock keskustelee verestä potilastoverinsa (Lloyd) kanssa, mutta koska kumpikaan heistä ei tiedä verestä paljoakaan, keskustelu ei ole kovin informatiivinen. Kun Hancock valmistautuu lähtemään, hän huomaa kauhuissaan, että toinen potilas on varastanut hänen viinikuminsa. (”Jos et voi luottaa verenluovuttajaan, keneen voit luottaa?”)
Kotiin palattuaan Hancock viiltää itsensä leipäveitsellä ja hänet kiidätetään takaisin samaan sairaalaan, jossa hän saa verensiirron omasta verestään – ainoasta tuopillisesta, jota sairaalalla on hänen harvinaista veriryhmäänsä.