Tuloverolain (Income-tax Act, 1961) 226 §:n 3 momentin mukaan verovelvollinen (Assessing Officer, AO) tai verojen perinnästä vastaava virkailija (Tax Recovery Officer) voi määrätä henkilön, joka ei ole maksuvelvollinen, maksamaan rahamäärän suoraan verovirastolle. Tätä varten on annettava kirjallinen ilmoitus henkilölle, jolta verovelvollisen velat on perittävä. Keskeinen vaatimus kehotukselle on, että kehotuksen tiedoksiantopäivänä henkilöllä, jolle kehotus on osoitettu, on oltava olemassa oleva velvollisuus maksaa määrä verovelvolliselle (P K Trading v. I.T.O. (78 I.T.R. 427)), vaikka velvollisuus voidaan vaatia täytettäväksi (toisin sanoen määrästä voi tulla verovelvolliselle maksettava) myöhemmin. Ilmoitus ei kuitenkaan voi olla voimassa sellaisen velan osalta, jota ei ole lainkaan olemassa ilmoituksen tiedoksiantopäivänä (Buddha v. I.T.O. (52 I.T.R. 321)), eikä vanhentuneen velan osalta (Rajakumari v. T.R.C. (116 I.T.R. 306)).
Tämän alajakson mukaista ilmoitusta ei voida antaa tuomioistuimen yhtiön purkamista varten määräämälle viralliselle selvitysmiehelle ilman tuomioistuimen etukäteen antamaa lupaa (State v. Topno (36 I.T.R. 135)). Pykälän 226(3) kohtaan ei voida turvautua luoton jäädyttämiseksi, kun kyseessä on käyttämätön tilinylitys pankissa (Adam v. I.T.O. (33 I.T.R. 26)), tai sellaisen lakisääteiseltä viranomaiselta verovelvolliselle maksettavan avustuksen käyttämiseksi, jonka viranomainen voi laillisesti myöntää ja jonka verovelvollinen on velvollinen käyttämään vain tiettyihin erityistarkoituksiin (Coal Products v. I.T.O. (85 I.T.R.). 347)).
Jos henkilö, jolle on lähetetty kehotus ja joka ei kiellä velvollisuuttaan verovelvollista kohtaan, ei suorita vaadittua maksua, häntä pidetään laiminlyöneenä verovelvollisena, ja häntä vastaan voidaan ryhtyä perintämenettelyyn summan realisoimiseksi, ikään kuin kyseessä olisi häneltä perittävän veron räste (Lakshmi Comm Bank v. Dharam Singh (94 I.T.R. 416)). Jos henkilö, joka ei noudata ilmoitusta, suorittaa maksun verovelvolliselle, hän on henkilökohtaisesti vastuussa verovelvolliselle suoritetun maksun tai verovelvolliselta perittävän veron tai muun summan määrästä sen mukaan, kumpi niistä on pienempi.
Jos kuitenkin havaitaan, että hänen lausuntonsa oli olennaisilta osiltaan väärä, hän on henkilökohtaisesti vastuussa ministeriölle siltä osin kuin hän on vastuussa verovelvolliselle omasta vastuustaan verovelvolliseen nähden tai verovelvollisen vastuusta lain nojalla perittävistä rahamääristä sen mukaan, kumpi niistä on pienempi (Southern Textiles v. I.T.O. (83 I.T.R. 790)).
Veroviranomaisen tai TRO:n on osoitettava, että lausuma on väärä; hänen on suoritettava näennäisoikeudellinen tutkinta, paljastettava asianomaiselle henkilölle kaikki asiaankuuluva aineisto, johon hän aikoo tukeutua, ja tehtävä näennäisoikeudellinen päätös (Beharilal v. I.T.O. (131 I.T.R. 129 (SC)). Tällaisen väärän lausunnon antaja voidaan myös asettaa syytteeseen pykälän 277 nojalla. Asiassa Raj Breweries Ltd. v. Intian hallitus ((2003) 128 Taxman 501) tosiseikat olivat seuraavat: vetoomuksen esittäjät olivat yhtiöitä, joissa SW-yhtiöllä oli hallitseva osakeomistus. Vetoomuksen esittäjät toimittivat viinaa vastaajalle, puolustusministeriön ruokalaosastolle. Vetoomuksen esittäjältä oli maksamatta tuloveroa, ja sen perimiseksi TRO oli antanut 226 §:n 3 momentin nojalla vastaajalle huomautuksen, jossa sitä kehotettiin keskeyttämään maksun suorittaminen, joka oli erääntynyt vetoomuksen esittäjälle.
Vetoomuksen esittäjien valitus oli se, että kyseisen huomautuksen perusteella vastaaja lakkasi suorittamasta heille maksuja toimituksista, jotka he olivat jo suorittaneet vastaajalle. He väittivät, että heidän tulonsa olivat riippumattomia SW:n tuloista, ja näin ollen, jos SW oli laiminlyönyt minkä tahansa summan maksamisen, kuten sen AO oli todennut, perintää ei voitu siirtää ja suorittaa heitä vastaan.
Vastaaja taas väitti, että koko sopimussuhde, joka koski viinan toimitusta, oli puolustusministeriön ja SW-yhtiön välinen. Yritys SW oli allekirjoittanut kaikki tarvittavat asiakirjat vastaajan kanssa. Kaikki nykyisten vetoomuksen esittäjien tekemät toimitukset tapahtuivat SW-yhtiön puolesta.
Bombayn korkein oikeus katsoi, että 226 §:n 3 momentin vi kohdan sanamuodon mukaan henkilö, jolle ilmoitus on lähetetty, voi esittää vastalauseensa, ja kun nämä vastalauseet on esitetty, vii kohdassa säädetään myös, että ilmoitus voidaan sen jälkeen peruuttaa. Epäilemättä pykälässä säädetään, että henkilö, jolle ilmoitus on lähetetty, voi esittää nämä vastalauseet. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa vastaaja nro 1, jolle ilmoitus oli lähetetty, oli päättänyt noudattaa sitä eikä esittää vastalauseita.
Vetoomuksen esittäjät olivat kuitenkin ne, joita asia koski, ja siksi säännöstä voitiin tulkita siten, että tällaiset asianomistajat voivat esittää vastalauseita AO:lle. Itse asiassa vetoomuksen esittäjät väittivät, että vaikka heidän hallitseva osakeomistuksensa oli SW:llä (kahta yhtiötä lukuun ottamatta), heidät arvioitiin tuloverotuksessa itsenäisesti ja riidanalaisissa ilmoituksissa ulosmitatut määrät olivat heidän tulojaan. Tätä vastaan AO oli toimittanut korkeimmalle oikeudelle riittävästi aineistoa, jonka perusteella ainakin alustavasti voitiin todeta, että kaikki kiistanalaiset tulot olivat peräisin Canteen Stores Departmentin ja SW:n välisestä sopimussuhteesta ja että ne olivat SW:n tuloja. Todettuaan, että AO:lla oli riittävästi aineistoa toimenpiteensä perustelemiseksi, tuomioistuin katsoi, että hänen määräyksensä oli pätevä.
Korkein oikeus katsoi näin ollen, että verojen perinnästä vastaava virkailija oli täysin oikeutettu käyttäessään 226 §:n 3 momentin mukaisia toimivaltuuksiaan ja antaessaan Intian hallituksen Canteen Stores -osastolle (Canteen Stores Department, Government of India) huomautuksen.